Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on aamupaska.

Ilopissat Jallusta ja Hustlerista!  3

Olen kuvitellut, että seksiblogaaja on yhteiskunnan hylkiö.

Nimittäin muotiblogaajat saavat kaikkea kivaa: imureita, kokovartalohierontoja, ripsivärejä, bilekutsuja, timantteja, huvipuistolaitteita ja niin edelleen.

Minä en saa. Saatana.

Ilmeisesti kuitenkin joku on kuullut julkisen toiveeni ja lähettänyt koko kevään Hustleria ja Jallua Cityn toimitukseen. Sain nämä lehdet käsiini.

Mikä ilo!

En ole juuri koskaan tutustunut pornolehtiin oikein kunnolla. Olen toki kuvia katsellut, mutta sanakaan en ole lukenut tekstejä.

Nyt luin. Olen positiivisesti yllättynyt!

Mikä sen parempi lehti kuin lehti, jota voi lukea joko paskalla istuessa tai sängyllä runkatessa.

Pornolehtien maailmassa on yksi suuri lehdistä riippumaton ongelma – pornoa saa nykyään liikkuvana versiona netistä yhdellä klikkauksella.

Joten, jotteivät nämä lehdet kuole pois, ehdotan uudistusta.

Tehdään näistä koko kansan lehtiä!

Ensinnäkin pornokuvat omaksi osiokseen, semmoiseksi omaksi pikku lehdeksi, jonka saa repäistyä irti. Näin ollen voi tarvittaessa esimerkiksi antaa novellit vaimolle kun itse hakee jäykän kikkelin pillunlevityskuvista.

Nimittäin tässä pornokuvitusmaailmassa naisten ja miesten halut eivät mätsää sitten pätkääkään. Jokainen nainen näkee, että jos pillua revitään auki hauikset pullollaan, niin ai saatana.

Seksikkyys syntyy muistakin asioista kuin pillun levittämisestä, joten kuvamaailmaa voisi _osittain_ uudistaa. Osittain siksi, että porno on kuitenkin pornoa ja härskiä meininkiä pitää olla.

Asiasta häpykumpuun. Jotta saadaan lisää lukijoita, myöskin hottismiehistä kuvia. Naiset tuskin kovin helposti lähtevät tilaamaan pornoa, mutta jos kumppanit tilaavat ja lehdessä otetaan huomioon nainenkin, homma toimii paremmin.

Juuri näihin lehtiin juttuja siitä, kuinka nuollaan pillua, näin viet naisesi nautinnon taivaaseen ja nainen ei halua seksiä, mitä tehdä, ja vice versa. Pois semmoiset pornoläpät, että jutun on kirjoittanut joku Anu Stappi. Toki joissakin jutuissa nimimerkkimeininki toimii; fantasia ei kärsi siitä, että Matti Hämäläisen 67 v. Hyvinkäältä voi facebookittaa.

Lisää faktajuttuja ja selkeämpi seksi-porno-nussitaan-pannaan-rakastellaan-osio ja tämä menee Tekniikan Maailman ohitse helposti. Ensin voi lukea siitä, kuinka jollekin on kasvanut nänni jalkapohjaan, sitten katsellaan pillunnuolemisopetuskuvia ja jo alkaakin jalkoväli kaivata kosketusta.

Win-win.

Ihanaa kesää! Muistakaa runkata ja rakastella, ne tekevät ihmisen onnelliseksi.


Pyttylukemista  6

Toisilla on riippuvuus lukea tekstiä paskalla istuessaan. Muistan itsekin kuuluneeni aikoinani tuohon ryhmään. Kylässä oli pakko turvautua paremman puutteessa esimerkiksi hammastahnatuubin ainesosien tuijottamiseen, jotta peräsuolen lihakset pystyivät rentoutumaan: Aqua, Glycerin, Sorbitol, Potassium Nitrate. --> Huh.

Toisilla on taipumus tumputtaa vessassa. Sanomattakin selvää, etten minä runkkaa.

Oli syy, mikä tahansa, tässä pari leppoisaa sarjakuvakirjaa jokaiselle teille. Kuvien laatu on puhdasta kännykällä otettua sysipaskaa. Pahoittelen.

Teos: Paratiisisarja
Tekijä: Ville Ranta
Kiihotusaste: 0 %
Teema: Teos käsittelee ihmisen seksuaalista halua, joka kohtaa kristillisen jumalan vastustuksen. Vastakkain ovat siis biologia ja uskonto. Aatami ja Eeva löytävät seksin ilot --> jumalaa ottaa kupoliin erittäin rankasti --> kaikki menee vituilleen.

Teos: Ensi kertaa
Käsikirjoitus: Sibylline
Kiihotusaste: 25 % (paitsi ehkä paskalla istuessa)
Teema: Kymmenen erilaista ensimmäistä kertaa, kullakin tarinalla on oma kuvittajansa. Akteja kuvataan hyvinkin läheltä ja tarkkaan. Tarinat on esitetty naisen näkökulmasta.

Teos: Lemmentanssit
Tekijä: Tiina Pystynen
Kiihotusaste: 0 %
Teema: Pystynen käsittelee ihanan arkisesti seksuaalisuutta, läheisyyttä ja rakkautta. Teoksessa on semmoinen "Sä oot täydellinen juuri sellaisena kuin olet"-maku. Tästä kuvakirjasta tulee erittäin hyvälle mielelle.

Teos: Rönkkösen koirien entinen ruokatynnyri
Tekijä: Pro Plan
Kiihotusaste: -30 astetta pakkasta ja navakka pohjoistuuli
Teema: Loppukevennys --> etsi kuvasta pallit.

Kivaa viikkoa!