Mitä on olla yksin

  • Vaniljanainen

Yksinäisyyskin on moniuloitteinen asia. Joskus haluaa olla yksin ja pohtia elämää tai rentoutua, olla vain. Laajentaa maailmankuvaa; hoksata asioita, miten ne menevät. On taitolaji olla sinut yksin. Siihenkin olen opetellut, ettei tarvitse aina olla jonkun seurassa, mutta sitten kun yksinäisyyden "nurja" puoli tupsahtaa eteen, on se tuskaa!

Meitä yksinäisiä on Suomi pullollaan, ainakin erään sivuston keskustelupalstalla näkemäni kirjoitusten perusteella. Myös teksti-tv,n sivuilla on seksin nälkäisiä, yksinäisiä. Toiset normaaleja, toisilla hieman vääristyneempi mieli, jotka hakevat parempaa oloa sekä mieltä väärin keinoin.

Ihmisen perustarpeisiin kuuluu mielestäni läheisyys. Olen pohtinut, mitä ihminen saa siitä. Miksi se on niin tärkeää. Minulle se olisi ainakin tärkeää saada päivittäin annos läheisyyttä, johon kuuluisi halaamista, hellyyttä ja suukottelua sekä tietysti seksiä noin kolmesta neljään kertaa viikossa.

Kai se toisi ainakin turvallisuuden tunteen kun olisi toinen ihminen rinnalla "taistelemassa maailmaa vastaan". Se toisi iloa sydämeen ja elämään, Rakkautta ja tunnetta olevansa henkisesti tarpeellinen (jos näin raakasti sanon). Myöskin siinä olisi se antamisen ilo, kun tietäisi että toinenkin tykkää ja tulee siitä iloiseksi..sielujen kohtaaminen ja kietoutuminen yhteen värikkääksi tähtien kimalteeksi...

Sitä ihminen tarvitsee!

Kirjoitettaessa soi Britney Spears-hold it against me

2 kommenttia

lindagee

17.9.2011 23:23

Hieno pohdiskeleva kirjoitus sinulta. Yksinäisyys on omassa elmässäkin jatkuvasti läsnä - joskus omavalintaisena eheyttävänä kokemuksena, mutta melkein useimmiten olotilana, josta ei enää edes kunnolla jaksa mitenkään yrittää yrittää pyristellä eroon, koska siihen (= sisäiseen yksinäisyyden ja sivullisuuden kokemukseen) on niin tottunut, että se on kuin vanha tutuksi tullut vaatekappale. Ei aina SE, jonka haluaisin valita, mutta sen kuitenkin valitsen.

Sitten taas en kuitenkaan elä mitään "täysin vailla ihmiskontakteja" -tyyppistä elämää minäkään. Yhteyksiä, yhteydenpitoa ja kontakteja on paljonkin, ja koen ne erittäin tarpeellisiksi ja tärkeiksin. En vaan osaa yhtäkään ihmistä (tai etenkään SITÄ YHTÄ) kuvitella pysyvämmin asettumaan läsnäolevana omaan elämääni. Jokainen kuitenkin tarvitsee sitä läheisyyttä, kosketusta ja jakamista. Tässäkin maassa kuitenkin on uskomattoman paljon ihmisiä, joilta puuttuu tuo kosketus tyystin puuttuu, olkoonkin sitten vaikka ihmisen perustarve. Kaikista meistä ei ole lähtemään sinnikkäästi etsimään läheisyyttä, jos ei se vahingossa tule kohdalle.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:37

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus