Ja taas kului yksi vuosi. Kaksi vuotta sitten kammosin sitä, että oli vain vuosi jäljellä siihen "maagiseen" 30-ikävuoteen. Vuosi sitten kammosin, että nyt se sitten tärähti mittariin. Nyt.. Fiilis on aika... mikälie olisi oikea sana kuvaamaan edes olotilaa, epätodellinen? Vastahan tuota olin 16 ja nyt 31?!
Masentavinta tässä on se, että jotenkin tuntuu siltä, että ne parhaat vuodet meni jo ja tehden mitä? Eihän tästä eteenpäin ole muuta kuin lisää ikää mittariin... alamäkeä. Huoh. Jos nyt kuolla kupsahdan, niin mitä elämästä jäisi jäljelle? Konkreettisesti ei tietenkään mitään, koska itsehän siinä kuolisin, mutta noin kuvainnollisesti. Ajattelen liikaa.
Viime viikolla joudun tekemään yhden vaikeimmista päätöksistä tähänastisessa elämässäni. Kertakaikkisen silmiä avaava kokemus. Luovuin jostain mitä en ole koskaan ennen kokenut tunnepuolella, jostain mistä olen kait haaveillut siitä asti kun "pojat" alkoivat kiinnostamaan. Tunne joka ylsi luihin ja ytimiin asti ja aivan ensi hetkestä lähtien. Jotakin itselleni kovin suurta ja ennenkokematonta, ja jotain mikä oli pakko laittaa poikki ennenkuin alkoikaan. Ja miksi? Koska en suostunut "toiseksi naiseksi".
Tyyppi olikin naimisissa. Kiva juttu. Noh menihän tästä ainakin viitisen vuotta kun viimeksi naimissa oleva mies kusetti olevansa sinkku? Joo, ei tämä ollut ensimmäinen kerta. Tämä tapaus sentään oli rehellinen ja kertoi asian suoraan. Well fucking great. Onhan se ikävää kun ei avioliitto toimi ja siinä roikutaan lapsen takia, seksiäkään ei heru jne jne. No voi jumalauta, oletteko ihmiset kuulleet avioerosta? Kiitos kun kerroit ja heipparallaa.
Katkeransuloista. Toisaalta olen kiitollinen siitä, että sain kokea jotakin mistä en aiemmin tiennytkään, ja vielä senkin, että ihan tosissani olen kykeneväinen tuntemaan jotain niin mullistavaa, ja sitten taas... Voi herrajumala eikö nyt edes joskus voisi nää hommat mennä kuten elokuvissa? Miksi miksi ja voi vittu miksi? I´m too old for this shit!
Minä ja minun periaatteet. Minä ja minun arvot. Minä ja minun... Elämä. Pitäisi kait kirjoittaa siitä kirja. Tai käsikirjoitus telkkarisarjalle. Menisi varmaan jonnekkin tragikomiikan puolelle. Tai mustan huumorin? Ehkä suhde-elämäni olisi helpompaa jos omaisin lutkan periaatteet, tai vaihtoehtoisesti muuttaisin seksuaalisuuttani lesboksi. Olispa niin helppoa. Kääntäisi jostain vivusta ja naps, homma pulkassa. Niinpä niin.
Eli yksi vuosi taas lisää, yksi paska kokemus lisää miesten suhteen, yksi syy lisää miksi voisin jo ihan tosissani luopua toivosta. Kun ei niin ei. Jollen jaksa enää toivoa parempaa, niin onkohan tässä enää mitään järkeä ylipäätään? Kuinka kauan sitä jaksaa uskotella itselleen, että kyllä se vielä sieltä tulee? Joopa joo. Helvetin hyvää syntymäpäivää minulle.
Mieleen hiipii katkeruus, epäusko ja tuttu kaveri: suru. Ja kuitenkin tiedän sen, että se onni ja ilo löytyy kovin pienistäkin asioista. Ja täysin yllättäen myös. Jahka nyt teiniangstaan hetken ja kiroan paskaa kohtaloani, niin eiköhän se aurinko taas paista. Jonain tulevana päivänä. silti... Mä olen perkele 31! Ja vuoden päästä 32...
Kirjoitettaessa soi Slipknot-Sulfur
4 kommenttia
Pihis
31.8.2011 14:43
Onnea ikäloppu!
Vastaa kommenttiin
Joyla
31.8.2011 16:30
Avonlia ja kiusausko olette aivan oikeassa. Henkinen oksennusryöppy joka vain oli saatava ulos. Kyllä noille paskatilanteille osaa jo nauraakkin jahka nyt ensin vähäsen kitisen...
BrownLime no jos nyt ihan pakko, niin muuta nyt edes kohdat "mies" "naiseksi"? Muuten luulevat sinua vielä håmåksi... Tai mistäs mie tiiän vaikka oisitki o.O
Hellyyttävin kommentti Pihikseltä. Aaaw, kiitos 8)
Vastaa kommenttiin
lindagee
4.9.2011 22:25
Onnea jälkikäteen, tai osanottoa ikääntymisestä. Lohdun sana lienee paikallaan - jjoten elämää (ja tunne-elämyksiä) ON olemassa vielä 50 ikävuoden jälkeenkin, usko pois, vaikket NYT uskoiskaan... Kyllä vähän päälle kolmekymppinen on kovin nuori, vaikkei enää kokematon. Loistava ikä sikälikin, että alkaa erotiikastakin nautiskella, kun on itsetuntemusta karttunut. Mutta olihan mullakin rankkojen elämänvaiheiden takia jo kaksvitosena vahvasti sellainen fiilis, että "kaikki on nähty eikä mitään ole enää edessäpäin". Onneksi ei ollut ihan niin synkeästi sitten kuitenkaan.
***
En ole ikinä tituleerannut itseäni "toiseksi" naiseksi, mutta monen monen vuoden ajan rimpuilin tilanteessa, jossa satunnaisesta kirjoittelusta alkanut tuttavuus varatun miesihmisen kanssa kehkeytyi pikkuhiljaa hyvinkin lämpimäksi ja läheiseksi ystävyydeksi. Kokemus oli vavisuttava ja ravisteleva, koska en uskonut niin syvien ja voimallisten tunteiden olevan mahdollisia. Sitten vaan tapaamisten järkkäämisen tolkuton vaikeus ja välimatka ja kaikki muut realiteetit tekivät pikkuhiljaa tehtävänsä, ja käsitin ettei siitä suhteesta voi viritellä mitään elämän johtotähteä. Kukapa kestäisi jatkuvaa odottamista ja kitumista ja kaipaamista ja toteutumattomia toiveita...
Ja sitten kaikki menikin IHAN toisin kuin olisin osannut kuvitella, kun yllättäen vapaa ihminen käveli takavasemmalta. Tuijottelin sitä (sananmukaisesti joo suu vähän ammollaan kuuntelin silmät pyöreinä) äimistyneenä odotellen, että kohta se sanoo "hohoo, onhan mulla tietysti muija ja muksut kotona, mutten viittiny heti kertoo". Mutta hän nyt sitten taas onkin sarjaa 'vapautettu vasten tahtotaan' - vai mitenkähän asian voisi ilmaista. Mies, joka kadotti illuusionsa suostuttuaan pitkän harkinnan jälkeen kihlautumisen kaltaiseen sitoumukseen; ja muutaman viikon kuluttua tulikin pikaiset jäähyväiset ilman selkeämpiä selontekoja. En mene tässä enempää aiheeseen "miten voi käydä kun toinen ei juo, ja toinenkin sinnittelee jonkun aikaa juomatta, mutta sitten on pakko totella janoaan ja kääntää se toisen syyksi". Mutta sellaisetkin seikat vaikuttavat suhteiden alkamisiin ja loppumisiin, tietenkin.
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
5.12.2021 10:37
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin