Elokuvat

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on gibson.

Näkymättömät elokuvat  2

Mel Gibsonin uusi elokuva Get The Gringo ei tule elokuvateattereihin Yhdysvalloissa.

Mutta se tulee elokuvateattereihin perjantaina Suomessa. Sen lisäksi ainakin Kreikassa.

Mitä meillä on yhteistä Kreikan kanssa? Molemmat ovat maita, jotka amerikkalaisten levitystrendien näkökulmasta ovat sivilisaation peräkyliä. Amerikkalaiset näyttävät ajattelevan, että vanhan maailman puhelin -ja kaapeliyhteydet ovat niin primitiivisiä etteivät ne houkuttele katsomaan elokuvia netissä.

Niin, tästä on kyse: Get The Gringo julkaistaan Yhdysvalloissa ainoastaan internetissä ns. tilausvideona (Video On Demand).

Tämä on mielenkiintoista, koska esimerkiksi Suomea on totuttu pitämään jonkinlaisena high tech-valtakuntana. Mutta mitä elokuvien katsomiseen netissä tulee, Suomi ja muut pohjoismaat ovat yhtä kehittyneessä tilassa kuin Kreikan talous.

Toiseksi: näyttää siltä että minä, kuten monet muutkin, ajattelen kuten Yhdysvalloissa usein ajatellaan meidän eurojen ajattelevan: Get The Gringo ja muut suoraan digitaaliseen levitykseen menevät elokuvat ovat niin huonoja, ettei kukaan esittäjä halua niitä teatteriinsa.

Totta puhuakseni Get The Gringo ei ole huono elokuva. Nostaisin esiin esimerkiksi Peckinpah-tyyppiset, hidastetut ultra-violence-paukuttelut. Jotkut niistä ovat yhtä nautittavia kuin tämä kohtaus elokuvasta "Tuokaa minulle Alfredo Garcian pää":

http://www.youtube.com/watch?v=phmZGKjveAc&feature=related

Mutta asiassa on muitakin puolia. Se, että elokuva menee "suoraan videoon" Yhdysvalloissa, tarkoittaa että Euroopassa ei pystytä seuraamaan sitä miten hyvin elokuva myy ensi-iltaa-seuraavina viikkoina. Toisin sanoen, meikäläiset elokuvien maahantuojat ja levittäjät ym. elokuvien sisäänostajat eivät voi perustaa levittämispäätöstä tarkkoihin myyntilukuihin.

Tämä on saanut monet eurot valittelemaan tilausvideomyynnin näkymättömyyttä. On tullut tavaksi hehkuttaa, kuinka kannattava bisnes tilausvideo on USA:ssa. Mutta kukaan ei tarkkaan tiedä kuinka kannattava. Koska kukaan ei tunnu erityisesti kirjoittavan tilausvideoiden uutuksista, näyttää siltä, että kyse on yksinkertaisesti näkymättömistä elokuvista.

Briteissä tilausvideo-kulttuuri on eurooppalaista kärkeä. Netflixin ja Lovefilmin ohella kilpailee myös leffateatteriketju Curzonin tilausvideopalvelu. Näyttää siltä että monet indie-levittäjät tunkevat tilausvideomarkkinoille. Kehittyvä tilausvideobisnes tarkoittaa, että elokuvia joita emme ehkä koskaan muuten näkisi, me näemme nyt digitaalisesti levitettynä.

Suomessa kuten monessa muussakin Euroopan maassa tilausvideoiden levittämisestä vastaavat mm. puhelinyhtiöt. Äskettäin Variety-lehden artikkelissa todettiin sarkastisesti, kuinka vähän aitoa yrittäjähenkeä tällaisessa toiminnassa on.

Mutta ilmeisesti vikaa on myös katsomiskulttuurissa: Amerikkalaisen indie-leffafirman edustaja totesi näin "Sosiaalisista syistä johtuen eurooppalaiset yleisöt eivät ole yhtä edistyneitä kuin amerikkalaiset mitä tulee elokuvien katsomiseen internetissä"

Noin vuodesta 2001 lähtien 80 % Hollywood-elokuvien tuotoista on tullut teatterilevityksen ulkopuolelta. Elokuvateatteri on pelkkä elokuvan näyteikkuna. Todellinen raha tehdään ns. sekundaarikuluttajien markkinoilla.

Elokuvat eivät siis ole tuottoisia siksi, että niitä käydään katsomassa elokuvateatterissa. Elokuvat halutaan omistaa ja katsoa kotona.
Get The Gringon ja monien muiden elokuvien julkaiseminen ainoastaan tilausvideona Yhdysvalloissa tuntuu muuttavan tätä trendiä.

Ensinnäkin, jos käytäntö tulee yleisemmäksi ihmiset omistavat elokuvia yhä vähemmän. Jos elokuvan ostaa netistä, se ei automaattisesti tarkoita että se katsotaan kotona. Tämä on elokuvien levittäjien kannalta kivaa, koska se ilmeisesti vähentää piratismia. Elokuvien esittäjien, siis elokuvateattereiden kannalta Vod-ilmiö ei ilmeisesti ole kivaa.

The End of the Cinema.

Vai onko todella näin?

Curzonin esimerkki osoittaa että monet elokuvateatterit ovat nähneet tilausvideoissa mahdollisuuden. Toisin sanoen, kyse ei ole yksinkertaisesta vastakkainasettelusta elokuvateattereiden ja netissä tapahtuvan katsomisen välillä.

Tilausvideo on ideaali jakelukanava, koska voitot ja kulut ovat sellaisessa suhteessa, joka takaa suuret tuotot. Mutta näyttää siltä että tilausvideon luoma markkinarako elokuvalle voi olla se syy miksi me näemme elokuvan elokuvateattereissa.

Siten esimerkiksi tuntemattomien komediastarojen kengännauhabudjetilla tekemä elokuva The Do-Deca-Pentathlon on tullut Yhdysvalloissa elokuvateattereihin heinäkuun alussa. http://www.youtube.com/watch?v=Yx8gS_dPWOo

Kenties koska tuotantoyhtiö julkaisi elokuvan ensin tilausvideona? Siis tilausvideokin voi toimia näyteikkunana, jolla voidaan valmistella ja boostata teatterilevitystä ja tehdä tunnetuksi elokuvia, jotka muuten jäisivät tuntemattomiksi.


Perjantaimenopaussi

Huomenna ensi-iltaan tulevalla teoksella on huikea nimi: Majava. Vaikka pääosassa on huonosta urakehityksestä kärsinyt Mel Gibson kukaan ei voi olla varma mihin nimellä viitataan.Tarkoitus on saada kai meidät hiukan tirskumaan. On todennäköistä että elokuvan nimi on hiukan kaksimielinen. Tämä on kuitenkin Jodie Fosterin esikoisohjaus.

Symbolista, ellei masturbatorista on,että elokuvassa on Gibsoniakin enemmän pääoassa käsinukke.

Suuren osan elokuvan kestoa Gibsonilla on käsi majavassa.

Lääketieteen lisensiaatti Jussipekka Marttilan mukaan testosteronia tuottavien kivesten Leydigin solujen toiminnan lasku on yksi tärkeä syy andropaussiin. Yksi seuraus on ettei seiso. Toinen seuraus: lihominen. Kolmas seuraus: tukka lähtee päästä.

Mistä sitten tietää onko tullut Andropaussiin? Siitäkö, että huomaa katsovansa Majavaa perjantaina elokuvateatterissa?

Kyseessä on dramedia.Majava on sekoitus vakavaa ja hauskaa. Itse en nauranut kertaakaan elokuvan nähdessäni, se oli niin vakava. Siinä Gibson kärsii andropaussista. Me nuoret voimme tietysti suhtautua asiaan heh-heh-henkisesti. Mutta mikä on andropaussi?

Se on juttu joka pistää vitsiniekkablogaajille luun kurkkuun.

Se on kertakaikkinen menokengän vipatuksen lakkaaminen. Se miksi se huomenna henkilöityy Mel Gibsonin hahmoon on tietysti vähän epäuskottavaa, koska Melillä on maine pukkina. Mutta tässä muutamia tietoja. Niitä voi pitää mielessä valkokankaan täyttyessä Gibsonin ryöpsähtävästä karismasta.

Gibson siis näyttelee lelufirman toimaria jolla kaikki menee poskelleen. Hänen hahmossaan on hyvässä mielessä jälkiä American Beautyn uraohjuksesta joka ryhtyy hampurilaiskokiksi. Sitten käy niin että hänen hahmonsa, Walter Black kykenee kommunikoimaan ulkomaailman kanssa ainoastaan käsinuken kautta joka alkaa jutella hänelle roskalavalla.

"Minä pelastan sinun elämäsi"

Majava on indie-elokuva jossa pääosassa on Mel Gibson.

Kertaus: mistä tietää että kärsii miesmenopaussista?

Jos yö- tai aamuerektioita on harvemmin kuin viikoittain, niin kyseessä saattaa olla mieshormonin puute.

Tai siitä että kädessä on majava.