Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on aikuinen.

Rakkautta vai riippuvuutta?  4

Monen iältään aikuisen pariskunnan suhteeseen liittyy outoja piirteitä. Varsinkin ns. julkisuudessa tutut parit kertovat raivoisasta mustasukkaisuudesta, myrskyisistä eroista ja palaamisesta tiukkaan ruotuun oman kullan luo.

Oikeassa rakkaussuhteessa kaksi vapaata sielua kohtaa ja haluaa vapaaehtoisesti tehdä yhteisen pesän. Molemmat ovat vapaita tuntemaan mitä tuntevat, ja vapaita koska tahansa lähtemään. Tämä monen mielestä pelottavalta tuntuva suhde on kuitenkin perustuksiltaan vankempi kuin toisen sitomiseen ja kummallisiin sääntöihin perustuva riippuvuussuhde.

Ensi- ja turvakotien liitto ry:n ylläpitämä Nettiturvakoti-sivusto valottaa rakkauden ja riippuvuuden eroja avoimen ja suljetun järjestelmän dikotomialla. Rakkaus on avoin järjestelmä, jossa kaksi itsenäistä ihmistä vapaaehtoisesti haluaa rakastaa ja sitoutua suhteeseen. Rakkaudessa on tilaa myös omalle elämälle ja omille ystäville. Riippuvuussuhteessa ei siedetä toisen kasvua ja muutosta, eikä toisen omaa elämää parisuhteen ulkopuolella. Muu elämä halutaan tukahduttaa ja sulkea pois.

Jotta ihminen osaa ja uskaltaa rakastaa toista sitomatta häntä liikaa omista peloista nouseviin köysiin, on hänellä itsellään oltava riittävän hyvä perusturvallisuuden tunne ja kokemus siitä, että ihmissuhteisiin voi luottaa, ne kestävät. Kovia kokeneet, hylätyt ja kaltoin kohdellut lipeävät muita herkemmin riippuvuussuhteisiin. Rakkaudessa pakottaminen ei auta, eikä johda mihinkään hyvään.

Molemminpuoliset luottamuksen ja rakkauden osoitukset kasvattavat pikku hiljaa suhdetta yhä kestävämmäksi ja syvemmäksi. Mitään oikotietä onneen ei ole. Toki parinvalinnalla voi edesauttaa rakkaussuhteen muodostusta. Väkivaltaan ja mustasukkaisuuteen taipuvainen, omistava ja ripustautuva luonne ei ehkä taivu avoimen järjestelmän rakkaussuhteeseen kovin helposti. Jotkut ovat valmiita koettamaan omia kesytystaitojaan vaikeisiinkin tapauksiin.

Vertauskuvin ilmaistuna paras tapa kesyttää villi lintu on pitää lintulaudalla aina paljon ravintoa ja raikasta vettä. Villi lintu lentää välillä tiehensä, mutta palaa hyvälle laudalle yhä useammin. Lopulta villikin lentäjä on niin pulleaksi ja tyytyväiseksi ravittu, ettei sillä ole halua liihotella muille laudoille katsomaan muita tipuja. Oma pesä on paras paikka.


Avuton kumppani  17

Tunnetko vetoa avuttomiin ihmisiin? Saavatko osaamattomuus, viattomuus ja alahuulen väpättäminen suojelunhalusi heräämään? Ajatteletko ehkä, että olisi ihanaa mennä pelastamaan joku!

Ritarin tai äidin odottajia on niin naisissa kuin miehissäkin.

Jotkut ovat kasvaneet ns. opittuun avuttomuuteen. Henkilö ei ehkä ole alun alkaen erityisen avuton, mutta on keksinyt avuttoman esittämisen hyväksi selviytymisstrategiaksi. Näin saa jonkun muun tekemään omat ikävät ja haastavat hommat tai hankalat päätökset.

Jos jokin menee vikaan, voi aina syyttää muita.

Lapsen kanssa paljon aikaa viettävä terve vanhempi oppii pienen tarpeet. Nyt sillä on nälkä, tuo on uni-itkua. Varmaan vauvalla on kuuma, kun noin huutaa pää punaisena. Joskus parku johtuu läheisyydenhalusta: ”haluan syliin”.

Aikuisessa suhteessa, eli esimerkiksi parisuhteessa, ei voi olettaa, että toinen tietää omat tarpeet. Nälkä, väsy, läheisyydenkaipuu tai muu tarve täytyy osoittaa toisin kuin lapsena. Ne on sanottava ääneen.

Yllättävän moni pettyy kumppaniin, jolta puuttuu kyky arvata toisen mieliteot.

(Nuorempia sukupolvia syytetään usein pehmeiksi ja uusavuttomiksi. Voi olla, että osa ihmisistä onkin tällaisia.

Toisaalta, mitä jos nuoret aikuiset ovatkin nykyään avuttoman vastakohtia? Kommunikaatiota on ainakin enemmän kuin aiemmin.

Ennen vanhaan oli myös paljon avuttomuutta, toisin kuin vanhojen jutuista voisi päätellä. Sukupuolten tehtävät olivat jaettuja ja tarkkaan rajattuja. Yllättäen leskeksi jäänyt lähes kuoli nälkään tai sai istua pimeässä, kun ei tiennyt, miten sulake vaihdetaan.

Monet nuoret aikuiset ovat monitaitoisia. Yhä harvempi enää miettii, onko tämä miesten vai naisten osaamisaluetta. Aina voi katsoa netistä.)

Urbaaneissa olosuhteissa avuttomuuden määritelmät on laitettu ylipäätään aivan uusiksi. Silti useimmat aikuiset huomaavat aika nopeastikin, jos toinen on vähän reppana.

Voiko avutonta hyysäävä ”koiranpentu-suhde” olla oikea parisuhde?


Valheita, valheita  5

Palasin naistenhuoneesta pöytäämme Teerenpelin alakerrassa. Ensi-iltaan tulleen eurooppalaisen elokuvan juoni vaikutti ihan mielenkiintoiselta. Ihmettelin kuitenkin, miksi ystäväni selostaa sitä toiselle niin tarkasti.

Selvisi, että pöydässämme istuva henkilö oli juuri viettämässä elokuvailtaa. Tosiasiassa hän oli vieraillut ystävien luona, ja istui nyt kanssamme oluella. Ihan viatonta illanviettoa.

Ja silti piti valehdella kumppanille.

Valkoisia valheita. Miksi?

Liitossa oli ollut vähän vaikeat ajat. Oli erimielisyyttä erilaisista asioista. Väärinkäsityksiä, ongelmia ajankäytössä. Ikäviä tunnelmia. Emme menneet yksityiskohtiin.

Nyt kyseisen henkilön kumppani oli kuitenkin halunnut ilahduttaa rakastaan. Oli tullut aikaisin kotiin ja laittanut herkkuillallisen. Harmi vain, että toinen oli jo sopinut muuta. Hän ei raaskinut paljastaa illan ohjelmaa: päivällinen ystävän luona ja kaljoittelu kaupungilla. Suhteessa oli juuri alkanut parempi kausi.

Olin hämmentynyt. Miten ihmeessä leffailta olisi vähemmän loukkaava kuin todellinen illan ohjelma? Miksei toiselle aikuiselle ihmiselle voi vain sanoa, että sori, ihanan yllätyksen teit, mutta olen jo sopinut ystäväni kanssa muuta? Tai jos suhde todella on vaakalaudalla, miksei soita ystävälle ja kerro, ettei tänään sovi, pelastan parisuhdettani?

Hämmentävintä on, että olen ollut vastaavassa tilanteessa monta kertaa aiemminkin. Pienistä merkeistä huomaa, miten moni keksii omituisia selityksiä, valkoisia valheita, tai suoranaisesti kusettaa kumppaniaan. Joskus kaunistelijan tyylistä tajuaa, miten luonnolliseksi asiaksi jatkuva valehtelu on muodostunut.

Firman pikkujouluihin osallistuva henkilö puhuu puhelimessa baarin ulkopuolella ja kertoo kumppanilleen olevansa juuri moikkaamassa äitiään. Toinen väittää puolisolleen puhelimeen, ettei juuri nyt voi jatkaa keskustelua, koska pihvi tuotiin jo pöytään (vaikka tarjoilija vasta harkitsee menun tuomista).

Mihin näitä järjettömiltä tuntuvia sepityksiä tarvitaan?

Jos kysyn, saan selitykseksi erilaisia tarinoita kumppanin herkkyydestä, stressistä, huonosta itsetunnosta, mielipuolisesta mustasukkaisuudesta, kontrollinhalusta, sairaalloisesta uteliaisuudesta jne.

Onko suomalaisilla aikuisilla oikeasti niin huono itsetunto, että se hajoaa viattomaan totuuteen?

Parisuhteen pitäisi perustua (muussakin kuin ihannetilassa) molemminpuoliseen rehellisyyteen ja aikuismaiseen kommunikaatioon. Jos toisella on niin pahat traumat menneisyydestään, että hän käyttäytyy kuin mustasukkainen 5-vuotias aina kun kumppanilla on muita intressejä elämässään, mitä järkeä on yhteiselämässä?

Moni ei kestä kertoa totuutta pienelle lapselle. Tarinoidaan: ”Juu, mummi lentelee nyt taivaan isän luona ja vilkuttaa meille”, sen sijaan, että sanottaisiin niin kuin asia on: ”En tiedä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, kukaan ei tiedä. Mutta meillä ei ole mitään hätää”.

Sama selitysten ja pienten valheiden verkko näyttää varjostavan parisuhteitakin. Vaimoa tai miestä kohdellaan pikkulapsena. ”Ei se haittaa, hän on onnellisempi kun ei tiedä” -ideologia on monen suhteen perusta.


Vapaaehtoisesti lapseton  22

Hesarin juttu ilman lapsia elelevistä aikuisista toi mieleen yhden baariväittelyn. Tuttuni väitti, että oikeasti kaikki ihmiset haluavat lapsia. Ainakin kaikki naiset. Muu on valhetta ja petosta. Olin jyrkästi eri mieltä. Sanoin tavanneeni ihmisiä, jotka eivät todellakaan halua omia lapsia.

Nainen (sosiaalipsykologi muuten) nauroi ivallisesti ja sanoi lapsista kieltäytyvien pettävän itseään tai huijaavan muita.
- Syvällä sisimmässään kaikki haluavat lapsen.

”Kaikki miehet haluavat pojan” sai jo raivon partaalle. Ehkä monet, mahdollisesti useimmat, mutta eivät KAIKKI vaadi poikaa jälkeläiseksi tullakseen onnelliseksi. Moni tytärten isä on hyvin tyytyväinen elämäänsä. Tai lapseton.

Hermostun heti kun joku väittää kaikkien haluavan sitä ja kaikkien ajattelevan näin. Omaa maailmankatsomusta ei vain voi syöttää kaikille. Ja ”luonnonlainkin” rikkoo aina joku friikki tai rohkea.

Miksi ihminen ei saa olla haluamatta lapsia? Varmaan iso osa teininä lapsettomiksi aikovista muuttaa mielensä myöhemmin. Vauvakuume iskee, traumat paranevat, oikea löytyy, ympäristön paine käy liian suureksi, ehkäisy pettää...

On turhaa päättää 19-vuotiaana loppuelämän raamit ja mielipiteet ja yrittää pitää niistä kiinni. Elämään kannattaa suhtautua avoimin mielin. Katsomusasioista ei kuitenkaan tarvitse käydä julkista huutokauppaa kaikissa kassajonoissa tai rippijuhlissa. Oma asia.

Vapaaehtoiseen lapsettomuuteen liitetyt pinnalliset kommentit, kuten Hesarin ”ilman lapsia ehtii kynsistudioon” ovat typeriä. Eihän kukaan yleensä vaihda tärkeää ihmissuhdetta harrastukseen. Kevyet perustelut johtuvat vain siitä, ettei enemmistöstä poikkeavia ratkaisuja hyväksytä millään. Lopulta lapseton, omistusasunnoton tai parisuhteeton joutuu väittämään muille haluavansa lukea Hesaria rauhassa ja siksi on ilman.