Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset helmikuulta 2012.
Edellinen

Poutaa odotellessa  1

Luvassa on Forecan mukaan talven toiseksi pahin lumimyräkkä. Pahin olisi parin päivän päästä edessä. No ei se mitään. Kakkoskoneessa on takalasi paikallaan ja kolmosessa tuskaa ja rasvaisia työvaatteeita tuottanut rasvaus takana.

En edes muista että olisin koskaan saanut käsiprässillä 400 bar rasvaprässinletkun menemään kappaleiksi, mutta tänään kävi heti aamusta juurikin niin. En muuta selitystä keksinyt kuin sen että rasvattavaan kohteeseen menevässä putkessa taytyi olla jäätulppa, koska pienen lämmityksen ja prässin letkun vaihtamisen jälkeen rasva meni perille ongelmitta.

Kardaani on ollut ilmeisen kovilla ja varsinkin muutaman päivän takainen sidontaketju kierukassa episodi varmaan antoi aika terävän jysäyksen. Ei tahtonut irrota koneesta ilman lievää väkivaltaa, eikä edes onnistuneen voitelun jälkeen mennä suosiolla paikalleen.

Tuulesta ja talkoolaisen kasaamista penkoista johtuen ei uskalla odottaa ihan sateen päättymiseen saakka. Jos odottaisi niin varmaan 10 cm pomppujen tilalla olisi saman talkoolaisen jäljiltä 20 cm pomppuja.


Veromatematiikkaa 2  1

Vuoden paskimpia päiviä on veroilmoituksen tekopäivä. Jälleen kerran aivan outoja numeroarvoja ja valtava ristiriita tulojen ja menojen välillä.

Kaiken takana irrallinen tili tilikartalla. Sen saldo kyllä lisääntyy ja tapahtumat rekisteröityy, mutta summaaminen oikeaan verokohtaan täytyy tehdä käsivaraisesti.

Paljon työtä ja laiha 8 x A4 lopputulos.

Kiitos kuumeen ja parin lumisateen oli pihalla aika säälittävän näköistä. Lunta siellä täällä, portailla ja kulkuväylillä. Vieras tulossa ja kauniimpaa sukupuolta.

No vaikkei nyt kyseessä ollutkaan mikään tyttöystäväehdokas eikä ruotsalainen prinsessa niin päätin tehdä vähän rajummat lumityöt. Rajummat siksi kun katolta oli yhden oven liuku-uralle pudonnut lunta reilumpia määriä ja lisää on tulossa. Se oli nyt jo todella kovaa.

Vaan ei hätää- kaivuri oli sopivasti väärässä paikassa ja kauhakin valmiiksi paikallaan. Sillä ne ovien edustat ja betonikäytävä puhdistuivat kätevästi ja hikoilematta. Siitä sitten tekemään ruokaa eli 2 erilaista lasagnea. Toisessa tummat levyt ja vaalea kastike dolmion purkista ja toisessa vaaleammat levyt ja oikeasta maidosta tehty vaalea kastike. Muuten meni hyvin, mutta karvan verran liian pieni kakkosvuoka. Sen johdosta ykkösvuokaan meni kahta erilaista vaaleaa kastiketta, ylimpään parikerrokseen ei riittänyt enää jauhelihakastiketta, joten siihen meni kidneypapuja.

Kummankaan maussa ei ollut mitään vikaa - no suolaa mun makuuni oli ohjeissa liian vähän.


Kuume vs vitutus  1

Jo hetken näytti elo mukavalta. Kuume talttui viimein, ruoka maistuu muullekin kuin kaurapuurolle ja kaupassa oli vaihteeksi kiva käydä.

Mikä sitten mättää: Ahkera talkoolainen oli onnistunut tekemään kaikki muutama merkintä sitten mainitsemani virheet yhdellä ajokerralla, eikä siinä vielä kaikki, nyt sit jo yleensä todella mukavista naapureista kaksi otti yhtettä aivan hiiltyneinä. Kolmas oli käynyt ojassa tyhjän päälle auratulla ja neljäskin ihmetteli millä ajotekniikalla saa hyvän tien yhdellä ajokerralla noin paskaan kuntoon keskellä talvea.

Sen lyhyen ajomatkan perusteella kun kauppaan ja takaisin suhasin oli jokainen valituksen sana aiheellinen. Jälki on hirveää kun on liian suuri ajonopeus ja liian kevyt työkalu. Ajettu perälevyn kanssa- jos olisi saanut ajonopeutta lisää jonnekin 60 km/h hujakoille niin jälki olisi ollut parempi. Samoin se olisi ollut siedettävä jossain alle 10 km/h nopeudessa, mutta suoritus sekin että tasainen jäätie on kuin 3,5 km peräkkäisiä hidastetöyssyjä.

Varmaan pakko tehdä niille jotain huomenna ja tilata tarkastusaika hammaslääkärille.

Yksi antenni, korjattu, täystuho on murjonut tukkikouralla ohjaamon katon, tiivisteet liimattu ja vetovarren teleskooppipää vaihdettu.


Valokuvia  1

Ne kuvat joita ei ole valokuva-albumissa kaikkien nähtävillä. Varmaan joku jo epäilee pornolöytöä vaan ei... Tai no nyt kun katsoo sopivassa valossa niin voisi hyvinkin luulla että lippaat on täynnä molemmissa pusseissa ja vaikka piippu osoittaakin maata kohti niin se ei johdu seuran rumuudesta.

Ottopaikkaa en pysty sanomaan tarkasti, mutta ei ainakaan Dobrotin, koska siellä ei oikein mahtunut kahta rekkaa vierekkäin kestopäällysteelle ja sitten vielä yksi miehistönkuljetusvanu vinottain ja vieläpä väljästi.

Vielä enemmän harmi kun en tosiaankaan muista tai välttämättä edes tiedä keiden kahden naisen paljaiden olkapäiden välissä poseeraan. Kumpikaan ei tulkki, eikä paikallistyöntekijä, eikä edes naapurikylän pieni murhapolttajatyttö. Ei ole myöskään kumpikaan leirin vastapäisen naapuruston tytöistä ja sen paljastaa kuppikoko.

Edes kymmenellä tuhannella merkillä en pysty kuvailemaan noita tummia kaunottaria enkä heidän nyttemmin jo toivottavasti partakoneita saaneita äitejään.

Maailmaa parantamassa, valokuvasta kamerakännykällä sumennettu
Maailmaa parantamassa, valokuvasta kamerakännykällä sumennettu

Autottomaksi  1

Harvoin on odotettu puhelu tullut noin odottamatta. Sain siis toisen alustavan ostotarjouksen autostani. Hintanäkemyksissä oli hurjasti eroa, mutta ei tässä sikäli hätää kun ei ole pakottavaa tarvetta myydä autoa kun se on ollut vasta 12 vuotta ajaossa ja valmistettu varmaan 14 vuotta sitten.

Rempattu takaiskareiden suojakumit, jarrupaloja, lambda vaihdettiin kaiketi turhaan kun valtava ahtopaine oli murtanut välijäähdyttimen putkesta toisen korvan. Pakarin laipat hitsattu uudelleen.

Niitä ennen vaihdettu muovipuskuri kun ei kestänyt jänistä murtumatta.

Mistä sitten muodostaa hinta käytetylle autolle. Kävin joku vuosi sitten jossain autoliikkeessä pääkaupukiseudulta tullessani. Ekassa paikassa sanottiin suoraan etteivät ota autoa vaihdossa millään järkevällä hinnalla, eivätkä osta sitä vaikka kyltissä niin lukee, koska kukaan ei osaa sitä tulla heidän pihastaan etsimään- siirtymä 300 metriä seuraavaan liikkeeseen.

"Mikä toi on? Onko kuutonen vai kasi? Ei oteta, mutta käy tuolla erikoisempien autojen liikkeessä- ne osaa sen hinnoitella.

3.liike, jossa oli hienoja autoja kuten Mustang, Charger ja Audi A8. No nyt myyjä kysyi "Onko tuo uusi?" Pitääkö kilometrit paikkansa?

Kauppoja ei tullut silloinkaan kun bensa oli kalliin puoleista, mutta huvittavasti myyjä kilautti vielä koeajon jälkeen firman pomolle ja kysyi paljonko saa tehdä ostotarjousta. Myyjä hieman kiemurteli, mutta pointsit hänelle rehellisyydestä- Johtaja oli antanut luvan tarjota lähes 3000 € enemmän suoralla ostolla liikkeesseen kuin myyjä oli hetkeä aikaisemmin uskaltanut luvata vaihdossa.

Tänään sit tutkin tilannetta ja totesin että nyt pyynnit on vieläkin silloisissa lukemissa. Jos liikkeen kautta tuottaa Saksasta, maksaa verot ja rekisteröinnin tulee hintaa lähes kahden uuden perus Dacian verran.

Käytetyn auton hinta on sattuman kauppaa ja suurin virhe on väärä hinnoittelu. Mun näkemykseni on että se hinta minkä kerron vaikka suullisesti on se millä auton varmasti saa. Ostaja voi tarjota saman tai minun puolestani vaikka saavillisen enemmän. Jos tarjoaa vähemmän niin mun myyntivelvollisuuteni loppuu.


Öljyhiekkaa  1

Tieto lisää tuskaa. Tunnetuista öljyesiintymistä toiseksi suurin eli ilmeisesti Kanadan puolella sijaitseva öljyhiekkaesiintymä muuttuu kovaa vauhtia kultakaivokseksi, koska raakaöljyn hinta jatkaa nousuaan. Mitä ahneet siitä välittämään että öljyä kuluu tynnyrillinen että hiekasta saadaan noin kaksi tynnyrillistä öljyä irti.

Eipä olisi tuotakaan ohjelmaa tullut muuten katsottua, mutta kuumeisena kaikki liikkuva kuva kelpaa hetken aikaa.


Lasittamattomat  1

Muistan kun kotona oli vanhat ikkunat. Niissä oli vähän taittoa ja ne oli energiasyöpöt

No kun ne sitten vaihtui niin oletin lasien olevan kotimaiset. Se on kai mahdollista, mutta tuleville rakentajille lasikin on tuontitavaraa kun ei ole tasolasin valmistusta.

Samoin oletin että Pilkingtonin lasissa on muutakin kotimaista kuin leikkaus, laminointi, taivutus ja ehkä karkaisu, mutta ilmeisesti pian ollaan niissäkin kaukana avainlippumerkeistä.

Mul on kyl kaveri tekemässä lasimassaa, mut en usko sen auttavan uuden kotimaisen ikkunan saamisessa päivääkään,


Autuaat ajotaidottomat 2 + 4x4  1

Osta mersu ja peruuta se hankeen. Vaikka edes toinen takapyörä vetää niin ei se siitä traktoria tee. Kääntää nyt auraamattomassa risteyksessä tällä kelillä kun kummassakin suunnassa on sadan metrin päässä auratut liittymät.

Ehkä tuo olikin hätiköidysti sanottu, mutta koko tie tekee lenkin- hittoako silloin peruuttelemaan.

Valitettavasti alkaa näyttää että joutuu vajaakuntoisena töihin ja lisäksi tekemään turhaa työtä. Jo aikaisemmin maininnan saanut ahkera vallinrakentaja iski jälleen ja kuudestatoista liittymästä 14 on nyt kovaa vauhtia kovettuvan lumivallin takana. Eli te rakkaat lumivalleihin hautautuneet helsinkiläiset - täällä on kyllä kalustoa ja ahkeruutta + tilaa lingota se lumi - jos siellä on päinvastainen tilanne ja rahaa niin rohkeasti luettelo / netti auki + traktoriurakoitsijatilaus sisään. Pysyisi tuokin isäntä pois pahanteosta ja saisi viimein ostettua ne himoitsemansa liikenneketjut.

Minä käännän kylkeä ja kuume nousee taas.


Bakteerit ja virukset  1

Kolmas päivä kuumeessa. Ei sinänsä mikään ihme kun infuenssan pitäisi nyt olla pahimmillaan.

Ihmetyttää vaan mistä tämän ikävän olotilan olen saanut. Edellisistä treffeistä on aikaa ja niille hyvin lämpimällä autolla ja lämpimästi pukeutuneena.

Vahva veikkaus on kaverin häät. Paljon ihmisiä kun puristetaan samaan tilaan niin aina siellä joku pisara menee nenäliinasta ohi. Voisin siis oletta että sulhanen, joka oli häissään vahvasti lääkittynä on ollut kantaja ja kaikista hänen kanssaan kosketuksissa olleista on voinut tulla välittäjiä tai uusia kantajia.

Joten kun ei ole kauheasti ollut ihmisten ilmoilla, eikä varsinkaan lähikontaktissa niin loppulos on peiton alla huonosti nukkuneena.

Ruotsiin saatiin siis tytär. Toivottavasti vauva on terve ja kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi kaiken tulevan pyörityksen keskellä. Josko se Madeleinekin nyt alkaisi olla vähän vakavissaan, löytäisi hyvän miehen ja pyöräyttäisi sitten vaikka kolmospojat.

Edellinen