Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Talvivaara.

Jäikö lompakkosi Tiiriön McDonaldsiin  1

Huh mitä päivä. Tänään tosin päivääni piristi kahvihetki erikoistarjouksella eli kaksi kaunista nuorta naista kahveineen, minä ja hampurilaisateria.

Siitä se alamäki sitten alkoikin ja timanttileikkaus jne jne. Olin siis kehystä vaihtamassa ja että uuden saa paikoilleen on vanha ensin poistettava.

No sen piikausvaiheen jälkeen alkoi satamaan ja koita siinä sit sekoittaa sellaista juotosbetonia ettei se karkaa. Ihan en onnistunut ja jollei kaivoon olisi vahingossa pudonnut kylpypyyhettä niin olisi ollut pahempi rasti kaivella karannutta kuraa kaivon pohjalta.

Sitten tietysti loppui se juotosaine-> taas rautakauppaan sekä tietysti syömään kun kello oli jo aika paljon.Mäkkärissä sit edestäni vapautui nurkkapöytä. oli varsin täyttä, joten luonnollisesti valitsin sen missä oli tilaa.Huikkasin vielä pöydästä lähteneille että heiltä jäi jotain- no ei jäänyt. Kun henkilökuntaan kuuluva toi muiden ruokia pöytiin, pyysin ottamaan mustan laukun/lompakon talteen.

Sieltä sit takas töihin ja vielä kovempaan vesisateeseen. Pohjavalu oli onneksi jo siinä vaiheessa kovettunut kun sinne saavuin ja muotin sai laittaa melko huolettomasti täyteen.

Kyllä osasi olla kaupassa kaunis kassanhoitaja. Vaan kuinka ollakaan juuri sillä hetkellä kun mun vuoroni oli tulossa tuli kassan vaihto puhelun vuoksi.

Ilmeisesti ollut liian pitkä aika treffeistä kun suunnilleen kymmenen metrin päästä huomaa katseensa liimaantuneen tolpan takaa pilkottavien rintojen kaareen. Silmänruokaa siis riitti tänään, mutta se ei paljon lämmittänyt vesisateessa muuratessa.

Sit eilisen uutisia URAANISTA. Jos suomeen saadaan oikesti viides ja kuudeskin ydinvoimala niin parempi olisi että edes osa polttoaineesta luohittaisiin ja rikastettaisiin täällä, miksei siis Talvivaarassa?

Varmasti muuallakin maailmassa tuetaan kannattamatonta liiketoimintaa ja ainakin itse laittaisin mieluummin rahaa Talvivaaraan kuin Kreikkaan tai jonkun museon rakentamiseen. Ennemmin ajattelisin että Talvivaaraan kannattaisi pumpata 20 miljoonaa € kuukaudessa aina siihen saakka kunnes kaivos ennemmin tai myöhemmin muuttuu kannattavaksi. Jos se on vasta kymmenen vuoden päästä niin se on kuitenkin nopeammin kuin Olkiluoto 3:n valmistuminen.

Niin - siis koulutuksessa säästäminen tarkoitti ainakin tässä kunnassa seuraavaa: suljetaan kaikki pikkukoulut 3 -5 kpl, säästöä 200 000- 1000 000 € ja rakennetaan 10 miljoonan kustannusarviolla Guggenhaimia muistuttava 21 000 000 € koulu johon sit yllättäen tarvitaan jo pelkästään lumitöihin+kiinteistön lämmitykseen+muuhun ylläpitoon ja opetusvälineisiin joka vuosi 200 000- 1000 000. Kirja kuitenkin kestää pidempään kuin kertakäyttöelektroniikka. Ainakin mulla kotitalouden kirja oli moitteettomassa kunnossa yläasteelta 2010 luvulle asti, siinä ajassa on jo PC tuhoutunut täysin ja kannettavakin taitaa olla jo kolmas, vara -akkuja 2 jne.


Talvivaara vai pienempi paha  1

Luin että Kreikkaan ollaan taas syytämässä 10,2 miljardia pankkienpelastusrahaa, mutta rahaa ei riitä kaivostoiminnan ylläpitämiseen Suomessa.

En ole siihen Talvivaaraan erityisesti perehtynyt, mutta perustamisvaiheessa oli tiedossa että millään viiden miehen ja yhden poravaunun suuruusluokalla kaivosta ei saa kannattavaksi.

Kannattavaksi kaivos tulee välittömästi kun malmin kysyntä ja hinta nousevat tarpeeksi. Mikä se tarpeeksi sitten on ja koska-sitä ei tiedä vielä kukaan.

Jos nikkeliä dumpataan jostain markkinoille alle valmistuskustannusten niin sillä haetaan pitkällä tähtäimellä taloudellista hyötyä- tai lyhyelläkin eli kun lupa on voimassa niin kaivos on saatava tyhjäksi ennen luvan umpeutumista tai uutta lahjontakierrosta.

"http://www.hs.fi/talous/a1464146301154";

Eli siis Talvivaarassa ongelmia tuottaa myös puhdas vesi. Ei sitä ainakaan toistaiseksi ole ruvettu pullottamaan ja myymään Saharaan. Mineraalivettähän siellä riittää, mutta jos maku on yhtä paha kuin yhdessä virolaisessa pullovedessä niin kuka hullu moista suolalitkua ostaa.

Kun noihin puheisiin ympätään vielä Nokia uutinen niin jälleen kerran- mitä järkeä on maksaa miljoonia markkinajohtajan tappamisesta sisältä päin?

Mistä saadaan vastaava määrä työpaikkoja? Muutama vuosi sitten vanha maanviljelijä totesi ettei voi jättää tilaansa huonommin koulutetulle pojalleen vaan sille joka on Nokialla insinöörinä. No huonommin koulutetulle löytyy helpommin koulutusta vastaavaa työtä, mutta Nokialta potkittu saattaa oikeasti joutua opiskelemaan maaniljelyä. Siitä voi tietysti seurata innovaatioita kitkennästä, jalostuksen ja lannoituksen kautta muuhunkin kuin viljan lajitteluun.