Haters gonna hate

  • Tuomas Vimma

Olen toisinaan saanut kuulla arvostelua siitä, että keskityn ravintola-arvosteluissani vain punavuorelaispaikkoihin. Syyksi on epäilty milloin laiskuutta, milloin nurkkapatriotismia. En ole hirveästi vaivannut itseäni näillä tuulesta temmatuiksi otaksumillani syytteillä.

Kun joku oli oikein nähnyt vaivaa lähettääkseen toimitukseen aiheesta mailia, päätin tsekata pitääkö väite paikkaansa. Otin viimeisimmät 26 ravintolaa (siis melko tarkkaan viimeisen kalenterivuoden ajalta) ja laitoin ne kartalle. Sen jälkeen laskin näiden pisteiden keskiarvon.

Yllätyin tuloksesta hieman itsekin. Keskipiste sijaitsi täsmälleen Stockmannin tavaratalon Aleksanterinkadun puoleisten ovien edestä kulkevien raitiovaunukiskojen puolessa välissä, muutaman sentin verran Tallbergin talon suuntaan.

Jäin miettimään, missä sijaitsee Helsingin keskusta. Jonkun väittämän mukaan maantieteelliset etäisyydet muihin kaupunkeihin lasketaan Kaivopihan kompassin keskikohdasta. Omasta mielestäni Helsingin keskusta on aina sijainnut Stockan kellon alla.

Kenellekään rakkaassa pääkaupungissamme (vaikka edes kerran Linnanmäellä) vierailleelle ei varmaankaan tule suurena yllätyksenä, että suuri osa Helsingin ravintoloista sijaitsee ydinkeskustassa.

Laskutoimitukseeni tyytyväisenä avasin pullon Miss Harrya ja jäin pohtimaan sitä, mikä ravintola minun pitäisi arvostella seuraavaksi siirtääkseni arvostelujeni maantieteellistä keskikohtaa kuusi metriä kaakkoon.

Punavuorta kohden.

3 kommenttia

Joona

18.2.2011 18:19

<3

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Janne

18.2.2011 23:20

ihan kiva juttu, mutta haters gonna hate/trollface-läppänä tää on aika onneton.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

26.2.2011 10:54

Helsingin keskipiste - laajat vesialueet huomioon ottaen - on Kuivasaaresta 700 metriä länteen, Harmajan majakan ja Isosaaren välissä. Jos otetaan huomioon vain maa-alueet ja saaristo, päädytään Siilitielle, täsmälleen Siilitien peruskoululle.
Siilitie on siis keskusta, sinne vaan pizzerioita rankkaamaanaffapullo kourassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi