Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on koko.

Pallit puntarissa  17

Vaikka länsimaissa on jo pitkään tiedetty, että isän panostukset jälkikasvuunsa tuottavat hyvää hedelmää, päättää osa isistä edelleen olla investoimatta resurssejaan lapsiinsa. Miksi?

Tutkijat ovat kehitelleet teorioita, joiden mukaan osa miehistä panostaa parittelukumppanien hankintaan ja osa perheen perustamiseen.

Nisäkäsmaailmasta tunnetaan siemeniään levittäviä lajeja ja niitä, jotka pysyvät uskollisina kumppanilleen ja hoivaavat jälkikasvua.

Myös ihmisurokset voidaan uuden tutkimuksen mukaan jakaa kahteen, ja vielä aika helpolla testillä. Tarvitaan vain tieto miehen testosteronitasosta ja kivesten koosta. Itse asiassa jo pelkkä kivesten koko ennustaa miehen kyvykkyyden isänä.

Jennifer Mascaro, Patrick Hackett ja James Rilling Emoryn yliopistosta Atlantasta kokosivat testiryhmän 21-43 -vuotiaista biologisista isistä, joilla oli yhdestä muutamaan 1-2 -vuotiaita lapsia.

Isien testosteronitasot mitattiin ja heidän kiveksensä ja aivonsa arvioitiin magneettikuvauksissa. Sekä testosteronitaso että kivesten koko korreloivat negatiivisesti hoivaavuuteen. Tutkijat tulkitsevat miesten biologian heijastavan vaihtokauppaa parinmuodostuspyrkimysten ja vanhemmuuden välillä.

Aivokuvauksissa miehille näytettiin lasten kuvia samalla mitaten eri aivoalueiden toimintaa alueilla, jotka yhdistetään tunteisiin, hoivaavuuteen, motivaatioon ja dopamiinieritykseen. Kuvissa lapsilla oli eri tunnetiloja.

Isokiveksiset miehet eivät reagoineet kunnolla edes omaan lapseensa, kun taas pienikiveksiset miehet reagoivat herkästi jopa vieraiden lasten kuviin.

Myös miesten vaimoilta kysyttiin puolison hoivaominaisuuksista. Oliko mies osallistunut lastenhoitoon, vienyt lasta lääkäriin tai herännyt yöllä hoitamaan itkevää lasta?

Vaimojen kuvaukset miestensä huolehtivaisuudesta osuivat yksiin tutkijoiden mittaustulosten kanssa.

(Tutkimuksessa ei mitattu miesten yleistä huolehtimista perheestään, kuten turvallisuuden ja elannon hankintaa jne.)

Isot kivekset saattavat tuoda miehelle paremman pokausonnen, mutta hyväksi ja lempeäksi isäksi kannattaa etsiä pienikiveksinen mies.

Mitenköhän tämä käytännössä tapahtuu?

Toisaalta Emoryn tutkijat eivät olleet varmoja kivesten koon pysyvyydestä. Voisiko panostus lastenhoitoon saada kivekset kutistumaan, kuten on huomattu käyvän testosteronitasojen kanssa? Paljon aikaa vaimon ja lasten kanssa viettävän miehen testosteronitaso laskee. Kun mies poistuu naisen ja lasten läheisyydestä, testosteronitasot nousevat takaisin.

Perheharmonia ei ole kokonaan menetetty kivesten koon takia. Isokiveksiset miehet voivat tutkijoiden mukaan tietoisesti ponnistella paremman isyyden eteen. Aivothan yleensä harjaantuvat siihen mihin niitä käytetään.

Ihan käytännön testitilanteissa monet isät ovat osoittautuneet loistaviksi hoivaajiksi, jos kohtalo on heidät hommaan yllättäen määrännyt.

Oletteko miehet tarkkailleet kivestenne kokoa? Esiintyykö vaihtelua elämäntilanteen mukaan?

Mitä sanovat naiset, jotka ovat tehneet lapsia useamman eri miehen kanssa? Muistatteko lastenne isien kivesten koon, ja vaikuttiko se isyyteen?

Jennifer S. Mascaro, Patrick D. Hackett, James K. Rilling: Testicular volume is inversely correlated with nurturing-related brain activity in human fathers. PNAS 2.8.2013

sciencedaily.com 9.9.2013

Tiede.fi