• Kimmo Rasila

Matka paniikinsekaisesta pelosta sisäiseen rauhaan.

Rauha sisälläni on kaunis kuin luminen maisema.
Rauha sisälläni on kaunis kuin luminen maisema.

Ihminen joka lähes läpi elämänsä on pelännyt, saa elämäänsä kaiken mitä ikinä on uskaltautunut unelmoimaan, löytäessään kaiken kauheuden jälkeen sisälleen rauhan ja turvallisuuden tunteen.

Kuten todettua, aina ei näin ole ollut. Ei todellakaan.

Kun ihminen kasvaa ja varttuu pelossa, siitä ajanmyötä kasvaa niin tiivis osa identiteettiä, ettei enää kohta osaa kuvitella elävänsä ilman tuota hyytävää tunnetta.

Kun ihminen tarpeeksi kauan viettää aikaa tuossa tunteessa, siihen jotenkin ihmeellisellä, sairaalla tavalla kiintyy. Kiinnittyy.

Nyt miettien, vielä joitain vuosia sitten en uskonut että voisin viettää elämää johon tuo epämiellyttävä tunne ei nivoutuisi mukaan. Elämää jossa jokaista kauppareissua ei tarvitsisi ajoittaa hiljaisempaan hetkeen päivässä saati suunnitella päässään etukäteen.

Olen oppinut pelkoni opastamana äärettömän paljon. Vähäisimpänä, todella nopeaksi shoppailijaksi. Huumorilla höystettynä jos saisin minuutin aikaa ostaa ilmaiseksi niin paljon tavaraa kuin ehtisin, osaisin varmaan kerätä vuoden ruokatarpeet seitsenhenkiselle perheelleni.

Aikaisemmin ei kylläkään naurattanut. Pelko tai paniikinsekainen kauhu kun pahimmillaan lamaannuttaa ihmisen. Minulla, varsinkin rauhoittavat lääkkeet aiheuttivat vain oireiden pahenemista ja lisääntyvää lääkitystä. Lopulta oireet ilmaantuessaan aiheuttivat fyysisesti pahan olon. Oksensin kuin pahimmassa vatsataudissa. Sillä erotuksella, että samalla koin armotonta pakokauhua.

No, kuinka tuosta epämiellyttävästä ystävästä sitten vieroittauduttiin? Oikeastaan kaikki hyvä sai alkunsa äärimmäisestä pahuudesta. Toisinsanoen väsyin pelkäämään. Väsyin siihen etten enää hetkeksikään kyennyt vaimentamaan päästäni noita pakokauhun tunteita, vaikka mitä aineita kehooni pumppasin. Toisaalta väsyin myös siihen jatkuvaan omalla elämällä leikkimiseen sekä läheisteni rankaisemiseen omien ongelmieni suhteen. Halusin jotakin muuta. Itseasiassa halusin olla se ihminen joka kaikesta sekopäisyydestäni huolimatta sisälläni koin olevani. Se pieni poika joka kaipasi rakkautta, mutta joka samalla pelkäsi myös sitä. Väsyin siis pelkäämään. Halusin kokeilla voisinko edes hetken elää ilman tuota pitkäaikaista matkakumppania.

Kun lopulta olin niin väsynyt kaikkeen, tulin halukkaaksi tekemään mitä tahansa, ettei minun tarvitsisi enää jatkuvasti pelätä. Eipä silti, mitä minulla tuossa hetkessä olisi ollut hävittävänä, olinhan jo pidempään ollut valmis kuolemaan jotta saisin itselleni rauhan. No kuten elämässä yleensä, asiat ei menneet kuten minä halusin, eli en saanut helpotusta hetkessä, vaan todella hitaan mutta samalla äärimmäisen antoisan matkan seurauksena.

Kaikki alkoi siitä että suostuin myöntymään etten yksin selviä. Sen jälkeen opettelin luottamaan yhteen ihmiseen. Toiseen. Kolmanteen. Opettelin kirjoittamaan pahaa oloani ulos. Kohdaten tuon tunteen, pakenematta. Opettelin puhumaan. Tuntemaan. Jäsentämään. Ymmärtämään. Hyväksymään sekä yhtenä tärkeimmistä, opettelin askeleen kerrallaan luopumaan omista ennakkoluuloista ja -asenteista, jotka jo pidempään olivat aiheuttaneet minulle vain lisääntymässä määrin pahaa oloa.

Matka tähän hetkeen on ollut monin tavoin kivulias, mutta tuon matkan myötä olen oppinut itsestäni sekä elämästäni niin paljon, ettei minun enää vähään aikaan ole tarvinnut pelätä. Toisaalta olen saanut elämääni aivan käsittämättömän hienoja ihmisiä sekä mullistavia kokemuksia, kun olen kyennyt tekemään asioita joita en aikaisemmin kuvitellut koskaan kykeneväni tekemään.

Kaiken hyvän lähtökohta kohdallani oli suostuminen muutokseen, tarkoittipa se kohdallani mitä tahansa. Halusin muutosta ja muutosta myös olen saanut. Aikaisemmin kaikkea ja kaikkia jatkuvasti pelänneestä ihmisestä on kasvanut elämään, itseensä ja toisiin ihmisiin luottava ihminen. Ihminen joka käsi sydämellä tässäkin hetkessä voi todeta omakohtaisesti todeta tiedostavansa sen mitä sanat kuten levollisuus, sisäinen rauha tai luottamus parhaimmillaan ihmisen elämässä merkitsevät. Asioita joita ei tässä niin kovin materialistisessä maailmassa ei voi ostaa saati mitata rahassa. Olen saanut uuden elämän.

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus