Mihin minulla ei ole aikaa

  • Terhi Majasalmi

Minulla oli eilen mielenkiintoinen keskustelu ystäväni kanssa rahasta ja varallisuudesta. Hän haluaisi ymmärtää paremmin rahaa, jotta hän voisi hyödyntää sitä paremmin itsensä sekä muiden hyväksi. Olin aivan fiiliksissä. Ensinnäkin hän on sisäistänyt, että voi itse vaikuttaa omaan taloudelliseen tulevaisuuteensa, ja hän on innokas oppimaan uutta ja pohtimaan uusia ideoita.

Hän pohti, että monet ihmiset nukkuvat yönsä huonosti sen takia, että heillä on vain yksi rahanlähde – työ, josta saa palkkaa. Eivät siis vain ne, joilla työtä ei ole ollenkaan vaan myös ne, joilla on, mutta pelkäävät, että menettävät sen ainoan tulolähteensä. Pohdittiin yhdessä, onko tämä nykypäivänä fiksua. Se on ainakin varmaa, että sillä, joka hankkii useamman tulolähteen sijoitusten tai yritystoiminnan muodossa palkkatulon lisäksi, on paremmat mahdollisuudet pärjätä taloudellisesti kuin sillä, joka on rakentanut taloutensa vain yhden kortin varaan.

Kaava on yksinkertainen: osa työstä saaduista tuloista sijoitetaan, jotta saadaan tuloja, jotka ovat riippumattomia omasta työpanoksesta. Mutta, mutta, mutta… Kuulen jo monta mutta -sanaa, miksi tämä ei voisi onnistua. Ystäväni kertoi, että hänelle hänen omat tavoitteensa ja mitä asiat oikeasti vaativat tapahtuakseen ovat olleet epäselviä. Kolmanneksi myös omat mahdollisuudet juuri nyt ovat hämärän peitossa, joten toimintaa ei ole ollut tai se on vienyt kohti lopputulosta, jota hän ei oikeasti halua.

Kuuntelin puistossa Dr. Wayne W. Dyerin kirjaa ”Getting in the Gap” tyttäreni leikkiessä. Erityisesti mieleeni jäi lause: “I personally don’t have the time to be sick, so I take the time to be healthy.” Mietin, että maailmassa on niin paljon hienoja asioita opittavana, koettavana ja saavutettavana, että minulla ei ole aikaa olla köyhä. Ja köyhällä tarkoitan sitä, että minulla ei ole mahdollisuuksia tehdä niitä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä, koska minulla ei ole niihin tarvittavia kassavirtoja. Tavoitteiden kirjaaminen, päätös tavoitteiden saavuttamisesta, mitä se ikinä vaatiikaan ja hurja määrä toimintaa vie perille enemmin tai myöhemmin.

Energiaa tulevaan viikkoon
Terhi

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:32

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus