Apolokia

Ennevvanhaa vanhat koirat saatto lähtee pihast ku sille tuntu ja hakee itellee sopiva paika mihi ne käperty kualee rauhas eikä kukaa kyselly perää. Kaikki tiäs et elämäl on mittasa. Siit menneest maailmast kertoo esmes Huavise Kylän koirat – aika eksoottist koiranelämää näi tän vuasituhanne katsannos. Nykysemmi mopet on liakas kii tai aitaukses nii maalla ku varsinki kaupunkis ja harvemmal mopel on sellast ylellisyyttä et sais ite päättää, sitä vaa ollaa ihmise armol ja ventataa et se ymmärtäs panna raja toise kitumiselle.

Mä huamaan et mun eksku netinulkosee on kiinnittäny joitteki huamioo ja aiheuttanu ilmesesti suaranasta pahaa miältä niiku vois päätellä jokusest viästist ku on tullu. Anteeks, se eijo ollu tarkotus. Mä en tiä maksaaks sillai välittää viaraist ja omitusist piskest mut kiits kaikille ku on huamannu mun olemassaoloo vaiks sitä kautta et se on puuttunu Sityst. Kyl sellane aina on joteki liikkist. Ja vaiksemmä tajuu et miks ni kai mä oon henkis edelleeki, mä vaa oon uupunu, masentunu ja onneto ja sen mä oon sanonu nii monee kertaa et joteki tuntuu turhalle toistaa itteesä ku vois yhtä hyvi vaa linkkaa vanhohi kirjotuksiisa. Ja nii, ei siä netinulkoseskaa mitää elämää ollu.

Sitä pais mä halusin poistaa itteni noilt listolt mikkä tos alus rankkaa meit ja päästä samal vaivaa eroo mun tarpeest avautuu mun arkipäivä mitättömist pikkuasiost ku ei merkitse mitää ees mulle nii et miks sit muille. Tai ainaski kontrolloi sitä sanomise tarvetta. Päästä eroo viimisistki riippuvuuksist niiku vaiks Sityst. Nääs sehä on nii ku laulus sanotaa et vapaus on vaa synonyymi sille etteijo enää mitää ku vois menettää ja ku päästää pikkuhiljaa otteesa vähä kaikest ni taakat kevenee ja lopuks ehkä valastuu ku joku pudha tai hyväs lykys lentää tuules pois ku Maija Poppane. Mut ehkä vapaus on huano sana ku siihe on lataantunu nii paljo kaikkee ideolokist ja historiallist painolastii ni ehkä pitäs puhuu vaa irtonasuudest, irrallisuudest tai vaiks syrjääntymisest. Kukaa eijo tarvinnu mua enää pikkii aikohi mut hetkittäi, hetkittäi mäki alan päästä siihe ettemmä tarvii oikee ketää enää tai ainaski harvemmi ja harvemmi. Sitä oppii päästää irti ku vähä keskittyy. If you love somebody / set them free. Pitää välittää itestääki vähä, laskee painavat reppusa ja päästää niist irti. Vapauttaa ittesä.

Tää plokistaniki on taas muuttunu heti ku selkäsä kääntää: eka tuli papit mist muutama välil postaa viäki, sit tuli noi politrukit muttei nekää kauheesti jaksa; ja nytton sit näemmä noi tyäksee kirjottavat ja jokane voi varmaa uskoo et niilttei tosissaakaa tuu sanat loppuu. Ikinä. Kaipa se vilkastuttaa tätä aneemiseks käynyttä amatöörie sivustoon mut joteki mä enno varma onks ammattiplokit se hyvä vastaus. Ne eijo samaa sarjaa ku muut, ne tyypit ei ilmesesti kommentoi ketää muit ja niitte kommentit on näemmä enimmite kirjottanu joku Anonyymi (vaiks se varmaa tulee muuttuu). Paljokoha ne saa palkkaa postaamisest? Must sellane eijo aitoo kommunikaatioo. Ja haluuks sitä maatiasena pujotella noitte Menevie Maailmankansalaste ja Kulttuurihenkilötte joukos? Vois kai sitä vähemmälki tuntee ittesä piikleks salukikehäs.

Ja nii, oon siis lomal pohtiis Elämä Faktoi. Kuano tassuis.

Kirjoitettaessa soi Veljekset Chydenius: Laulu kuolleesta rakastetusta