Toinen mahdollisuus

Pohdintaa elävästä elämästä, raitistuneen alkoholistin silmin katseltuna.

Näytetään kirjoitukset elokuulta 2015.

Egon vai sielun ohjaamana.

Suurin viisaus sisältää kysymyksen.
Suurin viisaus sisältää kysymyksen.

Monena iltana työpäivän jälkeen olen istunut hiljaisuudessa Peurunkajärven rannalla miettien elämää ja sen ihmisiä. Hetkittäin kokien todella suurta väsymystä, ymmärtäen sen olevan totaalista voimattomuutta suhteessa ihmisten pahaan oloon.

En voi sille mitään että toivoisin ihmisten ymmärtävän sen että vaikka tässä hetkessä kaikki näyttäisi kuinka synkältä, elämä voi yllättää positiivisella tavalla kun alan uskoa siihen. Mutta niin kauan kun koen etten voi elämässäni tehdä mitään asioidentilan muuttamiseksi, sama synkkyys vain jatkuu yhä syvempänä.

Olen tässä kaikessa miettinyt omaa osuuttani asioissa. En voi muuttaa toista ihmistä, saati hänen elämäänsä. Ainoa mitä asioissa voin, on pyrkiä kertomaan pitkälti omien kokemuksieni kautta sen ettei elämän tarvitse olla jatkuvaa piinaavaa taistelua.

Omalla kohdallani kaikki hyvä sai alkunsa siitä tosiasiasta että kohtasin oman voimattomuuteni suhteessa päihteisiin. Aivan samoin tässä hetkessä, hyvä elämässäni ottaa ohjat, kun totean olevani voimaton toisten ihmisten elämän ongelmissa. Jokaisella meillä on vapaus valita ja tuon valinnan myötä vastuu.

Ymmärrän tässä hetkessä kohdallani sen että mikäli alan elää oman itsekeskeisen egoni ohjaamana, alan samantien käsikirjoittaa omaa sekä toisten elämää hyvin pian väsähtäen totaalisesti. Onneksi tänään ymmärrän tuon väsymyksen alkulähteen ja sen myötä kykenen hellittämään ennenkuin tuo väsymys syvenee uupumuseksi. Uupumus elämässä kun juontuu siihen tosiasiaan että ihminen kuin pakonomaisesti yrittää hallita elämäänsä. Kokonaisuutta, joka kerta toisensa jälkeen osoittaa hallitsemattomuutensa.

Ratkaisu on olemassa ja Luojan kiitos erinäisten kipujen kautta olen oppimassa siihen etten enää aja itseäni umpikujaan, jossa ainoa vaihtoehto on hellittäminen. Tänään tuon umpikujan sijasta osaan hellittää jo aikaisemmin. Ymmärtäen tuon väsymyksen nousevan siitä etten enää elä kuten minun tulisi elää, vaan sen sijasta yritän elää kuten itse haluan.

Tehdessäni työtä erinäisistä päihdeongelmista kärsivien ihmisten parissa, tärkein asia joka minun tulee muistaa on se, etten minä saati egoni päätä sitä kuka raitistuu ja kuka ei. Tämä ei tietenkään poista sitä tosiasiaa ettenkö silti voi omaa osuuttani asioissa tehdä, mutta vastuun ottaminen toisen ihmisen elämästä ei ole osa sitä. Jos joku tietoisesti haluaa itsensä tuhota päihteillä, ei päätös ole todellakaan minun, saati vastuu sen seurauksista.

Tänäänkin kohdallani riittää se että tiedostan itsessäni olevan itsekeskeisen egon, joka kuin varkain yrittää vallata alaa, alkaen räätälöidä omaa sekä muiden elämää, aiheuttaen vain jatkuvia ongelmia. Egon sijasta kun annan sieluni ohjata tekemisiäni, elämä soljuu eteenpäin juuri niin kuin on parhaaksi. Aivan samalla tavoin työskentelen ihmisten auttamiseksi, mutta itsekeskeisyyden sijasta motiivina on puhtaasti lähimmäisenrakkaus. Asia jonka kanssa työskennellessäni en väsy saati uuvu taakkani alle, vaan osaan oikealla tavalla luovuttaa siinä kohden jossa oma osuuteni on päättyvä.

Ihminen joka elää egonsa johdattelemana ajattelee kykenevänsä hallitsemaan elämää ja sen tapahtumia. Siis kokonaisuutta joka likipitäen varmasti tavalla tahi toisella tulee ennenpitkää osoittamaan tuon olevan harhaa. Mistä tiedän? Siitä että vuosia ja vuosikymmeniä toistin samoja tuhoisia toimintamalleja, kuin mielenvikaisena odottaen erilaista lopputulosta, kunnes lopulta kivun käydessä sietämättömäksi, tulin havahtuneeksi harhasta jonka vallassa todella kauan elin.

Ei siis ihme että yhä vieläkin egoni yrittää ottaa vallan, mutta onnekseni tänään sieluni pysäyttää tuon yrityksen alkuunsa. Kun egon sijasta elän sieluni ohjaamana, elämä on seikkailu, jossa niin itselleni kuin muillekin lopputulos on rakkaudella räätälöity.


Irtipäästäminen vol. 2

Kuinka paljon hyvää ja kaunista ihmisen elämässä jääkään kokematta, kun takerrumme vääriin asioihin.
Kuinka paljon hyvää ja kaunista ihmisen elämässä jääkään kokematta, kun takerrumme vääriin asioihin.

Taas vierähti viikko päihdetyön kentällä. Iltaisin istuskelin Peurunkajärven ranna rauhoittuen pohtimaan omaa elämääni. Todella pitkä matka on tullut kuljettua siitä kun koin eläväni kuin vankina omassa elämässäni. Ajattelin tuolloin nimittäin niin etten voisi millään tavoin vaikuttaa siihen millainen elämäni on. Olinhan kuin kasvanut kiinni siihen ajatukseen, että teinpä sitä taikka tätä lopputulos oli aina vain entistä kaoottisempi.

Tänään ymmärrän tuon kaiken vain olleen signaali siitä että olin totaalisen hukassa itseni sekä elämäni kanssa, vaikka yhä tuolloinkin vahvasti uskoin hallitsevani elämässäni kaiken. Pakkohan tuolloin oli, koska muu olisi merkinnyt sitä että minun olisi luovuttava tuosta läpi elämäni vallalla olevasta ajattelutavasta jossa yksin tuli kaikesta selvitä ja se jos mikä pelotti. Olisihan se merkinnyt sitä että minun olisi myönnettävä epäonnistuneeni elämässä ja samalla pyydettävä apua joltakulta toiselta ihmiseltä. Tästä noussut pelko oli pahimmillaan niin suuri, että sen kohtaamisen sijasta olin ennemmin valmis kuolemaan.

Elämä jostain syystä päätti toisin. Kun en nimittäin saanut itseäni tuhotuksi, minun oli pakko kohdata se tosiasia etten osannut elää, saati pärjännyt yksin.

Ihmiselle joka todella pitkään on elänyt erinäisten pelkojen alla, niiden alle masentuen, noiden pelkojen kohtaaminen ei todellakaan ollut helppoa. Nyt miettien, onneksi minun ei ole tarvinnut noita kohdata yksin, vaan suostuessani päästämään irti pakonomaisesta takertumisestani itseäni tuhoaviin asioihin, elämä todellakin tuli yli puolitiehen vastaan.

Askel askeleelta elämä helpottui. Jokaisen askeleen ollessa edellistä hieman helpompi askellettava. Lopulta hyvin pian aloin itse jo nauttia matkasta ja sen myötä itse irtipäästämisestäkin alkoi kasvaa osa elämää. Elämää, josta vankilan sijasta alkoi hitaasti rakentua vapaus.

Kohta 10 vuotta on tuota matkaa ajallisesti kertynyt ja kaikesta tuosta on kasvanut elämäntapa jossa pysytellessäni minulla ei tänään ole mitään hätää.

Tuon vaiherikkaan taipaleen myötä olen myös löytänyt kutsumukseni myös työelämässä. Pyrin oman elämänkokemukseni kautta osaltani auttamaan samankaltaisten ongelmien kanssa eläviä ihmisiä löytämään valonpilkahduksen pimeyteen. Saman valon, jonka opastamana itse olen saanut päivän kerrallaan matkaten kammeta itseni ylös totaalisesta pimeydestä kohti päivänvaloa.

Kaikki asiat tapahtuvat ajallaan. Niin uskon. Olen esimerkiksi ainakin yli 5 vuotta haaveillut kirjoittavani kirjan taipaleestani. Nyt tälle hetkeä vakuuttuen siitä että sen aika on tullut. Olen yrittänyt kyseistä projektia kasailla jo useamman kerran, kerta toisensa jälkeen todeten ettei sen aika vielä ollut. Nyt sain vahvan tuntuman siihen, että aika on tullut. Erinäisten asioiden tipahdellessa kohdilleen, aloitin nimittäin projektini, jossa esiripun on tarkoitus avautua ensivuoden helmikuussa. Samaan aikaan kun tulee kuluneeksi tasan 10 vuotta siitä kun suostuin päästämään irti.

Tuosta vuosikymmenen kestäneestä matkasta kun saan kasattua opuksen jossa läpikäyn tuon matkan eri vaiheet, samalla kertoillen omia oivalluksiani matkani varrelta, uskon että siitä tulee juuri sellainen kokonaisuus jollaista alunperinkin olen tästä kokonaisuudesta haaveillut tulevan. Ei kertomus minusta ja elämästäni. Vaan matka vankilasta vapauteen. Totaalisesta eristyneisyydestä yhteyteen itsensä ja sen myötä toisten ihmisten kanssa.


Irtipäästäminen.

Päästämällä irti asiasta johon olen takertunut, löydän rauhan.
Päästämällä irti asiasta johon olen takertunut, löydän rauhan.

Ajattelin kirjoittaa asiasta joka on vasta viimeaikoina omassa elämässäni osoittautunut onnistuvan, nimittäin irtipäästäminen.

Luoja yksin tietää kuinka ankarasti olen elämässäni taistellut itseni sekä mitä erinäisimpien asioiden kanssa. Uskon vahvasti etten todellakaan ole tässä asiassa mitenkään ainutlaatuinen. Meillä ihmisillä on ihmeellinen taipumus vaikeuttaa omaa elämäämme sekä omaa oloamme takertumalla asioihin, joiden järjestymiseen ei lopulta vaadittaisi muuta kuin irtipäästäminen.

Miksi sitten itse olen tietentahtoen vaikeuttanut elämääni. Uskon tämän kohdallani kumpuavan pelosta. Kun pelkään jotakin, takerrun yhä tiukemmin mitä erilaisimpiin asioihin, ihmisiin, vääriin toiminta- ja ajatusmalleihin jne. jne.

Miksi sitten on niin äärettömän vaikeata hellittää, löysätä, antaa periksi ja päästää irti? Omalla kohdallani kaikki nivoutuu siihen ajatusharhaan, että minun tulisi itse selvitä elämästäni yksin. Tästä johtuen luottaminen johonkin on äärimmäisen vaikeata. Hetkittäin liki mahdottomuus.

Onnekseni elämä tietää mikä minulle on parhaaksi ja tästä johtuen se kerta toisensa jälkeen tarjoaa minulle mahdollisuuden opetella tuota luottamusta. Tänään ymmärrän jo sen että liika tieto on itselleni pahasta. Jossain kohden se on auttanut minua ymmärtämään itseäni sekä elämää, mutta aivan näiden perustavaa laatua olevien asioiden äärellä se on enemmän haitta kuin hyöty.

Otetaanpa vaikka esimerkiksi rakkaus. Jos kuvittelen tietäväni mitä tuo elintärkeä asia elämässäni merkitsee, olen jo kadottanut kosketukseni siihen. Rakkaus mielestäni on asia jota ei voi määritellä. Se pitää kokea, tuntea, vastaanottaa ja antaa eteenpäin.

Toinen hyvin samankaltainen asia on nöyryys. Elementti jonka varaan rakennettuna elämä on varsin tukevalla ja vakaalla perustalla, mutta mikäli alan omilla aivoillani määritellä tuota asiaa, lipuu se samantien sormieni välistä kuin vesi.

Tässä juuri mielestäni kulminoituu yksi elämäni tämän hetken tärkein oivallus. Ei näitä meille jokaiselle elintärkeitä asioita ole tarkoitus määritellä, vaan pelkästään kokea, elää ja hengittää elämässämme.

Lopuksi vielä toinen esimerkki irtipäästämisestä. Olipa tämän hetken ongelmasi mikä tahansa, ylipainon tai riippuvuuden, työn tai talouden tai minkätahansa elämääsi "haittaavan" osion saralla, suuri palvelus jonka itsellesi voit juuri nyt tehdä on päästää siitä irti. Sillä minä esimerkiksi olen usean vuoden ajan taistellut takertuen talousongelmiini, ymmärtämättä yhtään sitä että mitä enemmän taistellen takerrun, sitä vähemmän elämä voi minulle sitä itselleni parasta antaa. Vasta kun luovutan näennäisen hallintani asioista, elämä tulee yli puolitiehen vastaan, antaen sekä suuntaviivat että voimavarat, joiden avulla asiat asettuvat uomiinsa juuri siten kuin itselleni parhaaksi on.

Kokeile ja tulet yllättymään siitä kuinka loppuenlopuksi pienillä ponnisteluilla nuo elämääsi ongelmia tuoneet asiat avautuvatkaan. Minä itse olen oman onneni esteenä. Ei elämä, saati muut ihmiset. Kokeile, sillä ainoa mitä tulet menettäneeksi uskaltautuessasi kohtaamaan pelkosi ja luottamaan, on se armottoman tuntuinen piina jota takertuminen elämääsi on tuonut.

"Hellitä hyvä hullu, hellitä."


Perhelomaa Peurungassa.

Illan tyyneyttä Peurunkajärvellä.
Illan tyyneyttä Peurunkajärvellä.

Kuten varmasti kaikki jotka blogiani viime aikoina on vähänkään lueskellut tietänevät, vietän työviikkoni Keski-Suomessa, yöpyen Laukaan Peurungassa. Sen vuoksi perheemme yhteisen kesäloman kohdetta ei tarvinnut sen kauempaa mietiskellä, onhan tässä lähinnä sekin seikka huomioitavana, ettei minulla itselläni varsinaisesti kesälomaa tässä hetkessä ole ollenkaan. Niimpä päätimme yhdistää työni ja perheeni lomailun yhteen pakettiin ja näin jälkiviisaana todettakoon sen olleen varsin oivallinen paketti kaikkineen. Hieman lyhyehkö (3vrk.) mutta todellakin parempi kuin ei mitään.

Frisbeegolfia Peurungan maastoissa.
Frisbeegolfia Peurungan maastoissa.

Perheeni saapui tänne viime torstaille ja perjantaina kokoonnuimmekin porukalla perheeni sekä osan ryhmäläisteni kanssa eräänlaiseen virkistyspäivään, käyden porukalla kokeilemassa frisbeegolfia. Harrastus, johon ainakin täällä on olemassa mitä parhaimmat puitteet. Olihan meitäkin osallistujia niin lapsia kuin aikuisiakin ja kaikki saivat kokeilla kuinka lajin saloihin sukeltaminen sujui. Lopuksi kun kokoonnuimme kahville, totesimme kaikilla olleen kivaa ja sehän se tärkeintä tässä päivässä olikin.

Lapset iltauinnilla Peurunkajärvessä.
Lapset iltauinnilla Peurunkajärvessä.

Tähän hetkeen säät olivat kokolailla suotuisat, ja niimpä perheen pienimmät polskivatkin päivisin kylpylässä ja illan päätteeksi vielä järvessäkin. Varsinaisia vesipetoja kun ovat.

Hirvaskankaan Huutokauppakeisari.
Hirvaskankaan Huutokauppakeisari.

Perjantaina vuorossa olikin vierailu Hirvaskankaalle tutustumaan Huutokauppakeisarin huutokauppaan, jonne olikin sitten eksynyt jokunen muukin ihminen tuolloin. Tien vierus nimittäin oli likipitäen kilometrin matkalta parkkeerattu täyteen autoja, parkkipaikkojen täytyttyä jo hyvissäajoin. Noh, tärkein tuli koettua, eli aito huutokauppatunnelma. Väkeä oli kyllä todella paljon, eikä istumapaikasta ollut enää toivoakaan, vaikka reilu tunti ennen huutokaupan alkamista menimmekin jo paikalle. Kyllä medialla on vain ihmeellinen vaikutus ihmisiin. :)

Keskisen Kyläkauppa Tuurissa.
Keskisen Kyläkauppa Tuurissa.

Lauantaina heräsimme aikaisin, olihan vuorossa vajaan parintunnin automatka Töysään. Vuorossa siis vierailu Tuurin Kyläkaupalle. Väkeä riitti täälläkin, joskin isosta alueesta johtuen varsinaista tungoksen tuntua oli havaittavissa yllättävän vähän. Teimme kahden pienimmän lapsen kanssa parhaan peliliikkeen heti alkuun, välttyen kiertelemästä kaupassa, kun kentällä oli tarjolla ilmaista tivolia alle 13-vuotiaille, Tivoli-Sariolan tarjotessa sirkushuvejaan Miljoona-Tivolin merkeissä. Lapsilla oli hauskaa, joten sehän se tärkeintä kaikessa.

Maisemia maailmanpyörästä.
Maisemia maailmanpyörästä.

Maailmanpyörä olikin se ainoa laite, johon isi suostui lasten kanssa, mutta kokemuksena tämäkin oli yhdessä lasten kanssa koettuna kokolailla hieno. Pienimmäistä meinasi alussa hieman hirvittää, mutta jo kohta hän oli tinkaamassa josko voisimme mennä samaan uudestaan.

Hieman jännittää isin Rinssessaa yläilmoissa.
Hieman jännittää isin Rinssessaa yläilmoissa.

Nuorempi poikani sensijaan nautti suunnattomasti maailmanpyörästä, pelleillen totuttuun tyyliinsä kokoajan. Olisi pyörittänyt vaunuakin jatkuvasti ympäri, ellen olisi heikkohermoisena kieltänyt. :)

Hauskaa oli ja sehän se tärkeintä lasten kanssa.
Hauskaa oli ja sehän se tärkeintä lasten kanssa.

Lopuksi sitten tivoliin tärkeänä osana oleva hattaran syönti ja sehän se koko tivolireissun tärkein juttu tuntui molemmille pienimmilleni olevankin. Mikäs siinä, sokerihumalat taattu. :D

Hyvää on!
Hyvää on!

Onnistuttiinhan sitä paikallistamaan Tuuri-ohjelmasta tuttuja ihmisiäkin ja täytyy tässä käsi sydämellä todeta se että sen mitä minä viimevuosina olen saanut ihmisiä matkallani tavata, niin jo televisiossa yltiöpositiiviselta vaikuttava persoona Tuula, olikin vielä jos mahdollista positiivisempi luonnossa tavattuna. Kerrassaan ihana ihminen.

Päästiin samaan kuvaan julkkiksen kans. :D
Päästiin samaan kuvaan julkkiksen kans. :D

Nähtiinhän siinä sivussa myös muutamia muita julkisuuden henkilöitä, kuten Saarisen Niko, kuvaamassa jotakin ohjelmaansa. Samoin myös Keskisen Vesa oli vaimonsa ja lastensa kanssa kameramiesten kanssa liikkeellä, joten varmasti halutessaan olisi päässyt maistamaan hetkeä valokeilassa, mutta toisaalta jo kokemuksesta vaikka vähäisestäkin voinen sanoa ettei tuo televisiossa esiintyminen ihmisestä sen kummempaa tee, ellei itse anna sen tehdä itselleen sitä.

Vesa, Jane ja perheen pienin vaunuissa.
Vesa, Jane ja perheen pienin vaunuissa.

Sunnuntai päivä olikin sitten pyhitetty perheen kanssa yhdessäoloon. Aamulla kävimme aamupalalla ja sen jälkeen kylpylässä. Lopulta ennen kuin muu perhe lähti kotimatkalle, kävimme porukalla mittelemässä paremmuuttta hohtokeilauksessa ja niinhän siinä kävi että vanhempi poikani Aaron vei voiton. Tässäkin asiassa tärkeintä yhdessäolo sekä hauskanpito, ei niinkään itse kilpaileminen.

Aaron elementissään.
Aaron elementissään.

Kuten jo tuossa yllä kerroin, niin muu perhe lähti siis tänään kotiin, minun jäädessä odottelemaan tulevan viikon työhaasteita. Jotenkin haikeata oli kun he lähtivät ajelemaan kotia kohden ja mietinkin sitä kuinka paljon helpompaa onkaan minun lähteä maanantai aamuisin kotoa työreissulle, kuin se että perhe on ensin 3 vrk täällä ja sitten jään tänne yksinäni.

Kaislikko kuiskii kaipausta.
Kaislikko kuiskii kaipausta.

Kävelylenkillä mietin perhettäni ja elämääni noin yleensä. Olen äärimmäisen kiitollinen molemmista. Vaikka haikeutta olikin ilmassa kun perhe lähti, niin toisaalta koen olevani äärimmäisen kiitollinen siitä että vaikka nyt olemme erossa, minulla on koti ja rakkaat jotka minua odottavat taas viikon loppupuolella kotiutuvaksi.

Loppuyhteenvetona totean vain sen, että nyt kun olen puolisenvuotta säännöllisesti majaillut täällä Laukaan kupeessa, niin voin todellakin käsi sydämellä suositella tätä paikkaa niin yksittäisille matkamiehille, pariskunnille kuin perheillekin. Niin lomanviettopaikkana kuin vaikka työmatkalla majoittautumiseenkin. Aktiviteettia sekä vastavuoroisesti luonnonkauniita maisemia ja rauhaa täällä on kyllä riittämiin. Sen vuoksi aionkin majailla täällä jatkossakin niin kauan kuin työni minut näillä leveyksillä pidättelee.