Blogi

Näytetään kirjoitukset tammikuulta 2010.

Seksiä, harmoniaa ja sopusointuisuutta

Pohjustus

Taoistisessa ajattelussa Jin-Jangin konseptilla viitataan maailman luonnollisessa järjestyksessä havaittaviin vastakohtaisuuksiin (Wikipedia), jotka ilmenevät taon päättymättömien, ehtymättömien ja jatkuvasti uusiutuvien liikkeiden vaikutuksesta (Pasanen 2008), jotka itse ovat saaneet alkunsa samaisten taoon sisältyvien perusvoimien, Jinin ja Jangin yhteisvaikutuksesta.

Lukuisten erilaisten vastavoimien toisiinsa vaikuttavuuksissa voi nähdä syklisyyttä ja kehämäistä kiertoliikettä, mikä ilmenee samankaltaisten tapahtumien toistumisena, esim. vuosittain, viikoittain tai vuosituhansittain. Shambhala Dictionary of Taoismin mukaan Jin ja Jang ovat kaksi polarisoitunutta energiaa, jotka alati jatkuvasta muuttuvuudestaan ja toisiinsa vaikuttavuudestaan, ovat syynä universumin olemassaoloon.

Näiden vastakohtien kerrotaan tyypillisesti olevan jotain sellaista kuin oikea/vasen, mies/nainen, yö/päivä, jne. mikä mielestäni tekee Jin-Jangin konseptista liiankin ns. maanläheisen, mutta idea lukuisten erilaisten vuorovaikutusten toisiinsa vaikuttavuudesta on mielenkiintoinen. En tosin vielä osaa selittää itselleni miten lähes-tasapainon saavuttaminen yhdessä keskinäisessä vuorovaikuttavuudessa (esim. vasen/oikea), vaikuttaa johonkin toiseen keskinäiseen vuorovaikutukseen (esim. yö/päivä).

"Kuitenkin, taolaisessa maailmanselityksessä harmoniset parisuhteet, tyhjyys-täyteys ja jin-jang noudattavat aritmeettista yhtälöparia 2=3, 3=1, jossa kaksi onkin itse asiassa kolme, ja kolme loppujen lopuksi yksi. Tämä selittyy seuraavasti: maailma on yhtä aikaa sekä harmonisessa tasapainossa (parisuhde, 2), että dynaamisessa muutoksen tilassa (kahdesta syntyy kolmas, 2=3), säilyttäen kuitenkin samalla muuttumattoman ykseytensä ja eheytensä (3=1)." (Pasanen 2008).

Monen muunkin maailmanselitysmallin mukaan kaikki vaikuttaa kaikkeen ja kaikki on lopulta yhtä.

Seksiä ystävätytön kanssa, harmonisesti

Insinööriopiskelijoita opetetaan jo opintojen alusta lähtien suhtautumaan maailmaan käsitteiden avulla ja erityisesti miettimään käsitteiden välisiä suhteita; mitä hienommin määriteltyjä käytetyt käsitteet ovat, sitä puhtoisempi ymmärrys niiden välisistä suhteista on. Lisäksi mietimme suunniteltujen järjestelmien käyttäjäkokemuksia, parantelemme olemassa olevien suunnitelmiamme ja muuntelemme toteutuksia useiden iteraatiokierroksien kautta. Periaatteellisena pyrkimyksenä on harmonisuuden ja hyvän rytmin ylläpito toteutusvaiheessa, sekä tavoitteena saattaa valmistunut järjestelmä elämään sopusointuisaa elämäänsä tässä maailmankaikkeudessa, vaikka oma suora vaikutuksemme siihen päättyisikin.

Jostain syystä on tilastollinen fakta, että keskimääräinen insinööri avioituu sairaanhoitajan kanssa, mutta johtuuko se siitä, että insinööriä täydentää "pehmeillä tunteilla" varustettu sairaanhoitaja vai siitä, että sairaanhoitajan hermoparkoja täydentää insinööri, joka osaa ottaa hänet täydellisesti huomioon?

Ennen kuin insinööri vakiutuu eli tässä siis avioituu, kuten universaalisti on tässä syklissä ollut tapana, hän on ehtinyt laskea hallitusti irti useista ystävätytöistä, joiden kanssa, silloin kun molemmilla sopii, on tullut vietettyä aikaa sängynpohjalla ja vähän keittiön pöydälläkin.

Seksi voi kuulua ystävyyteen luontevalla tavalla, mutta koska molemmilla osapuolilla on omassa elämässään paljon sellaista, johon toinen osapuoli ei suoranaisesti vaikuta, voi osapuolista toinen tulla tavanneeksi jonkun toisen jonka kanssa vakiintuminen alkaa.

Emotionaalisesti älykäs insinöörimies ymmärtää tällöin, että jottei hänen ystävätyttönsä joutuisi pulmallisen tilanteen äärellä, jossa hän joutuu väkisin riistäytymään irti ystävästään, jonka kanssa hänellä on ollut hyvää seksiä ja ystävyyttä, hänen on kertaalleen loukattava tyttöä sanoilla.

Tyttö ymmärtää myöhemmin miksi hän toimi niin ja tuolloin harmoninen tasapaino palautuu; tyttö ehtii siinä välillä keskittyä vakituiseensa, eikä aiempi ystävyys, joka nyt on muuttunut seksittömäksi, rikkoudu tavalla, joka aiheuttaisi kaikkeuden harmonisuuteen tarpeettomia aaltoja.

Erästä asiaa jäin miettimään.. miksi jo muutenkin viehättävä nainen on superkiehtova, jos hän nallekarhun takana ilkosillaan piilotellessaan, pitää joko jalassaan pitkiä sukkia tai bootseja, tai käsissään sormikkaita? Liittyykö se jotenkin kahden eri vastakohdan tasapainoon (vaatetettuna olemiseen ja alasti iho paljaana olemiseen)?

Lähteitä ja linkkejä

Pasanen, Kimmo. 2008. Tyhjyys itämaisessa ajattelussa ja taiteessa. Jyväskylä: Kustannusosakeyhtiö Teos

http://en.wikipedia.org/wiki/Taoism
http://www.taopage.org/yinyang.html


Kaunis olkapää

Tavataan kai edelleen ajoittain sanoa, että "ihmistä ei saisi esineellistää ja kohdella häntä kuin objektia", mikä kai tarkoittanee, että ei voi eikä saa ajatella, että "tuostahan saisi hyvän pöydän", eikä edes "joskohan tuo joutavan näköinen tuossa kantaisi laukkuni lentokoneeseen", vaikka jälkimmäiseen hiven ymmärrystä ihmisyyden läsnäolosta sisältyykin.

Mutta jos nyt kuitenkin menee tekemään sen, että tulee hetken aikaa havainnoineeksi edessään liikuskelevaa ihmistä tai jotain hänen piirrettään, keskittäen oman huomionsa johonkin kauniiksi kokemaansa, meneekö jossain jokin sukupuolimääritelmissä asetettu sopimattomuuden raja? Siis, voiko miespuolisesta havainnoitavasta todeta itselleen, että "onpa ihanan muotoiset olkapäät" vai pitääkö esim. sana ihana jättää pois?

Toista ihmistä havainnoidessaan on käytettävissä kaksi perussäätöä, joista toinen noudattaa fysiikan lakeja (etäisyys ja katseen kohdistaminen), toisen ollessa mentaalista laatua, ajatuksien avulla tarkentamista.

Vaikka koittaisi parhaansa mukaan haihduttaa välittömästä tietoisuudestaan kaiken muun paitsi havainnon toisen ihmisen olkapäästä, on todennäköistä, että havaintoon vaikuttaa se missä havannoidaan ja mitä tapahtui hetkeä ennen kuin havainnointi alkoi, ja ehkä jossain määrin myös se mitä ajatteli edellisiltana ennen käsien laittamista peiton päälle.

Jos aloittaa ylävartaloltaan paljaan ihmisen havainnonnin olkapäästä ja siirtyy sitten havainnoimaan käsivarsia alaspäin, sieltä takaisin ylös ja sitten vielä hiukan kaulaakin, ei välttämättä vielä tuossa vaiheessa ole saanut mitään "lukemia" kohdehenkilöstä itsestään. Jos havainnoisi tällä tapaa vain vähäsen miestä ja naista, minkä jälkeen vertailisi tuntemuksia keskenään, voisi kuka tahansa helposti myöntää, että havainto on ollut miellyttävä, jos se todella oli sitä. Siinä ei tarvitsisi mietiskellä homofobisia seikkoja, vaan kyse olisi vain lähinnä muodon kauneudesta. Emaloijat ja lasinpuhaltajat ovat todistetusti ymmärtäneet tälläisen päälle jo pitkään. Markkinoijista en ole niin varma.

Hankalammaksi joillekin ihmisille käy, jos huomioon tulisi otettavaksi ihmisen keho kokonaisuudessaan; heti alkaisi kulttuurillisten vaikutteiden vyöry mieleen, mikä tekisi muodon ja piirteiden kauneutta ihastelevista ajatuksista kaloja, jotka vasta opettelevat hyppimään vastavirtaan.

Lappeenranta on itärajan läheisyydestä johtuen siitä hyvä paikka, että naapurimaan kansalaiset laittavat usein parhaimpansa päälle ja tulevat käväisemään täälläpäin. Usein näkee venäläisiä nuoria miehiä vaimonsa/tyttöystävänsä kanssa, joista miespuolinen on se, jossa ilmenee selkeämmällä tavalla liikkeen muodontajun, sekä myös elekielen rytmin hieno hallinta. Se sekoittaa mielenkiintoisella tavalla perinteisiä roolijakoja, joissa nainen on se, joka on elekieleltään "naisellisempi".

Tämä roolien sekoittuminen elekielen, muodontajun yms. osalta saa minut miettimään perinteisempää miehen mallia, joka on mielestäni rakentunut lukuisista inhibitoorisista, estävistä vaikutteista. Eli jos se pikkurilli on vahingossakaan nousemassa ylös teekupista juodessa, niin asiahan täytyy tietenkin korjata tarttumalla kuppiin koko kourallisella? Saatoin hiukan karrikoida, pahoitteluni.