Elokuvat

Näytetään kirjoitukset toukokuulta 2011.

Perjantaimenopaussi

Huomenna ensi-iltaan tulevalla teoksella on huikea nimi: Majava. Vaikka pääosassa on huonosta urakehityksestä kärsinyt Mel Gibson kukaan ei voi olla varma mihin nimellä viitataan.Tarkoitus on saada kai meidät hiukan tirskumaan. On todennäköistä että elokuvan nimi on hiukan kaksimielinen. Tämä on kuitenkin Jodie Fosterin esikoisohjaus.

Symbolista, ellei masturbatorista on,että elokuvassa on Gibsoniakin enemmän pääoassa käsinukke.

Suuren osan elokuvan kestoa Gibsonilla on käsi majavassa.

Lääketieteen lisensiaatti Jussipekka Marttilan mukaan testosteronia tuottavien kivesten Leydigin solujen toiminnan lasku on yksi tärkeä syy andropaussiin. Yksi seuraus on ettei seiso. Toinen seuraus: lihominen. Kolmas seuraus: tukka lähtee päästä.

Mistä sitten tietää onko tullut Andropaussiin? Siitäkö, että huomaa katsovansa Majavaa perjantaina elokuvateatterissa?

Kyseessä on dramedia.Majava on sekoitus vakavaa ja hauskaa. Itse en nauranut kertaakaan elokuvan nähdessäni, se oli niin vakava. Siinä Gibson kärsii andropaussista. Me nuoret voimme tietysti suhtautua asiaan heh-heh-henkisesti. Mutta mikä on andropaussi?

Se on juttu joka pistää vitsiniekkablogaajille luun kurkkuun.

Se on kertakaikkinen menokengän vipatuksen lakkaaminen. Se miksi se huomenna henkilöityy Mel Gibsonin hahmoon on tietysti vähän epäuskottavaa, koska Melillä on maine pukkina. Mutta tässä muutamia tietoja. Niitä voi pitää mielessä valkokankaan täyttyessä Gibsonin ryöpsähtävästä karismasta.

Gibson siis näyttelee lelufirman toimaria jolla kaikki menee poskelleen. Hänen hahmossaan on hyvässä mielessä jälkiä American Beautyn uraohjuksesta joka ryhtyy hampurilaiskokiksi. Sitten käy niin että hänen hahmonsa, Walter Black kykenee kommunikoimaan ulkomaailman kanssa ainoastaan käsinuken kautta joka alkaa jutella hänelle roskalavalla.

"Minä pelastan sinun elämäsi"

Majava on indie-elokuva jossa pääosassa on Mel Gibson.

Kertaus: mistä tietää että kärsii miesmenopaussista?

Jos yö- tai aamuerektioita on harvemmin kuin viikoittain, niin kyseessä saattaa olla mieshormonin puute.

Tai siitä että kädessä on majava.


Daisy Dukes-pyllyshortsit  8

Kävin äskettäin katsomassa erään kevään parhaista elokuvista. Kevään paras-pokaali ojennetaan blogitoimikunnan toimesta brittiläisen Stephen Frearsin lande-meets-city-farssille Tamara Drewe! Vaikka voisin analysoida tämän ensi viikon perjantain ensi-iltaan tulevan elokuvan juonta, tehdä rinnastuksia Shakespearen komedioihin sekä Thomas Hardyn romaaneihin, tahdon tehdä nyt jotain muuta: keskittyä Gemma Artertonin pyllyshortseihin. Gemma näyttelee elokuvassa urbaania tyttöä, joka palaa keskelle keskiluokkaista maaseudun kirjailijaidylliä Ewedownissa.

Kun hän saapuu heinäseiväsaidan takaa, hänellä on yllään jotain hyvin amerikkalaista -daisy dukesit eli pyllyshortsit. Miesten silmät naulautuvat noita shortseja reunustaviin kuparisiin niitteihin. Tässä perienglantilaisessa ympäristössä ne pistivät silmääni kuin heinäseiväs jäätelötötterössä.

Olen toki nähnyt lyhyitä farkkushortseja tytöillä ennenkin ja joskus jopa aavistanut että on olemassa joku salainen sääntö siitä, miten lyhyeksi farkkushortsit voidaan leikata esimerkiksi kesäkuumalla Korsossa. Ja mikäli Artertonin erään vastanäyttelijän, sikamaista rikoskirjailijaa esittävän Roger Allamin silmien pullistumista on uskominen, Artertonin farkkushortsit ovat todella lyhyet.

Mutta jos vertaa Artertonin shortseja niihin joita oikea Daisy Duke, eli Catherine Bach käytti Dukes of Hazzard tv-sarjassa 1970-luvulla, Artertonin shortsit näyttävät tuskin tavallisia hotpantseja kummemmilta.

Asia tuntuu sitäkin merkillisemmältä koska Artertonin Tamara tuntuu olevan oikea perienglantilainen hempukka. Ja Daisy Dukesit, erään määritelmän mukaan ovat vaatekappale jota suositaan erityisesti Yhdysvaltojen etelä-osissa. Ne ovat perin amerikkalainen vaate.Tai ainakin 1980-luvulla, kun Daisy Dukes villitys oli kuumimmillaan amerikkalaiset feministit loivat viileitä silmäyksiä Daisyjen käyttäjiin.


Ceeppari telkassa  3

Minulla ei ole ystäväpiirissäni vammaisia. Minusta tuntuu että vammaisuus on yhteiskunnassa samanlainen kuuma aihe kuin ihonväri tai sukupuolinen suuntaus. Homoudella politikoidaan. Samoin vammaisuudella.

Briteissä vammaisten näkyvyyttä elokuvassa ja televisiossa on yritetty systemaattisesti lisätä.

Joitakin vuosia sitten tehtiin kysely tv-katsojien vammaisia kohtaan kokemasta epäluulosta. Eräs kysymys kuului: kuinka moni olisi valmis hyväksymään vammaisen uutisankkurin. 61% katsojista oli sitä mieltä että vammaisia pitäisi olla telkassa enemmän.

Nyt suomalaisessa elokuvabisneksessä vammaisilla näyttelijöillä on näkyvyyttä. Tekeillä on esimerkiksi kokopitkä, Ceeppari ruispellossa. Nimi on tietenkin viittaus J.D. Salingerin romaaniin Sieppari ruispellossa. Siinä seikkailee nuori outsaideri, antisankari ja surkimus nimeltä Holden Caulfield. Ehkä elokuva ratsastaa Salingerin hahmon vastakulttuuripotentiaalilla. Tietääkseni elokuva ei kuitenkaan ole mikään versio Salingerin romaanista.

Koska vammaisten leffaskene on melko tuntematon, ummikkoa kuten minua, kiinnostaa miten välttää poliittista epäkorrektiutta vammaisten kulttuurista puhuttaessa.

Juuri ilmestyneen vammaisia ja elokuvaa käsittelevän

kirjan mukaan seuraavat ovat ilmauksia, joiden käyttöä tulee välttää.

1: Hullu, kahjo, sekopää. Loukkaavia mielenterveyskuntoutujiin viittaavia slangisanoja.
2: Idiootti. Tarkoitti alunperin syvästi kehitysvammaista henkilöä.
3 : Imbesilli. Vähämielistä tarkoittava sana tulee latinankielen ilmauksesta imbecillus joka merkitsee heikkoa.
4: Invalidi. Ei-validi. Vakiintui 1600-luvulla tarkoittamaan vammaisia henkilöitä.
5. Jälkeenjäänyt, vajaa.
6: Kuuromykkä. Loukkaava ilmaus koska kuurot eivät ole mykkiä. He kykenevät kommunikoimaan viittomakielellä.
7: Kääpiö.
8: Mongoloidi. Langdon Down-nimisen lääkärin keksimä termi. Downin mukaan eurooppalaiset olivat rodullisesti muita ylempiä. Sitten tulivat aasialaiset, afrikkalaiset ja mongolidit.
9: Pyörätuolipotilas. Pyörätuolin käyttäjä kokee pyörätuolin välineenä joka mahdollistaa vapaan liikkumisen. Se ei ole rajoite.
10: Rampa. Tarkoittaa lähinnä raajavammaista ja on äärimmäisen loukkaava.
11: Spastikko. Cp-vammaista tarkoittava, vanhentunut ilmaus.
12: Vajaamielinen. Henkilö jonka älykkyysosamäärä on tavallista alhaisempi
13: Vamman uhri. Vammaiset eivät pidä itseään uhreina.
14: Vammasta kärsiminen. Vamma ei ole rangaistus tehdystä rikoksesta.

.