Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset toukokuulta 2013.
Edellinen

Pakettiin  1

Päivälle oli valikoitunut kaksi työmaata. Aamu kuitenkin alkoi hinauksella. Toinen auto tänävuonna jolla oli ajettu suoralta tieltä ojaan.

Ensimmäinen työmaa meni pakettiin juuri kun sade alkoi ja siirtymällä sade sitten jo loppuikin. Nyt saa sit vetää kolme hommaa yli ja suunnitella muutaman seuraavan.

Jos vaikka huomenna pääsisi leikkaamaan nurmea.



Rakkaat naapurit  1

Ruotsalaiset ovat mielestään insinöörikansaa. Kuitenkin täytyy todeta että heillä on vielä paljon opittaavaa keskusvoitelusta. Purin näet päivällä kymmenkunta vuotta vanhan kauhanpyörittäjän työkalukiinnikkeen puolelta tiivisteiden vaihtoa varten.

1 Läpivienti on täysin symmetrinen kahdesta suunnasta. Näin ollen sen pystyy laittamaan paikoilleen kolmella tapaa väärin.
2 voitelukanava puuttuu
3 työkalukiinnikkeen alla on rasvanippa. jonka löysin vasta aivan hiljattain. Kuka haluaa mennen työkalukiinnikkeen alle rasvaamaan käsiprässiillä kun kokolailla koko muu kone on keskusvoitelun piirissä
4 läpiviennin keskellä ei ole yhtään kanavaa= kun vaan löydän tarpeeksi pienen pyörivän liittimen niin pystyn poraamaan sen rasvakanavan ja vieläpä ihan suoraa reittiä alaosaan. Venttiililohkosta tai itse venttiilistä läpi poraaminen voi olla mahdotonta, mutta 4 mm putkelle saa kyllä jonkilaisen uran tehtyä.

5 miksi hitossa tiivisteet on ulkoreunalla? Tarvii purkaa sekä yläpää että alapää kun sormet ei taivu tai yletä laittamaan kuin puolet tiivisteistä.


Edistystä  1

Edelleenkin kaksoiskirjautuminen että pääsi tähän vaiheeseen, toivottavasti tallentaminen onnistuu ilman kolmatta kirjautumista.

Eilen oli työmaalla väkeä kuin vilkkilässä kissoja. Tänään oli vähempi väkeä, mutta parempi etenemä. Ei silti päät kolissut yhteen harjoittelijan kanssa kun sillä oli vesiletku siltä varalta että joku alkaa käydä kuumana...

Etenemä oli sellainen että päästi lastaamaan koneen lavetille ja siirtymään kotikorjaamon luo. Paskamaista vaan kun ruohonleikkuri ei vieläkään toimi. Nyt sentään akku ottaa virtaa vastaan ja jännitettäkin on ainakin lyhytaikaisesti. Osatilauksia edessä, mutta uusia akkuja sentää luulisi löytyvän lähimaastosta.

Vaihdoin yleismittariin paristoja ja totesin että sen takana onkin 2 kirkasta LED nyppylää. En muista että niistä olisi ollut mitään mainintaan suomenkielisessä käyttöohjeen osiossa- tuskin mitään koristeitakaan ovat, mutten vielä löytänyt nappulaa/näppäinyhdistelmää jolla ne sinänsä tarpeelliset valot syttyisivät. Näytön taustavalo toki toimii.


Arkeen  1

Ruokapöydässä kuulin että kilpailevan firman omistajalla oli ongelmia perävaunun kytkemisen kanssa. Oli siis ostanut uuden traktorin ja tyypilliseen "olen minä noita ajanut"- tyyliin ruvennut töihin lukematta käyttöohjekirjaa. Jos ei ymmärrä mikä ero on avoimen ja suljetun keskiasennon venttiilillä tai ylipäätään sitä että on erilaisia venttiileitä eri tarkoituksiin- turha ostaa sitä sitä 90000 € konetta. Tapelkoot sitten niiden letkujensa kanssa jos ei kerran lukea osaa tai laittaa venttiileitä paineettomaan asentoon.

Jopa työmaan harjoittelija "tyttö" otti sujuvasti vaunun pois perästä ja huomenna jos on aikaa opetan vielä kyynärnojan kaikki toiminnot sekä hydrauliikan säätämisen. Olisi siis osannut kytkeäkin, mutta kukapa häneltä olisi tajunnut edes kysyä.

Nurmikoita pohjattiin ja kivituhkaa leviteltiin. Kohde alkaa näyttää ihan asuttavalta. Portaita ja kaiteita ja laattoja puuttuu + yksi pyykkiteline.


Paluu bunkkerityömaalle  1

Vaihteeksi lyhyt työpäivä. Ei suurempia tappiota. Vähän toki turhauttavaa ajeluttaa konetta kymmeniä kilometrejä alle neljän tunnin vuoksi, mutta tulipahan sentään tehtyä.

Ilmeisesti yksi Cityn Bugi on saatu kuntoon kun blogimerkinnän pääsi tekemään ilman toista kirjautumista. Toivottavasti niin on jatkossakin.

No muokkaus ei sentään onnistunut ilman uutta kirjautumista.

Ruohonleikkuri ei starttaa- ei voikaan kun akku on ilmeisesti taas tullut tiensä päähän. Seitsemällä voltilla ei paljon starttailla.Vaihteeksi lyhyt työpäivä. Ei suurempia tappiota. Vähän toki turhauttavaa ajeluttaa konetta kymmeniä kilometrejä alle neljän tunnin vuoksi, mutta tulipahan sentään tehtyä.

Odottelin että olisi ollut vähän edes silmänruokaa tänään. No näin kyllä yhden entisen luokkakaverin työntämässä lastenvaunujaan ja täytyy sanoa että raskaus ja synnytys on tehnyt hyvää. En pysähtynyt juttelemaan.


Siirtymälle  1

Päivän etenemä oli verkkainen. Soramäestä laatoituksen - siis sekä puretun että tulevan alta löytyi savikerros ja siihenhän ei mitään laattoja mätkitä kun täry jää tiivistäessä kiinni.

Näin ollen tuli karmea kraateri, suodatinkangasta ja reippaalla kädellä soraa. Sen päälle yhden leikkimökin ja perunakuopa katon purku.

Sitten kun asiakkaat palasivat kaupasta oli keskusteltava pihan kaatojen korjauksesta. ongelmapaikat oli jo siinä vaiheessa korjattu, mutta piha vaan näytti hassulta. Nyt näyttää hyvältä, mutta karmea homma siinä oli.

Parasta päivässä oli kuitenkin seura.



Hiiriperheen pelastajat  1

Päivä tuntui jokseenkin tehottomalta, mutta tuli sentään opetettua muurikivien ladontaa. Lopputuloksena ihan käypäset portaat ei minnekään. Eli siis portaat tyhjään kellariin.

Kun ekat portaat oli ladottu purin toiset. Sieltä löytyikin sitten ihan kokonainen hiiriperhe. Tietenkään en mene sanomaan että poikaisia olisi varmasti ollut vain kolme, mutta tähän päivään asti niillä oli ollut turvallinen pesäpaikka betonikuoren alla.

Kun porras sitten hajosi oli aikuisista hiiristä yksi nopea ja poistui paikalta- varmaan uros... Toinen jäi poikueen luo ja koskapa harjoittelijalla oli ollut gerbiilejä ei sitten ruvettu listimään avuttomia luontokappaleita vanhempineen. Poikuen triio harjoittelijan oli suht helppo poimia talteen vanhaan mehupurkkiin, mutta poikuetta vahtimaan jäänyt aikuinen hiiri oli melkoisen vikkelä liikkeissään. Kyllä minä sen elävänä nappasin ja nelikko pääsi purkkeineen metsään tekemään uutta pesää.

On siinä harjoittelijalle illalla hyvä iltasatu tyttärelle kerrottavana. Hänellekin uusi kokemus kun oli kolme hiirtä purkissa, purkki kädesssä ja neljäs kiipeää selkään. Ehkä ne joku kissa tai koira pistelee aamuun mennessä suihinsa, mutta minä en meinannut niitä syödä tai lemmikille syöttää.


Veneestä pudonneet  1

Päivän toisessa kohteessa oli ohjelmassa laiturin kävelysillan siirto. Valiettavasti itse laituri oli noin 2 metriä väärässä osoitteessa ja sen siirtämisen yhteydessä kaksi ukkoa mulahti veneen laidan yli laiturin puomien väliin. Toinen tuli uimalla rantaan ja toinen pelasti veneen eikä kastunut ihan kokonaan-

Päivän päätteeksi oli ohjellassa n 1300 kiloa muurikivien siirtelyä käsin. Harkittiin trukkipiikkejäkin, mutta kun kiviä tarvi neljää eri laatua ja sepeliä + eristeitäkin välillä niin tarvi sitten vähän rasittaa itseään. Nyt on melkein portaat paikoillaan ja komiat muurit pystyssä.

Edellinen