• Marko Seppänen

Pitäkööt konformistisuutensa ja konventionsa

Jäinpä tuossa miettimään, minkälaiseen logiikkaan perustuen yksittäiset ihmiset ja pariskunnat, jotka ovat vieneet läpi tai ovat paraikaa viemässä läpi nykyistä parisuhdettaan, perustelevat itselleen sen minkä he ääneti elekielellään ja olemuksellaan ilmentämällä pyrkivät viestimään eli sen, että he ovat suoriutuneet paremmin. Elekielellä ja olemuksella viestiminen on siitä haasteellista, että sillä tavoin on työlästä viestiä kovin paljoa kerralla, joten erilaiset sanalliset vihjauksetkin saatetaan ottaa avuksi, kuitenkin varoen esittämättä liian rehenteleviä väittämiä omasta suoriutumisesta. Tämä on tietenkin yleistämistä, eikä varmasti päde kaikkiin ihmisiin, mutta tiettyä mukautumista erilaisiin konformistisuuksiin ja konventionaalisuuksiin ilmenee aina. Tietyissä "piireissä" virheistä ja erheistä saatetaan kyllä mainita, jottei tultaisi esiinnyttyä liian kiiltokuvamaisesti, mutta painotus viestinnässä kallistuu kuitenkin helposti parisuhteessa suoriutumisen ja sitä edeltävien tilanteiden luonnehtimisessa hyvin soljuneeksi.

En tarkoita sanoa, että olisi tärkeää saada nämä virheet ja erheet esiin, jotta aiheesta voitaisiin kirjoittaa vaikkapa kirja, mutta tästä näkökulmasta aihetta penkoen löytää itselleen perusteluita sille, mikä järki on elää jollakin tietyllä tavalla ja millä vakavuudella muiden ihmisten kommentit olisi otettava.

Otetaanpa esimerkiksi herra K. Hän on nuorempana muhinoinut useammankin naisen kanssa, mutta jossain vaiheessa hän päätyi ajattelemaan, ettei hän ehkä sittenkään pystyisi käsittelemään parisuhteessa niitä naisia, joiden kanssa oli hauska olla ns. viihdemielessä ja hetkittäin. Hän ei ilmentänyt ihmisille töykeyttä ennen kuin siinä vaiheessa kun hänen ei enää tarvinnut esittää niin paljon olevansa kaikkien kaveri; pitkäaikainen työsuhde mahdollisti kaverisuhteiden löyhentämisen ja uuden elämän rakentamisen. Hän tarvitsi lisää varmuutta elämän kulkuun ja tiettyä ulkoista hyväksyntää, joten hän teki tiettyjä varmisteluja, jotta se yksi tietty nainen, jolla oli vasta vähän kokemuksia miehistä, menisi naimisiin hänen kanssaan, eikä eroamisen halun kynnys tulisi ehkä koskaan liian matalaksi. Tätä teki mahdolliseksi se, että herra K oli tehnyt hänet raskaaksi, sekä oli esivalmistelunaan tehnyt tämän naisen ystäviä haluttomammaksi tulemaan yhteiseen kotiin, mutta ollen kuitenkin itse mukava miehenä hänelle. Täten herra K muodostui (hitaasti) entistä merkittävämmäksi ihmiseksi tällä naiselle. Vaikkakin he myöhemmin olivat ihan tavanomainen pariskunta, jolla vaikutti ulkoisesti olevan "ihan hyvä elämä" lapsineen, työpaikkoineen ja autoineen, niin eettisesti olisi pohtimisen arvoista, pitäisikö heidän elämänkulkuaan tarkastella missä määrin siinä yhteydessä, missä aletaan jakaa neuvoja siitä miten pitäisi elää?

Monet parisuhteessa olevat ovat tietoisesti tehneet sellaisia valintoja, että he ovat ensin pari kertaa ikään kuin harjoituksen vuoksi sellaisessa parisuhteessa, jossa he voivat harjoitella ja kokeilla sekä muille esiintymistä, että toiseen ihmiseen tutustumista tiedostaen, että he tulevat joka tapauksessa eroamaan täsmälleen tiistaina, 7 kuukauden kuluttua. Tällaisessa parisuhteessa voi ulkoisesti tarkastellen olla huomattavasti enemmän rentoutta ja letkeyttä kuin sellaisessa parisuhteessa, jonka rakentumista ja ylläpitoa heitä havainnoivat tahot suuressa määrin ohjaavat, sillä tällaisen parisuhteen osapuolet tietävät, etteivät he sen vuoksi eroaisi toisistaan, että he eivät kestäisi sitä, mitä muut heistä ajattelevat. Välimuoto tästä on parisuhde, jossa osapuolet ovat löytäneet toisistaan paljon sellaista, jonka pohjalta voi rakentaa "jotain yhteistä", mutta molemmilla on kuitenkin "omia menoja ja tavoitteita" yms. Tämä välimuotoinen versio on yhteiskunnallisesti mielenkiintoinen mietittävä siinä mielessä, että jos parisuhteen osapuolet eivät ole tutkijoita, luovan alan toimijoita tai yrittäjiä, heidän elämästään muodostuu vähemmiltä osa-alueilta "yhteinen projekti". Ehkä (mietin tätä noin 20 sekuntia).

Juuri ne parisuhteelliset ihmiset, jotka ovat löytäneet toisensa "liian rajoittuneesta valikoimasta" (saman työpaikan sama osasto, kaverin kaveri samoissa bileissä, tms.) ovat jo todennäköisyyksienkin mukaan vain vähiltä osin "sopivia toisilleen" alussa eli lisää "työstöä vaaditaan" ja täten tarve hyvän elämän esittämiselle saattaa myöhemmin nousta helpommin esiin. Toisaalta, eräänlaiseksi normiksi on kuitenkin nykyaikana muodostunut se, että tiettyjä ilmiöitä tarkastellaan melko väljin staattisin kriteerein eli sen jälkeen kun parisuhde on muodostettu, ei ole niin väliä sillä missä määrin parisuhteen osapuolien tekemiset sopivat yhteen. Tämä kuitenkin antaa aiheen kysyä, missä määrin rajoittuneesta valikoimasta toisensa löytäneet ja mahdollisesti naimisiinkin menneet ovat päteviä esittämään näkemyksiä siitä miten elämää pitäisi elää. Nykyaikana, kun halpahintaisen lentokoneensa voi valita ilmastoystävällisyyden ja vaikka Facebook-tuttavuuksien perusteella, sekä teoreettiset elämän rajat tulevat vastaan vasta jossain stratosfäärin tienoilla - myöhemmin ei sielläkään - hyvän elämän käsitys pohjautunee enemmänkin siihen miltä elämä pätkittäin tuntuu kuin siihen, sopivatko nuo elämän pätkät loogisesti tai muutoin miten hyvin yhteen.

Itse tapaan olla sellainen, että haluan sovittaa asioita yhteen ikään kuin olisin ratkomassa ratkaisemattomissa olevaa mysteeriä, jonka ymmärtämisen mahdollisuudet parantuisivat ainakin teoriassa sitä mukaa, kun yhteen sovitettua ymmärrystä erilaisista kokemuksista ja kerrytetystä tiedosta kertyy, ollen kuitenkin avoin niille elämän irtopätkillekin. Enkä nyt tarkoita vain toisen osapuolen ymmärtämistä. Tämä "huitsin nevada" on kuitenkin varsin haasteellinen paikka löytää tietyllä tavalla itseäni mielenkiintoiseksi kokemiani ihmisiä, koska paikkana tämä edustaa pysähtyneisyyttä, jonne lapset jätetään välttävään hoitoon pariksi kymmeneksi vuodeksi ja koitetaan itse keksiä siksi ajaksi jotain ajankulua, eikä tänne ajaudu kovinkaan paljon sellaisia ihmisiä, joiden tekemiset minua erityisesti kiehtovat, vaikka tuolla toisessa blogikirjoituksessani mahdollisesti kiinnostavia seuralaisia jonkin verran arvioinkin (arvio kohdistui tätä kaupunkia laajemmalle). Tällä en tarkoita sanoa, etteivätkö ihmiset täällä olisi ollenkaan ulkoa ja sisältä viehkeitä ja viehättäviä tms. mutta hmm.. enkä minä edes ole ns. vongannut kaikkia niitä, joihin kuvailuni ovat täsmänneet (en ole uskaltanut).

Myönnän sen, että toisinaan viehätys, innoittavuus ja inspiroivuus eivät aina käy yksiin realiteettien tajuni kanssa eli vaikka mieluummin asuisin vaikka Silicon Valleyssa ja luen mielelläni mm. Fast Companyä, Vergeä, Singularity Hubia ja Wirediä, en kompetenssini kannalta olisi sellaiseen valmis. Luulen että tuollainen halu pohjautuu siihen, että niissä esiintyy "eteenpäinvievyyttä" ja jatkuvaa kehittymistä, jollaista en liiaksi havaitse esim. tietotekniikan insinööriopintojen opettajissani, lehtoreissa ja luennoijissa. Eräskin, joka hoitaa työnsä tarjoten rutiininomaisella varmuudella vanhaa tietoa ja muistaa toisinaan tuoda esiin sitä, että hän on perheellinen mies, saa ajattelemaan, että "täytyy olla enemmän" kuin pelkän elämä-nimisen shown läpivetäminen.

Voi olla niinkin, että luulen väärin, että tarvitsen parisuhteeseeni saman alan ihmisen, joka pystyy innoittamaan minua saman alan tuntemuksen kautta, mutta siitä koen olevani varma, etten kaipaa sellaista, joka "vetää minua (liiaksi) alaspäin". Joustaa toki voin.

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus