Huono suhde sairastuttaa

  • Mirja Wuokko

Kehno parisuhde jäytää terveyttä. Onnettomassa suhteessa olevat jopa kuolevat neljä vuotta nuorempina kuin muut.

Rakkaudessa pettyminen särkee ihan oikeastikin sydämen. Onnettomassa liitossa olevien naisten on todettu kärsivän muita enemmän sydänsairauksista. Jos mies osoittaa säännöllisesti halveksuntaa vaimolleen, tämä kärsii tavallista useammin myös infektiotaudeista.

Kumppanin halveksuvat ilmeet nostavat tutkimusten mukaan toisen pulssia kaksi-kolme lyöntiä minuutissa. Pitkään jatkuessaan tällainen ilmehtiminen aiheuttaa sairastavuutta.

Huono suhde nostaa sekä naisen että miehen verenpainetta ja stressitasoa. Erimielisyys pitää adrenaaliarvot ja sykkeen koholla. Ahdistus lisääntyy.

Miehen sydänlihas tuottaa adrenaliinia nopeammalla voimalla kuin naisen, ja mies palautuu stressitilanteesta naista hitaammin. Nainen saattaa olla jo leppynyt riidan jälkeen, kun miehellä on vielä fyysisesti kurja olo.

Onnettomien parien negatiivinen latausvääristymä aiheuttaa kommunikaatioon katkeruuden kierteen. Pahimmassa tapauksessa kaikki, mitä toinen sanoo tai tekee, pahentaa tilannetta entisestään.

Onnettomat naiset ovat kaikista negatiivisimpia. Riidan aihe unohtuu, mutta katkeruus kasvaa. Naiset motkottavat, miehet sulkeutuvat. Miehen vetäytyminen saa naisen valittamaan vielä enemmän. Kierre on vaikea katkaista.

Suhdetta ei pitäisi alun alkaenkaan päästää niin huonoon tilaan, että yhdessäolo vain ahdistaa. Jos näin on kuitenkin jo päässyt käymään, on aika tarttua ongelmaan heti ja etsiä apua. Jos suhteen pelastaminen ei enää kiinnosta, lähde pois – ja vapauta molemmat korjaamaan omia riekaleitaan omilla tahoillaan.

Kaarina Määttä: Kestävä parisuhde.

Lisää aiheesta:

http://www.rakkaudeksi.fi/artikkelit/parisuhde/terveyden-t%C3%A4hden

http://www.iltalehti.fi/suhteet/200601193978162_su.shtml

15 kommenttia

Dia

16.2.2014 16:00

Allekirjoitan!

Toisen pitkäaikainen kannatteleminen on hankalaa ja turhaakin. Ajoittain toki parisuhteen osapuolten onkin hyvä vuorotellen ja tarpeen mukaan tukea toisiaan, mutta jos toinen heittäytyy passiiviseksi hoivattavaksi ja kertoo vain mikä kaikki on pielessä, toinen alkaa ihan oikeutetusti voida pahoin ja saa kyllä lähteä.

Elämättömät tyhjäntoimittajat tykkäävät paasata, että "nykyään ihmiset eivät hoida suhteitaan ja erotaan liian herkästi" ym. Tosiasiassahan sitä ei oikeasti tiedetä, mitä toisten suhteissa on tosiasiallisesti tapahtunut ja johtanut eroon saati sitten miten sitä suhdetta on kukakin hoitanut ja miten ja onko edes.

Se, että jaksaa yhtä pahoinvoinnistaan huolimatta itselleen sopimatonta seuraa ainoastaan 40 vuotta takaisen "tahdon" takia ei ole mikään meriitti, vaan osoitus suuresta typeryydestä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

17.2.2014 03:32

Kirjoituksen totuusarvo on kiistaton. Erityisen kiitollinen olen siitä, että jo toistamiseen vuoden sisällä näen kirjoituksen jossa puhutaan parisuhteen toimimattomuudesta niin, ettei kaikesta syytetä miehiä. Ehkä ihmiskunnalla on länsimaissa sittenkin toivoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.2.2014 12:39

Jokainen parisuhde on omanlaisensa. Suuri osa parisuhteiden ongelmista on kylläkin korjattavissa, siinä mielessä ihmiset eroavat melko herkästi. Jos eroaminen olisi aina oikea ratkaisu niin ihmisethän olisivat onnellisempia uusissa elämäntilanteissaan, eikö? Ainakin useammin. Näinhän asia ei useinkaan ole vaan edessä on vain uusi ero. Joskus yksinäisyys.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

19.2.2014 23:32

Veikkaan, että ihmisillä on aiempaan verrattuna liikaa vapaa-aikaa, liian vähän "elämäntehtäviä" ja kulttuuri painottaa kertakäyttöisyyttä. Varsinkin mies on nykypäivänä niin naurettavan helposti vaihdettavissa uuteen ettei ole kumma etteivät suhteet kestä eikä monilla ole motivaatiota tehdä sitä mitä täytyy sen keston aikaan saamiseksi. Myös huolet ovat niin mitättömän pieniä että välillä näkee kuinka porukalla pakka leviää ihan naurettavista asioista.

Sitten on tietenkin niitä tilanteita joissa on yritetty tosissaan mutta homma ei vain toimi. Sille ei sitten juuri mitään voi.

Anonyymi

20.2.2014 09:11

No jotain tommostahan tossa on. Jostain syystä melkein kaikissa eroissa aloitteentekijä on nainen. Ei ole mitään tutkimustuloksia, ihan mutulla vetelen, mutta laskin puolensataa keissiä, joissa yhdessäkään ero ei lähtenyt miehen aloitteesta.

Naisen kaava eroon: julkinen itkeminen facessa, säälin kerääminen, eroamisen autuuden julistaminen, teinixmäiset blogaukset, uusien suhdevihjailujen levittely, onnellisuuden korostaminen yms, yleensä irtosuhteet ja lopulta uusi Mies. Jossa kaikki on paremmin kuin vanhassa, aina uuteen eroon asti:) Joka tapahtuu naisen aloitteesta mutta on oikeasti miehen vika.

Ex-mieheltä kelpaa kyllä rahallinen apu ja ilmainen lastenhoito. MIehiinhän on iskostettu velvollisuudentunto, toki kunnon mies pitää lapsistaan huolen. Ei mun mielestä kyllä ole väärin jättää koko paska sitten jos nainen ehdot latelee tuommoisiksi. Olisin mieluummin sika kuin pelle. Vähän sama ku nainen hankkiutuu raskaaksi tilanteessa jossa tarkoitus oli vain sekstailla. Oma valinta, oma vastuu.

Tänään muuten alkaa uusi sarja, jossa vasektomian hankkinut mies on parisuhteessa naisen kanssa joka tulee raskaaksi. Kun juttelin asiasta naispuolisten työkavereiden kanssa, jutun Todellinen Sika oli mies joka oli vasektomian salannut!

Anonyymi

20.2.2014 09:16

http://www.livtv.fi/ohjelmat/valheen-vangit

"Sarjan ensimmäinen salaisuus kuuluu Villelle, jonka avovaimo Piia toivoisi lasta. Pari on ollut yhdessä kuusi vuotta, mutta koko aikana Ville ei ole kertonut puolisolleen, että häneltä on katkaistu siemenjohtimet. Siihen on ollut hyvät perusteet: Villen pikkuveli Matias kuoli vain viisivuotiaana Pataun oireyhtymän aiheuttamaan monivammaisuuteen. Tapahtunut hajotti Ville lapsuudenperheen. Kun Piia sitten yhäkkiä ilmoittaa miehelleen, että hän on raskaana, Ville joutuu tiukan paikan eteen. Syyttääkö Piiaa uskottomuudesta, jolloin oma petos paljastuu, vai esittää, ettei mikään ole vialla?"

Mun mielestä mielenkiintoisin pointti koko jutussa on se, salaako Ville myös sen ettei halua lapsia? Ja toistepäin, onko Piia avoin halustaan saada lapsia?

shiwan8

20.2.2014 14:25

Siis mitä helvettiä? No, toisaalta, kaikenlaista hiihtäjää sitä liikkuu. En nyt jaksa kaivaa tutkimuksia aiheesta, mutta jossain oli tutkittu (useampaankin otteeseen) että10-30% lapsista ei ole lähtöisin niiden miesten vehkeistä jotka luulevat olevansa lasten isiä. Siihen nähden tuo ei ole kauhean yllättävä skenaario. Se mikä tässä on yllättävää on se, että edes vihjataan tuon tilanteen miehen voivan olla jotenkin enemmän epärehellinen kuin nainen joka touhuaa ympäriinsä kenen tahansa kanssa vain lisääntyäkseen. :D

Se on kyllä totta, että kaikki elatus yms. systeemit pitäisi evätä siltä osapuolelta joka eron pistää alulle. Luonnollisesti oikeus lapsen vanhemmuuteen kuitenkin säilyisi molemmilla. Eri asia sitten jos osapuolet sopivat keskenään jotain muuta. Tuskin se paljon erokynnystä nostaisi, mutta saattaisi hiukan kuitenkin rajoittaa noita "vahinkoja" ja luovuttamista.

tuuli.hattu801

20.2.2014 09:51

Vai nainen hakeutuu tilanteessa raskaaksi, jossa oli tarkoitus vain sekstailla. On se vähän miehenkin vastuulla se ehkäisy, varmistaa ainakin, että toinen käyttää jotain ehkäisyä. Se on sitten eri juttu jos valehtelee esim. käyttävänsä pillereireitä, mutta ei käytäkään...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

20.2.2014 14:29

Ihan mielenkiinnosta, miten mies pystyy ilman virhemarginaalia varmistamaan, että nainen vaikkapa syö ehkäisypillerinsä ajallaan? Itse asiassa, olennaisempaa taitaa olla se, että miten mies ylipäätään pystyy osallistumaan yhtään mihinkään ehkäisyyn jos kyse ei ole kumeista, vasektomiasta tai panemattomuudesta?

yy-yy

20.2.2014 10:27

Mihin miehiä kohta edes tarvitaan? Suuri osa naisista ilmeisesti nykyään käy keskustelunsa kotonakin lähinnä facebookissa kavereidensa kanssa, sielläkin kilpaa arvostellen miehiään.

Naisilla on käytännössä loputon mahdollisuus valita miehistä, ei tarvi olla edes kaunis. Tiedostipa asian tai ei. Netti vielä helpottaa asiaa todella paljon. Nainen saa erossa myös lähes poikkeuksetta sympatiat ja henkisen tuen puolelleen tekipä hän mitä tahansa.

Jos olisin nainen, en tiedä osaisinko toimia paremmin. Nyky-yhteiskunta tarjoaa niin käsittämättömän määrän mielenkiintoisia virikkeitä, toinen toistaan parempia. Mies ei kai ainakaan pitkässä parisuhteessa pääse kovin korkealle sijalle jo senkin vuoksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

20.2.2014 14:31

Vika on tukiverkoissa, ei muussa. Valtio ottaa kopin naisesta jos tämä päästää irti miehestä. Kopin siis siinä mielessä, ettei naisen tarvitse tehdä muuta kuin ilmoittaa ettei aio tehdä yhtään mitään. Valtio lähettää jonkun sitten huolehtimaan kaikesta. Sama toki pätee miehiin jos sattuvat saamaan sellaisen sosiaalitantan joka ei viha koko miessukupuolta vain koska ovat eri sukupuolta.

erolapsi

20.2.2014 15:57

"Valtio lähettää jonkun sitten huolehtimaan kaikesta." Hä? Olen avioerolapsi, eikä valtio lähettänyt ketään huolehtimaan mistään. Äitini kävi kokopäivätöissä ja isä maksoi elatusapua selvästi yli minimeiden, muttei se mihinkään riitä. Tiedättekö paljonko lapset maksavat? Suomessa työikäisten miesten yleisin kuolinsyy on viina. Herättääkö mitään ahaa-elämystä, pojat?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tuuli.hattu801

25.2.2014 16:12

No kyllä minäkin olen pärjännyt, vaikka olen työtön ja vastavalmistunut olin, kun ensimmäinen lapseni syntyi. Toinen isä ei edes maksa elatusmaksujaan kuin silloin tällöin. Kyllä työttömätkin voi Suomessa lapsia tehdä. Tietenkään omistusasuntoa ei saa, mutta nälkää ei olla nähty ja vaatteita on yllin kyllin. Myös niitä äidin rakastamia tiettyjä "merkkivaatteita".

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tuuli.hattu801

25.2.2014 16:19

Ja shiwan8 unohti miesten ehkäisyssä ennenmuinoinkin käytetyn keskeytetyn yhdynnän. Ja eipä naisillakaan ole juuri muuta valittavana kuin pillerit tai kierukka. Kuparikierukka on hormooniton ehkäisymenetelmä, mutta suositellaan ilmeisesti vain tai laitetaan vain jo synnyttäneille naisille. Mutta siinä ei ole hormonaalisen ehkäisyn mahdollisesti sisältämiä haittoja. Hormoonikierukka voidaan asentaa synnyttämättömillekin naisille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pornpete

26.2.2014 11:08

Itse inhoan kumia joten kumppani vastaa ehkäisystä jos haluaa seksiä kanssani. Tai sitten vaginaseksi on ulkona laskuista. Anaalia ja oraalia, kelpaa mulle kyllä. Käsihoitoa ja tissien väliin, kaikki käy;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi