Kulttuuri

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on pelit.

Kielletyt pelit  3

Kirjoitin pari viikkoa sitten Applen sensuroimasta Smuggle Truck -pelistä, joka oli suututtanut yhdysvaltalaisviranomaiset. Kommenttiraidassa huomautettiin, että Apple on sensuroinut monia muitakin pelejä ja toivottiin kirjoitusta niistä. Saamanne pitää.

Kaikki applikaatiot, joita kansalainen haluaa iPhoneensa tai iPadiinsa ladata, täytyy ostaa Applen omasta verkkokaupasta. Tämä mahdollistaa laajamittaisen sensuurin, sillä kauppaan pääsevät myyntiin vain sellaiset applikaatiot, jotka Apple on katsonut poliittisesti ja moraalisesti kivoiksi.
Apple on sensuroinut applikaatioita aina, mutta isosti asia tuli julkisuuteen kaksi vuotta sitten, kesäkuussa 2009. Tuolloin lanseerattiin ensimmäinen yläosattomien pimujen kuvia tarjoava applikaatio nimeltä Hottest Girls.
Seuraavana päivänä se oli ”myyty loppuun”, todellisuudessa vedetty pois myynnistä.

Tämä ei sinänsä ollut yllättävää, sillä Steve Jobbs sanoi jo vuonna 2008 esitellessään vielä julkaisematonta App Storea, että siellä ei saisi julkaista ”pornografisia, pahantahtoisia tai yksityisyyttä loukkaavia” applikaatioita. Silti asiaan havahduttiin isosti vasta Hottest Girlsin kohdalla.

Viime vuonna sama toistui iPadin kohdalla.
”Haluan iPadista pornovapaan”, Jobbs julisti. Iso saksalaislehti Stern ei saanut iPod-julkaisuaan esiin, sillä lehdessä on kuvia naisista yläosattomissa. Toinen saksalaislehti Bildt joutui lisäämään kuvankäsittelyssä alastonmalleilleen bikinit. Monilla muotilehdillä on ollut ongelmia Jobbsin ”nännit ei saa näkyä” -politiikan kanssa, sillä muotikuvissa ollaan usein vähissä vaatteissa. Kiellettyjen listalle ovat joutuneet myös Pulitzer-palkitun poliittisen pilapiirtäjän kuvat (ne ovat sitä “pahantahtoista sisältöä”) sekä homoille suunnattu matkaopas New Yorkiin.

Keskitytään kuitenkin nyt sensuroituihin peleihin.
Pelintekijöiden mukaan kurjinta on se, että Apple ei suostu mitenkään kommentoimaan etukäteen, onko peli-idea sen mielestä ok. Niinpä pelintekijän on tehtävä peli valmiiksi, ladattava se App Storeen ja toivottava parasta. Jos peli poistetaan, sen tekemiseen satsatut resurssit menevät kankkulan kaivoon.

Seuraavassa valikoima peleistä, jotka on poistettu App Storesta tai joita ei ole päästetty sinne ensinkään. Osa peleistä on täysin viattomia, osa aika ällöttäviä.

Upskirt!
Robottitytöt ovat valtaamassa maailman. Robottitytön voi tuhota ainostaan nostamalla tämän hameenhelmaa. Pelihahmo on Master Poupou, hameen alle tirkistelyn mestari, joka vapautettiin vankilasta jotta tämä pelastaisi maailman.

Obama Trampoline
Valitse yksi 18 yhdysvaltalaispoliitikosta. Pane hänet hyppimään trampoliinilla. Pisteitä saa, jos osuu katosta putoaviin palloihin. Mukana poliitikkoja molemmista puolueista.

Baby Shaker
Ruudulle ilmestyy vauvan kuva. Vauva huutaa, parkuu ja itkee. Tarkoitus on sietää vauvan itkua mahdollisimman pitkään. Vauva hiljenee vasta, kun puhelinta ravistaa. Silloin itku loppuu ja vauvan silmien päälle ilmestyvät punaiset ruksit.

Unpleasant Horse
Pieni, siivekäs goottihevonen törmäilee pikkulintuihin ja valkoisiin hevosiin. Törmäyksestä saa pisteitä.
”Jos lintu- ja porsasväkivalta on ok, miksei hevosväkivalta ole?”, kysyi pelin kehittäjä. Totta vieköön. Tämä näyttää sitä paitsi hauskalta peliltä.

MyShoe
Heitä George W. Bushia kengällä. Tarkoitus oli myöhemmin tuoda maalitauluiksi muitakin terrorismisodan osapuolia, muun muassa Osama bin Laden.

iSealClub
Kanadalaisen kehittäjän pelissä ruudulle mönkii hylkeitä, joita tapetaan puunuijalla.

iBoobs
Ruudulla näkyvät isot rinnat bikineissä. Kun puhelinta heiluttaa, rinnat liikkuvat. (Kyllä, siinä koko peli.)

Prohibition 2: The Dope War
Uusi versio klassikkopeli DrugWarsista.
Olet diileri New Yorkissa. Sinulla on 30 päivää aikaa tehdä mahdollisimman hyvä tili myymällä huumeita.

I Am Rich
Taidetta, viihdettä tai silkkaa hulluutta. Luultavasti viimeistä.
Törkeän kallis sovellus, joka ei tee mitään. Tarkoitus on ainoastaan osoittaa, että sovelluksen ostaneella henkilöllä on varaa siihen.
Sovellus maksoi 999,99 dollaria tai 799,99 euroa (Applen määrittelemä sovelluksen maksimihinta).
Ruudulle ilmestyy punainen viisikulmio. Kun painaa infonappia, ruudulle ilmestyy seuraava teksti:
I am rich
I deserv it
I am good,
healthy &
successful
(Kirjoitusvirhe on alkuperäinen.)
Applikaatio ehti olla esillä yhden päivän ajan. Sitä myytiin kahdeksan kappaletta.
Nyt myynnissä on Android-sovellus nimeltä I Am Richer, joka tosin maksaa vain 200 dollaria.

Vaikka yksikään näistä peleistä ei nappaisi, Applen sensuuri ärsyttää. Haluanko katsoa iPadiltani pornoa tai pelata goottihevospeliä? Päätöksen pitäisi olla minun, ei Steve Jobbsin.


Sensuroidut siirtolaiset  5

IPhonelle ja iPadille tarkoitettu peli nimeltä Smuggle Truck: Operation Immigration on aiheuttanut Yhdysvalloissa paljon porua. Lopulta laitonta siirtolaisuutta käsittelevä peli sensuroitiin.

Pelissä ohjataan avolavakuorma-autoa, jonka lavalla suuri määrä laittomia siirtolaisia yrittää pysyä kyydissä. Maasto on haastavaa: auto kaahaa kuoppaisia teitä pitkin erämaissa, metsissä ja vuoristossa. Pysähtyä ei voi, muuten rajaviranomaiset nappaavat. Töyssyissä laittomat siirtolaiset meinaavat pudota, ja tarkoitus on päästä perille ilman, että he putoavat ja kuolevat.
Pelissä on mahdollista valita myös ”laillinen siirtolaisuus” -moodi. Siinä pelaaja odottaa virastossa 19 vuotta saadakseen green cardin.

Peli syntyi protestiksi ja satiiriksi Yhdysvaltain siirtolaispolitiikkaa kohtaan. Tekijöiden meksikolainen pelinkehittäjäkollega oli kutsuttu Yhdysvaltoihin töihin, mutta työviisumia ei ollut irronnut vielä vuoden odottelun jälkeenkään.
”Siirtolaisaihe on jonkinlainen tabu viihdealalla ja populaarikulttuurissa”, sanoi pelin kehittäjä Alex Schwartz esitellessään peliä. ”Halusimme kommentoida aihetta omalla alallamme, peleissä.”

Pelistä nousi iso haloo, sillä siirtolaiskysymys on Yhdysvalloissa kipeä. Poliitikot harvemmin vaivaantuvat kommentoimaan iPhone-sovelluksia, mutta nyt erityisesti republikaanit ovat intoutuneet kritisoimaan. He ovat saanet tukea joiltakin meksikolaisia siirtolaisia edustavilta järjestöiltä.
”En usko, että Yhdysvaltoihin pyrkivät ihmiset näkevät itsensä osana peliä. He tulevat tänne, koska ovat epätoivoisia”, sanoi latinosiirtolaisten etujärjestö Centro Presenten johtaja Patricia Montes.
”Viime vuonna 170 ihmistä menetti henkensä yrittäessään ylittää Meksikon ja Yhdysvaltojen välistä rajaa”, sanoi puolestaan Massachusetts Immigrants & Refugee Advocacy Coalitionin johtaja Eva Milona.
”On halventavaa, että joku yrittää takoa rahaa tekemällä aiheesta pelin.”

Toisen massachusettsilaisen järjestön, Massachusetts Coalition for Immigration Reformin johtaja Steve Kropper puolestaan piti peliä hyvänä tapana havahduttaa ihmisiä valtavan pitkiin odotusaikoihin ja vaaroihin, joita siirtolaiset kohtaavat.
”Smuggle Truck tekee siirtolaiskysymykselle saman, mitä Angry Birds teki ornitologialle”, hän sanoi Switched.comin haastattelussa. (Mutta mitä hän tarkoitti lausunnollaan? Mitä Angry Birds teki ornitologialle? Ei mitään?)

Lopulta pelin sensuroi Apple. Se kielsi Smuggle Truckin iPhone-sovelluksen myynnin verkkokaupassaan App Storessa.
”Meille ilmoitettiin, että sitä ei saa jaella, koska sen sisältö on epäsopivaa”, Schwartz sanoi.
Nyt pelistä on olemassa kaksi versiota. Smuggle Truckia voi edelleen ostaa pelifirman sivuilta Macille ja PC:lle. IPhonelle ja iPadille pelistä tehtiin versio nimeltä Snuggle Truck, jossa kyyditetään latinosiirtolaisten sijasta söpöjä pehmoeläimiä. Se kelpasi Applellekin