Toinen mahdollisuus

Pohdintaa elävästä elämästä, raitistuneen alkoholistin silmin katseltuna.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on orjuus.

Raitis Juhannus.  1

Suomen suvi kauneimmillaan.
Suomen suvi kauneimmillaan.

Aikanaan kun itselleni juominen ei vielä ollut muodostunut kaiken nieleväksi pakkomielteeksi, Juhannus oli yksi kesän kohokohdista. Merkitsihän se parhaimmillaan juhlaa, jossa ystävien kanssa kokoonnuttiin yhteen pitääksemme hauskaa perisuomalaiseen tapaan juopotellen. Nyt kun pysähdyn miettimään oikeasti tuota aikaa, ei edes tuolloin juomiseni ollut normaalia. Lähinnä siitä syystä että se tuolloinkin oli pääasia, toisin kuin voisi kuvitella esimerkiksi ystävien kanssa hauskanpidon olleen.

Nyt vuosikymmenen tätä elämää selvinpäin tarkastelleena totean surullisena sen kuinka yleistä meidän suomalaisten keskuudessa onkaan se että esimerkiksi Juhannus on juhla, joka antaa luvan ryypätä ja sekoilla. Juhla jota muistellaan hieman häpeillen, lähinnä siitä syystä että viina vapauttaa estoista ja kun ihmisellä ei ole estoja, monessa kohden jälki on sen mukaista.

Mutta jottei tämä harmiton kirjoitukseni vaikuttaisi moraalisaarnalta, haluan sanoa sen ettei minulla itselläni, raittiista elämäntavastani huolimatta ole mitään sitä vastaan vaikka ihmiset juovatkin. Oikeastaan nykyisen työni kautta saan vain seurata liiankin läheltä mitä tuosta pahimmillaan ihmisen elämässä seuraa. Siis silloin kun tuo aine ottaa ihmisen valtaansa. Jälki on lähes poikkeuksetta todella karua.

Eikä siinä, elinhän itse tuon aineen orjuudessa liki 20v joten tiedän kokemuksesta mitä tuo ihmiselle, mutta samalla myös hänen läheisilleen aiheuttaa.

Siitä kokemuksesta käsin voinkin kirjoittaa olevani juuri nyt tätä kirjoittaessani äärimmäisen kiitollinen siitä että saan tänäänkin tuosta orjuudesta vapaana elää. Sitä ei nimittäin aivan heti tässä pysty kuvailemaan ymmärrettävästi mitä elämä tuolla orjuudessa pahimmillaan on. Kun kyseinen aine ja sen saamisen pakkomielle muodostuu sellaiseksi joka ohittaa tärkeydessään kaiken. Itselleni pahimmillaan kun se oli tärkeämpää kuin esimerkiksi kahden päivän ikäinen poikani. Tuo ehkä osaltaan kuvastaa sitä millaisesta sairaudesta tässä on kysymys. Järjen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Jos olisi, minutkin olisi tuolloin lukittu järjettömänä psykiatrisen suljetulle osastolle lepositeissä. Mutta koska kyse on sairaudesta joka kotimaassamme on surullisen väärinymmärretty yhä tänäänkin, meitä järjettömiä vaeltelee keskuudessamme loputon määrä. Osa tehden yhteiskunnassa varsin merkittävillä paikoilla päätöksiä. Tämä tauti kun ei katso yhteiskunnallista asemaa, saati muutakaan.

Sen vuoksi toteankin olevani samalla äärimmäisen hyvilläni taas yhdestä raittiista keskikesän juhlasta, samalla ollen toisaalta surullinen siitä, kuinka kostea se monelle muulle on ollut.

Itselleni parasta raittiissa elämäntavassa tänään on se, että kykenen tänäänkin valitsemaan itse mitä tämän päivän aikana haluan tehdä. Aikoinaan kun minulla ei moista itsemääräämisoikeutta suhteessa eri riippuvuuksiini nähden ollut olemassa. Tänään on ja olen siitä enemmän kuin kiitollinen.