Mr Nobodyt netissä

  • Kimmo Laakso

Tänään kankaalla-blogi vierailee oudossa ympäristössä -sossussa.
Siihen on perusteensa, sillä Helsingin kaupungin Sosiaalivirasto on nyt virallisesti tuomassa itseään Av-kulttuurin piiriin.My e-Design on World Design Capital Helsinki 2012 -statuksen saanut kehityshanke.
Lyhykäisyydessään: tämä hanke viraalivideoineen liittyy kansalaisten sähköiseen asiointiin virastoissa.

Miten sossu ja design liittyvät toisiinsa?

Hankkeen suunnittelija Tomi Tommolan mukaan kyse on palvelumuotoilusta.

"Me autetaan ihmisiä kehittämään niiden nettipreesensiä. Se vaatii designia" Tommola sanoo.

Motto on itsepalveluyhteiskunta. Ei enää jonoja.

Videon tarkoitus on osaksi tehdä tutuksi itsepalveluyhteiskunnan peruskäsitteitä. Se on pieni johdatus suureen muutokseen.

Tunnelma on kuin ensimmäisellä miehitetyllä kuulennolla.
My e-Design videon 3d-estetiikka ei ole saanut kaikkia hihkumaan riemusta. Toiset eivät ole olleet aivan varmoja onko kyse ironiasta. Tässä poimintoja käyttäjien kommenteista You Tube-palvelussa.
Nimimerkki Herttoniemi suivaantuu: "Oikeasti nyt hommaan joku roti. Julkista rahaa ei saa käyttää näin." (40 yläpeukkua)
Lxipixion puolestaan sivaltaa: "Aivan hirveän näköstä kasari-matskuu"
Nimimerkki werre2: "Paras video You Tubessa. Hyvä, että Suomessa piisaa osaamista."
Nimimerkki olinki3 täräyttää: "Ihan kiva, mikäli tama oli tehty 80-luvulla, aikana jolloin Suomi oli viela Neuvostoliiton alusmaita."
Yleisin reaktio videon näkemiseen on epäuskoinen, huvittunut tyrmistys.

Hämmennyksestä inspiroituneena blogitoimitus otti yhteyttä My e-Design projektikoordinaattoriin, Junno Kaarnaan.
Kaarna on käsikirjoittanut videon. Tässä hän seisoo.

kuva:talent studio

Kaarnassa on 1970-luvun brittiläisten gangsterileffojen charmia. Kaarna on stailannut videon visuaalisen ilmeen. Kaarna on aikaisemmin ollut työssä Soneralla.

Hänen kynästään ovat nyt jo klassikoksi muotoutuneet lainit kuten "Olet Mr. Nobody jos et ole netissä" sekä "Siirrymme palveluista itsepalveluihin".

Projektikoordinaattori Kaarna,miksi tämä video kutkuttavinen laineineen ja kömpelöine grafiikoineen on tuntunut monista vanhanaikaiselta vaikka se nimellisesti on uusinta uutta? Monille ei ole ollut selvää oletteko tosissanne?
"Ollaan epäonnistuttu jos se nähdään huumorina. Tottakai visuaalisen alan ammattilainen saattaa katsoa että tämä olisi voisi tehdä paremmin. Seuraava versio tulee olemaan pro-tasoinen. Tämä oli omin voimin toteutettu video hankkeen julkistamistilaisuutta varten."
Mikä on itsepalveluyhteiskunta?
"Vanha toimintamalli jossa juostaan virastoissa ja jonotetaan on tuhlausta ja järjetöntä. Itseasiassa julkishallinto ja kaupalliset toimijat toimittavat kaikki palvelut nettiin. Voit hoitaa elämänpiirisi palvelut netissä"
Emmekö me nimenomaan ole kyllästyneitä tähän itsepalvelumeininkiin. Haluamme palveluita mutta emme saa niitä?
"Arvaa miksi ne ei saa sitä palvelua? Ne ei osaa hakea sitä oikealta henkilöltä!"
Mikä on nettipresenssi?
"Virtuaalinen identiteetti. Monet työnantajat googlaavat työnhakijat. Jos sinulla on hyvä nettipresenssi, olet hyvissä asemissa. Julkishallinto yrittää tuotteistaa tätä asiaa My e-Design -hankkeessa.Me kootaan yhteen e-palvelunavigaattori. Se tulee olemaan leijukeapplikaatio"
Anteeksi mikä?
"Siis kyse on visuaalisesta sovelluksesta, kuin supermarketissa. Julkihallinnossa ei ole brändejä, tuotemerkkejä tai tunnisteita kuten "Bio Luvil" Jos menet virastoon siellä ei löydy palveluista kertovia tai opastavia kuvallisia tunnisteita. Tuo You Tuben videon 3d-kuva kaupungista symboloi tätä: kun toimit fyysisessä maailmassa ja näet virastokompleksin et näe mitään merkkejä, logoja neonvaloja että täältä saa sitä tai tätä .."

Kirjoitettaessa soi Puddle of Mudd: Psycho

8 kommenttia

Anonyymi

23.3.2012 12:33

Sitten kun siellä sosiaali- yms työkkäreissä toivon mukaan joskus kyllästytte leikkimään, mitäs jos keskittyisitte vaihtelun vuoksi mm. työnantajien asennekoulutukseen, sillä se tuntuu olevan merkittävin este vanhenevan työttömän oikeassa (=palkallisessa) tyäöllistämisessä. Sillä, mitä tämä osaa ja mihin pystyy, ei tunnu olevan minkäänlaista väliä, koska sitä ei näytä kenelläkään olevan kiinnostusta edes selvittää.

Kun nyt itse kuitenkin koko ajan aktiivisesti haetaan töitä (/töillä koko Suomen kansa poliitikkoja ja virkamiehiä ilmeisesti lukuunottamatta tarkoittaa PALKALLISIA töitä), työkkärin palveluista tarvitaan ainostaan työttömyysraha, jolla pysytään hengissä. Parinkymmenen vuoden työuralla, jatkuvalla kouluttautumisekka akteemisen tutkinnon jälkeen yms. en ole vailla CV:n kirjoituskursseja sun muita piirileikkejä, vaan RAHAA jolla elää.

Käytännön ilmentymänä "työnhakijan aktiivisuus" ei siis tarkoitakaan sitä, että hakee aktiivisesti töitä, vaan sitä, että osallistuu työkkärin "aktivointeihin", jotka taas ovat joko palkatonta työtä tai muuta aloitekyvyttömille, kouluttamattomille, alkoholisoituneille reppanoile suunniteltua huttua, josta normaalisti työn puutteesta työtön, usein irtisanottu ei hyödy juurikaan yhtään mitään. Tällaiset "palvelut" voisitte karsia minimiin samoin tein, samalla tulisi melkoiset säästöt yhteiskunnallekin.

Kaltaisteni ammattitaitoisten irtisanottujen joukko on ehtymätön ja katoamaton luonnonvara; tälläkin viikolla ICT-sektorilta on vähentynyt tuhansia paikkoja ja ammattiliitotkin uutisoivat ko massatyöttömyydestä.

Kun nyt tullaan näihin sosiaaliasemiin, ainoa sieltä päasiassa tarvittava palvelu on toimeentulotuki.

"Arvaa miksi ne ei saa sitä palvelua? Ne ei osaa hakea sitä oikealta henkilöltä!"

Ne? Mitkä "ne"? Ne työttömät, alkoholisoituneet, mitäänosaamattomat reppanatko?

Höpön höpön. Sitä palvelua ei saa, koska:
- soittoaika on tunnin mittainen ja kerran viikossa
- soitto ei mene läpi, koska samaan aikaan siellä on satoja muitakin yrittäjiä
- kunnantaloilla ja missä näitä nyt onkaan, sosiaaliasemat ovat omilla käytävillään, käytävän ovet lukossa ja sisään ei mitään asiaa ilman ajanvarausta, ajan saa sieltä puhelinpalvelusta, josta ei pääse läpi.
- Jos sattuu pääsemään läpi, sen tapaamisajan, jota ilman ei lanttiakaan heru, saa viikkojen päähän.

Kuten huomaat, ne ihan oikeat ongelmat ovat muualla kuin nettipresensseissä.

Nettipresenssit meillä nopeiten kasvavalla työmien lajilla on muuten kunnossa suurimmalla osalla jo nytkin LinkedInissä + muussa somessa, rekryfirmojen tietokannoissa ja omien nettisivujen viidakoissa jopa hakukoneoptimoituna. Niihin viitataan hakemuksissa ja CV:ssä ja annetaan ikään kuin "lupa" käydä sieltä niitä katsomassa, Kaarna kun ei nähtävästi tiedä, että hakijoiden "googlaaminen" on lailla kielletty.

Nyt näin vaimeana pyyntönä, mites jos näin alkuun saisi "leijukeapplikaation", jolla saa näppärästi napin painalluksella samalle viikolle ajan keskustelemaan toimeentulotuesta. Taitaa olla turha toivoakaan, että sen myöntäminen koskaan, ikipäivänä, milloinkaan tulee mahdolliseksi netissä, saatika sitten itsepalveluna.

Kiitos, tämä riittääkin, muille sosiaaliaseman palveluille en edes näe itselleni tai muille samanlaisessa tilanteissa oleville työttömille mitäään käyttöä.

Sitä paitsi, monet meistä ovat mm. raiittiita. Ylenmääräinen viinan kanssa lotraaminen on sivistymätöntöä ja ollut "out" jo vuosia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

23.3.2012 14:49

Oli välittömästi imutettava pätkä talteen YouTubesta, jos vaikka suivaantuvat ja poistavat sen. Jälkipolvia varten.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

23.3.2012 16:03

Mikä on nettipresenssi? "Virtuaalinen identiteetti. Monet työnantajat googlaavat työnhakijat. Jos sinulla on hyvä nettipresenssi, olet hyvissä asemissa.

***

Sellainen pikkujuttu jäi huomiotta että tämä on laitonta. Työnantaja ei saa Suomessa virallisesti googlata työnhakijaa. Ihan hyvä että viranomaiset ovat kartalla asetuksista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

23.3.2012 18:14

"Kaarnassa on 1970-luvun brittiläisten gangsteri- leffojen charmia. Kaarna on stailannut videon visuaalisen ilmeen. Kaarna on aikaisemmin ollut työssä Soneralla."

Miten osuva kuvaus. Siitä tulikin mieleen, että eikös it-alalla yleensä osaaville projektipäälliköille tai kouluttajille löydy töitä?

Hyvä naurut sain myös Anonyymin pitkästä kommentista. Juuri näinhän se on. Toimeentulotuen voisi laittaa sillä "leijukeapplikaatiolla" suoraan Kelaan, jonka tietojärjestelmiä tiettävästi päivitetään vähän isomminkin tällä hetkellä.

Entä sitten TE-toimistot? Eikö niitäkin ajeta alas kovaa vauhtia? Menemme siis kohinalla kohti itsepalveluyhteiskuntaa... Mutta miten tämä sosiaaliviraston start-up tähän liittyy? Vai oliko tarkoitus tehdä siitä hyväkin bisnes?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

25.3.2012 10:08

Juu, se 3D-visualisoinnin parantaminen pro-tasoiseksihan tämän ratkaisee. Jengi valittaa siitä, että tämä näytti karsealta? Ei, tässä koko jutussa vaan ei ollut mitään sisältöä ja se kuorrutettiin käsittämättömällä jargonilla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.3.2012 01:53

Kuriositeettina ehdottaisin tsekkaamaan haastateltavan LinkedIn profiilin ja kotisivut... Että kannattaa saarnata siitä "nettipreesensistä", olkoonkin että FB-profiili on olemassa. Mahtaisikohan sen kivan duunin löytymisessä auttaa kuitenkin enemmän tuttavat sopivissa viroissa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.3.2012 04:21

ööö, tota, en ole varma ovatko muutkin tätä lukeneet (ja Hesan sossu) ajatelleet että työttömilla, sossun varassa elävillä /ja syrjäytyneillä ei välttämättä ole resursseja käyttää näitä digitaalisia applikaatioita? Oma nettilittymä tarvitsee oman tietokoneen - kaikilla ole varaa sellaiseen. Ja vaikka olisi, sen nettiliittymän saaminen ei ole aina varmaa, esim maksuhäiriöt. Kirjastojen koneille aina jonoa ja tunkua, kuten muihinkin yleiseen käyttöön tarkoitetuissa koneissa. Ja tuskin monella sossun varassa eläville on varaa älypuhelimeen.

Kyllä netti helpottaa elämää, itsekkin elän sen varassa. Mutta ne jotka oikeasti tarvitsevat näitä julkishallinon yhteiskuntapalveluja, heillä ei välttämättä varaa käyttää kyseisiä nettipalveluja. Älkää nyt kaikkia palveluita nettiin laittako sillä verukkeella että se helpottaa elämää ja parantaa palveluita.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi