Toinen mahdollisuus

Pohdintaa elävästä elämästä, raitistuneen alkoholistin silmin katseltuna.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on kirja.

Pysähtyminen - Hyväksyminen - Anteeksianto

-Sinä-
-Sinä-

Ylläolevan kuvan tekstin lukiessa, moni meistä ajattelee ensimmäisenä sen etteihän kukaan meistä ole täydellinen. Mutta jos aidosti haluaa elämässään muutosta, paras lähtökohta tuolle muutokselle luodaan siinä kun ihminen oikeasti pysähtyy itsensä äärelle, hyväksyen sen mikä tässä hetkessä toteaa olevansa ja vasta senjälkeen alkaa tietoisesti kulkea kohti muutosta. Tuon hyväksymisen myötä kun tulee aidosti kykeneväksi antamaan itselleen anteeksi kaiken sen minkä kokee väärin tehneensä.

Me ihmiset vain olemme siinämäärin vekkuleita otuksia, että meillä on niin kamala kiire ja tarve muuttaa jotakin itsessämme (mieluiten äkkiä ja heti) ettemme välttämättä malta aidosti pysähtyä tarkistamaan sitä mitä meidän oikeasti tulisi itsessämme muuttaa.

Vasta kun itse kykenin aidosti taas pysähtymään itseni äärelle, muutos joka minun on tehtävä, nousi esille kuin itsestään. Nyt tuota muutosta kohti alkaessani kulkea, totean hyväksyväni itseni tällaisenaan tässä hetkessä ja tällätavoin poistan itseltäni pakon joka yleisimmillään aiheuttaisi itsessäni vain uhmakkaan muutosvastarinnan ja melkein varmasti tulisin vain valmistaneeksi itseni taas kerran uudelle pettymykselle.

Anteeksianto on asia joka itselleni, kiitos menneisyyteni, on ollut käsittämättömän vaikea asia. Ottaen huomioon sen että elin täysin vastuuttomasti likipitäen parikymmentä vuotta, itselleen anteeksi antaminen ei tapahdu hetkessä. Mutta osaltaan ehkä juuri tämä on se muutos, mitä kohden tämän pysähtymiseni myötä minun nyt on tarve alkaa kulkea.

Olen pyrkinyt tasoittamaan tilini menneisyyden kanssa sekä niiden ihmisten joita tuolla matkallani satutin. Helppoa se oli niiden ihmisten kanssa, jotka olivat valmiit kaikki tekoni antamaan anteeksi. Haaste tuli niiden ihmisten kanssa, jotka halusivat pitää kiinni vihastaan, joka väärien tekojeni kautta heille minua kohtaan oli sisälleen kasvanut. Onneksi näitä ihmisiä ei ollut monta. Sillä vaikka ymmärränkin etten voi vapauttaa heitä heidän omista tunteistaan, on silti kovin surullista todeta itsensä olevan osasyyllinen heidän vihalleen. Lopulta tullaan siihen todelliseen haasteeseen mikä liittyy ihmisiin jotka eivät enää ole täällä ajassa läsnä. Tästä huolimatta koin että halutessani tehdä hyvityksestäni perusteellisen, oli minun kyettävä omalta osaltani antamaan anteeksi itselleni myös näiden ihmisten osalta tapahtunut.

Isäni, mummoni ja paras ystäväni ehtivät kuolla ennenkuin ehdin heidän kanssaan asiat selvittää. Tästä johtuen minun tuli löytää keino jäsentää asiat osaltani siten että voisin saada noiden ihmisten osalta väärin tekemisistäni sisälleni rauhan, vaikken konkreettisesti näiltä ihmisiltä synninpäästöä enää saisikaan.

Tuo prosessi opetti minulle todella paljon. Olinhan pakotettu turvautumaan toisiin ihmisiin, saadakseni paikannettua noiden tekojeni taustalta todelliset motiivini ja niiden kohtaamisen kautta päästä sinuiksi asioiden kanssa.

Juuri tällaisten tapahtumien kautta tänäänkin kykenen kohtaamaan ihmisiä omana itsenäni. Sillä pysyttäytymällä omissa kokemuksissani, tulen enää kovin harvoin tahtomattani loukkaamaan ketään. Tahallinen loukkaaminen kun on elämässäni menettänyt tarpeellisuutensa, ymmärtäessäni vastauksen omaan pahaanolooni sisältäni ja sen myötä tahallisesti tarve loukata ketään on poistunut. Sillä jos joku tässä hetkessä aiheuttaa minulle pahaa mieltä, syy siihen löytyy sisältäni, ei tuosta toisesta ihmisestä, saati hänen tekemisistään tai sanomisista.

Harhauduin vasta kokemuksieni sijaan kertomaan eräälle ihmiselle mielipiteeni asiaan johon hän mielipidettäni kysyi. Jos olisin malttanut pysytellä omissa kokemuksissani, olisin välttänyt pahoittamasta hänen mieltään sanomisillani. Nyt kuitenkin sen tein ja yrittäessäni asiaa hänen kanssaan selvittää, selvittämisen sijasta onnistuin vain pahoittamaan hänen mieltään lisää. Tällaisessa tilanteessa nykyään pysähdyn tarkastelemaan omia motiivejani asioissa sekä ottamaan näistä tilanteista opiksi. Paikallistaessani omat virheeni, kykenen jatkamaan matkaani rauhallisin mielin, vaikkei tämä toinen ihminen minulle sanomisiani antaisikaan anteeksi. Koen nimittäin nykyään niin, että tehdessäni oman osuuteni asioiden selvittämiseen ja pyytäessäni virheitäni anteeksi, jää tuon toisen ihmisen vastuulle haluaako hän tulla minua puolitiehen vastaan, vai jääkö hän kiinni tuohon negatiiviseen tunteeseen jonka täysin tahtomattani tulin hänelle aiheuttaneeksi. Tämä on itselleni tuiki tärkeä anteeksianto, jonka itsessäni tarvitsen kyetäkseni säilyttämään sisälläni sen rauhan jonka tämän jo vuosia kestäneen tutkimusmatkani aikana olen onnistunut paikantamaan.

Lopulta päästään siihen muutokseen, minkä äärelle tälle aamua totesin pysähtyneeni. Minulle suunnilleen pari vuotta sitten useampi ihminen totesi, että olisiko minun jatkuva ajatusteni jakaminen somessa eräänlainen pakokeino omille tunteilleni. Parisen vuotta asiaa kypsyteltyäni totean ymmärtäneeni asian olevan juurikin niin. Tämän oivalluksen tultua tein sisäisen päätösen keskittyä kohtaamaan omia tunteitani. Käytännössä tämä tarkoittaa tässä hetkessä kohdallani sitä että niin tämän blogin kirjoittaminen, kuin jatkuva jeesustelu erinäisillä saiteilla somessa saa nyt jäädä. Päätin nimittäin niin että keskitän nyt kaiken energiani jatkuvien ajatusteni sekä pohdintojeni jakamisen sijasta sisimpäni tarkasteluun. Ainoa kirjoittaminen jota nyt aion toteuttaa on vihdoin ja viimein saattaa todeksi sen jo täälläkin useaan otteeseen mainostamani kirjan kasaamiseen.

Totesin nimittäin tälle aamua itseni äärelle pysähtyessäni, hyväksyväni itseni tässä hetkessä tällaisenaan. Seuraava vaihe prosessissani onkin otsikon mukaisesti kulkea kohti anteeksiantoa ja juuri tuon toteuttamiseen tuon kirjani kasaaminen sopii kuin nenä päähän tai erästä ystävääni siteeratakseni, kuin pylly jalkoihin.

Sen pidemmittä puheitta aurinkoista kevään jatkoa itsekullekin. Muistakaa että vaikka olemmekin täydellisiä juuri tällaisenaan, se ei silti anna oikeutusta ylpistyä vaan sensijaan avaa oven todellisen muutoksen tapahtumiselle elämässämme.


"Älä ota itseäsi niin kirotun vakavasti."  5

Luottamus kuiskaa, ei haittaa vaikka epäonnistut. Yritä uudelleen.
Luottamus kuiskaa, ei haittaa vaikka epäonnistut. Yritä uudelleen.

Otsikon lause on yksi lohdullisimmista mihin tähänastisessa elämässäni olen törmännyt. Ihmiselle jonka identiteetti on romutettu, omalle itselleen nauraminen on kuoleman vakava asia. Johtunee niistä loputtomista kerroista jolloin joku toinen on nauranut sinulle.

Minun elämässäni kaikki on mennyt äärilaidasta toiseen. Niin myös itseeni suhtautumisen kohdalla. Lapsena ja nuorena piilotin oman epävarmuuteni kuin pukeutuen pellen rooliin. Maskiin jonka hymyilevän naaman takaa tarkkaailmäisimmänkin oli liki mahdotonta tunnistaa sitä suunnatonta surua jota sisälläni kannoin.

Toisena ääripäänä raitistuttuani aloin suhtautua elämään sekä itseeni kuoleman vakavasti. Jokainen asia tuli kohdata tilanteen vaatimalla vakavuudella. Olihan kyse elämästä ja kuolemasta. Äärettömän raskasta tämäkin.

Juuri tästä syystä koen suunnatonta riemua siitä, että hetken mietittyäni, päätin ainakin kymmenennen kerran alkaa kirjoittaa havaintojani matkani varrelta kirjaksi. Asia josta olen haaveillut todella kauan. Asia johon olen ryhtynyt todella monesti ja asia joka on jäänyt yhtämonta kertaa vaiheeseen.

Suurin syy keskenjäämiseen olen ollut minä itse. Kohtuuttomine vaatimuksineni. Kuinkas muuten. Milloin teksti ei ole ollut riittävän hyvää. Milloin kirjoittaminen olisi tapahduttava kuukaudessa jne. jne. jne.

Se miksi tämän taas kerran tässä julkisesti ilmoitan, johtuu siitä että tällätavoin osoitan itselleni että en halua enää ottaa itseäni niin kirotun vakavasti. Vain pelkästään laatia tietyt suuntaviivat ja antaa tekstin kirjoittaa itsensä. Sieltä sieluni syvimmistä syövereistä.

Tässä mainitsemani raamit: Käsikirjoituksen olisi hyvä valmistua loppuvuodesta. "Miksi? Koskaan laatimasi aikataulut eivät ole pitäneet." No juuri siksi ja toisaalta sen vuoksi että mikäli Luoja minulle elinpäiviä suo, niin päivä kerrallaan eläen, helmikuussa 2016 tulee kuluneeksi tasan 10v siitä kun tämän tutkimusmatkani raittiiseen elämäntapaan tulin aloittaneeksi. Olisi hienoa lukea matkanivarrella tulleita oivalluksia kirjan kansien välistä tuolloin. Puhumattakaan myöhemmin. Lisäksi jos joku kokonaisuudesta jotakin omaan elämäänsä vaikka saisi, matkani olisi saavuttanut tarkoituksensa.

Nyt toivonkin, että mikäli luit tähän asti, niin tule mukaan tsemppaamaan minut unelmani äärelle. Uskon vahvasti että meistä molemmat todennäköisesti saa siitä jotakin. Se mitä se on, ei ole minun harteillani. Ja hyvä niin.

Pienenä esimerkkinä tyyliä millätavoin tätä oivallusteni ilotulitusta vuosien varrelta ajattelin luettavaan muotoon jäsentää:

Turvattomuus

Ihmiselle joka on kasvanut olosuhteissa jossa itseensä, saati toisiin ihmisiin luottamisesta on tehty mahdotonta, lähes ainoa vaihtoehto selvitä, on rakentaa loputon määrä suojamuureja, selviytymisstrategioita, valeidentiteettejä sekä kehittää sellainen valheellinen vahvuus jonka läpi ei kukaan koskaan tulisi pääsemään. Noiden muurien takana luulisi olevan turvassa. Mutta ainoa mikä tuolla tilassa vallitsee on suunnaton yksinäisyys sekä paniikinsekainen pelko. Nuo kaksi, tänään minulle tärkeää tunnetta, joiden pakottamana lopulta tulin uskaltautuneeksi luopumaan suojauksistani yksi kerrallaan...


Ihmeellisiä kohtaamisia Vol. 2: Matkaopus sisäisen lapsen äärelle.

Polku jota tänään kuljen, opastaa minut väistämättä syvälle sisimpääni.
Polku jota tänään kuljen, opastaa minut väistämättä syvälle sisimpääni.

Elämä on seikkailu, sanotaan. Kohdallani voin satakymmenen prosenttisesti allekirjoittaa tuon lauseen. En osannut kuvitellakaan joskus kun toivottomuudessani yritin epätoivon vimmalla päättää kurjan, maallisen vaellukseni, mitä kaikkea elämä olisi varalleni suunnitellut. Tänään minulla on jo pienoinen häivähdyksenomainen visio siitä.

Kuten tässä jo useampaan otteeseen olen todennut, elän tässä hetkessä todeksi yhtä suurimmista unelmistani. Saaden tehdä työtä, jota koko pienestä sydämestäni rakastan tehdä ja jossa koen, että juurikin tuo seikkailu on tarjoillut minulle kokemukset, joista tässä työssä ennenkaikkea on suunnattomasti hyötyä. Päihdetyö. Kovasti aliarvostettu homma, jota ilman kuitenkaan nykyhetken kotimaassamme ei tultaisi toimeen. Lisäksi kun tässä hetkessä saan tätä työtä yrittäjänä tehdä, niin kaiken siihen liittyvän vastuun vastapainona on myös tiettyjä vapauksia, joista yksi suurimmista on tänään se, että voin itse määritellä omaa työaikaani ja sen vuoksi olenkin päiväni suunnitellut siten, että joka päivä minulla on hetki joko aamusta ennen töitä tai illasta töiden jälkeen, jolloin voin rauhassa ja kiireettä, ottaa aikaa luonnossa liikkumiseen tai vaikka vain hetkelliseen rauhoittumiseen siellä. Yöpyillessäni nyt säännöllisesti Peurungassa, tähän tarjoutuu varsin oivat olosuhteet. On vehreää luontoa, vesistöä ja mikä parasta, ennenkaikkea rauhaa nauttia siitä.

Mutta itse asiaan. Tämän aamun mietiskelyssäni, minulle tuli taas kerran yksi oivallus tästä kaikesta. Ihmellistä kaikessa se, kuinka oppiessani hiljentymään aidosti kuuntelemaan elämää, se opastaa minut oikeasti tärkeiden asioiden äärelle, ilman että minun tarvitsee näiden asioiden eteen ponnistella tai pinnistellä yhtään. Juuri tuosta hiljentymisestä johtuen, olen oppinut elämässä tähän hetkeen sen, että siihen ohjautuu joka päivä juuri niitä ihmisiä jotka minun on määrä matkallani kohdata. Ehkä nyt miettien, tässä kaikessa on vain kyse siitä, että kykenen luopumaan omista ennakkoluuloista ja -asenteista suhteessa toisiin ihmisiin ja sen myötä vapaudun asettamasta elämälle vaatimuksia sen suhteen, kenet haluan missäkin hetkessä kohdata. Kohtaan nimittäin joka päivä ihmisen ja ihmisiä jotka minun on matkallani tarkoitus kohdata ja jokaisesta kohtaamisesta kumpikin osa puoli saa juuri sen mitä siihen hetkeen kipeimmästi elämässään tarvitsee. Tietoisesti tai tiedostamattaan. Heti taikka myöhemmän ajankohdan oivalluksen saattelemana.

Matka totaalisesta yksinäisyydestä, armottomien sosiaalisten pelkojen alta tähän päivään ei todellakaan ole ollut kivuton. Mutta tässä hetkessä olen kiitollinen kaikesta. Onhan tuo kipu kuin kysynyt minulta olenko halukas kohtaamaan oman itseni vääristymät, suhteessa toisiin ihmisiin ja itseeni. Ollessani halukas ja suostuvainen, olen kuin palkkioksi omasta osuudestani saanut matkan, jollaista en villeimmissäkään unelmissani kohdalleni osannut kuvitella. Parasta tässä matkassa ovat kuitenkin ne ihmiset, jotka tuon varrella olen saanut ja saan yhä kohdata.

No sitten itse asiaan. Kaikesta tästä minulle nousi ajatus siitä että haluan antaa edes osan tästä kaikesta eteenpäin. Kuunnellessani sisintäni, sieltä nousi ajatus siitä, että nyt kun minulla on ollut ajankohtaista miettiä tuota suunnitteilla olevaa kirjaani, niin tähän projektiini liittyen, ajattelin järjestellä pari kokonaisuutta. Ensiksikin, ajattelin tiedustella tätä kautta kiinnostusta ihmisiltä osallistua omalla panoksellaan tuohon kirjaani. Tarkoitus olisi siis se, että tapaisin kirjaani liittyen tietyn määrän ihmisiä, joiden kanssa istahtaisin jossain sopivassa hetkessä kiireettä alas ja juttelisin elämästä. Näistä keskusteluista nousseista ajatuksista sekä tällä matkallani saaduista oivalluksistani kirjoittaisin sitten eräänlaisen matkaoppaan matkalle, jonka ainakin omakohtaisesti miettien koen olevan yhden tärkeimmistä matkoista mille ihminen voi elämässään tulla lähteneeksi. Matkalle kohti syvintä sisintään. Matkalle sisäiseen lapseemme.

Jos sinua siis on kiinnostanut lueskella kirjoituksiani tai muita ajatuksiani netissä ja koet että sinulla saattaisi olla jotakin mitä haluat kanssani matkallani jakaa, niin ottaisitko rohkeasti yhteyttä (info.mahdollisuus@gmail.com) niin voisimme jossain sopivassa hetkessä ottaa jonkun tunnin aikaa ja istahtaa alas juttelemaan elämästä. Voin vakuuttaa omien kokemusteni kautta sen, että mitä avoimemmin ja ennakkoluulottomammin tähän mukaan lähdet, sitä enemmän tuosta kaikesta voit kenties myös itsellesi saada.

Toinen tähän liittyvä kokonaisuus on muhinut pääsäni jo tovin aikaa. Nyt koen että se voisi olla osa tätä kirjaprojektiani. Olen nimittäin siinä onnellisessa asemassa elämässäni, että olen matkallani saanut riisua loputtoman määrän erilaisia valheellisia rooleja, joiden alle olen syystä tahi toisesta piiloutunut. Tästä riisuuntumisesta johtuvasta vapauden kokemuksesta, haluaisin myös antaa jotakin eteenpäin. Sen vuoksi toivoisin voivani järjestää, nyt aluksi niiden ihmisten kanssa jotka minuun yhteyttä ottavat, tilaisuuden jossa kokoonnuttaisiin jossain sopivassa hetkessä yhteen, tilaisuuteen jossa pääteema olisi aitous. Tilaisuus johon tullessa ihminen voisi luottaa siihen, että olipa kuka tai mitä tahansa, tuon yhden illan ajan hän voisi olla aidoimmillaan oma itsensä. Ihminen ihmisille.

Jotenkin kun olen matkallani oppinut luottamaan elämään, niin uskon vahvasti siihen että kun en tätä kokonaisuutta omilla aikatauluilla tai muillakaan vaatimuksilla pilaa, niin tästä tulee vielä kokonaisuus josta on varmasti monelle hyötyä. Ei vähiten minulle itselleni, sillä juurikin toisten ihmisten kautta olen pala palata saanut sen, mitä minulla tänään on. Vapaus elää ja olla.


Projektina kirja. Päivä nro. 5-7

Paljaat varpaat aamukasteisella nurmikolla. Elämää.
Paljaat varpaat aamukasteisella nurmikolla. Elämää.

On ollut jännä huomata se, kuinka alitajuntani prosessoi menneitä tapahtumia sitä mukaan kun projektiani saan viedyksi eteenpäin. Nyt, kirjoittaessani tämän päivän osuuden lisäksi muutaman menneen päivän osakokonaisuuksia, olen eräällä tavoin taas matkallani mennyt eteenpäin. Nimittäin niin, että syyllisyys omista valinnoista on nousemassa päivänvaloon. Johtunee lähinnä siitä, että ihmisen mieli lie rakentuu niin, että päälimmäisenä olevat tapahtumat ja tunnetilat käsiteltynä, antavat taustalla piilossa oleville, vielä käsittelemättömille tunteille tilaa tulla esiin.

Nyt kirjoittelin siis projektiani ajantasalle, lähinnä sen vuoksi, kun tein päätöksen keskittyä viikonlopun ajan perheeseeni. Jännä sinällään, kuinka tuo päätös osaltaan toi minut kohtaamaan omaa syyllisyyttäni suhteessa omiin valintoihini raittiina eläessä.

En todellakaan ole korjautunut virheettömäksi, vaikka todella pitkän matkan minuuteeni olen kulkenut. Edelleen, elämän tarjoillessa joissain kohden vastoinkäymisiä, olen herkkä pakenemaan noita asioita ja niistä nousevia tunteita mitä erilaisimpiin asioihin. Nyt kirjoittaessani menneestä elämästäni, päälimäisenä asiana oli se, kuinka en ole edelleenkään oppinut luomaan oikeanlaista suhdetta rahaan ja talouden pyörittämiseen.

Ymmärrän tässä hetkessä olla armollinen itselleni siinä, etten todellakaan voi vielä osata kaikkea elämässä täysin. Olen kuitenkin vuosikymmenten ajan saanut kasvaa asioissa tietyllä tavoin kieroon, joten muutosprosessi on hidas ja kivuliainen. Surullisinta tässä kaikessa on kuitenkin se, että tämä kaikki yhä satuttaa ympärilläni olevia ihmisiä, vaikkakin toisaalta tämäkin taisteluni, josta nyt vihdoin olen luopumassa, kuinka onkin omani.

Pyrin joka päivä siihen, etten karkaisi omaa herkkyyttäni sekä haavoittuvuuttani mihinkään maalliseen. Silti, tämän hetken vallalla olevat taloussotkut, johtuvat melkeinpä yksinomaan siitä, etten kyennyt kohtaamaan elämää sellaisenaan, vaan palasin takaisin valheellisten turvarakenteiden varaan.

Oikeastaan tämä projekti palvelee minua äärimmäisen paljon jo nyt. Tätä kirjaa kirjoittaessani nimittäin saan samalla prosessoida itsessäni nousevia tunteita tehden mitä mielenkiintoisempia oivalluksia suhteessa itseeni.

Esimerkkinä voisin mainita sen, että kirjoittaessani lapsuudestani sekä siitä, kuinka isäni ei luottanut elämässä mihinkään, vaan surutta pakeni sitä, rakentaen itselleen mahtipontiset kulissit ympärilleen, joiden läpi kukaan ei päässyt. Kirjoittaessani tahtomattani huomanneeni toteuttavani samaa, oivalsin samalla sen, ettei minun ole tuota pakko tehdä, vaikka läpi elämäni tuolla tavoin olenkin elämäni myrskyissä luovinut. Silti minua ei isäni tavoin ole tuomittu tuhoutumaan, vaan tietoisuuteni lisääntyessä, voin todellakin tehdä asioille jotain.


Projektina kirja. Päivä nro. 4

Nöyryyden juurten uloittuessa syvälle raittiiseen maaperään, ihmeellisiä asioita tapahtuu.
Nöyryyden juurten uloittuessa syvälle raittiiseen maaperään, ihmeellisiä asioita tapahtuu.

Aurinkoista huomenta arvon kanssakulkijani. Kuten eilen illalle taisin toivoa, sain herätä tälle aamua kukonlaulun aikaan, kellon osoittaessa 5.33

Eipä silti kellonajalla väliä, kun pirteän oloisena saa taas kerran herätä yhteen raittiiseen armon aamuun. Varsinkin kun osaltaan kiitos tämän projektini, mieleni näyttää täyttyvän erinäisistä kiitollisuutta pursuvista ajatuksista.

Eilen illalle ollessani vertaisryhmässä, huomasin miettiväni kiitollisena sitä kaikkea mistä olen tähän hetkeen selvinnyt. Raittius on minulle se tärkein asia elämässäni, perheen ohella, mutta toisaalta jo hyvin varhain ymmärsin sen merkitsevän itselleni, omalle kohdalleni paljon enemmän kuin opettelua olemaan viinatta vaikka hampaat irvessä. Lisäksi kun olen tähän hetkeen saanut vapautua sekä orjuuttavasta peliongelmasta, että samankaltaisesta lähes kaiken tuhoavasta lääkeriippuvuudesta, ei sinällään liene ihme, että koen juuri nyt kiitollisuutta mitä ihmeellisimmistä jopa varsin pienistä asioista elämässäni.

Tärkein oppi kaiken muun ohella elämässäni on ollut se, ettei minun tarvitse enää reagoida aivan kaikkiin asioihin täydellä teholla. Sen sijaan ymmärrän katsoa tätä suurta kokonaisuutta siten, että pitäessäni huolen omasta tontistani, ja sen puhtaudesta, loput kyllä asettuu aloilleen juuri meille parhaan muotoilun mukaisesti.

Toisaalta yksi iso oivallus elämässäni on ollut se, että me ihmiset olemme todella erilaisia, ollaksemme juuri samanlaisia kaikki. Se kuinka erilaisina itsemme saati toisemme koemme, riippuu jokaisen kohdalla yksinkertaisimmillaan siitä, missä kohden matkaamme, me kukin tahoillamme olemme menossa. Minä tiedän olevani juuri tässä ja se riiittää auttamaan minua olemaan reagoitumatta siitä, jos joku ei ole samassa kohtaa minun kanssani.

Toisaalta kerratessani tämän projektini tiimoilta elämää, mieleeni palautuu väkisinkin toinen toistaan kaameampia tilanteita, joiden keskell vaimoni kanssa olemme elämää ja perhettämme rakentaneet. Jos tällä projektilla ei välttämättä palvellakkaan kovin suurta joukkoa ihmisiä, niin uskon tässä piilevän varsin eheyttävän kokonaisuuden jo pelkästään minua ja vaimoani sekä parisuhdettamme ajatellen. Sellainen myllytys meillä nimittäin on rintarinnan kuljettu.

Olen joskus ääneen ihmetellyt viimeaikaista tarvettani jatkuvasti jakaa ajatuksiani sekä pohdintojani täällä netissä. Toisaalta nyt, kirjoittaessani tarinaani, ymmärrän tämän johtuvan siitä, että yksinkertaisesti minulle kirjoittamisesta on tullut keino jäsentää päänsisäistä maailmaani ja sen kautta osaltaan jakaen kertoa mitä pienessä, yhä edelleen paikoitellen varsin kipeässä mielessäni milloinkin liikkuu. Toisaalta juuri tästä jäsentämisestä johtuen, kiitollisuus nostaa tasaisin väliajoin päätänsä ja silloin varsinkin, toivoisin voivani jakaa tuosta hyvästä olosta edes hitusen palasia muillekkin.

Kuten todettua, kirjoittaminen vapauttaa minua ajattelemaan elämääni kokonaisuutena, nostaen päällimäiseksi tunteeksi äärettömän kiitollisuuden tästä hetkestä. Kun esimerkiksi illalle istuin portaillamme, katsellen pihalla vesisateessa juoksevia lapsiamme, en voinut sille mitään, että silmäkulmaani hiipi kuin varkain kyynel, joskin tässä kohden puhtaasti onnesta. Ilman rakasta vaimoani, minulla tuskin olisi omaa elämääni enää elettävänä, saati noita lapsia tuolla pihalla kirmaamassa. Nyt minulla on ja lisäksi äärettömän paljon muita kultahippusia elämä pullollansa, siis asioita joista tähän hetkeen rakentuu tasapainoinen sekä hyvä elämä. Pahoittelut siis jos häiriköin teitä jatkuvalla kirjoittelullani. Ei näitä ole edes pakko lueskella. ;-)
Paskat minä aidosti mitään anteeksi pyydä. Ei minun tarvitse, sillä tiedän tämän sisälläni asiaksi jonka tässä hetkessä haluan tehdä, joten yrittäkää kestää, kaikesta huolimatta.

Heräsin siis aikaisin. Silläkin tarkoituksensa. Kuten todettua, tänään juoksen palavereissa rakentelemassa tulevaisuuden visioita työrintamallani. Eli tarkoituksensa aikaisin kukkumisella. Nyt nimittäin tämän päivän osuus projektista jo kirjailtuna. Eli kasassa neljän päivän tuotoksena 40 sivua jäsennettyä tarinaa elävästä elämästä. Jatkan siis matkaani, askeleen ja sivun kerrallaan. Lopun vielä siintäessä näkymättömänä horisontissa.

Siunausta päiväänne. Varjelusta askeliinne. Voikaamme hyvin.


Projektina kirja. Päivä nro. 3

Ei huolen häivää, päivä on huoleton. Hakuna matata.
Ei huolen häivää, päivä on huoleton. Hakuna matata.

Niin se vaan tämäkin päivä taipuu kohti iltaa. Tyytyväisenä voin jälleen todeta ehtineeni vaikka ja mitä. Tärkeintä kaikessa, ehdin jopa lasten kanssa oleilemaan kotvasen aikaa. Minulla kun tuppaa olemaan se paha tapa, että omat kaikenkarvaiset projektini mennä hurahtavat sen ohi, että lapset ovat vain niin vähän aikaa pieniä.

No kuten todettua, hyvä päivä kasassa. Lisäksi kun vielä voin sanoa, ehtineeni tehdä töitäkin, leikkimisen ohessa, ei itsekään voine enempiä olla itseltään vaatimassa.

Tämä päivä on taas yksi osoitus siitä, että levollisesta mielestä käsin tehtynä asiat tapahtuvat ilman sen suurempia ponnistuksia. Sain jopa rustailtua taas tavoitteeni verran tälle päivää teksiä myös kirjani valmistumisen onnistumiseksi. Kasassa alkaa olla liki 60000 merkkiä, eli 30 sivua teksiä. Lisäksi kun totean lähettäneeni tämän raakileen eräälle kustantamolle, saaden vastauksena tyrmäyksen sijasta aikomuksen palata asiaan lomien jälkeen, voinen hyvillä mielin jatkaa tätä projektiani, luottaen siihen, että tavalla tahi toisella asiat järjestyvät kyllä aikanaan.

Huomenna kirmailen aamupäivän palavereissa, tulevaisuuden työkuvioitani raamitellen, joten luvassa tulee olemaan varsin haasteellinen, mutta varmasti sitäkin mielenkiinoisempi päivä. Täytynee siis taas luottaa siihen, että aamulla silmät avautuu ainakin tuntia ennen kuin muulla populallamme.

Tästä on hyvä jatkaa matkaa, askeleen kerrallaan eteenpäin. Mutta nyt sujahdan vertaisteni pariin, lataamaan hieman akkuja. Jatketaan taas. :)


Projektina kirja. Päivä nro. 2

Täytynee tässä kohtaa todeta voivansa olla varsin tyytyväinen tämän päivän tuotokseen, sen verran paljon kaikkea muuta tekemistä tämä päivä piti sisällään.

Kuten jo eilen totesin, lapsiperheen arki on hektistä. Onneksi olen tottunut heräämään muuta perhettä aikasemmin ja sen myötä tämänkin päivän tavoitteeni täyttyi. Kasassa kahden päivän jälkeen hulppeat 41000 merkkiä eli tasan 20 sivua. Tämän tahdin pysyessä ei vaikeuksia saavuttaa asettamani tavoite, eli valmis opus tämän kuun loppuun mennessä.

Eilin tutkailin hieman noita nykyisiä julkaisuvaihtoehtoja, joten lohdullista sinällään, vaikka yksikään kustantamo ei tästä prokkiksestani innostuisi, kohtuu vähin kustannuksin saan kirjalleni kannet omakustanteena.
Tietysti edullisin vaihtoehto taitaa olla Elisa-kirja, joka markkinoi julkaisevansa kaikki kirjat, joita heille E-kirjaksi tarjotaan. Katsotaan mikä lopputulema on.

Mutta kaikkineen mielenkiinoinen prosessi tästä vielä kehkeytyy, kun joka päivä kirjoittaessani jatkuvasti huomaan muistini kätköistä kumpuavan asioita, joita en vielä tähän hetkeen ole muistanutkaan, esimerkiksi lapsuudestani. Jännä sinällään, että kaikki nuo ovat olleet pelkästään positiivisia. Kuvannee sitä, että olen jo aikalailla sinut kaikkien traumaattisimpien kokemusteni kanssa. :)

Ehdittiin jopa lasten kanssa uimareissulle ja pihatöille sekä päiväunillekkin jäi aikaa. Nyt voin tyytyväisin mielin painaa pään tyynyyn. Huomenna projekti jatkukoon.


Projektina kirja.

Itsetutkailun kautta voin katsoa menneisyyteen rauhallisin mielin.
Itsetutkailun kautta voin katsoa menneisyyteen rauhallisin mielin.

Minulla on ollut raitistumisen alkutaipaleelta haaveena kirjoittaa omista seikkailuistani kirja, pyrkiäkseni osaltaan tällä tavoin jakamaan toivoa vielä samaisten ongelmien kanssa painiville ihmisille.

Suuruuden hulluna alkoholistina, tietysti alun alkaen olen kuvitellut kirjoittavani mahtieepoksen, jota myydään miljoonittain. :D

Onneksi ajan myötä ajatukset tasoittuvat, muotoutuen omaan kokooni sopivaksi. Nyt päätin aloittaa kirjoittamisen sillä ajatuksella, että kasaan tarinani kirjaksi, julkaistiin sitä sitten eli ei. Jos ei muuten, niin toteutan projektini loppuun omakustanteena.

Tänään alkaessani kirjoittaa oli todella mukava huomata tekstin sojuvan tietokoneen näytölle kuin itsekseen. Muulla tavoin kun tätä kohdallani tuskin voisikaan toteuttaa. Se tämä lapsiperheen arki kun näin kesällä varsinkin on sen verran hektistä, ettei 100 prosenttista keskittymistä asioihin voi olla vaatimassakaan.

Onnistuin raivaamaan itselleni tunnin rauhallista aikaa ja kuinka ollakkaan yli 22000 merkkiä naputtautui koneen näytölle. Ihme sinällään on se, kuinka paljon sellaista asiaa, mistä en muistanutkaan tuli kirjailtua, minulla kun on jo jonkin kerran tullut suusanallisesti tämä elämäntaipaleeni kerrottua. Kirjoittaminen jäsentää ajatuksia, olenhan sen jo moneen kertaan näissä blogipostauksissani todentanut.

Parasta tässä hommassa on kuitenkin se, että olen tätä prokkista suunnitellut jo kauan, enkä oikein koskaan ole osannut saattaa päätökseen. Edellisen rykäyksen päättyessä erään kustantamon ilmoitukseen, ettei silloinen ajakohta tai kirjani sisältö sellaisenaan kantaisi heidän julkaisuissaan. Tuosta on aikaa varmasti kohta 5 vuotta, enkä enää ajattelisi samalla tavoin kuin vielä tuolloin ajattelin: "PITÄKÄÄ TUNKKINNE!!" :)

Nyt huomaan kirjoittavani paljon rennommalla asenteella, ilman minkäänmoista suorituspainetta. Se miksi tästä täällä kirjoitan ja haluan tätä täällä mainostaa, johtuu vain siitä yksinkertaisesta syystä, etten nyt tätä jättäisi puolitiehen. Hieman haastetta asetin kuitenkin itselleni siinä, että kokonaisuuden tulisi olla valmiina elokuun alkuun mennessä, lähinnä antaakseni sen itselleni 40-vuotis lahjaksi. No tietty sillä varauksella, että Luoja minulle siihen asti elinpäiviä suo, ilman sen suurempia elämän mullistuksia.

Mutta siis, tervetuloa seuraamaan projektini etenemistä. Kuukausi siis aikaa näpytellä kasaan sellaiset about 250 sivua tekstiä. Tänään siis kasassa tasa 10, joten pitkä matka alkaa, mutta askelittain.

Kirjailen tänne sitten väliaika tietoja, sitä mukaan kun ehdin. Kaikki tsemppaukset otetaan avosylin vastaan.