Kouluampumisille ei vielä saa nauraa, natseille saa (paitsi Saksassa). Estonialle voi nauraa pienessä porukassa, mutta ei julkisesti. Itsemurhapommittajille on Suomessa voinut nauraa jo hyvän aikaa, mutta englantilaisen ohjaajan kokopitkää itsemurhapommittajakomediaa saatiin odotella viisi vuotta. Ei ihme, että haasteeseen tarttui juuri Chris Morris. Tulos on Four Lions, komedia, jonka huumori on törkeämpää kuin Sacha Baron Cohenilla ja mustempaa kuin Martin McDonaghilla.
Englantilainen Morris on ensimmäistä kertaa pitkän elokuvan kimpussa. Hänet tunnetaan älykkäistä, uskomattoman epäsovinnaisista komediasarjoista. Tunnetuimpia Morrisin ohjaamia sarjoja ovat oikeita poliitikkoja ja julkkiksia kusettavat, medialle nauravat The Day Today ja The Brass Eye, jonka pedofiliajakso innoitti enemmän valituksia kuin mikään muu tv-ohjelma Britanniassa sitä ennen. (Morris haastattelee pedofilialiiton puheenjohtajaa: ”Tässä on 6-vuotias poikani. Sinä olisit valmis makaamaan hänen kanssaan!” ”En olisi.” ”Valehtelet! Kerro totuus, haluat harrastaa seksiä kuusivuotiaani kanssa!” ”Ei, en halua.” ”Miten niin et?” ”No, hän ei mielestäni ole kovin viehättävä.” ”Mutta hän on lapsi!” ”Silti.” ”Ettäs kehtaat sanoa noin pojastani!”)
Four Lions kertoo viidestä itsemurhaiskua suunnittelevasta muslimimiehestä Englannin Sheffieldissa. Joukon suurimmat aivot omistaa Omar (Riz Ahmed), joka toimii päivisin ostoskeskuksen vartijana ja kertoo iltaisin pojalleen satua Leijonakuninkaan Simban käymästä jihadista. Omar ja Waz (Kayvan Novak), jonka mielestä paras pommi-iskun kohde olisi internet, lähtevät Pakistaniin terroristien koulutusleirille. Kotiin jäävät solun kaksi muuta jäsentä, käännynnäis-sekopääbritti Barry (Nigel Lindsay), jonka auton sytytystulpat hajoilevat, koska ne ovat juutalaisia, sekä Faisal (Adeel Akhtar), joka opettaa korppeja pommittamaan bordelleja ja tekeytyy räjähdysaineita ostaessaan IRA-terroristiksi, jotta häntä ei epäiltäisi muslimiksi. Mukaan värvätään vielä Malik “The Mal” Hassan (Arsher Ali), joka räppää itsemurhavideonsa Tupacia siteeraten. Kuten arvata saattaa, miesten pommitusaikeiden tiellä ei seiso Jumala eikä kohtalo, vaan tyyppien silmitön typeryys.
Morrisin näkemys ihmiskunnasta ei ole erityisen mairitteleva. Itsemurhapommittajat ole urheita marttyyreita, jollaisina terroristijärjestöt haluavat heidät esittää, eivätkä vaarallisia vihollisia, jollaisina Pentagon soisi meidän näkevän terroristit. Täydellisiä ääliöitä ovat myös poliisit (”Käskin ampua karhun, mutta ammuit Wookieen!”), väkivallattomat muslimit (”Lukitset vaimosi kaappiin!” ”Se ei ole kaappi, vaan hyvin pieni huone.”) ja brittiläiset normijampat. Ainoat pätevät tyypit leffassa ovat pakistanilaisia terroristeja, joiden luona Omar ja Waz mokaavat niin kolossaalisella tavalla, että päättävät ottaa ensimmäisen koneen takaisin Britteihin.
Brittiläinen tv-huumori on perinteisesti tehnyt pilaa arjen idiotismista. Ohjaaja teki omien sanojensa mukaan neljän vuoden pohjatyön, tutustui islamiin ja muslimeihin, haastatteli Guantánamo Bayssa virunutta Moazzam Beggia sekä istui toinen toistaan typerämpien rikollisten oikeudenkäynneissä. Four Lions onkin TOP-100 kokoelma keinoja, joilla pyhän sodan voi mokata. Leffa alkaa pieleen menneillä itsemurhavideo-otoksilla ja päättyy päähenkilöiden osallistumiseen Lontoon maratonille räjähteillä täytetyissä naamiaisasuissa. Vakava kysymys, miksi nämä miehet haluavat räjäyttää itsensä, sivuutetaan. Mutta tarkoitus ei olekaan antaa itsemurhaterroristeille puheenvuoroa, vaan nauraa heille. Elokuva on kiinnostavasti ja rohkeasti kuvattu kokonaan itsemurhapommittajien näkökulmasta, mutta se ei tarkoita, että itsensä räjäyttävät toisen sukupolven maahanmuuttajaurpot ansaitsisivat reilun käsittelyn. Jos katsot tänä vuonna yhden komedian, katso tämä.
