Elokuvat

Näytetään kirjoitukset maaliskuulta 2012.

Musta astronautti  2

Olin loukkaantunut lukiessani Helsingin Sanomista Iron Skyn arvion. En nyt aio viisastella sillä, kuinka elokuva-arvioilla on tapana siivota itsestään todelliset, relevantit huomiot. Tämä arvio, kuten useimmat lukemani elokuva-arviot, jätti huomaamatta jotain olennaista. Ja nyt en tarkoita sniidarimaista pikku yksityiskohtaa jonka vain minun koulutettu, kultainen pikku silmäni havaitsee. Arvostelussa todettiin: "Kuten tiedetään Iron Sky kertoo natseista jotka ovat paenneet kuuhun vuonna 1945".

Joo joo.

Minusta tämä lause ei pidä paikkaansa. Voi olla että tämä tiivistää tarinan jollain pinnallisella tasolla. Yhtä nerokasta olisi todeta että Punahilkka on tarina pikkutytöstä ja sudesta. Voi siis olla, että Iron Skyssa ollaan vuodessa 2018. Mutta Iron Sky toimii kuten sci-fi yleensä: se kommentoi nykyhetkeä. Voi olla että ollaan avaruudessa. Mutta se mihin hyvä scifi (ja tietyllä varauksella myös Iron Sky) liittyy EI OLE AVARUUDESSA. Se mikä tekee scifistä merkittävän EI OLE AVARUUDESSA.

Minusta koko elokuvan tag-line paljastetaan jo promolehdykässä. Iron Sky on "dark comedy". Sana "dark" viittaa paitsi mustaan vitsinvääntöön, steampunk-estetiikkaan myös siihen että pääosan esittäjä on musta. Ja kuten muistamme elokuvalla on aivan oma perinteensä siitä, millainen rooli mustalle lankeaa. Jos asiaa katsoo valkoisen enemmistön vinkkelistä, Iron Skyn musta röyhkeä astronautti on vanha tuttu lihaksikas Paha Neekeri, yliseksuaalinen raakalainen, joka pystyy herättämään eroottiset vibat vastanäyttelijässään Julia Dietzessä. Tässä mielessä hän on vastakohta impotentille valkoiselle natsille (Götz Otto). Taustalla on siis vanha tuttu valkoisten miesten fantasia mustien miesten valtavista apinamaisista kyvyistä.

Eli lyhyesti sanottuna: tärkein jännite elokuvassa liittyy kysymykseen rodusta ja seksistä. Rotujenvälinen seksi on usein elokuvissa esitetty traagisena tai kuolemaanjohtavana. Muistakaamme että vielä vuonna 1967 Yhdysvalloissa rotujenvälistä avioliittoa pidettiin perustuslain vastaisena.

Eli toisin kuin Hs:ssä sanotaan, Iron sky ei ole "höpsöä viihdettä". Itseasiassa Iron Sky on hyvin tosikkomainen elokuva valkoisen ja mustan rodun kohtaamisesta, seikka jota yritetään hiukan siloitella muutamalla huonolla vitsillä. Minusta tämä on alue jolla elokuva tuottaa pettymyksen. Elokuva pyrkii olemaan "edgy" koettelemalla rajoja, tässä tapauksessa stereotypioita. Kenties elokuva tavallaan onnistuu, muutenhan minä en kirjoittaisi tätä tulikivenkatkuista blogiani. Voisin, kenties laiskuuttani, madaltaa käsitystäni hyvästä ja huonosta toteamalla että kaikki mikä saa aikaan keskustelua on ansainnut jo tulla tehdyksi.

Tämä on minusta tärkeä juttu. Ja tämä on myös se seikka miksi minun on vaikea vastustaa v:llä alkavia kirjaimia lukiessani elokuva-arvosteluja jotka "unohtavat" sen mistä koko hommassa oikeastaan on kyse.

Iron Sky on elokuva mustasta ja valkoisesta.

Ja tarina menee näin: musta mies lentää kuuhun, jossa on pelkkiä valkoisia. Nämä yrittävät valkaista mustan miehen. Mustan miehen matkassa kuuhun on muistumia Richard Roundtreen matkasta pimeään Afrikkaan blaxploitaatio-klassikossa Shaft in Africa. Iron Skyssäkin ollaan kuun "pimeällä puolella". Molemmissa elokuvissa kyse on valloittajan ja valloitettujen välisestä jännitteestä.

Mutta hei, lopetetaan arvoituksilla leikkiminen. Puhutaanko me nyt oikeasti kuusta vai ihan jostain muusta?
Minusta tässä asetelmassa on jotain hyvin tuttua.
It's Finland! Kuu on löytynyt! Entä keitä nämä natsit ovat? Kyllä jokainen tietää sydämessään.


Mr Nobodyt netissä  8

Tänään kankaalla-blogi vierailee oudossa ympäristössä -sossussa.
Siihen on perusteensa, sillä Helsingin kaupungin Sosiaalivirasto on nyt virallisesti tuomassa itseään Av-kulttuurin piiriin.My e-Design on World Design Capital Helsinki 2012 -statuksen saanut kehityshanke.
Lyhykäisyydessään: tämä hanke viraalivideoineen liittyy kansalaisten sähköiseen asiointiin virastoissa.

Miten sossu ja design liittyvät toisiinsa?

Hankkeen suunnittelija Tomi Tommolan mukaan kyse on palvelumuotoilusta.

"Me autetaan ihmisiä kehittämään niiden nettipreesensiä. Se vaatii designia" Tommola sanoo.

Motto on itsepalveluyhteiskunta. Ei enää jonoja.

Videon tarkoitus on osaksi tehdä tutuksi itsepalveluyhteiskunnan peruskäsitteitä. Se on pieni johdatus suureen muutokseen.

Tunnelma on kuin ensimmäisellä miehitetyllä kuulennolla.
My e-Design videon 3d-estetiikka ei ole saanut kaikkia hihkumaan riemusta. Toiset eivät ole olleet aivan varmoja onko kyse ironiasta. Tässä poimintoja käyttäjien kommenteista You Tube-palvelussa.
Nimimerkki Herttoniemi suivaantuu: "Oikeasti nyt hommaan joku roti. Julkista rahaa ei saa käyttää näin." (40 yläpeukkua)
Lxipixion puolestaan sivaltaa: "Aivan hirveän näköstä kasari-matskuu"
Nimimerkki werre2: "Paras video You Tubessa. Hyvä, että Suomessa piisaa osaamista."
Nimimerkki olinki3 täräyttää: "Ihan kiva, mikäli tama oli tehty 80-luvulla, aikana jolloin Suomi oli viela Neuvostoliiton alusmaita."
Yleisin reaktio videon näkemiseen on epäuskoinen, huvittunut tyrmistys.

Hämmennyksestä inspiroituneena blogitoimitus otti yhteyttä My e-Design projektikoordinaattoriin, Junno Kaarnaan.
Kaarna on käsikirjoittanut videon. Tässä hän seisoo.

kuva:talent studio

Kaarnassa on 1970-luvun brittiläisten gangsterileffojen charmia. Kaarna on stailannut videon visuaalisen ilmeen. Kaarna on aikaisemmin ollut työssä Soneralla.

Hänen kynästään ovat nyt jo klassikoksi muotoutuneet lainit kuten "Olet Mr. Nobody jos et ole netissä" sekä "Siirrymme palveluista itsepalveluihin".

Projektikoordinaattori Kaarna,miksi tämä video kutkuttavinen laineineen ja kömpelöine grafiikoineen on tuntunut monista vanhanaikaiselta vaikka se nimellisesti on uusinta uutta? Monille ei ole ollut selvää oletteko tosissanne?
"Ollaan epäonnistuttu jos se nähdään huumorina. Tottakai visuaalisen alan ammattilainen saattaa katsoa että tämä olisi voisi tehdä paremmin. Seuraava versio tulee olemaan pro-tasoinen. Tämä oli omin voimin toteutettu video hankkeen julkistamistilaisuutta varten."
Mikä on itsepalveluyhteiskunta?
"Vanha toimintamalli jossa juostaan virastoissa ja jonotetaan on tuhlausta ja järjetöntä. Itseasiassa julkishallinto ja kaupalliset toimijat toimittavat kaikki palvelut nettiin. Voit hoitaa elämänpiirisi palvelut netissä"
Emmekö me nimenomaan ole kyllästyneitä tähän itsepalvelumeininkiin. Haluamme palveluita mutta emme saa niitä?
"Arvaa miksi ne ei saa sitä palvelua? Ne ei osaa hakea sitä oikealta henkilöltä!"
Mikä on nettipresenssi?
"Virtuaalinen identiteetti. Monet työnantajat googlaavat työnhakijat. Jos sinulla on hyvä nettipresenssi, olet hyvissä asemissa. Julkishallinto yrittää tuotteistaa tätä asiaa My e-Design -hankkeessa.Me kootaan yhteen e-palvelunavigaattori. Se tulee olemaan leijukeapplikaatio"
Anteeksi mikä?
"Siis kyse on visuaalisesta sovelluksesta, kuin supermarketissa. Julkihallinnossa ei ole brändejä, tuotemerkkejä tai tunnisteita kuten "Bio Luvil" Jos menet virastoon siellä ei löydy palveluista kertovia tai opastavia kuvallisia tunnisteita. Tuo You Tuben videon 3d-kuva kaupungista symboloi tätä: kun toimit fyysisessä maailmassa ja näet virastokompleksin et näe mitään merkkejä, logoja neonvaloja että täältä saa sitä tai tätä .."


Helsinki goes Slovakia

Toisinaan olen järkyttynyt: kuinka täynnä salaisuuksia kaupunki on. Ajattele: Helsingissä on taloja joihin sinä et KOSKAAN tule astumaan jalallasi. Halu urkkia helsinkiläisiä taloja olisi mielestäni festivaalin arvoinen, hiukan samantapaisen kuin Lontoossa: http://www.londonopenhouse.org/
Toisaalta voin aloittaa Urk.com-festarini nyt etukäteen, ennenkuin sitä on järjestetty.
Annankadulla, numero 25:ssä, todella huomaamattomissa sijaitsee Slovakian suurlähetystö. Siellä barokkimaista nimeä käyntikortissaan juhlistava Ambassador Extraordinary and Pleninpotentiary of Slovak Republic H. E. Juraj Podhorský yhdessä Aki Kaurismäen kanssa on järjestämässä slovakialaisten leffojen festivaalia.
http://arkadin.wordpress.com/2012/03/06/kuvia-ja-unelmia-slovakialaisen-elokuvan-juhlasarja/
Pyydän herra H. E. Juraj Podhorskýä asettumaan valokuvaan Slovakian presidentin kanssa.Samaan aikaan neiti Zuzana Volovarova käy hakemassa brosyyreja toimistosta.

by: kimmo
Tunnelma on hiljainen. Meno on miellyttävällä tavalla outo, sillä aluksi tuntuu epäselvältä miksi olen tullut paikalle.Lattialla on kokolattiamatto. Puhumme politiikasta. Sosiaalidemokraattien vaalivoitosta Slovakiassa. Siitä että Slovakiaa pidetään Euroopan Detroitina, koska siellä valmistetaan paljon autoja.Siitä että slovakialaiset ovat vieraanvaraisia. Kuin vahvistaakseen tämän suurlähettiläs sanoo että voin tulla milloin vain kahville jatkossakin. Ja tietenkin elokuvista. I Love You Love on elokuva elokuva jota H. E. Juraj Podhorský ei nähnyt 1980-luvun Tsekkoslovakiassa, se oli kielletty. Suurlähettiläs siis on vähintään innoissaan kun se on nyt festivaalin ohjelmistossa. Suurlähettiläs sanoo että Suomi on monessa mielessä kuin Slovakia: Siellä asuu viiden miljoonan kansa ja siellä pidetään jääkiekosta.
Juomme kahvia posliinilta.
Sanon että tässä sosiaalidemokratiameiningeissä me ainakin eroamme. Suomessa koko sana on nykyään vitsi. Eräs syy miksi sosdemarit voittivat Slovakiassa oli lupaus sosiaaliturvasta. Kukaan ei olisi odottanut että voitto olisi näin murskaava. On kulunut 20 vuotta siitä kun Slovakiassa viimeksi ei ollut koalitiohallitusta.
Sitten suurlähettiläs sanoo että oikean ja vasemman ero on hämärtynyt.
Kysyn ovatko nyt festareilla nähtävät elokuvat yhtä vasemmistolaisia kuin Kaurismäen elokuvat; onko niissäkin karismaattisia häviäjiä. Vastaus on enemmän myöntävä kuin kieltävä. Mutta suurlähettiläs ei oikein komppaa jakoa oikealla ja vasemmalla oleviin ohjaajiin.
"Entä Guggenheim" kysyy H. E. Juraj Podhorský.
" Entä jos sen pystyttäisi Keilaniemeen ajattelen. Yritän olla diplomaattinen koska suurlähettiläs mainitsee olevansa kotoisin Espoosta, Suomen uudesta pääkaupungista.
Vaihdamme puheenaihetta. Suomessa ollessaan suurlähettiläs on huomannut että täällä kuntoillaan paljon.
"Joo, se on sairasta" sanon.
"Meillä ei ole läheskään näin paljon sauvakävelijöitä" hän toteaa kaihoisasti.
"Se on teidän onnenne" vastaan.


Kumpi on parempi vai Kallio

Olemme koko blogitoimituksen voimalla tänään punk-kerhossa Konalassa.

Tänään ei askarrellakaan mitään nättiä äidille, vaan vinoin kirjaimin tappouhkauksia.

Täällä työpajalla häärivistä rock-muusikoista koostetun punk-dokumentin virallinen Suomen ensi-ilta nähdään Tampereen elokuvajuhlilla 8. maaliskuuta.
Yhtäkkiä muusikko-solisti Kari Aalto innostuu kun hän kuulee sanan "söpö".
Sitten hän on yhtäkkiä taas hiukan nyreissään. "Mä en ole saanut tänään ensimmäistäkään kahvikuppia."

Ilmassa on mukavaa kerhomeininkiä. Pöydällä on liimapuikkoja ja saksia. Toivon sydämestäni etten saa saksia päähäni. Täällä tehdään uutta levynkantta.Kahvihetkemme Pertti Kurikan nimipäivät-bändin kanssa kulminoituu Helsinkiläisen geopolitiikan pohdintaan. Pertti Kurikka,53 istuu kuvassa vasemmalla puolella.

kuva:kimmo laakso

Töölö vai Kallio?
Näin: laulaja Aalto kehuu kuinka hienoa on asua Kalliossa. Ja onhan hänen käsialaansa biisi nimeltä "Kallioon". Mutta Aallon mielestä bändin basistin asuinpaikassa, Töölössä on jotain mätää. Siksi Pertti Kurikan nimipäivät ei esitä biisiä "Töölöön" vaikka se kenties basisti Sami Hellettä miellyttäisikin.
Sellaista biisiä ei nimittäin ole.
Näyttää siltä että Töölö ei ole laulun arvoinen - siinä on jotain liian söpöä. Olen nauranut katketakseni nähtyäni Kovasikajutun trailerin, jossa on Aallon barokkimaisen mahtava vitutusryöppy. Sen kohteena on häntä uhkaava pedikyyri.

Bändin basisti on jo aikaisemmin näytellyt yhdessä kokopitkässä nimeltä Vähän kunnioitusta. Olemme pohtineet kysymystä miksi Jukka Kärkkäinen tuotantoyhtiö Mouka filmistä innostui tekemään dokumentin bändistä. Sen nimi, Kovasikajuttu on bändin sanaseppojen, Kari Aallon ja Pertti Kurikan inside-läppä.

Olemme puhuneet siitä miten vammaisia näkyy nyt usein elokuvissa. Olen soittanut Kovasikajutun levittäjälle, Disneylle ja kysynyt myykö vammaisuus elokuvissa. Myyntipäällikkö Pekka Lehesmaa sanoo ettei vammaisuus ole mikään myyntivaltti. On vaikea tilanne jos elokuvaa käyvät katsomassa vain vammaiset tai vammaisenmieliset. Esimerkiksi Vähän kunnioitusta-elokuvan katsoluvut eivät olleet kummoiset: 14927. Vertauskohta on vuoden vaikkapa Risto Räppääjä ja polkupyörävaras, joka sai 330000 katsojaa.

Suurimman osan ajasta Pertti Kurikka (kuvassa naputtelemassa mekaanisella kirjoituskoneella) on tehnyt lyriikoita biisiin joka on inspiroitunut pierevän hevosen näkemisestä.

kuva: kimmo

Aurinko paistaa. Kaikki söpö on Karin mielestä inhottavaa. Kari katsoo silmiin ja alkaa vetää biisiä, niinkuin keikalla. Biisin nimi on Mä vihaan maailmaa. Sen rakenne on yksinkertainen.
Mä vihaan uutisia
Mä vihaan tätä maailmaa
Mä vihaan maailmaa
Mä vihaan tätä maailmaa

Kovasikajuttu nähdään Doc Lounge -klubeilla Helsingissä (15.3.), Tampereella (20.3.) ja Turussa (28.3.). Oulussa elokuva esitetään musiikkielokuvafestivaali Musixinen avajaisnäytöksessä 23.3., ja Joensuussa Kerubi-klubilla 16.3. Elokuvateattereihin se rantautuu 27.4. Pertti Kurikan Nimipäivät esiintyy aktiivisesti kevään ja kesän aikana ympäri Suomea, ja syksyllä se nähdään kiertueella Norjassa. Lisätietoja ennakkonäytöksistä ja bändin keikoista löytyy elokuvan ja bändin yhteisiltä kotisivuilta www.kovasikajuttu.fi


Kino erektiossa: pornoteatteri & design  1

Näyttää siltä että pornoteatterissa aika on pysähtynyt. Designin kulmakivet: aulassa killuva kahviautomaatti, punainen haiseva chesterfield-sohva, Huhtamäki Oy:n 1960-luvulla kehittämä korvallinen pahvipikari ja tietenkin käsipyyheautomaatti. Pöydällä on tuhkakuppi. Täällä saa polttaa. Ja vaikka tila muistuttaa terveyskeskuksen aulaa muovisine koristekukkineen, suorittaa mies tv-ruudulla kuin huomaamatta cunnillingusta.

kuva: kimmo laakso

Takanani seisoo mies kulli paljaana.

Jo pitkään päätäni on särkenyt design-evankeliumiin liittyvä holhoava asenne, jossa designia yritetään tuoda lähemmäs ihmistä. Minusta ongelma tässä ei ole, etteivät ihmiset olisi lähellä designiä. Siitä todisteena on oikea käteni joka kannattelee Huhtamäen pahvipikaria.
Tästä Kampissa sijaitsevasta "cinemasta" on turha hakea populaaria luksusta, design destrict helsinki-tarraa, camppia tai leopardityynyjä saatikka designed by-kylttejä. Elokuvaa ja designia tutkineen Jussi Kantosen mukaan tämä on popdesignia parhaimmillaan. Kyse on kuumottavasta, niljakkaasta hujanhajaisesta tunnelmasta jossa on ripaus ruotsinlaivaeleganssia ja rautakauppa-chickiä. Tässä tunnelmassa on myös jotain hyvin väsynyttä ja yksinäistä.

"Anonyymiin, mutta kuitenkin yhteisölliseen kokemukseen kuuluvat tilan nuhjuisuus, kuluneet ja tahmeat penkit, lattialla lojuvat kleenexit ja oluttölkit. Penkkien välissä tapahtuva levoton kuhina, satunnaiset suihinotot ja hermostunut trafiikki käymälätiloihin luovat tunnelman." Kronikoi puolestaan elokuvakirjailija Jouni Hokkanen viehtymyksestään pornoteattereihin.

Tästä inspiroituneena päätän käydä testaamassa millaista on alimman yhteisen nimittäjän design.

kuva:kimmo laakso

19-vuotias Turkka on ollut töissä lipunmyyjänä nyt kuukauden. Hän on oppinut paikan peruslait: viikonloppuisin yhden yön aikana keskustan erektiokinoon tunkee jopa 200 asiakasta, naiset vähemmistössä. Turkka pyytää lipusta 12 euroa. Se oikeuttaa hengailemaan aamukuuteen. Turkka ei tiedä, että naapurissa oleva kilpaileva cinema ei päästä sisälle naisia ollenkaan sen jälkeen kun MTV3 teki ohjelman ja omistaja on saanut syytteen parittamisesta. http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/mtv3-loysi-salaisen-seksiluolan-helsingin-keskustasta/2011/10/1402553 Hän ei suostu valokuvaan. "Parempi olla vaan hiljaa tällä alalla" hän toteaa repien dvd:tä kääreestä.

Turkan cinemassa linkkiä laivojen sisustuksiin ei tarvitse väkisin hakea: kaikki seinät on vuorattu ruskealla rautakaupasta tutulla vesivanerilla, jota tavallisesti käytetään veneissä. Mutta toisin kuin veneissä, tässä leffalaivassa kosteus ei ole lähtöisin ulkopuolelta.

Koko designia luonnehtii yksi sana: roiskeenkestävyys.

Erityisesti erään katselukopin katsojan ja plasmaruudun välissä killuvat teräskalterit tuovat mieleen 1980-luvun ja cyberpunkin: ne elokuvat joissa takaa-ajaja ja takaa-ajettu ovat jollain epämääräisellä klubilla, ja jossa kohta sattuu ampuvälikohtaus hidastettuna. Mielestäni tätä on design: se herättää epämääräisen levottaman tunteen.

Suosikkini tässä paikassa ovat love boat- paraatiportaat, jotka johtavat hämärälle goottilaiselle katselukujalle, jossa on vieri vieressä pieniä katselukoppeja.

kuva:kimmo laakso

Portaat on reunustettu kebab-ravintoloiden valotauluista tutuilla led-letkuilla. Niitä pitkin horjuu pipopäisiä miehiä: hämärässä he tuovat elävästi mieleen ostoskeskuksen zombiet Dawn of the Deadissä. Yritän naispuolisen kaverini kanssa saada käsityksen alakerran luolaston laajuudesta. Pimeys yltyy ja kaivan taskusta fikkarin. Takaa ilmestyy romeromainen koura ja ääni: TÄMÄ ON BLACK ROOM, EI FIKKAREITA!!
Katselukokemus täällä palauttaa elokuvan esihistoriaan: videokabinetit ovat muistutus sadan vuoden takaisista kinetoskoopeista joissa katselija nautti sisällöstä yksin. http://en.wikipedia.org/wiki/Kinetograph Jokaisen kabinetin yhteydessä on mitä hienoin k-raudan roisketiivis valokatkaisija-nestekidenäyttö-yhdistelmä. Katkaisijaa painamalla voi vaihtaa elokuvasta toiseen ja digitaalinumerot vilkkuvat näytöllä kuin Blade Runnerissa. Tämä vasta käyttäjäystävällistä designiä.

kuva:kimmo laakso

Varsinaisessa cinemassa ei ole penkkejä. Täällä seistään. Eräs pipopää avaa sepaluksensa. Yllätyn, sillä pipopää ei katsokaan valkonkaalla tapahtuvaa poskeenottoa vaan minua. Toteamme että design-retkemme on nyt päättynyt koska pelkään että kohta joku haukkaa käsivarrestani palasen.