Maailmanmatkaajana mielikuvituksessa

  • Claudina

Tapahtui jotain yllättävää. Sain kuin sainkin nimittäin työhaastattelun huomiselle. Tietenkin yltiöpositiivisena vekkulina pikkutassuna aloin haaveilla mahdollisesta Englannin matkasta lokakuussa rakkaani kanssa, vaikka en ole edes vielä ollut haastattelussa! Laitoin myös hakemuksen Martinlaakson Makuuniin. Se olisi mukavan lähellä ja saisin työskennellä elokuvien parissa ja palvella ihmisiä. Mutta luultavasti sieltä en tule saamaan kutsua haastatteluun. Nyt aion kuitenkin nauttia mielikuvitukseni suomasta matkailusta Englantiin. Viime vuoden lokakuussa hurahdin kyseiseen maahan aivan hurjalla tahdilla enkä olisi halunnut lähteä sieltä kotiin millään. Olemmekin miettineet joskos tekisimme tästä lähtien joka vuosi pienen matkan Englantiin. Varsinkin British Museum on pakko käydä kunnolla läpi. Se oli niin valtava ja upea paikka. Niin paljon nähtävää, niin vähän aikaa. Tosin se oli elämäni ensimmäinen matka ulkomaille. Hulppeaa ja erikoista sanon minä. Myöhemmin kuvittelen sitten matkoja muualle. Malesia on yksi ehdoton paikka minne aiomme lähteä vielä joskus. Mutta nyt en toivo muuta kuin mukavan työn asiakaspalvelu alalta, hieman rahaa ja mieltä piristävän matkan Englantiin. Onko se liikaa pyydetty?

2 kommenttia

Claudina

18.8.2009 20:29

Voi kiitoksia paljon :-)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:45

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus