Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset marraskuulta 2015.

Kuraa ja tietysti paskaa  1

Tänään tietysti mahdollisimman kaukana kotoa alkoi puhelin soimaan ja yllätys yllätys jollain oli hätä.

Oli siis mennyt tällä kurakelillä levittämään maakasaa sillä seurauksella että traktori oli akseleitaan myöden maan povessa ja takapään työlaitteen kannatus esti yhtäältä uppoamasta lisää ja toisaalta irtoamasta ajamalla.

Sitä ennen olin jo lapponut kuraa ja paskaa kärryyn ja alamäen suuntaan. Täytyy antaa sen verran tunnustusta että se varsinainen lantaosio oli toisaan lantaa ja purua, eikä mitään paperia, muovia ja muuta roskaa.

En tiedä kuka siellä on arkkitehtina ollut, mutta piiskaa ansaitsisi paljaalle pyllylle ihan vaan siksi että pintakaadot on perseellään ja rakennus liian matalalla maastoon nähden. Harkko tai kaksi lisää niin olisi ihan eri meno ja meininki.


Saa ja ei  1

On kulunut aika kauan sileen ettei ole ehtinty tai jaksanut kotoa poistua ilta/yöaikaan. No niukasti tämän päivän puolella totesin että nyt on hyvä hetki kun ei ole aamulla kiire mihinkään ja lumetkin on häipyneet.

Ehkä jossain olisi enemmänkin silmänruokaa ollut, mutta siinä paikassa missä vajaan tai reilun tunnin pistäydyin oli tasan kolme kaunotarta. No ei lie yllätys että kullakin niillä oli siinä vaiheessa yksi tai useampi kolli kiertämässä ja katseella seurasin aina siihen asti kun se kaunis vaale muutaman kerran kiimaista kollia kiellettyään tinttasi nyrkillä naamaan kun muuten ei rauhaa saanut.

Parin viime päivän lööpeissä on ollut ikävää luettavaa siitä kun "ei" ei ole tehonnut 14 kesäisiä uhreja. Ei tää näin voi mennä jatkossa, koska kuka kerran keksitään sitä aina epäillään.

Toisaalta taas tilastoissa ei varmasti näy kaikkea, ei varsinkaan sitä määrää mikä suomesta löytyy pikkutyttöjä joilla on aikuinen poikaystävä. Ei kai kauhean kauas tarvi mennä löytääkseen jonkun 15 vuotiaana raskaana olleen tai synnyttäneen ja kuka tietää kuinka monta vuotta/kertaa on yhdynnässä oltu ennen raskaaksi tulemista.

Se ei silti tarkoita että noita alle 18 tai alle 16 - vuotiaita olisi missään kadulla , metsässä tai puistossa raiskattu varsinkaan joukolla.

Ehkä se menee kohta niin päin että kotouttamisen ulkonaliikkuminen menee päälaelleen eli mies tai poika ei saa liikkua ilman naisen valvontaa ja kaikki vain muutaman kiimaisen mätämunan takia.

No nyt sitten progagandavideolla käytettiin Suomestakin nimitystä vihollisvaltio tai jotain siihen suuntaan- No jos vaihtoehtona mikä tahansa muu kuin itsenäisyys ja tasa-arvo niin ei täällä varmaan ihan hirveästi halukkaita muinaismuistoja tuhomaan. On vaikea sanoa mitään järkevää kun maailma on muuttumassa taas yhtä järjettömäksi kuin noitavainojen aikaan.

Voin olla väärässäkin. Tuntuu vaan kun nettiaika ja matkapuhelimet saatiin Euroopan ulkopuolelle maailma pieneni kerralla liikaa ja liian nopeasti.

Itse asiassa jo Kosovossa 1999 oli vähän saman tyylin toimintaa eli jostain omaa uimataidottomuuttaan jokeen hukkuneesta tarpeeksi monella puhelulla ja puhelimella saatiin vääristettyä hukkuminen naapurikansan tekemäksi pikkulapsen tapoksi ja noin muutenkin mellakointia organisoitiin radiopuhelimilla ja matkapuhelimilla. Eli jos tieto olisi liikkunut hitaammin ei olisi ollut sillan täydeltä väkivaltaisesti käyttäytyviä mitrovicalaisia kun kukaan ei olisi tiennyt mitä tapahtuu ennen kuin on lukenut sen lehdestä.

Nyt kun tieto lähtee heti tai kuten siellä jo ennen kuin mitään on tapahtunut ehtii mellakka yltyä pahaksi ennen kuin kukaan ehtii tarkastamaan tiedon oikeellisuutta mistään luotettavasta lähteestä.

Jos vaikka tähän kirjoittaisi että kun raiskaat alaikäisen tytön niin saat tuonpuoleissessa yhden ylimääräisen neitsyen niin sitähän ei kukaan kertoisi varoituksena että saat kuitenkin sitä ennen jo vankilassa tehdä tuttavuutta muutaman tietynlaisen seksuualijutun kanssa ja kun olet tarpeeksi monta kertaa joutunut antautumaan anaalihuoraksi ja menettänyt hampaasi, ei ole mitään takeita että pääsisit elävänä ulos edes hyvällä käytöksellä. En tiedä asian tosipohjaa, mutta näin olen kuitenkin kuullut että lasten raiskaajat ovat kaikkien maiden vankiloissa alinta pohjasakkaa- jallamaista en mene takuuseen.

Yhdessä muslimimaassa missä olin töissä niin oli jo suunnilleen turistioppaassa painotettu että paikallisiin muslimityttöihin kajoaminen on vakava rikos varsinkin ei muslimille. Sitä en muista olisiko edes täysi-ikäisen kristityn kanssa esiaviollinen seksi ollut sallittua, sakotettaavaa, rankaistavaa- vai oliko se niin että kristityt on vapaata riistaa kun vaan se tapahtuu suljettujen ovien takana ja naapureiden huomiota herättämättä.

Ikäviä asioita pohdittavaksi sillä välin kun myskikurpitsalasagne jäähtyy folion alla ja lopuista tehdyt kinkkumyskikurpitsapaistokset hautuvat jälkilämmöllä sähköuunissa.

Sanoin kuitenkin jo Irakin kriisin aikaan että Saddamin syrjäyttämisessä on se huono puoli että syntynyt valtatyhjiö täyttyy vielä hullummilla johtajilla ja kun hirmuvallan pelko puuttuu niin anarkia saapuu eikä mikään ole pyhää. Tässä sitä sitten ollaan, Suomessa syntyvyys laskee, mutta 30000 turvapaikanhakijaa on tosiasia eikä vielä olla lähelläkään ilotulitteiden ampumista uuden vuoden kunniaksi. Niin ja muuten se 30000 voi ihan yhtä hyvin olla 60000 koska ilman rajatarkastusia vapaa liikkuvuus toteutuu vähän liian hyvin näihin nykyoloihin nähden.

Edit. 2.12 Ahdistelutapauksia kuukauden sisällä noin sata siis poliisille ilmoitettuja. Outoja tulipaloja tai sitten ei.

Tässä moneenkin otteeseen on tullut vastaan huhupuheita edellisen suuremman aallon vastaanottamisen vaikeudesta ja jo siitä kuinka suunnilleen seiniä on kaadettu liesiä sähköliesiä syttynyt palamaan kun on tehty ruokaa suoraan keittolevyn päällä ilman pannua tai kattilaa.

Taas toisaalta kyllä itsellekin on vaikeaa ruveta kylmiltään ruokaa laittamaan avotulella risunuotiolla. Kuinka vaikeaa se sitten onkaan hypätä kielitaidottomana sähköttömästä asumuksesta sähköistettyyn "hotelliin".


Päivän ruutitynnyrit  1

Kuka vielä muistaa Mainilan laukaukset ja kuinka kauan muistellaan Kempeleen ikäviä tapahtumia tai sitä kuinka Venäjän ilmavoimien kone pudottiin tietenkin Venäjän mielestä Turkin ilmatilaa loukkaamatta ja Turkki taas väittää että nimenomaan sen vuoksi kun loukkasi Turkin ilmatilaa.

Mitä näillä tapauksilla siis on yhteistä- no jokaisen tapauksen vuoksi on tullut jonkin sortin konflikti tai ainakin hätäkokous.

Ruutihan ei ole vaarallista. Siitähän voi tehdä vaikka hiekkalinnan muovilapiolla, mutta siinä vaiheessa kun mustaa kuivaa ruutia ja tuoretta valkoista kipinää yhdistetään kuivassa pohjoisessa ilmassa siitä voi tulla todella tuhoisa räjähdys. Jääkö sitten jäljelle mustaa tuhkaa, punaista pulveria vai pelkkää valkoista valoa- sitä en tiedä, mutta pahaa pelkään että seuraavaksi putoaa Turkin kone Venäjän ilmatilassa ja sitä rataa.

Tuleeko raiskauspöksyistä tai pippurisumuttimesta Suomeen tämän tai ensi vuoden myyntihitti?


Sähkötön  1

Kaverini piti ravintolapäivän kunniaksi hyväntekeväisyysravintolaa muutaman tunnin. Valitettavasti samaan aikaan olin perjantain-lauantain lumimyräkän jäljiltä töissä ja sitten olikin jo liian myöhäistä lähteä mihinkään.

No kuten varmaan noin 55000 - 60000 muutakin ihmistä vietin sitten la-iltaa ihan vaan kynttiöiden ja taskulampun varassa. En kelloa katsonut moneltako valojen välkkyminen alkoi, enkä ollut enää hereillä siinä vaiheessa kun sähköt palautuivat, mutta oletan että kuutisen tuntia oli kylmää ja pimeää.

No tietysti kun keli oli mitä oli niin ei sisälämpötila ihan kauheasti ehtinyt laskemaan ja onni onnettomuudessa että siinä vaiheessa kun tuikkiminen alkoi oli tulisijassa jo toinen pesällinen menossa.

Sitten kun sähköä taas oli käytettävissä katsoin mitä teksti-tv kertoi sähkökatkoista. Kertoi ainakin sen paljon enemmän talouksia oli ollut ilman sähköä. Siis sen seurantaan on ilmeisesti joku verkkokartta joka ilmeisesti toimiessaan ilmoittaa aika tarkastikin mistä muuntajien / sähköasemien/ kaappien /mittarien väliltä häiriötä tulee- no se ei ilmeisesti ollut toiminut kunnolla. Olisiko sitten vika ollut siinä että tykkylumen painamia puita oli niin monin paikoin sähkölinjoilla.

Huonomminkin voisi asiat olla, koska jo reilun vuorokauden sähkökatkos tällä kelillä pistää kyllä monen varautumisasteen koetukselle. Tietysti sellaisikin on jotka vaan tyyliin Lapin lomamökissä vain päänkin peiton alle ja odottavat että josko joku kävisi korjauksen tekemässä ja josko joku kenties hakisi puut ja sytyttäisi tulen takkaan.


Kunnes vettä löytyy tai sitten ei  1

Pohjavettä- sitä on muutaman kymmenen metrin päässä pellon pintaan asti. Silloinhan pitäisi olla helppo homma kaivaa piiriojaan pieni kuoppa kasvimaan kasteluveden ottamista varten. No paikalle tulee kaivinkone, ihan vaan sellainen 18 tonninen ja rouhii niin syvän kuopan kuin nostosylinterit antavat myöden. Soraa pohjalle ja renkaiden lasku vaan ei siellä mitään vettä ole tähän aikaan vuodestakaan.

Uskon että ei ole vettä näkyvissä huomennakaan, mutta viikon tai kahden päästä tai viimeistään keväällä on niin että riittää.


Ikävistä ikävin sää  1

Parin pienen operaation ohella tänään oli ohjelmassa sadonkorjuuta pienessä tihkusateessa. Ei ollut mitään herkkua. Onneksi sentään varsinkin perunaa oli paikoin turhankin tieheässä ja kyllä korpesi kun väärässä rivissä ollutta punajuurta kuokalla kolauttaessani kuokka meni kahden omaa nyrkkiäni isomman punakuorisen perunan väliin kolhien ne molemmat.

Eilen pääsi vähäksi aikaa eroon nikkaroimisesta. Toki saattaa olla että jotain muutoksia joutuu vielä mittamiehen käynnin jälkeen tekemään, mutta eipä kahdesta metristä painekyllästettyä kakkosnelkkua enää ihmeitä rakenneta.

Naapuri on ilmeisesti maansa myynyt. En tiedä menikö vieraallle vai onko siellä tehty sukupolven vaihdosta. Vähän harmi sikäli jos meni jollekin vieraalle kun sen sijainti olisi mulle just passeli. Eri asia sitten olisiko varaa ostaa edes sitä metsän keskelle jäänyttä peltotilkkua.


Kasetti  1

Reilu pari viikkoa sitten muuan formulakuljettaja syytti tuulenpuuskaa siitä että auto hieman karkasi ja tallikaveri meni ohi. Kasetin siis täytyy kestää myös silloin kun on selkeä johto ja vain vähän matkaa maaliin.

Tänään sitten aloin pohtia onko tosiaan niin että oman joukkueen sisäinen arvostelu pistää aikuisen miehen kasetin niin sekaisin että rata loppuu alta.

Tilanne lähti suunnilleen siitä että joukkueen tulokasta neuvottiin jälkijättöisesti pelitavan mukaisesta puolustamisesta.

Seuraavassa vaihdossa vastustajan pelaajan kohtaaminen päädyssä vei vastustajan tähtipelaajan laidasta yli ja kaukalon viereistä käytävää useamman metrin eteenpäin.

Mitä tuo pelaaja ei varmaan itse tilanteessa tajunnut oli ettei uudessa joukkueessa ole yhtään sukelluksen harrastajaa. Se vaan on niin että kun päätä pidempi kaveri osuu luonostaan kamppailutilanteessa selvästi painopisteen yläpuolelle ja molemmat jalat on kiinni laidassa niin ei siinä pysy pystyssä vaikka kuinka yrittäisi. Tuomarista riippuen pelitilanteessa joko 2 minuuttia jäähyä, huomautus tai jos tuomari ei näe niin ei mitään.


Mänty ja laakeri  1

Tällä päivälle olisin kaivannut vapaata. Valitettavasti kokolailla naapuri onnistui viikon mittaan telomaan sekä peukalonsa sirkkelillä että yhden varsin kriittisen osan autostaan.

Minä sille sit puhelimessa totesin että olin menossa siihen suuntaan muutenkin kun kone oli puun kaatolinjalla.

No lopputulos oli kokolailla sellainen että autoon jo hankittu laakeri ei ollutkaan ihan tarpeeksi. Meni siis kokolailla puoli päivää kun purettiin napa ja siitäkin suurin osa meni alapallonivelen irroittamisessa. Toki sanoin kun oltiin vähän aikaa sitä touhuttu että otetaan koko alatukivarsi pois niin voidaan koittaa tunkata se pallonivel irki.

Kun sitten viimein päästiin suunnitelmalla B tilanteeseen että vanha laakeri tai puolet siitä putosi lattialle huomattiin myös että tukivarren yksi pusla oli vaihtoiässä. Vapauduin sitten muihin hommiin kun pusla, pallonivel ja uusi laakeripaketti oli saatu paikoilleen.


13,4 + 6,3 kiloa kurpitsaa  1

Jokseenkin kolme viikkoa sitten näin melko toivottoman alkutilanteen. Oli kiviä, oli moreenia ja iso monttu jonka päällä lepäsi katkennut kaapeli.

Tänään viimein kaapelin kytkentää lukuunottamatta kaikki oleellinen on kunnossa. On toimiva salaojitus, on eristystä ja rikkoutuneen routivan laatan tilalla uusi niin ikään kolmiosainen betonikuori.

Tänään myös meni yhtä pientä lukuunottamatta viimeiset kurpitsat maailmalle- suurempi painoin 13,4 ja pienempi 6,3 kg- siinä sitä on tavoitetta ensi vuodelle.

Joskus hetken mielijohteessa tehty pysähdys pistää miettimään. Pisti esimerkiksi miettimään sitä kuinka asioiden lykkääminen voi johtaa siihen että fysiikka tai pää pettää ennen kuin niitä ehtii toteuttaa.