Kulttuuri

Suuri joukko hyvin heteroita videopelaajia on kamalan huolissaan. Heidät yritetään pakottaa homoiksi. Syypää on peli nimeltä Dragon Age II.

Dragon Age II on yksi kevään suurimmista peleistä. Sen kehittäjä BioWare on tunnettu siitä, että sen peleissä on tavallista enemmän ihmissuhdesisältöä ja verrattain avara näkemys seksuaalisuudesta. Dragon Age II:ssa pelaaja valitsee, kumpaa sukupuolta edustavaa hahmoa haluaa pelata. Pelaajahahmolla, Hawkella, on kaveriposse, johon kuuluu sekä miehiä että naisia. Ja – nyt tulee se rankka kohta – hahmo voi flirttailla ja aloittaa suhteen kumpaa tahansa sukupuolta edustavan kaverinsa kanssa. Eikä siinä vielä kaikki. Kaverit nimittäin lisäksi kehtaavat lähestyä pelaajahahmoa sukupuolesta riippumatta!

Eikö kuulostakin hirveältä? Ai ei? BioWareen saapuneen valtaisan vihapostitulvan sanoma kuitenkin on seuraava: hyi hemmetti, yritätte tehdä musta homon, en ikinä enää osta pelejänne.
Homofoobikoille yritettiin ensin kauniisti huomauttaa, että itse asiassa on pelaajan oma päätös, pelaako hahmoa homona, heterona vai bissenä. Kaiken flirtin voi torjua ja hahmo voi iskeä kenet haluaa. Se ei tokikaan helpottanut hermostuneita pelaajia.

Seuraavaksi ihmeteltiin, miksi tämä nyt sitten herättää niin suurta älämölöä. Monissa peleissä voi mennä naimisiin tai harrastaa seksiä kumman sukupuolen kanssa lystää. Esimerkiksi Fable-sarjassa voi mennä naimisiin kenen kanssa mielii, samoin Sims-peleissä. Fallouteissa voi sekstailla ainakin naisten kesken. Mass Effect -pelejä haukuttiin miehisiä fantasioita ja machomaailmaa pönkittäviksi peleiksi, koska niiden naiset olivat bissejä, miehet heteroita. Nämäkin ovat aiheuttaneet jonkinlaisia miniskandaaleja, mutta ei mitään Dragon Ageen verrattavaa.
Syy lienee se, että Dragon Agessa hahmojen väliset rakkaussuhteet ja flirtti ovat erittäin olennainen osa peliä. Kaveripossen jäsenet ovat kokonaisia hahmoja: jokaisella on oikea luonne, mieltymykset ja erityispiirteet. Siksi romanssien pelaaminen niiden kanssa on paljon aidomman oloista kuin muiden pelien luonteettomien pökkelöiden.

Sitten poliittisesta korrektiudesta jotain ymmärtävät homofoobikot alkoivat uikuttaa, että on epärealistista, että kaikki pelin hahmot olisivat biseksuaaleja. Se ei vaan ole realistista! Ei oo! Mun frendit voi olla verimaagihaltioita, kääpiöitä, merirosvoja ja hengen possessoimia velhoja, mutta ei jumalauta mitään bissejä! Ainakaan kaikki!

Suosittu kehitysehdotus oli, että BioWare lisäisi peliin No Homosexuality -napin. Pelaaja voisi valita tämän vaihtoehdon, missä tapauksessa hän olisi turvassa kierojen homojen lähentymisyrityksiltä. Pienimpien pelaajien kohdalla vanhemmat voisivat valita tämän vaihtoehdon suojellakseen lapsiaan. (Pelin ikäraja tosin on 18 vuotta, mikä ei ilmeisesti huolestuta vanhempia lainkaan.) Kun tämäntyyppisiä vaatimuksia oli kertynyt tarpeeksi, pelin käsikirjoittaja David Gaider avasi suunsa. Se on hyvin harvinaista – yleensä pelien tekijät varovat visusti ottamasta kantaa mihinkään, eritoten mihinkään edes etäisesti poliittiseen.
Gaider vastasi nimimerkille Bastal, joka foorumipostauksessaan syytti häntä heteromiespelaajan unohtamisesta. Pelin suurin yleisö, heteromiespelaajat, oli kuulemma sivuutettu. Heille oli tarjolla vain saman verran, jopa vähemmän romanttisia intressejä kuin seksuaalisille vähemmistöille, vaikka heteromiehet ovat merkittävä enemmistö! (Onhan itsestään selvää, että kaikki heteromiehet haluavat pelata vain heteroromansseja, kaikki homot homoromansseja jne.)

Gaider vastasi Bastalille tavalla, joka on monessa pelimediassa ehditty korottaa ”kommentiksi, jolla kaikista pelintekijöiden ikinä antamista kommenteista on ollut suurin vaikutus videopelien heteromiesmachokulttuurin murentamiseen”.

Onko näin? Lukekaa Bastalin ja Gaidarin keskustelu ja kertokaa.

En tiedä yhtään ihmistä, jonka mielestä kesäaika on hyvä idea. Sunnuntaina se kuitenkin on taas edessä.
Kuka tästä sitten hyötyy? Katsotaanpa.

Kun Euroopassa ja Yhdysvalloissa on toisen maailmansodan jälkeen keskusteltu kesäajasta, puolesta ja vastaan ovat lobanneet isot yhtiöt ja teollisuudenalat. Jako on mennyt suunnilleen näin: kaupan, urheilun ja matkailun alat ovat kannattaneet, maatalous vastustanut kesäaikaa.

Kun Briteissä pohdittiin kesäaikaan siirtymistä vuonna 1907, yksi innokkaimmista kannattajista oli Harrods-tavaratalon johtaja. Kesäaika tuli kuitenkin käyttöön vasta vuonna 1916, jolloin Saksa ja sen rinnalla sotivat maat ottivat käyttöön Sommezeitin. Tarkoitus oli hyvä: energiaa ei ollut saatavilla, joten kannatti toimia päivänvalossa niin paljon kuin mahdollista.
Yhdysvalloissa yksi tärkeimmistä kannattajista oli pittsburghilainen teollisuuspamppu Robert Garland, jonka päävastustaja olivat rautatieyhtiöt. Kesäaika otettiin käyttöön 1918. Sodan jälkeen siitä luovuttiin monissa osavaltioissa, mutta esimerkiksi New York piti kiinni kesäajasta, koska pörssin ja valuuttamarkkinoiden kaupankäynti Eurooppaan helpottui.

Tämän jälkeen kesäajasta on väännetty monta kertaa eritoten Yhdysvalloissa, Briteissä ja Australiassa. 1980-luvun puolivälissä kesäaika haluttiin laajentaa koskemaan kaikkia Yhdysvaltojen osavaltioita. Kampanjan pääsponsorit olivat 7-Eleven ja Clorox (suuryritys, joka valmistaa mm. elintarvikkeita).
Molemmat Idahon senaattorit äänestivät vuonna 1987 kesäajan laajentamisen puolesta sillä perusteella, että kesäajan ollessa voimassa pikaruokayhtiöt myyvät enemmän ranskalaisia perunoita, ja perunat tulevat pääosin Idahosta.
Kesäaikaa haluttiin laajentaa uudelleen vuonna 2007, jolloin päälobbareina olivat Yhdysvaltain urheiluvälineiden valmistajien liitto ja kansallinen vähittäiskauppojen liitto. Laajennus tapahtui. Briteissä urheilu- ja vapaa-ajan toimialat yrittävät lobata sen puolesta, että maa siirtyisi käyttämään kesäaikaa ympäri vuoden.

Ylimääräinen tunti aurinkoa saa ihmiset shoppailemaan ja urheilemaan enemmän. Esimerkiksi vuonna 1984 tehdyn tutkimuksen mukaan kesäaika tuotti 7-Eleven -kaupoille 30 miljoonan dollarin lisätuoton ja kasvatti golf-teollisuuden (kentät, välinevalmistajat jne.) tuloja 200 miljoonasta 300 miljoonaan. Vuoden 1999 tutkimus arvioi, että vapaa-ajanyritykset EU:n alueella kasvattivat tulostaan kesäajan ansiosta noin kolme prosenttia.

Maatalous vastustaa kesäaikaa muun muassa siksi, että vaikka ihmiset kääntäisivät kellojaan, lehmät eivät sitä ymmärrä, vaan jatkavat elelyään normaaliajassa. (Lisäksi annoin kertoa itselleni, että satoa kannattaa korjata silloin, kun kaste on haihtunut – tämä merkitsee sitä, että kun ihmiset tulevat töihin tuntia aikaisemmin, he saattavat joutua odottelemaan tunnin, ennen kuin kaste on haihtunut ja työt voi aloittaa. En kuitenkaan tiedä maataloudesta tarpeeksi arvioidakseni, onko tässä järkeä.)

Lisäksi kesäaika haittaa muun muassa teatterien ja tv-yhtiöiden toimintaa. Yksinkertaistetusti: kun ulkona on aurinkoista vielä silloin, kun prime time -ohjelmat alkavat, ihmiset eivät istu sisällä katsomassa telkkaria. Vuonna 2007 Yhdysvaltain suuret televisioyhtiöt laskivat, että ne menettivät 16 prosenttia prime time -ohjelmien katsojista kellojen kääntämistä seuraavalla viikolla. Esimerkiksi American Idol sai 10 prosenttia vähemmän katsojia.

Lisäksi on tehty hyvin hataria laskelmia siitä, paljonko rahaa menetetään siinä, että ihmiset myöhästyvät töistä, kelloja pitää siirtää, tietokoneet jumittuvat ja niin edelleen. Vuonna 2007 tehty tutkimus arvioi, että Yhdysvalloissa kellojen siirto maksaa jotain 500 miljoonana ja miljardin dollarin väliltä vuodessa.

Suomessa siirryttiin kesäaikaan vuonna 1981 siitä painavasta syystä, ”koska kaikki muutkin”. Sitä ei pidä väheksyä – on kätevää, että kaikki EU-maat ovat samassa ajassa. Kuitenkin esimerkiksi Islanti pärjäilee, vaikka siellä ei siirretä kelloja.
Se, säästääkö kesäaika todella sähköä, on kiistelty asia. Suurin osa puoltavista tutkimuksista on tehty ennen 1980-lukua. Uudet tutkimukset vaikuttaisivat kallistuvan ein puolelle. Ja vaikka säästäisikin, Suomessa ja muissa pohjoisissa maissa kesäajasta ei ole mitään iloa kesäisin, keväällä ja syksyllä hiukan.
Kuka poliitikko lupaisi näin vaalien alla ehdottaa kesäajasta luopumista? Täällä olisi tarjolla ääni.

Lopuksi sarja vanhoja yhdysvaltalaisia mainoksia, joita näytettiin drive-in-leffojen alussa ja tauoilla. Mukana mainos, jossa kehotetaan vastustamaan kesäaikaa. Tarkkaa vuotta ei ilmoiteta, mutta mainokset on tehty viimeistään vuonna 1967, jolloin Yhdysvallat siirtyi jälleen melkein kokonaisuudessaan käyttämään kesäaikaa. Mainosten vaikuttavuustutkimus oli silloin vielä lapsenkengissä, mutta en ihmettele lainkaan, miksi kansalaiset eivät tämän dramaattiseksi tarkoitetun mutta apaattiseksi jäävän mainoksen innoittamina rynnänneet sankoin joukoin kirjelmöimään senaattorille.
(Kesäaikamainos on kohdassa 1:58-2:45)

Mikä on vielä epätodellisempi ja omituisempi asia kuin Disneyland? Se on Japanin Disneyland. Kuten kaikki useammassa teemapuistossa vierailleet tietävät, Disneylandit eivät ole täysin toistensa kopioita. Samoja laitteita, kauppoja ja rakennuksia on paljon, mutta joka maalla on ominaispiirteensä. Japanissa kaikkea on enemmän, ja kaikki on jos mahdollista vielä oudompaa ja muovisempaa. Jos Anaheimin Disneylandista saa hattaraa kuudessa eri värissä, Tokion Disneylandista saa kuudessatoista, plus raidalliset sekoitukset. Jos Pariisissa Tuhkimon mekossa on 19 metriä tylliä, Tokion Tuhkimon hameeseen on käytetty 40 metriä. Ja jos Floridan Disneylandissa on myynnissä neljää eri mallia tikkarinpyörittimiä, Tokiossa malleja on yhdeksän, ja neljä niistä soittaa Yhdysvaltain kansallislaulua. No niin, tajusitte varmaan.

Entä mikä on epätodellisempi ja omituisempi asia kuin Tokion Disneyland? Se on Tokion Disneyland maanjäristyksen aikana.

Kymmeniä tuhansia on kuollut tai kateissa, tsunami on tehnyt satojen tuhansien kodeista mutavelliä ja Japani hoippuu ydinkatastrofin partaalla. Tämän postauksen tarkoitus ei ole itkeä sitä, että monorail pysähtyi ja Hessun korva meni ryttyyn. Mutta maanjäristys DIsneylandissa on niin kummallinen ajatus, että sen ääreen voi pysähtyä hetkeksi. Miltä näyttää, kun virheetön satumaailma alkaa ensin huojua ja sitten sortua?

Perjantai 11. maaliskuuta. Kello lähestyy kolmea. Disneylandissa on täyttä, kuten siellä aina on, mutta koska on työpäivä, jonot eivät ylitä puolta tuntia. Suurin osa 69 000 vieraasta on lapsia, joista monet ovat saapuneet luokkaretkelle kaikkialta Japanista. Lisäksi puistossa haahuilee turisteja: enimmäkseen kiinalaisia ja korealaisia, joukossa muutama länkkärikin. Kuuluisa paraati on juuri alkamassa, ja ihmiset ovat kokoontuneet teiden varsille katsomaan.

Maa alkaa täristä. Prinsessalinna huojuu puolelta toiselle. Satusaaren merirosvolaiva tärisee, laguuni aaltoilee. Pahimmalta näyttää suuri ulkovuoristorata – kestävätkö rakenteet? Monorail sortuu. Laitteet pysähtyvät tai pysäytetään. Pätevä, valmiiksi nauhoitettu ääni pyytää japaniksi ja englanniksi pysymään rauhallisena, ottamaan lapsia kädestä ja istumaan alas. Kaduilla ryntäilee Disney-asuisia työntekijöitä. Japanilaiset osaavat homman – he hakeutuvat turvallisiin kohtiin, joissa ei ole pelkoa, että karusellin kaapelit hyppäävät niskaan. Satumainen taustamusiikki soi yhä.

Maa rakoilee. Halkeamista alkaa pulpulta vettä. Turistit arvelevat, että maanalaiset putket ja vesijohdot ovat haljenneet, mutta puiston työntekijät tietävät, että rakosista valuu merivettä. Disneyland on rakennettu täyttömaalle meren päälle. Uppoaako Maailman Hauskin Paikka?

Aluksi tunnelma on hämmästynyt, jopa hilpeä. Maanjäristys Disneylandissa, aikamoista!
Ihmisiä kehotetaan istumaan maahan. He istuvatkin, erityisesti Disneylandin keskusaukiolle.
Kuulutus kertoo, että kaikki junavuorot on peruttu. Seuraa ensimmäinen jälkijäristys.

Työntekijät kokoavat itsensä ja valvovat, ettei kukaan lähde pois. Vieraat ovat nalkissa Maailman Hauskimmassa Paikassa. He istuvat tunnin, kaksi tuntia. Alkaa sataa. Teinitytöt yrittävät vetää huppareita paljaiden säärien suojaksi kuin Munamies ikään. Kolmannen tunnin kohdalla jotkut työntekijät heltyvät ja päästävät osan värjöttelevistä vieraista kahviloiden lattioille.

Kotiin ei pääse. Junayhteys on poikki, eikä autolla kannata lähteä. Vieraille valkenee, etteivät he pääse pois. He ovat nalkissa Disneylandissa. Lapset ovat aluksi riemuissaan, aikuiset hölmistyneitä ja vähän huvittuneita. Soitellaan kotiin. Tai soitellaan jos pystytään – puhelinlinjat ovat poikki tai tukossa.

Tuhon laajuus alkaa valjeta. Kukkaistutukset ja karkkikojut unohtuvat, vieraat kerääntyvät kuuntelemaan radiota. Televisioita ei puistossa juuri ole. Viisisataa ihmistä kokoontuu Peter Pan -junan eteen radion ääreen hipihiljaisina. Aikuiset riisuvat Minni-korvansa. Kotona on ehkä kuoltu, ja he ovat jumissa Maailman Hauskimmassa Paikassa.

Kuluu viisi tuntia. Puiston työntekijät ilmoittavat, että halukkaat voivat lähteä kotiin. Kymmenet tuhannet ihmiset siirtyvät rauhallisina kohti hieman nyrjähtänyttä porttia.
30 000 ihmistä jää edelleen nalkkiin, sillä heillä ei ole mitään tapaa päästä pois. Puiston työntekijät jakavat peittoja, sadeviittoja ja muovipusseja, joiden päällä voi istua. Ravintolat ja kaupat ovat kiinni, eväät on syöty. Vieraat ymmärtävät, että joutuvat yöpymään Disneylandissa. Maailman Hauskimman Paikan valot sammuvat. Puistossa on pimeää ja märkää. Vieraat komennetaan huvipuiston ulkopuolelle, pois laitteiden läheltä. Hyvää yötä.

Kuluu 12 tuntia. Puiston työntekijät jakavat aamiaista – ensimmäinen ateria puoleen vuorokauteen. Puiston työntekijät eivät saa poistua paikalta. Heillä on yhtä lailla huoli omaisista, mutta työ velvoittaa. He jäävät pitämään huolta vieraista. Itse asiassa he tarttuvat lapioihin ja alkavat raivata puistoa.

Tällä hetkellä Vaihtolavalla Helsingissä nälkiintyy mies. Hän on Aleksi Klöve, 19-vuotias performanssitaiteilija. Hän aloitti paaston viime perjantaina ja aikoo jatkaa pelkällä vedellä tämän viikon perjantaihin. Kyseessä on teos nimeltä Mitä on Nälkä - Taiteellinen Tutkimus Nälkiintymisestä, jossa Klöve tutkii nälkää kymmenen muun taiteilijan kanssa. Klöve muutti asumaan Vaihtolavalle maanantaina, jolloin myös esitykset pyörähtivät käyntiin.

”Lähestymme esityksissä nälkää ja sen ympärillä olevaa elämää erilaisin asetelmin. Olen itse kaikissa esityksissä mukana. Kirjavaan työryhmään kuuluu opiskelijoita ja nuoria ammattilaisia kuvataiteen, teatterin, tanssin ja musiikin saralta”, Klöve kirjoittaa.

Muut esiintyjät tulevat muun muassa Teatterikorkeakoulusta, Taideteollisesta korkeakoulusta, Sibelius-akatemiasta, Metropoliasta ja Göteborg Ballet Akademienista.

”Esitykset ovat syntyneet taiteilijoiden omista kokemuksista, nälkiintymisen tunteestani sekä nälkään liittyvistä aiheista. Nautin jokaisen esityksen jälkeen lasillisen mehua äkillistä heikentymistä välttääkseni. Esityksissä nähdään ainakin kuvataidetta tilanteessa, kuullaan viulukonserttoja soitettuna, nykytanssia, kurkkulaulua sekä teatteria.”
Esityksissä pohditaan kysymyksiä kuten mitä on nälkä, kuinka se vaikuttaa ihmisen toimintoihin ja toimintakykyyn sekä mitä ihminen ajattelee nälkiintyneenä.

Viime syksyn esityksissä Klöve muun muassa joi teetä metroasemalla. Teehetki-esitys aiheutti ohikulkijassa
raivonpurkauksen. Tällä kertaa suurin haaste on kuulemma kahvitarjoilujen esillepano. Kovasti tekisi mieli maistaa sipsiä.

Taiteen Vaihtolava, Fleminginkatu 21. Liput 12/8/6 euroa, liput molempiin saman illan esityksiin 20/14/10 euroa, passi kaikkiin esityksiin 40 euroa.