• Marko Seppänen

Kaunis olkapää

Tavataan kai edelleen ajoittain sanoa, että "ihmistä ei saisi esineellistää ja kohdella häntä kuin objektia", mikä kai tarkoittanee, että ei voi eikä saa ajatella, että "tuostahan saisi hyvän pöydän", eikä edes "joskohan tuo joutavan näköinen tuossa kantaisi laukkuni lentokoneeseen", vaikka jälkimmäiseen hiven ymmärrystä ihmisyyden läsnäolosta sisältyykin.

Mutta jos nyt kuitenkin menee tekemään sen, että tulee hetken aikaa havainnoineeksi edessään liikuskelevaa ihmistä tai jotain hänen piirrettään, keskittäen oman huomionsa johonkin kauniiksi kokemaansa, meneekö jossain jokin sukupuolimääritelmissä asetettu sopimattomuuden raja? Siis, voiko miespuolisesta havainnoitavasta todeta itselleen, että "onpa ihanan muotoiset olkapäät" vai pitääkö esim. sana ihana jättää pois?

Toista ihmistä havainnoidessaan on käytettävissä kaksi perussäätöä, joista toinen noudattaa fysiikan lakeja (etäisyys ja katseen kohdistaminen), toisen ollessa mentaalista laatua, ajatuksien avulla tarkentamista.

Vaikka koittaisi parhaansa mukaan haihduttaa välittömästä tietoisuudestaan kaiken muun paitsi havainnon toisen ihmisen olkapäästä, on todennäköistä, että havaintoon vaikuttaa se missä havannoidaan ja mitä tapahtui hetkeä ennen kuin havainnointi alkoi, ja ehkä jossain määrin myös se mitä ajatteli edellisiltana ennen käsien laittamista peiton päälle.

Jos aloittaa ylävartaloltaan paljaan ihmisen havainnonnin olkapäästä ja siirtyy sitten havainnoimaan käsivarsia alaspäin, sieltä takaisin ylös ja sitten vielä hiukan kaulaakin, ei välttämättä vielä tuossa vaiheessa ole saanut mitään "lukemia" kohdehenkilöstä itsestään. Jos havainnoisi tällä tapaa vain vähäsen miestä ja naista, minkä jälkeen vertailisi tuntemuksia keskenään, voisi kuka tahansa helposti myöntää, että havainto on ollut miellyttävä, jos se todella oli sitä. Siinä ei tarvitsisi mietiskellä homofobisia seikkoja, vaan kyse olisi vain lähinnä muodon kauneudesta. Emaloijat ja lasinpuhaltajat ovat todistetusti ymmärtäneet tälläisen päälle jo pitkään. Markkinoijista en ole niin varma.

Hankalammaksi joillekin ihmisille käy, jos huomioon tulisi otettavaksi ihmisen keho kokonaisuudessaan; heti alkaisi kulttuurillisten vaikutteiden vyöry mieleen, mikä tekisi muodon ja piirteiden kauneutta ihastelevista ajatuksista kaloja, jotka vasta opettelevat hyppimään vastavirtaan.

Lappeenranta on itärajan läheisyydestä johtuen siitä hyvä paikka, että naapurimaan kansalaiset laittavat usein parhaimpansa päälle ja tulevat käväisemään täälläpäin. Usein näkee venäläisiä nuoria miehiä vaimonsa/tyttöystävänsä kanssa, joista miespuolinen on se, jossa ilmenee selkeämmällä tavalla liikkeen muodontajun, sekä myös elekielen rytmin hieno hallinta. Se sekoittaa mielenkiintoisella tavalla perinteisiä roolijakoja, joissa nainen on se, joka on elekieleltään "naisellisempi".

Tämä roolien sekoittuminen elekielen, muodontajun yms. osalta saa minut miettimään perinteisempää miehen mallia, joka on mielestäni rakentunut lukuisista inhibitoorisista, estävistä vaikutteista. Eli jos se pikkurilli on vahingossakaan nousemassa ylös teekupista juodessa, niin asiahan täytyy tietenkin korjata tarttumalla kuppiin koko kourallisella? Saatoin hiukan karrikoida, pahoitteluni.

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus