Korttelinräjäyttäjät

  • Kimmo Laakso

Englanninkielen ilmaus 'blockbuster' tarkoitti alunperin ilmapommia joka oli niin voimakas että koko kortteli lensi ilmaan. Sana on sittemmin siirtynyt osoittamaan menestynyttä elokuvaa joka toimii kuin ilmapommi: kaikki naapuruston talot tyhjenevät kun väki säntää henkensä edestä elokuvateatteriin suojaan arki-illan tylsyyttä.

Heygaten lähiökorttelissa Lontoon keskustassa ei ole vähään aikaan näkynyt ketään. Paikallisissa lehdissä kerrostaloaluetta kutsutaan aavelähiöksi. Keinut ruostuvat pihamaalla. Hiekkalaatikossa on viinapulloja. Alakerrosten ikkunat on hitsattu umpeen. Kerrostalon kyljessä näkyy lautasantennien loppumaton rivi. Yhdessäkään ikkunassa ei ole valoa.

Ehkä oku on suihkuttanut tappavaa kaasua postiluukusta? Tai kulmakunta on selittämättömän epidemian kourissa.

Tai sitten jossain näytetään nonstoppina niin helvetin hyvää elokuvaa ettei kukaan malta tulla kotiin.

Vuonna 1974 jolloin paikka rakennettiin täällä asui 1200 perhettä, kertoo rollaattoria puskeva vaari. Hän on yksi paikan viimeisestä kymmenestä asukkaasta.

Heygate ennen räjäyttämistä
Heygate ennen räjäyttämistä

1970-luvulla ihmiset olivat onnellisia ja lisääntyivät.

Vuonna 2010 asukkaat ovat paenneet, sanoo vaari, koska koko kortteli tullaan pian räjäyttämään.

Miksi? Liikaa väkivaltaa. Huumausaineita. Naiset eivät saa kävellä rauhassa pysäkiltä kotiin. Liikaa huppupäisiä nuoria miehiä. Liikaa rumaa arkkitehtuuria.

Ennen räjäyttämistään Heygate on saanut toimia kulissina muutamalle lähiö-elämän vaikeuksia käsittelevälle elokuvalle.

Yksi on Harry Brown joka nähtiin jokin aika sitten Suomessa Night Visions-festareilla. Siinä ikääntyvää veteraania esittävä Sir Michael Caine, 75, kostaa nuorisojoukolle murhan. Veteraanin täytyy ottaa ohjat omiin käsiinsä. Michael-setä metsästää elementtitalon sydämessä tagien ympäröimänä huppupäisiä nuoria.

Micheal Caine räjäyttää korttelin
Micheal Caine räjäyttää korttelin

Sir Michael Caine on itse kotoisin Heygaten kulmilta. Koko paikka on elokuvallisesti antoisa. Viereisen Elephant Castlen -aseman tuntumassa on eräs maailman suurimmista elokuva-aiheisista arkistoista, Stanley Kubrickin jäämistö. Siellä voi vaikka käydä pällistelemässä Jack Nicholsonin Hohto-elokuvassa käyttämiä kirveitä. Kubrick on kerännyt kaikki leffa-aiheiset tavaransa siistiin pinoon noin kolmeen tuhanteen pahvilaatikkoon.

Caine on itse sitä mieltä että päätös räjäyttää Heygate on oikeutettu koska kyseessä on viemärilähiö jossa lapset muuttuvat eläimiksi. Harry Brown on itseasiassa paluu Cainen 1970-luvun gangsterielokuvan Tappakaa Carter -henkeen. Myös Tappakaa Carterissa murhat sijoittuvat rapistuvaan lähiöön ja Sir Michaelin rooli on toimia kostajana.

Viimevuonna paikalla kuvattiin Shank-niminen jengielokuva jossa tulevaisuuden lähiön tärkein myyntiartikkeli on huumeiden sijaan ruoka.

Kunnanvaltuutetut olivat elokuvan julkaisemisen jälkeen huolissaan alueen maineen puolesta.

Parhaillaan Heygatessa ollaan kuvaamassa kauhukomediaa Attack The Block. Leffan on tuottanut Shaun of The Deadistä ja Scott Pilgrimistä tuttu Nira Park. Elokuvassa huppupäiset huligaanit yrittävät raiskata töistä palaavan hoitsun mutta joutuvatkin itse avaruusolioiden hyökkäyksen kohteeksi.

Heygate oli viime vuonna Lontoolaisen elokuvaverkoston Film Londonin kuukauden kuvauspaikka. Paikalla on muutenkin viimeaikoina viipottanut jos jonkunlaista kameramiestä. Jos olet aikeissa tehdä elokuvan ja haluat katu-uskottavan lokaation ota yhteyttä tänne: The Southwark Film Office on 0845 833 1523 email info@southwarkfilmoffice.co.uk.

Kirjoitettaessa soi Sereena Maneesh: Drain Cosmetics

1 kommentti

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi