Elokuvat

Näytetään kirjoitukset huhtikuulta 2012.

Zombit eivät juokse  6

Miksi kotimaiset elokuvat ovat aina niin säälittävän miehekkäitä? Oltiin sitten Härmässä tai avaruudessa, aina sama juttu: haukotuttavaa uhoilua. Uudessa War of The Deadissä http://www.youtube.com/watch?v=SgDFst4Dndk miehet imevät toisiaan rintamalla, kilpailevat siitä kuka on sankari, solvaavat toisiaan englanniksi ja kostavat tappamalla saatuaan suloisen infektion karvaisessa sylissä.

Koska imeminen on niin kivaa, täytyy vähän tappaa.

War of the Dead muistuttaa zombiklassikko Night of the Living Deadiä monessa mielessä.

No, ainakin nimensä puolesta.

Jos silmiään siristää, ei ole mitään eroa Jehovan todistajan ja kristityn välillä. Niin, War of the Deadissäkin zombiudessa on kyse infektiosta. Idea, jonka Romero imi vampirismista. Jos zombi maistaa sinua, sinäkin kohta maistat jotakuta toista. Toiseksi: zombiudessa on kyse invaasiosta. Voi olla että olet töllissä keskellä metsää mutta, sieltä ne pikkuhiljaa hiipivät.

Niin, tässä se ero on. War of the Deadissa zombit juoksevat. Antti Reini, juokseva zombi?

War of the Deadissa zombit ovat eräänlaisia kaulasuonet pulleina kiitäviä superroistoja.

Minusta elokuva tekee virheen muuttaessaan zombit joksikin turhan tehokkaaksi. Minusta tämä tehokkuus haisee sille tehokkuuden ja nopean valmistumisen kakkapuheelle mistä me olemme saaneet jo tarpeeksemme.

Tavallaan War of the Deadiä voi lukea eräänlaisena vituiksi menneen ajan hautakivenä.

Zombien tulee olla hieman sympaattisia löntystelijöitä. He ovat käyneet rajan tuolla puolen ja ja haluavat meidät mukaansa, mutta ilman kiirettä.Lainatakseni Simon Peggiä, Shaun of the Deadin käsikirjoittajaa: zombit ovat kohtalomme. Ne ovat yhtä vääjäämättömiä kuin kuolema todellisessa elämässä. Niiden kauheus ei liity siihen kuinka nopeasti ne tulevat, vaan siihen että ne tulevat.

Ei edes turvaseksi tai karppaus voi pelastaa meitä siltä mikä lopussa odottaa. Minusta War of the Deadin spagaatteja heittelevät notkeat zombit ovat suoraan sanottuja hieman vittumaisia. Niistä on pyyhitty pois kaikki vastakulttuurin potentiaali.

Sanotaan että zombi on eräänlainen poliittinen ilmapuntari. Se kävelee (!) aikakausien lävitse puhutellen uusia yleisöjä ja näiden tarpeita. Kun minut esiteltiin zombille, se ei suinkaan tapahtunut katsomalla Victor Halperinin White Zombieta (1932) jota pidetään ensimmäisenä zombielokuvana.

Kun tutustuin zombiin, en tiennyt että tällä olennolla voisi olla ihonväri.Minä kuten monet muutkin kiipesin zombi-puuhun perse edellä.

Miksi minä kirjoitan zombi? Käytän samaa muotoa kuin Robert Southey Brasiliaa käsittelevässä historiassaan vuonna 1819. Silloin hän puhui zombeista ja nzambeista ynnä muista haitilaiseen voodoo-perinteeseen liittyvistä jutuista ilman ie-muotoa. Myöhemmin zombit assosioitiin Etelävaltioiden ja orjuuden kanssa.

Kun yläluokkaiset valkoihoiset saapuvat White Zombiessa tuttavansa orjaplantaasille käy ilmi että plantaasia pyörittävät elävät mustien ruumiit, siis zombit. Haitilaisia loruja hyväksikäyttävä juoni tekee selväksi että zombiksi tullaan maistamalla pahan shamaanin tarjoamaa digitalis-kukkaa. Tässä vaiheessa ei puhuta vielä infektiosta eikä kannibalismista.

Zombiudessa on kyse tavallaan myrkytystilasta.

Tässä vaiheessa lapsillekin oli selvää ettei zombi voi olla valkoinen. Se on musta ja muodoton.

Kun sitten George Romero teki zombileffansa vuonna 1968, leffan kiehtovuus liittyi suurelta osin orjat/punaniska valkoiset/mustat-teeman nerokkaaseen kierrättämiseen. Tässä elokuvassa punaniskat metsästävät zombeja jotka tallustavat ikonimaiseen tyyliinsä, hitaasti mutta varmasti.

Elokuvan loppukohtaus, jossa musta päänäyttelijä ammutaan punaniskojen toimesta ikäänkuin olisi zombi, vaikkei ole saanut tartuntaa, alleviivaa zombileffojen suhteen aikalaispolitiikkaan.

Zombinmetsästäjät assosioituvat Night of the Living Deadissä rasismin vastustajien vastustajiin. Olihan vuosi sama jolloin Martin Luther King ammuttiin.

Kun törmäsin zombiin ensimmäisen kerran valkokankaalla oli vuosi 2007, silloin oli kyseessä Shaun of the Dead, brittiläinen elokuva joka julkaistiin 2004. Tuo vuosi aloitti elokuvallisen zombirenesanssin jossa romanttinen komedia flirttailee zombeilun kanssa. Taustalla oli varmaankin myös vuonna 1996 julkaistun Resident Evil-pelin tuomaa innoitusta.

Ja tämän syklin kaikuja on varmasti myös kotimainen War of The Dead, jonka saamme pian elokuvateattereihin.

Niin, sinäkin on ripaus romantiikkaa, muttei tippaakaan komediaa.

War of the dead on zombielokuvien zombi. Siinä on jotain kuollutta. Jos punaniska tekisi zombileffan se varmasti muistuttaisi War of the Deadiä.


Uusi elokuvateatteri Helsinkiin  6

Mikä farssi. Tunne on sama kuin ostettaessa marketista kuubalainen tomaatti.

Se lennätetään Vietnamiin punnittavaksi. Se juuttuu tulliin, jonka jälkeen tomaatin ostaja saa sähköpostia: kehoituksen lentää Vietnamiin syömään tomaatti.
Olisko loogisempaa ostaa tomaattimurskaa?

Tarina on tämä vanha tuttu: yritin nähdä palkintoja voittaneen norjalaisen elokuvan Helsingissä eikä se tietenkään onnistunut. Sain tyytyä lukemaan elokuvasta amerikkalaisesta julkaisusta. http://www.huffingtonpost.com/marshall-fine/movie-review-iturn-me-on_b_1381970.html Siinä kehuttiin elokuvan mullistavuutta.
Elokuva voi olla norjalainen ja helvetin hyvä. Mutta kukaan ei katso sitä Helsingissä elokuvateattereissa.

Miksi? Vaikkapa salien vähyyden vuoksi. Me tarvitsemme uuden elokuvateatterin. Nyt heti, eikä mitään Guggenheim-urpoilua. Paikka voisi muistuttaa vaikkapa Kulturhusetia Tukholman keskustassa.

kuva: kimmo laakso

Elokuvien omituinen ansaintologiikka on ollut jo kauan tiedossa.

Jos katsojia ei tule ensimmäisen kahden viikon aikana tarpeeksi elokuva on "flopannut". Tämän seurauksena pienempien elokuvien on todella vaikea kilpailla Hollywood-tuotantojen levitysmuskelia vastaan.

"Olisi hirveen toivottavaa että Helsingissä olisi joku toisentyyppinen elokuvateatteri" sanoo Sari Selander Bio Rex Distributionista. Hän tuntee puuhailijoita sekä yksityisellä että julkisella sektorilla jotka ovat kaavailleet uutta leffateatteria Helsinkiin.

Myös Helsingin Kaupungilla on ollut vireillä hanke elokuvatalosta. Tätä teatteria tulevaisuudessa pyörittäisi jokin muu kuin F-llä alkava teatteriketju. On puhuttu että sen paikka olisi uuden keskustakirjaston yhteydessä- seikka joka tekee kyseisen projektin aina vain houkuttelevammaksi.

Vastaavia sosiaalisia elokuvateattereita ovat mm. Tukholman ytimessä, Kulturhusetissa toimiva Klarabiografen. Itseasiassa näitä hyvin tarpeellisia cinesossuja näyttää olevan hyvin monessa maailman kaupungissa -muttei yhtäkään Suomessa.

Pohjoismaisia elokuvia on ilmeisesti vaikeampi myydä suomalaisille levittäjille kuin vaikkapa "pienen" budjetin jenkkiläistä artsuleffaa. Mistä tämä johtuu? Tätä tuumaillessa, nähdäkseni elokuvan minun olisi täytynyt lentää Yhdysvaltoihin...

Taustalla on salien väheneminen ja siihen liittyvät seikat. Vuonna 2002 Helsingissä esitettiin elokuvia 53 elokuvateatterisalissa.
Vuonna 2007 toiminnassa oli enää 38 salia.

Jotta elokuva kannattaisi taloudellisesti, sen täytyy saada ainakin 5-10 000 katsojaa. Hollywood-elokuvien budjeteista suurin osa menee tätä nykyä markkinointiin. Vastaaviin kampanjoihin ei tunnu riittävän yksinkertaisesti pääomaa Euroopassa.

Toiseksi elokuvasaleja on liian vähän suhteessa ensi-iltoihin. (keskimäärin kuusi viikossa) Sen johdosta elokuvat kilpailevat katsojista raivon vallassa - vain kovaäänisellä 9-DD-tyyppisellä kikkailulla on toivoa saada tarpeeksi katsojia.

Sen lisäksi kiertokulku on liian nopea kuten yllä todettiin.

Mutta tätä odotellessa norjalaisia (ja myös muita pohjoismaisia) elokuvia on levitetty suomalaisiin elokuvateattereihin Pohjoismaisen elokuva- ja televisiorahaston Nordic High Five-nimisen tukikonseptin turvin.
Viime vuonna nähty Sairaan onnellinen oli Nordic High Five- tuettu.

Tulevia High Five elokuvia on ainakin syksyllä nähtävä Snabba cash 2. http://www.youtube.com/watch?v=bIgdLJZGu-M