• Kimmo Rasila

Sisäinen tyhjyys.

Kun sisimmässä on reikä, mikään mitä ammentaa sinne, ei siellä lopulta pysy.
Kun sisimmässä on reikä, mikään mitä ammentaa sinne, ei siellä lopulta pysy.

Kun ihmisellä on elämässään kaikki mitä tarvitsee, mutta siitä huolimatta jotakin puuttuu, voi kyse olla siitä että hänen sisimmässän on reikä josta kaikki hyvä lopulta soljuu ulos.

Minä esimerkiksi olen loputtoman monta kertaa elämässäni kokenut suunnatonta kiitollisuutta siitä mitä elämältä olen saanut, havahtuen kohta toteamaan sen saman tyhjyyden tunteen jäytävän sisintäni.

Tuo tunne on todella haastava kuvattava, mutta yritän silti. Samalla uskoen, että jokainen joka edes jollain tavalla on tuon tunteen kanssa elämässään ollut kosketuksissa saa siitä kiinni.

On kuin sisimmässä olisi suuri musta möykky. Musta aukko, joka nielee alleen kaikista kirkkaimmankin valon. Mikään määrä valoa ei riitä täyttämään tuota aukkoa kuin korkeintaan hetkellisesti.

Mietin tuossa aamulla metsässä liikkuessani sitä, kuinka minulla juuri tässä hetkessä on monen mittapuun mukaan elämässäni kaikki se mitä ihminen tarvitsisi ollakseen kiitollinen. Samalla huomaten katselevani kaunista auringon paistetta kokolailla surullisena. Kuunnellen linnunlaulua, ajatellen että se on kaunista, silti sen kauneutta kokematta.

Hetken aikaa tuolla metsässä liikkuessani mieleeni putkahti seuraavanlainen ajatus: "Ihminen joka kasvaa käsitykseen omasta arvottomuudestaan, saattaa uuvuttaa itsensä yrittäessään olla korvaamaton." Hetken tuota ajatusta ihmetellessäni kaikki kolahti kohdilleen kerta laakista. Arvottomuuden kokemus. Asia jota olen kuluneina vuosina yrittänyt omassa elämässäni kohdata ja jäsentää, silti sitä koskaan aidosti hyväksyen. Tuo tunne nimittäin on koko kauheudessaan niin musertava, että minulla on kestänyt vuosia päästä tuon tunteen lähelle. Joitain kertoja olen siinä jo kuvitellut onnistuvani, kunnes taas kerran olen löytänyt uuden tavan juosta tuota tyhjyyttä karkuun. Tyhjyyttä, jota tuona sisäisen maailmani mustana aukkona aiemmin kuvasin.

Tälle aamua ymmärsin taas hieman enemmän tuosta sinällään minulle kokolailla tutusta asiasta, mutta yhä edelleen asiasta, joka on kaikessa pimeydessään niin pikimusta, että sen kokonaisvaltainen käsittäminen on lähes mahdotonta. Ehkäpä juuri sen vuoksi saankin aina vain palasen sieltä, toisen täältä siitä kohdattua.

Juuri nyt olen äärettömän kiitollinen elämälle siinä, että se paiskasi minut aikanaan matkalle sisimpääni. Tämä matka on kaikessa raakuudessaan opettanut minulle äärettömän paljon. Tärkeitä tässä kaikessa tänään se, että ymmärrän nyt sen, että jokainen ikävä tunne sisimmässäni on osaltaan opastanut minua kohti tuota ääretöntä pimeyttä. Pimeyttä, jossa asuu sellainen tyhjyys, jota kenenkään toisen ihmisen sanat, saati teot eivät voi täyttää valolla. Sen vuoksi ehkä oivalsinkin aamuisella metsäretkellä itselleni kokolailla tärkeän asian kaikessa tässä. Ehkä juuri nyt minun on aika hyväksyä tuo arvottomuuden tunne osaksi itseäni. Hyväksyä, yrittämättä sitä millään muotoa itsestäni pois selittää. Ehkä sitten kun uskaltaudun tuon tunteen äärellä riittävän kauan aikaa viettämään, se kenties lopulta aikanaan paljastaa itsestään jotakin sellaista mikä lopulta räjäyttää tuon mustan aukon sisimmästäni auki. Siihen saakka olen valmis kiirehtimättä odottelemaan, mitä seuraavaksi tuosta tunteesta itselleni paljastuukaan. Sillä tänään oivallus sisälsi ymmärryksen siitä, etten toisaalta ole totaalisen arvoton, mutten myöskään täysin korvaamaton.

1 kommentti

talentum

23.7.2017 02:08

Sisäinen tyhjyys, tuo kolkkous autius joka on sisälläni,se vaan on vaikka kuinka yritän täyttää sitä.keinoja on lukemattomia,tietenkin päihteet, sitten pelaaminen molemmissa tiloissa tilanteissa on autuaallinen kiihko hyvä olo. On muitakin muitakin ihan hyväksyttäviä keinoja yrittää täyttää tuota kammottavaa tyhjiötä se kun ei vaan täyty millään vaan vuotaa VUOTAA kaiken pois. Tästä ilmeisesti tulee tämä kipajuoksu itsensä kanssa itsensä voittaminen. Jo etukäteen häviöön tuomittu yritys. Jotain vinkkiä sain tähän .Meri Lehtisen kirjasta(ikävä kyllä en muista kirjan nimeä). Hän kirjoittaa siinä "tappavasta raivosta" joka syntyy aivan elämän alkumetreillä. Tuo ilmi sen kaikenkattavan avuttomuuden puolustaa itseään olemassaoloaan sitä kohtaan joka uhkaa häntä siis ketä en tiedä edes omalla kohdallani.Tietenkään tätä tunnetta "tappava raivo" ei näy ei kuulu ei sitä kokeva itsekään tiedä mistä on kyse. Omalla kohdallani olen selviytynyt suurin piirtein täysjärkisenä ehkä siksi että ajoittain lapsena kun oli tarpeeksi turvaa vanhemmistani ei ollut, mutta jos heidän lisäkseen tilanteessa oli pari turvallista aikuista sain purkaa raivoani jonka todella koin ylivoimaisena enää kantaa,siis raivosin aikani ei minua lohdutettu mutta ei rangaistukaan juoksin piiloon mielikuva monien raskaiden peittojen alle ja jos olisi tullut joku väkisin vetämään esille olisin purrut ja raapinut kaikesta voimastani mutta kukaan ei koskaan tullut.
Aikuisena olen ihmetellyt äkillisiä raivokohtauksiani tai muut ovat enemmänkin sillä olinhan koulussa hymytytöksi valittu. Kaksi ääripäätä tunteissa luonteessa.ristiriita on suuri.kuka tai mikä tuollaisessa tilassa hengittää on siis aivan viisasta lähteä kiireenvilkkaa pois niinkauan kun vielä pääsee.Taas autius ja kolkkous huokaa ja kolisee.
sisimmässäni. Ensin helpotuin ja ilahduin löydettyäni tämän tappavan raivon, jotain vähän
selvisi.Lyöttäydyin oikein kaveriksi sen kanssa. Nyt en osaa kirjoittaa enempää sillä asia on aika alussa 5v ehkä käsiteltävänä ja aivan vaiheessa.Apua olen hakenut paljon olen vielä jaksanut pitää pääni veden yläpuolella en uponnut.
Olen todella kiitollinen lukemattomille auttajilla jokainen on kantanut oman kortensa kokeen ja minä olen saanut noukkia tärkeitä viestejä kaikki vähäisinkin hyvyys aulius auttaminen hymy rohkaiseva sana merkitsee eksyksissä olevalle jotain joku niistä ehkä sitä viimeistä perille vievää viittaa. Nykyään käyn psykofyysistäkehoterapaa. Se saa tunteet tulemaan esiin. Onkuin keho alkaisi puhua reagoida ilmoittaa tuntensa en tiedä
Nyt kesällä kuuntelen Echart Tollen läsnäolon voimaa,joku vuosi sitten se meni yli hilseeni mutta nyt nappasi kiinni.Tässä taitaa käydä niin että kun käy liian raskaaksi pitää kiinni on pakko päästtää irti. Jatkan haroituksia oppia elämään. Hyvää sunnuntaita kaikille
näköjään varovasti

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus