Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on äiti.

Suojattu lapsuus  7

Korkeasti koulutetun äidin lapsen elämä on usein suojattua ja turvallista. Kuva: J. Carter.
Korkeasti koulutetun äidin lapsen elämä on usein suojattua ja turvallista. Kuva: J. Carter.

Hyvin koulutettu äiti eroaa muita äitejä harvemmin.

Korkeasti koulutetun äidin lapsilla on suojatuin lapsuus ja eniten resursseja. Vain peruskoulun käyneet naiset eroavat muita äitejä useammin lapsen ollessa vasta päiväkoti-ikäinen.

Akateemisen äidin lapset elävät keskimäärin neljä viidesosaa lapsuudestaan ydinperheessä, kun matalan koulutustason äidin lapset saavat viettää vain puolet lapsuudestaan molempien vanhempien kanssa.

Akatemiatutkija Marika Jalovaara on analysoinut rekisteriaineistosta vuoden 1969 jälkeen syntyneiden naisten liitto- ja lastensaantihistorioita. Tutkimuksessa on selvitetty vuosina 2003-2009 syntyneiden lasten perhemuotoja ja niiden muutoksia 0-15 vuoden iässä.

Jalovaaran projekti ”Family Dynamics and Social Inequalities” on osa Suomen Akatemian eriarvoisuuden torjuntaa selvittävää tutkimushanketta.

Lukuisista aiemmista tutkimuksista tiedetään, että vanhempien sosioekonominen asema ja avioliitto suojaavat jälkikasvua. Hyvinvoivien ydinperheiden lapsilla on parhaat mahdollisuudet voida mainiosti tulevaisuudessa: he pärjäävät parhaiten kaikilla hyvinvoinnin mittareilla, kuten koulumenestys, terveys jne.

Peruskouluun opintonsa päättäneet naiset synnyttävät muita useammin lapsen ihan yksin. Koulutusta vaille jääneiden äitien lapsilla on kaksinkertainen todennäköisyys syntyä avoliittoon ja nelinkertainen todennäköisyys syntyä yh-äidille (korkeasti koulutettujen äitien lapsiin verrattuna).

Vain peruskoulun käyneiden (tai sen keskeyttäneiden) äitien lapsista 43 prosenttia kokee vanhempien eron ennen kouluikää. Näistä lapsista enää kolmasosa elää molempien vanhempiensa kanssa 15-vuotiaana.

Korkeasti koulutettujen äitien lapsista eron ennen kouluikää kokee 12 prosenttia. 71 prosenttia asuu omien vanhempiensa kanssa vielä 15-vuotiaana.

Uusperheiden muodostus on Suomessa yleistä. Kolmen vuoden kuluttua erosta jo neljä kymmenestä lapsesta asuu kahden vanhemman kodissa. Yh-äideille syntyneistä lapsista jopa neljä viidesosaa on viidenteentoista ikävuoteen mennessä jossain vaiheessa asunut kahden vanhemman perheessä.

Jalovaaran mukaan perhemuotojen eroavaisuudet voivat vahvistaa lasten sosiaalista eriarvoisuutta. Taloudelliset ja sosiaaliset resurssit jakautuvat hyvin epätasaisesti lapsiperheissä. Resurssien menetykset ovat yleisimpiä niillä, jotka ovat jo alun alkaen heikommassa asemassa.

Kiitos ja näkemiin! Tämä on toistaiseksi viimeinen blogaukseni Cityyn. Rakastakaa toisianne! <3


Milloin pitää viimeistään tulla raskaaksi, jos haluaa lapsia?

Suomalaiset tekevät lapsia yhä vanhempana. Ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut jo melkein 29 vuoteen.

Lääkärit varoittavat lykkäämästä lastentekoa liian myöhäiseen vaiheeseen. Usein sanotaan, että 25 on ihanteellinen ikä tulla äidiksi. Biologia, henkinen kehitys ja sosiaaliset seikat vaativat usein kompromissin.

Monet perhettä suunnittelevat uskovat, että ihan hyvin voi tulla äidiksi vasta 35-vuotiaana tai vanhempana. THL on juuri julkistanut laajan tutkimuksen eri sairauksien riskin ja iän suhteesta. Monet sairaudet lisääntyvät jo 25-vuotiailla synnyttäjillä. Tutkimus ei kuitenkaan paljasta hedelmällisintä ikää.

Milloin kannattaa tulla raskaaksi, jos haluaa lapsia?

Hollantilaistutkijat ovat kehittäneet mallin, jonka mukaan voi laskea todennäköisyyksiä raskaaksi tuloon. Mallissa otetaan huomioon kolme erilaista lähtökohtaa. Tutkijoiden mukaan aiemmat todennäköisyysskenaariot eivät ole ottaneet huomioon sitä, kuinka monta lasta halutaan, ja miten vanhemmiksi haluavat suhtautuvat hedelmöityshoitoihin.

Haluaako pari yhden, kaksi vai kolme lasta? Halutaanko lapsi perinteisellä menetelmällä, vai hyväksytäänkö keinohedelmöitys?

Onko lapsen saaminen hyvin tärkeää (tähdätään 90% todennäköisyyteen), melko tärkeää, mutta ei hinnalla millä hyvänsä (todennäköisyys 75%), vai kivaa, mutta elämä olisi ihan hyvää ilmankin (50% todennäköisyys)?

Naisen ikä vaikuttaa sekä spontaanisti raskaaksi tuloon että hedelmöityshoidoilla aikaansaatuun raskauteen. Molemmilla tavoilla tärppää varmemmin nuorena.

Mikäli lisääntyminen on hyvin tärkeää, pari haluaa tulla omin voimin vanhemmiksi ja toiveissa on yksi lapsi, pitäisi lastenteko aloittaa viimeistään silloin kun nainen on 32-vuotias. Kahdesta lapsesta haaveilevien tulisi ryhtyä tositoimiin naisen ollessa 27-vuotias ja kolmea lasta suunnittelevien pitäisi laittaa vauvatehdas käyntiin naisen ollessa 23-vuotias.

Jos jälkikasvun saaminen ei ole kynnyskysymys (75% raskaaksi tulon todennäköisyys riittää) voi hollantilaistutkijoiden mukaan lastentekoa lykätä 4-11 vuodella, riippuen toivotusta perhekoosta.

Parin hyväksyessä hedelmöityshoidot, ei tarvitse pitää niin kovaa kiirettä kuin luonnonmenetelmillä. Havitellusta lapsimäärästä riippuen voi lastenteon aloittaa naisen ollessa 28-, 31- tai 35-vuotias.

Tutkijoiden mukaan ihmisiä pitäisi nykyistä paremmin informoida näistä erilaisista vaihtoehdoista ja niiden reunaehdoista. Kuinka moni oikeasti tuntee ihmisen biologiaa ja raskaaksi tulemisen todennäköisyyksiä kunnolla? Useimmat ihmiset haluavat edelleen lisääntyä, joten olisi syytä parantaa tiedotusta, perhesuunnittelua ja biologian opetusta.

Jottei menisi aivan pelotteluksi, tulee muistaa, että tilastot ja todennäköisyydet antavat ryhmätason tietoa ihmisistä. Yksilölliset erot hedelmällisyydessä voivat olla hyvin suuret. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 yli 45-vuotiaille äideille syntyi Suomessa 117 lasta.


Naisen kannattaa valita kumppani hyvästä perheestä  3

Mietitkö ensitreffeillä toisen lapsuutta? Kysytkö mahdollisen kumppanin perhesuhteista? Ehkä kannattaisi, sillä lapsuudenperhe näyttää vaikuttavan ihmisen parisuhdetaitoihin voimakkaasti.

Psykologiassa jo pitkään muodissa ollut kiintymyssuhdeteoria on jälleen saanut vahvistusta Yhdysvalloissa Harvardin yliopiston tutkimuksissa. Harvinaisen kauan kestänyt pitkittäistutkimus amerikkalaisista nuorukaisista vahvistaa hyvän lapsuuden ja tunne-elämän säätelytaitojen yhteyden.

Bostonin yliopisto tutki toisen maailmansodan aikana teinipoikien psykologista hyvinvointia ja poikien suhdetta vanhempiinsa. Tutkijat myös havainnoivat perheen ihmissuhteiden toimivuutta ja perheenjäsenten kommunikaatiotaitoja. Samoja poikia on seurattu läpi elämän.

Millaiset suhteet pojalla on äitiinsä ja isäänsä? Millainen ilmapiiri perheessä on? Tutkijat haastattelivat ja tarkkailivat erilaisista oloista tulevia teinipoikia. Jopa sotien ja muiden yhteiskunnallisten myllerrysten keskellä jotkut saavat kasvaa rakastavassa huolehtivassa perheessä, jossa perheenjäsenillä on lämpimät suhteet toisiinsa. Perheen kiintymyssuhteiden laatu saattaa ratkaista loppuelämän ihmissuhteiden tasapainoisuuden.

Hyvissä perheissä, eli sellaisissa perheissä, joissa vanhempien huolehtiva rakkaus on ravinnut jälkikasvua, kasvaa miehiä, jotka vielä keski-iässä ja vanhuuden kynnyksellä pystyvät muodostamaan parempia parisuhteita kuin huonossa kasvuympäristössä varttuneet.

Hyvän lapsuudenperheen opit ovat yhteydessä keskivertoa tasapainoisempaan tunne-elämään, parempaan tunteiden säätelykykyyn ja lämpimämpään parisuhteeseen. Hyvän perheen pojat pystyvät aikuisina suhtautumaan parisuhteen tai perheen ongelmiin rakentavammin, ja jopa huumorilla, verrattuna huonossa ympäristössä kasvaneisiin poikiin. Heikon lapsuuden saaneet eivät pysty yhtä hyvin muodostamaan luottamussuhteita myöhemmin elämässään.

Heikommat tunne-elämän säätelytaidot näkyvät esimerkiksi vihamielisyytenä, umpimielisyytenä tai aggressiivisuutena. Tunteita tukahdutetaan, niitä ei ymmärretä tai ne ryöpsähtävät yli.

Tunne-elämän säätelytaitojen on jo pitkään huomattu olevan yhteydessä sekä henkilön omaan hyvinvointiin että hänen ihmissuhteidensa laatuun. Tunne-elämän säätelykyky vaikuttaa selvästi parisuhdetyytyväisyyteen ja parisuhteen pysyvyyteen.

Tutkijoiden mukaan on ensiarvoisen tärkeää tukea lapsiperheitä kasvatustehtävässä ja puuttua ongelmiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Onnellisesta lapsuudesta näyttää seuraavan onnellisempia aikuisia ja parempia kumppaneita ja vanhempia.

Robert J. Waldinger & Marc S. Schulz: The Long Reach of Nurturing Family Environments. Links With Midlife Emotion-Regulatory Styles and Late-Life Security in Intimate Relationships. Psychological Science. September 2016.

Catherine Caruso: Men with Happier Childhoods Have Stronger Relationships in Old Age. Scientific American Mind 19.10.2016.


Ovatko kotisynnyttäjät hörhöjä?  9

Luin Hesarista kotisynnytysten suosion kasvaneen Suomessa. Kyseessä ei vielä ole mikään iso buumi, vaan puhutaan joistakin kymmenistä suunnitelluista kotisynnytyksistä.

Suunnitellun kotisynnytyksen ideana on kai välttää sairaalan laitosmaisuus ja kova ilmapiiri. Kotona saa synnyttää rauhallisesti tutussa paikassa ja itse valitun tutun kätilön avustuksella.

Suomalaiset kotisynnytyksiä tekevät kätilöt ottavat yleensä asiakkaikseen vain terveitä uudelleensynnyttäjiä. Riskiraskaudet tai ensikertalaiset ohjataan sairaalaan. Usein kotisynnytyksiin ryhdytään vain jos sairaala sijaitsee aika lähellä. Näin taitava kätilö voi ennakoida synnytyksessä mahdollisesti tulevia yllätyksiä ja toimittaa synnyttäjän tarvittaessa sairaalaan.

Brittisarja kotisynnyttäjiä avustavista kätilöistä oli mielestäni kiva. Lehtien kuvailemat tunnelmalliset synnytykset omassa olohuoneessa kynttilän valossa kuulostavat melkein hyvinvointihoidoilta.

Jotenkin minun on kuitenkin vaikea lähteä täysin sydämin mukaan tähän tunnelmointiin. En tiedä johtuuko asenteeni vain suomalaisten viranomaisten tylystä suhtautumisesta kotisynnytyksiin.

Lääkärikirja Duodecimin mukaan "Äitiyskuolleisuutta on voitu vähentää keskittämällä synnytykset suuriin yksikköihin, joilla on käytettävissään paras mahdollinen teknologia, lääkkeet ja asiantuntemus".

Sosiaali- ja terveysministeriön raportissa "Synnytyspalveluiden valtakunnallinen toteuttaminen" (Anna-Maija Tapper, 2011:8) todetaan äitiys- ja lapsikuolleisuuden laskeneen juuri hyvän neuvolatoiminnan ja kotisynnytysten loppumisen ansiosta. Sivulta 12 löydän pelottavan kohdan:

"Synnytykseen liittyvä massiivinen komplikaatio on odottamaton, harvinainen ja usein vakava tapahtuma, jota esiintyy myös entuudestaan täysin terveillä synnyttäjillä. Jokaisessa synnyttävässä yksikössä on vakaviinkiin tilanteisiin varauduttava. Niiden hoitoon vaaditaan synnytysyksikössä mittavia apuvoimia ja usein myös erikoisosaamista tai -välineistöä."

Ketään ei voi pakottaa sairaalasynnytykseen, ja niissä on varmasti paljon moitittavaa tunnelman, äitien kohtelun ja aikataulujen ym. osalta. Äidin vointi ja mieliala voivat vaikuttaa synnytyksen kulkuun. Synnytys voi jopa vaikeutua tai pitkittyä, jos äitiä pelottaa ja ahdistaa pahasti. Silti kiltin kansalaisen ääni minussa piipittää, ettei se sairaala nyt niin kamala ympäristö ole, ja onhan se normisynnytys yleensä ohi vuorokaudessa. (Vaikka tosiasiassa sairaalaympäristö on mielestäni epämiellyttävä ja stressaava.)

Sairaalan kivunlievitykset ja valmius auttaa äitiä ja vauvaa ongelmien tullessa ovat hyvä asia. Synnytyskipu voi olla elämän pahin kipu, eikä sen lievittäminen ole syntiä. Kivun saaminen siedettäväksi voi jopa helpottaa synnytystä. Käsittääkseni lääkityksestä tai makuullaan synnytyksestä voi myös kieltäytyä, vaikka synnyttäisikin sairaalassa.

Ihminen ei myöskään aina etukäteen tiedä tarvitseeko sittenkin kivunlievitystä tulevissa koitoksissa.

Suomessa väitetään olevan maailman matalin äitiys- ja lapsikuolleisuus juuri hyvän neuvolatoiminnan ja toimivan synnytyssysteemin takia. Nyt en ole kuullut mitään dramaattisia uutisia kotisynnytyksistä, mutta jos niiden suosio kasvaa kunnolla, moni asiantuntija kysyy ovatko niiden kannattajat valmiita myös heikentämään hyviä eloonjäämistilastojamme.

Monet lääkärit ovat huolissaan ilmiöstä. Vaikka synnytyssairaaloita vähennetään ja monin paikoin Suomea matkat sairaalaan ovat jopa satoja kilometrejä (mikä tietenkin heikentää äitien ja lasten turvallisuutta esimerkiksi syöksysynnytyksissä), on samaan aikaan tulossa tiukennuksia synnytyssairaaloiden kapasiteettiin. Niiden tulisi tarjota ympärivuorokautista mahdollisuutta esimerkiksi hätäsektioon. Eli suuntauksena sairaaloissa on osaamisen ja turvallisuuden lisääminen.

Tunnen itse monta naista, joille on tullut synnytyksessä yllätyksiä. Täysin normaalin tuntuinen raskaus päätyy esimerkiksi juuri hätäsektioon, tai istukka ei lähdekään synnytyksen jälkeen irti, jolloin äiti on vaarassa kuolla verenvuotoon aika nopeastikin. Kaikista vaaroista ei saa etukäteisvaroitusta.

(WHO:n mukaan yleisin äitiyskuolleisuuden syy on vakava verenvuoto (25%).)

Kotisynnyttäjillä täytyy olla tosi hyvät hermot ja oma vahva ajatus siitä, että he toimivat oikein. Miksi he muuten ottaisivat niin ison riskin oman lapsensa kohdalla? Vaikka tosi harva synnytys päättyy katastrofiin, ovat sellaisen seuraukset kuitenkin niin ikävät, että voiko sellaisen antaa itselleen anteeksi? Vai onko terveysfasismi jyrännyt tämän (turhan?) pelon meihin hallintoalamaisiin?

Asian taustalla täytyy olla sellaisia tekijöitä, joista ei paljon julkisuudessa puhuta. Kotisynnyttäjällä täytyy olla vahva intuitio siitä, että hän tekee oikein ja että kaikki menee hyvin. Miksei oman kehonsa hyvin tunteva ihminen voisi periaatteessa tuntea itse miten voi ja mihin pystyy?

Lisää hämmennystä asiaan tuovat monissa muissa (hyvinvointi)maissa paljon yleisemmät kotisynnytykset. Ilmeisesti kehittyneissä maissa tapahtuvat kotisynnytykset eivät tilastojen valossa ole suurempi riski äidille ja lapselle kuin sairaalasynnytys.

Tässä yksi esimerkki.

Mitä mieltä olette? Onko viranomaisnäkemys liian tiukka? Tulisiko kotisynnytys nimetä yhdeksi asialliseksi vaihtoehdoksi sairaalasynnytykselle?


Huono äiti  7

Ihmisillä syntyy erilaisia mielikuvia huonoa äitiä ajatellessaan. Yhden mielestä hän on huolimaton päihteidenkäyttäjä, toisen mielestä kylmäverinen nipo ja diktaattori.

Mistä huonot äidit tulevat? Ilmeisesti osa saa jo syntymälahjana huonot eväät huolehtijaksi. Toisilla kehno lapsuus heikentää mahdollisuuksia hyvään äitiyteen.

Lääkäri Marianne J. Legato on tutkinut paljon hormonien vaikutusta ihmisen käytökseen. Hänen mukaansa äitiydestä vähemmän nauttivat naiset omaavat muita vähemmän reseptoreita nautintoa tuottaville läheisyyshormoneille.

Oman lapsen sively nostaa esimerkiksi dopamiinitasoa. Hellittely kohottaa myös oksitosiiniarvoja. Omien rakkaiden ajattelu tai näkeminen lisää serotoniinia. Kaikille ei edes läheisimpien ihmisten läheisyys tuo samanlaista mielihyvää kuin muille.

Psykologi Anne Storey tutki odottavien parien hormonitasoja raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen. Stressihormoni kortisolin tason nousua ei aina pidetä kivana ilmiönä, mutta mitä korkeampi kortisolin taso tuoreella äidillä oli, sitä herkemmin ja myötätuntoisemmin hän reagoi lapseensa. Äideillä kortisoli parantaa muistia ja nopeuttaa vauvanhoidon niksien opettelua.

Myös prolaktiinitaso vaikutti hoivakäyttäytymiseen. Korkea määrä teki hyvän hoitajan.

(Lasta odottavat isät kokivat myös hormonimuutoksia jo ennen lapsensa syntymää. Sekä prolaktiinin että kortisolin tasot nousivat ja testosteronin taso laski. Nämä muutokset valmistavat miestä lapsen hoitajaksi. Muutokset tapahtuvat parhaiten miehille, jotka ovat vaimonsa lähellä odostusaikana ja synnytyksen jälkeen.)

Paljon ympäristön tukea saaneet naiset ovat yleensä muita parempia äitejä. Heidän ei tarvitse hermoilla yhtä paljon kodin rakentamisesta tai taloudellisista huolista.

Monet äidit rakastuvat lapseensa jo kohdussa ja ajattelevat tuntevansa lapsensa heti synnytyksen jälkeen. Toiset taas pitävät sisällään liikkuvaa olentoa muukalaisena, kaameana tunkeutujana, joka ei kuulu kehoon. Lapsen synnyttyä äiti ei ymmärrä, miksi makkara laitetaan hänen rintansa päälle, eikä huonoimmassa tapauksessa pysty sietämään omaa lastaan ollenkaan.

Osa äideistä ei tunne mitään vauvaansa kohtaan. Olento on kuin vieras, josta täytyy pitää huolta vuorokauden ympäri. Tunteiden puuttuminen aiheuttaa monelle äidille syyllisyydentunteita.

Lapselleen tiuskiva äiti huomataan varmaan helpoiten. Monen asiantuntijan mukaan lapselle paljon vaarallisempi on välinpitämätön ja tunnekylmä äiti. Lapsi ei saa sellaista lämmintä ja läheistä vuorovaikutusta, jota hän kehittyäkseen onnelliseksi ihmiseksi tarvitsee.

Erityisen haitallisena pidetään myös ailahtelevaa äitiä. Lapsen turvallisuudentunne on uhattuna, jos äidin mielialat ja käytös vaihtelevat kaiken aikaa. Välillä lämmin ja rakastava, seuraavassa hetkessä varsinainen hirviöäiti, voi olla todella pelottava hahmo.

Yksi huonon äidin merkki on aika erikoinen: tutkijat väittävät, että vauvan oikealla kädellä kantaminen kertoo äidin huonoista hermoista ja depressiosta. Suurin osa tasapainoisista sekä vasen- että oikeakätisistä äideistä tuuditteli lastaan vasemman käden päällä.

https://www.dur.ac.uk/news/newsitem/?itemno=5689

http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/pahoinpitely_muuttaa_lapsen_aivoja


Avuton kumppani  17

Tunnetko vetoa avuttomiin ihmisiin? Saavatko osaamattomuus, viattomuus ja alahuulen väpättäminen suojelunhalusi heräämään? Ajatteletko ehkä, että olisi ihanaa mennä pelastamaan joku!

Ritarin tai äidin odottajia on niin naisissa kuin miehissäkin.

Jotkut ovat kasvaneet ns. opittuun avuttomuuteen. Henkilö ei ehkä ole alun alkaen erityisen avuton, mutta on keksinyt avuttoman esittämisen hyväksi selviytymisstrategiaksi. Näin saa jonkun muun tekemään omat ikävät ja haastavat hommat tai hankalat päätökset.

Jos jokin menee vikaan, voi aina syyttää muita.

Lapsen kanssa paljon aikaa viettävä terve vanhempi oppii pienen tarpeet. Nyt sillä on nälkä, tuo on uni-itkua. Varmaan vauvalla on kuuma, kun noin huutaa pää punaisena. Joskus parku johtuu läheisyydenhalusta: ”haluan syliin”.

Aikuisessa suhteessa, eli esimerkiksi parisuhteessa, ei voi olettaa, että toinen tietää omat tarpeet. Nälkä, väsy, läheisyydenkaipuu tai muu tarve täytyy osoittaa toisin kuin lapsena. Ne on sanottava ääneen.

Yllättävän moni pettyy kumppaniin, jolta puuttuu kyky arvata toisen mieliteot.

(Nuorempia sukupolvia syytetään usein pehmeiksi ja uusavuttomiksi. Voi olla, että osa ihmisistä onkin tällaisia.

Toisaalta, mitä jos nuoret aikuiset ovatkin nykyään avuttoman vastakohtia? Kommunikaatiota on ainakin enemmän kuin aiemmin.

Ennen vanhaan oli myös paljon avuttomuutta, toisin kuin vanhojen jutuista voisi päätellä. Sukupuolten tehtävät olivat jaettuja ja tarkkaan rajattuja. Yllättäen leskeksi jäänyt lähes kuoli nälkään tai sai istua pimeässä, kun ei tiennyt, miten sulake vaihdetaan.

Monet nuoret aikuiset ovat monitaitoisia. Yhä harvempi enää miettii, onko tämä miesten vai naisten osaamisaluetta. Aina voi katsoa netistä.)

Urbaaneissa olosuhteissa avuttomuuden määritelmät on laitettu ylipäätään aivan uusiksi. Silti useimmat aikuiset huomaavat aika nopeastikin, jos toinen on vähän reppana.

Voiko avutonta hyysäävä ”koiranpentu-suhde” olla oikea parisuhde?


Rakkaus maksaa  9

Suomalaista työelämää, politiikkaa ja perhe-elämää ruoditaan harvoin tällaisena ideologisena kokonaisuutena kuin mitä ruotsalainen kirjailija, kirjallisuustutkija ja kulttuurikriitikko Nina Björk tekee.

Björk kyseenalaistaa koko länsimaisen maailman tavan syöttää koko ihmisyys kapitalismin alttarille. Elämämme muistuttaa Disney-elokuvaa, jossa uskotellaan, että kun tarpeeksi toivot ja yrität, voit muuttaa oman elämäsi ja löytää onnen.

Björk yrittää kirjassaan Lyckliga i alla sina dagar osoittaa, miten poliitikkoja ja mediaa myöten meille iskostetaan, ettei yhteiskuntaa voi enää muuttaa ja kaikella on hintalappu. Ainoa joka voi ja jonka täytyy muuttua on yksilö. Vasemmistokin on mennyt tähän mukaan. Äänestäjien odotetaan tekevän poliittisetkin valinnat vain oman lompakon mukaan. Paljonko kiinteistöveroni nousee, jos äänestän tätä puoluetta?

Tällaisen kalkyyli-ihmisen koko elämä joutuu hyötypuntariin.

Ihmisiä ei tarvitse aivopestä ulkoa päin mainonnalla ja markkinoinnilla, koska meidät kaikki sosiaalistetaan lapsuudesta asti kapitalistiseen kilpailuun muita vastaan. Markkina-arvosta on tullut sisäinen ääni ja jokainen on oman onnensa seppä.

Suomessa perheen kriisiä ja suurta avioerojen määrää on voivoteltu vuosikymmenet. Yhdeksi syyksi on esitetty naisten taloudellista itsenäisyyttä, mikä varmaan onkin ihan pätevä osatekijä. Kulttuurin muutos kohti tasa-arvoa ja individualismia on myös tuonut mahdollisuuden miettiä omia valintoja henkilökohtaisina ratkaisuina, eikä loukkauksena kirkkoa tai sukua kohtaan.

Mielenkiintoista Björkin kirjassa on hänen näkemyksensä perheen muutoksesta. Ruotsissa on julkaistu runsaasti naisten vapautusideologiaa julistavaa kirjallisuutta. Naistenlehdistä tuttua ”minä olen arvokas ja saan tehdä, mitä haluan” -ideologiaa myydään erilaisina self help -kirjasina, joissa eronneet naiset kertovat, miten ryhtyivät viimein ajattelemaan omaa parastaan ja kuinka se on ihan helvetin oikein. Ja parasta lapsille.

Onnellinen äiti on paras äiti lapselle. Kuulostaako tutulta? Siksi äidin täytyy saada hakeutua johtotehtäviin ja tehdä 15-tuntisia työpäiviä. Ja koska isätkin saavat. Äidin pitää myös hieman rentoutua ja ottaa pullollinen skumppaa ja suunnata viikonlopuksi tyttöjen kanssa kylpylään hoitoihin. Takaisin kotiin palaa tyytyväinen äiti, joka viettää laatuaikaa lastensa kanssa ja jaksaa taas olla perheen parissa puolisen tuntia.

Perheestä puhutaan projektina ja usein naiset kuvaavat olevansa projektijohtajia. Äitien vastuulla on oman palkkatyönsä lisäksi johtaa Oy Perhe Ab:tä ja pitää huolta kaikkien perheenjäsenten menojen aikataulutuksesta. Jos äiti ei laita ruokaa ja siivoa itse, hän ainakin johtaa ja delegoi perheen kaikkia toimintoja. Ruotsalaisten feministien huolena on, miksei naiselle taata samanlaisia vapauksia keskittyä uraan kuin miehille ja miksi projektijohtaja saa vähiten palkkaa.

Vaativaa työtä tekeville pareille onkin tarjolla kaikenlaista kotiapua. Siivoustyön ulkoistamisella on Björkin mukaan ihmisyyttä syövä aspekti. Jokaisen pitäisi siivota omat jälkensä, jotta hän ymmärtäisi elämän kokonaisuutta. (Kuulen puhinaa ja tirskuntaa, mutta ymmärrän vessanpesun arkeen ja ihmisyyden ytimeen ankkuroivan työn idean.)

Feministinä Björk myöntää, että äitien ja isien kesken tasa-arvoinen työelämä on ratkaisematon dilemma. Hän kuitenkin kyseenalaistaa vapautusrintaman naisten koko arvomaailman. Naiset ovat alkaneet ajatella perhettään kapitalismin silmälasien läpi. Mitä minä saan tästä? Miten minä kehityn täällä kotona? Kannattaako minun panostaa perheeseen?

Naisten monopolisoima ikiaikainen tehtävä: tuntea myötätuntoa ja huolehtia muista, on aina ollut aliarvostettu työ. Koulutetut naiset haluavat pois kotoa työelämään, jossa panokset saavat konkreettisen tuotoksen ja hyödyt voi kerätä itselleen. Naiset haluavat miesten maailmaan, mutta kuka hoitaa perheen?

Björkin mukaan rakastaminen, muista huolehtiminen ja kokonaisuuden (perheen) laittaminen oman edun edelle on ihmisen tärkein tehtävä. Muut naiset eivät välttämättä elä tämän ihanteen mukaan.

Perheen huolehtimis- ja rakastamistehtävätkin aletaan yhä useammin ulkoistaa. Päiväkodit ja palvelutalot ovat jo pitkään huolehtineet lapsista ja vanhuksista, mutta myös vapaa-ajan seurustelu perheenjäsenten kanssa vähenee, kun eri sukupolvet voi työntää erilaisten huolehtimis- ja viihdyttämispalvelujen piiriin.

Naisten tunnetaidoista on syytä maksaa työelämässä, kirjoittavat ruotsalaiset feministit. Työelämä onkin feminisoitunut, eli naisellisina pidetyt ominaisuudet, kuten ”tunneäly”, ovat saaneet paljon jalansijaa, kuten myös lempeämpi johtaminen yms. Björk lainaa Eva Illouzin kommenttia Lorealin uudesta rekrytointisysteemistä. Kauneusjätti päätti muuttaa rekrytointiperusteitaan ja painotti älyn sijaan tunteita. Uusien tunnetaitajien vuotuinen myynti oli keskimäärin 91 370 dollaria kovempi kuin vanhojen myyjien. Tunteilla tehdään rahaa, paljon rahaa.

”Aito hymy”, ”aito ystävyys” ja ”aito luotettavuus” ovatkin nykyajan markkinointijargonia. Björkin mukaan osasyy ihmisten pahoinvoinnista ja runsaasta psyyke- ja unilääkkeiden popsimisesta voidaan vierittää ihmisen perustavanlaatuisten syvien tunteiden manipuloinnin harteille. Jos meidän täytyy taata v-mäisen työpäivän lomassa aitoja hymyjä ventovieraille ja usein epämiellyttäville tyypeille, mitä meille jää jäljelle? Missä on ihmisen aito ydin? Eikö aitoja tunteita kuulu kokea rakkaimpien kanssa?

(Nykytyön psyykettä kuluttavasta puolesta on kirjoittanut myös työelämätutkija Anu Järvensivu. Jotkut suomalaiset tutkittavat kokevat tarvetta huumata aidot tunteensa pärjätäkseen työelämässä ja säilyäkseen hengissä.)

Yksityisyyskin on viety markkinoille. Myös Suomessa monilla ihmisillä on ystävinään vain työkavereita ja jotkut seurustelevat vain business-kumppaneidensa kanssa.

Kilpailuyhteiskunta on Björkin mukaan johtanut siihen, ettei koti edes voi olla turvasatama ja rentoutumispaikka, vaikka viikkosiivooja olisi hoitanut putsauksen. Naiset kilpailevat kodin sisustuksella, perheen ulkomuodolla ja onnellisen parisuhteen parametreilla, kuten kuinka monta herkkuaamiaista kannetaan sänkyyn, montako koneellista pyykkiä on saanut miehen pesemään tai millaista eksoottista seksiä on harrastettu viime aikoina.

Björkin mukaan kapitalismin logiikan mukaan naisen myötätunto ja välittäminen johtaa kotona pelkkiin tappioihin (nainen joutuu tekemään kaikki hommat, kuten huolehtimaan muiden tarpeista tai nukuttamaan lapset, koska ”isä ei osaa” tai viitsi), kun taas työelämässä naisen tunneälyä aletaan arvostaa yhä enemmän ja nainen pystyy paitsi rahastamaan, myös keräämään arvostusta ja ihailua menestyksestään. Toisin kuin kotona.

4-vuotias ei välitä äidin tittelistä tai hienoista opinnoista. Pikkulapsi kiintyy siihen, jonka kanssa viettää eniten aikaa. Itse asiassa lapsen maailmassa kotona vieraileva uraputki-aikuinen on sankari, vieraileva tähti ja ihailun kohde. Äidit haluavat olla ihailtuja sankareita, eivät arjen raatajia, joille kiittämättömyys ja huono eläke ovat ainoa palkka.

Björkin lainaamat Rebecka Edgren ja Tinni Ernsjöö Rappe kirjoittavat, että kotona palkatta raatava ja uhrautuva äiti, joka antaa miehen luoda uraa, on yhtä tyhmä sijoittaja kuin vuokramökin vimpan päälle remontoiva idiootti. Lasten takia ponnisteleva äiti ei edes saa koskaan kiitosta. Jos nainen lähtee puolen vuoden ajan töistä aikaisemmin hakeakseen lapsensa päiväkodista, eivät tarhan tädit huomaa mitään, mutta jos isä tulee muutaman kerran hakemaan lapsensa aikaisin hoidosta, hurraavat kaikki hänelle kuin ensimmäiselle kuussa kävijälle. Pyykkiä pesevä tai vaipan vaihtava mies on sankari, mutta samaa hommaa tekevä nainen ei koskaan.

Mikseivät ikiaikaiset tunteet ja uusi parisuhde- ja työelämä kohtaa? William Ogburn keksi käsitteen kulttuurinen jetlag. Naisten koulutus- ja työmenestyksen nopeus on niin valtavaa, etteivät tunteet pysy perässä. Vaikka pohjoismainen nainen käy usein kokopäivätöissä, odotetaan hänen edelleen hoitavan perinteiset lasten- ja kodinhoidolliset työt. Naisen tulisi edelleen olla kodin lämmin hengetär, joka tukee lapsia ja miestään kaikessa, oman aikansa uhraten.

Moderneilla naisilla on ollut kova tarve muuttaa vanhanaikaisia tunnemalleja. Yksi näkyvä alue on avioliitto. Sen sijaan, että avioeroa pidettäisiin epäonnistumisena ja tragediana, ovat nykyfeministit markkinoineet uudenlaista suhtautumistapaa. (Jos avioero on epäonnistumisen merkki, miten voisimme sietää sitä tänä kilpailun ja pakkopärjäämisen aikana? Silloinhan puolet ihmisistä epäonnistuisi elämänsä tärkeimmässä tehtävässä!)

Oletko eronnut? Onnittelut! Nyt alkaa uusi elämä. Minä Itse olen elämäni keskus ja Päähenkilö. Minun Tarpeeni tulevat ensin. Ajattele Itseäsi.

Ja mitä tekee Hyvä Äiti? Näyttää tyttärilleen esimerkkiä. Hyvä äiti ei uhraudu kotiin, vaan kouluttautuu, tekee uraa ja etsii itselleen onnellisen parisuhteen.

Björk on idealisti ja kapitalismi-kriitikko. Hän haluaa naisten menestyvän työelämässä, mutta ei perheen kustannuksella. Björkin tarjoama ratkaisu löytyy miehistä.

Ruotsalaisen kyselyn mukaan miehet eivät juuri kaipaa lisää aikaa lastensa kanssa, kuten äidit tyypillisesti kaipaavat. Björk jakaisi kuitenkin lastenhoidon kumppanien kesken. Näin molempien töiden arvostus kasvaisi ja perheet voisivat paremmin, Björk vakuuttaa.

Miltä kuulostaa?

Nina Björk: Lyckliga i alla sina dagar. Om pengars och människors värde. Wahlström & Widstrand. 2012.