Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on aloitusikä.

Varhainen kiinnostus seksiin on osin perinnöllistä  2

Cambridgen yliopiston tutkijat ovat saaneet mielenkiintoisia tuloksia perimän ja seksikäyttäytymisen yhteydestä. Aiemmin tutkitun perusteella tiedetään, että nuoren kaveripiiri ja muu elinympäristö vaikuttavat esimerkiksi seksin aloitusikään.

Nyt tutkijat ovat löytäneet Iso-Britannian biopankkiin tallennettujen kansallisen terveystutkimuksen tietojen perusteella ainakin 38 eri geenimuunnosta, joilla on vaikutusta seksin aloitusikään. Useat näistä tunnistetuista geenialueista ovat yhteydessä myös muihin lisääntymis- ja käyttäytymistapoihin.

Tunnistetut geenit tai niiden lähialueet vaikuttavat esimerkiksi siihen missä iässä saadaan ensimmäinen lapsi (ESR1 ja RBM6-SEMA3F), lapsilukuun (CADM2 ja ESR1), ärtyisään temperamenttiin (MSRA) ja riskikäyttäytymistaipumukseen (CADM2).

Tulokset osoittavat, että varhainen puberteetti yhdistyy aikaiseen seksin aloitusikään, nuorena vanhemmaksi tuloon ja vaatimattomaan koulutustasoon.

Brittiläisen biopankin otos on varsin iso, 125 667 ihmistä. Saatuja tuloksia on lisäksi verrattu lähes neljännesmiljoonaan islantilaiseen ja yli 20 000 naiseen, jotka ovat osallistuneet Women´s Genome Health -tutkimukseen.

Perimä vaikuttaa murrosiän alkamiseen, aivojen kehitykseen ja persoonallisuuteen. Varhain alkanut murrosikä ja nuorena aloitettu seksin harrastaminen vaikuttavat puolestaan ihmisen myöhempään koulutukseen, perhe-elämään ja terveyteen. Varhaisilla seksikokemuksilla on yhteys heikompaan fyysiseen terveyteen ja mielenterveyden ongelmiin.

Aikainen puberteetti lisää Cambridgen yliopiston tiedotteen mukaan diabeteksen, sydäntautien ja joidenkin syöpien riskiä.

Tutkijoiden mukaan varhaisella puberteetilla ja aikaisin aloitetulla seksielämällä on niin kauaskantoisia ja raskaita seuraamuksia, että erilaisten terveyskampanjoiden ja ns. varhaisen puuttumisen tulisi kohdistua oikeisiin ihmisryhmiin.

Seksi on iloinen asia, mutta sen aikaisen aloittamisen ei pidä antaa rajoittaa myöhemmän elämän menestystä, terveyttä ja onnea, ainakaan enempää kuin mitä geenit määräävät.

Study identifies gene changes that influence timing of sexual behaviour. University of Cambridge Research News. 18.4.2016.


Ensimmäinen seksikokemus  1

Ensimmäinen seksikokemus voi vaikuttaa myöhempään seksielämään. Suomessa ja muissa maissa on saatu tuloksia, joiden mukaan hyvin nuorena aloitettu seksi tai huonot kokemukset tuovat myöhemmin ongelmia seksielämään.

Uusimmassa Journal of Sexual Medicine -julkaisussa esitellään tuoretta tutkimusta, jossa asiaa on selvitetty 17-21 -vuotiailta opiskelija-asuntolassa asuvilta opiskelijoilta sekä 25-35 -vuotiailta aikuisilta.

Päätulokset myötäilevät aiempaa tutkimusta. Jos vastaaja kuvaili ensimmäistä seksikokemustaan emotionaalisesti negatiiviseksi, ennusti se useimpia myöhempiä seksuaalielämän ongelmia.

Ei-vakkari suhde ensimmäisellä kerralla ennusti myöhempiä kommunikaatio-ongelmia ja tyytymättömyyttä seksiin.

Nuorena aloitettu seksi oli yhteydessä negatiivisiin arvioihin seksistä ja vaikeuksiin solmia pysyvää parisuhdetta, mikä taas epäsuorasti ennusti myöhempiä lukuisia seksiongelmia.

Tutkija Charlene Rapsey painottaa kuitenkin lisätutkimuksen tarvetta. Seksin aloitusikä ei välttämättä ole ratkaiseva tekijä, vaan ennemminkin ensimmäisen kerran kokemukset ja koko tapahtumaympäristö vaativat lisäselvityksiä. Onko mahdollista kokea ihanaa ja hyviä kokemuksia ja fiiliksiä tuovaa ensiseksiä jo nuorena?

Rapsey, C. M. (2014), Age, Quality, and Context of First Sex. Associations With Sexual Difficulties. Journal of Sexual Medicine, 11: 2873-2881. doi 10 1111/jsm. 12690