• Kimmo Rasila

Eksynyt elämään.

Vasta suostuessani myöntämään olevani eksyksissä, saan mahdollisuuden kokea löytämisen riemun.
Vasta suostuessani myöntämään olevani eksyksissä, saan mahdollisuuden kokea löytämisen riemun.

Sen mitä tätä elämää olen saanut tallustella, parasta se on silloin kun kykenen kohtaamaan oman tietämättömyyteni. Silloin voin pelkäämättä todeta, että mistäs minä voisin kaikkea tietää. Vapauttavaa, kerrassaan.

Ei siinä, aikanaan, pelätessäni itseäni ja sen myötä muita ihmisiä, ajattelin kauhuissani että jäisin totaalisen yksin, ellen kykenisi vakuuttamaan ihmisiä siitä että minä muuten sitten tiedän kaikesta kaiken. Enhän minä oikeasti tiennyt, mut toisaalta pelkäsin niin armottomasti hylätyksi tulemista, että olin valmis hukkaamaan ennemmin itseni, identiteettini kuin kohtaamaan tuon kauhistuttavan pelon itsessäni.

Onneksi elämä tietää minua paremmin sen mitä milloinkin tarvitsen. Niimpä se kuljetti minut elämässäni tilanteeseen, jossa pakosta jouduin kohtaamaan itsessäni sen miltä tuntuu olla kaikkien hyljeksimä ihmispolo. Eikä siinä, suurimmaksi osaksi omasta itsestäni ja käytöksestäni johtuen.

Ymmärtänättömänä yritin kaikkeni välttääkseni hylätyksi tulemista, silti kuin pakon sanelemana itse tuon pelon elämässäni toteuttaen. Yrittäessäni mukautua ihmisten odotuksiin, väsytin itseni niin totaalisesti että lopulta haistatin paskat kaikille. Päihteet olivat oiva keino haistattaa ihmisille. Kuka sitä nyt päihdeongelmasta kärsivää ihmistä kovin kauan hyvällä katsoisi. Eikä siinä, en katsoisi tänään minäkään. Senverran paljon kaaosta kyseisestä ongelmasta kärsivä ihminen kylvää ympärilleen.

Yllättävää silti omalle kohdalleni on ollut kaikessa se, kuinka tuosta ongelmasta erkaantuessani totesin hyvin pian sen, että mitä enemmän omana aitona itsenäni ihmisiä uskaltaudun kohtaamaan, sitä vähemmän minun tarvitsee pelätä sitä etten kelpaisi. Tästä kaikesta sai alkunsa matka omaan sisimpään. Matka jossa tärkeintä ei ole perille pääseminen, vaan tasaisin väliajoin suostuminen hukassa olemisen kohtaamiseen.

Kun siis suostun myöntämään olevani totaalisen hukassa itseni kanssa, huomaan tarvitsevani toisia ihmisiä jotta löytäisin taas takaisin sille tielle, jolla minun tänään on määrä taivaltaa.

Mitä tämä elämässä eksyminen sitten kohdallani tänään merkitsee? Sitä että aina tasaisin väliajoin onnistun rakentelemaan itselleni kuin vahingossa mitä erilaisimmin keinoin kulissin, jossa kuvittelen hallitsevani elämää. Onneksi elämä ei kuitenkaan suostu hallittavakseni, vaan se hellästi mutta sitäkin tiukemmin ravistaa minut irti tuosta hallinnan harhastani. Pääsääntöisesti niin, että se tarjoilee elämääni ihmisiä, tilanteita ja tapahtumia joista nousevien tunteiden myötä joudun lopulta aina kerta toisensa jälkeen myöntämään oman tietämättömyyteni. Vielä niin, että yleensä nuo tapahtumat ovat aikataulutettu juuri niin, että pääsen niiden kautta kohtaamaan juuri niitä tunteita, joita itsessäni tuon aikaisemmin mainitsemani hallinnan harhan kulisseissa epätoivon vimmalla yritän vältellä.

Mutta. Niin pirun pelottavaa kuin tuo eksyksissä oleminen onkaan, on sen myöntäminen samalla äärimmäisen vapauttavaa. Merkitseehän se samalla sitä että tuon eksymisen kohtaamisen kautta suostun hellittämään otteeni niistä asioista ja ihmisistä joihin tuossa hallinnan harhassani olen kuin vaistomaisesti takertunut. Jos jotakin tuosta takertumisesta olen elämässäni tullut oppineeksi, on se se että takertumalla asioihin, saati ihmisiin, tulen tukehduttaneeksi kaiken elämän ympäriltäni. Hellittäessäni otteeni, elämä palaa näyttämölle ja hengittäminen helpottuu.

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus