Kiitti Aamulehti ! =)

  • Toni

Makean viikonlopun kruunasi sarjanousija Hercules 1 (3,00) kukistamalla eilen ailahtelevan Atletico Madridin Espanjassa peräti lukemin 4-1 ! =D Tällä kertaa kyseessä ei ollut niinkään oma idea vaan Aamulehden peliasiantuntijan sijoituskohde.. onneksi satuin eilen jälkikäteen tsekkaamaan kirjastossa lauantain lehden & huomasin että siellähän on vielä maanantaillekin vihje ja näköjään hyvä sellainen kun ei ollut normaali 1 tähden rivi vaan vieläpä 3 tähden sijoituskohde !

Muutaman vuoden olen seurannut näitä Aamulehden 2 kertaa viikossa ilmestyviä pelivihjeitä & niistä on ollut hyötyäkin. Ei tosin aina. Itse olen huomannut että paras tapa on pelata ensin oman pään mukaan & sitten lisätä sinne jotain muualta kuulemia kokoopanoihin ja muihin tietoihin perustuvia tekijöitä. Etenkin se tieto eri kohteista on tärkeää ei niinkään se suoranainen pelivihje sillä mielestäni on parasta säveltää itse niistä sitten lopulliset peli-ideat ja johtopäätökset.

En nyt muista niin tarkkaan Aamulehden eri vuosien tuloksia, mutta viime vuosi heillä oli ainakin voitollinen ! Ja eritoten nämä harvinaisemmat 3 tähden sijoituskohteet palauttivat hyvin panoksen takaisin. Tämä mielessä tutkailin itse hetken tuota kohdetta ja päädyin myös pelaamaan Herculesta ja se kannatti & upea peliviikonloppu sai upean päätöksensä vielä hiljaisimpana pelipäivänä maanantaina ! :)

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:39

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus