Jättiaaltojen maaginen Nazare

  • samukissa
Nazare majakan rinteeltä katsottuna
Nazare majakan rinteeltä katsottuna
Tänne rantautuvat maailman suurimmat aallot
Tänne rantautuvat maailman suurimmat aallot
Praia de norte, Nazare
Praia de norte, Nazare

Tänään meri nukkuu mutta eilen oli suuria aaltoja, totesi eräs Nazaren asukas käydessäni kuuluisassa jättiaaltojen pikkukaupungissa. Atlantin valtameri on kaupunkilaisille ikään kuin inhimillinen olento. Ja se on muovannut koko kaupungin elämänmenon ja säätelee sitä päivittäin.
Joka talvi Portugalissa olen kuullut Nazaresta ja eritoten surfauksen maailmanennätyksiä yrittävistä miehistä. Garrett McNamara onkin tehnyt ennätyksen, reilun 30 metrin korkuisen aallon Nazaressa surfattuaan.
Historiallisen vanhan majakan seinällä hän kertoo kuinka koki Nazaren maagisena ja tiesi ensi hetkestä lähtien, että siellä hän tulisi kokemaan suurimman aaltonsa. Myös maailman parhaalle naissurfaajalle Maya Gabeiralle Nazare oli ainutlaatuinen. Uskoessaan kuolevansa Atlantin jättiaallon alle hän oli ajatellut, että kuolee onnellisena. Mutta hän pelastui ja palasi Nazareen loukkaantumisestaan toivuttuaan parin vuoden jälkeen.
Sykähdyttävänä koin myös minä aaltojen katselun majakasta merelle. Oli mielenkiintoista nähdä pohjoinen puoli rantaa, johon maailman suurimmat aallot lopulta rantautuvat. Kuvista ja tuttavien kertomuksista tiedän, että ne voivat vyöryä ikään kuin vuorten korkuisina rantaviivaa ja majakkaa kohden, jonka reunan lähellä ei saa seisoa. Aaltojen ainutlaatuinen raivo ja voima Nazaressa johtuvat meren pohjan rakenteesta.
Vaikka jättiaaltoja en nähnyt saatoin majakassa merta katsellessani hyvin kuvitella niiden saapumisen Nazaren rantaan. Atlantti on aina kaunis, kunnioitusta herättävä luonnon luomus.
Atlantin aallot antavat leivän monella tapaa paikallisille ihmisille. Kalastus ja turismi ovat Nazaressa pääelinkeinot. Tuoretta kalaa tarjoavia ravintoloita on paljon. Torilla ja turuilla naiset myyvät shaaleja, jotka varmaan ovatkin joskus yllättäen tarpeen kun meren hyytävä viima yllättää turistit. Nazaressa tuulee aina. Nukkuessaankin Atlantti aaltoilee. Baarit tarjoavat kuumaa juotavaa alhaalta majakalta takaisin aukiolle kipuaville paleleville ihmisille. Taiteilijat saavat töitään kansan tietoisuuteen kun ne ovat esillä majakassa. Matkamuistot kuten t-paidat tekevät kauppansa.
Atlantin vaikutuksen voi havaita myös Nazaren rantabulevardilla kävellessään. Vastaan voi tulla tai kaupan edessä istuskella mustiin pukeutunut nainen. Portugalilaisen ystäväni mukaan tällä tavoin traditionaalisesti pukeutunut nainen on yleensä kalastajan leski ja menettänyt miehensä merelle.
Sillä täällä kuten muuallakin meri ottaa omansa.
https://www.youtube.com/watch?v=74pnrYPozcU

Tämä blogikirjoitus ei ole kommentoitavissa.