Läskit muijat

  • Mirja Wuokko

Pyydän anteeksi rumaa otsikkoa. Istuin muutamien minua nuorempien miesten kanssa laskua odottelemassa hyvän aterian ja parin kaljan jälkeen. Puhe kääntyi sokkotreffeihin ja deittailuun yleensä.

Miehet innostuivat kertomaan kokemuksiaan sokkotreffien noloudesta. Koska en kuulunut kohderyhmään pääsin salakuuntelemaan. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että kamalin yllätys deitillä on naisen ylipainoisuus.

- Kauheeta tulla paikalle ja huomata, et se on joku hirvee läski, joka vaan valuu penkillä.

Ilmeeni oli varmaan kummallinen, koska yksi kavereista kiiruhti sanomaan, että ”me miehet ollaan niin visuaalisia”.

- Sori vaan, mutta ensin kiinnittää huomiota siihen, onko nainen kaunis. Kyllä mä myöhemmin pidän luonnetta tärkeämpänä, jos jutusta tulee mitään.

Citynkin keskusteluissa tai omaan blogiini tulevissa kommenteissa elää käsitys suomalaisten naisten karmeasta lihavuudesta.

Onhan kansa pullistunut parissakymmenessä vuodessa. Terveystilastot, koulupunnitukset ja vaikka vanhat dokumentit (valokuvat ja leffat) todistavat hoikkuuden muuttuneen poikkeukseksi.

Totuus on kuitenkin se, että suomalaiset miehet ovat lihavampia kuin naiset. Kolme neljästä miehestä, mutta vain vähän useampi kuin joka toinen nainen on ylipainoinen. Nuorista pojista viidennes on tuhteja, neidoista vain joka kymmenes.

En ole kuullut yhdenkään naisen valittavan liian läskeistä miehistä. Sen sijaan naisia kutsutaan jokinorsuiksi ym. kaiken aikaa ja ihan vapautuneesti. Ilmeisesti äijät saavat olla paksuja ja muijat eivät.

39 kommenttia

Anonyymi

5.12.2010 12:42

Älä nyt. Karmeampaa kuin läski muija on vaan kaljamahainen mies. Hyi helv-

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2010 15:02

Kai huomautit miehisille kavereillesi heidän olevan visuaalisen mediapelin uhreja sekä itsekritiikittömiä deittiplösöjä myös itse? :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

5.12.2010 15:32

Miehet ovat esteettisesti vaativampia kuin naiset. Fakta jolle ei voi mitään. Mikään saarnaaminen ei sitä muuta. Siinä missä naiset vaativat täydellistä superalfaurosta, mies toivoisi saavansa panostukselleen vastinetta. Jos kerran käytännössä luopuu mahdollisuudesta pariutua muiden naisten kanssa, mahdollisuudesta lähteä kavereiden kanssa kaljalle kun huvittaa, mahdollisuudesta ylipäätään pitää kotona hauskaa kun muutaman vuoden päästä lapset pyörivät jaloissa jne. jne. niin eikö ole ihan kohtuullista että mies katsoo ettei lähde tekemään tätä naisen kanssa joka ei pysty tarjoamaan hänelle tarpeeksi jotta kaikki ne poissuljetut asiat tulisivat korvatuiksi? Ei? Jaa, no ei sit...

Naisen ulkonäkö, ja nyt siis puhutaan puhtaasti fyysisestä kunnosta joka näkyy ulospäin, kertoo naisen terveydestä ja sitä myöten potentiaalista olla hedelmällinen kumppani. Kaikille on toki ottajansa, ei siinä, mutta suurin osa miehistä pitää normaalipainoista tai hoikkaa selkeästi liikunnallista naista ulkoisesti haluttavana. Deal with it. Salikortti ja salilla treenaaminen ei maksa niin paljon etteikö se sama raha säästyisi vaihtamalla pullat ja pizzat kunnon ruokaan.

Miehet haluavat kauniin naisen joka pystyy pitämään heistä huolta, naiset sosiaalisesti voimakkaan miehen joka pystyy pitämään heistä huolta. Tämä on toki kärjistys mutta pääsääntöisesti homma menee näin. Jos ei ole kuvaukseen sopiva niin voi kyynel. Naiset ovat siinä onnekkaassa asemassa että heidän on naurettavan helppo saavuttaa ne asiat joita miehet naisessaan toivovat löytävänsä. Vähemmän valitusta, enemmän toimintaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2010 16:00

Siis mitä!??? Naurettavan helppoa olla kaunis vai? Kauniiksi synnytään, mutta muut plussat voi hankkia kovalla työllä, kuten koulutuksen ja hyvän liksan.

Miksei mieheltä vaadita hienoa kroppaa ja hoikkuutta? Ois naisemkin kiva katsoa sellaista, kun joutuu luopumaan siitä, että saa käydä kavereiden kanssa kaljalla, koska huvittaa, ei saa iskeä komeita miehiä ja vielä joutuu hoitaa ne lapset ja kodin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Antti

5.12.2010 16:06

Se on muuten "lihava", eikä "läski".. Tämä sinun blogimerkintä on melko turha; koska nuo yleensä on ihmisten makuasioita mistä tykkää ja mistä ei.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

OfLust

5.12.2010 16:12

Oma mielipide on että naisissa katsotaan ensinnä ulkonäköä ja sitten vasta niitä muita piirteitä. Miehet sen sijaan pystyvät paikkaamaan lihavuutensa olemalla "sosiaalisesti voimakkaita" tai mitä se nyt sitten sattuu olemaankaan. Naiset eivät voi paikata lihavuuttaan "sosiaalisella voimakkuudella", koska se ei yksinkertaisesti miehiä kiinnosta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mirja Wuokko

5.12.2010 16:23

Tottakai pitää sanoa lihava, tukeva tai ylipainoinen, mutta kun nää seurueeni miehet juuri puhuivat läskeistä muijista, siitä otsikko.

En mitenkään kannata suomalaisten ylipainoa. Terveyden, lisääntymisterveyden ja estetiikan kannalta olisi minunkin mielestäni kiva, jos ihmiset olisivat normaalirakenteisia - tai mieluiten urheilullisia. Tunnen kyllä naisia, jotka pitävät laihoista miehistä...itse olen atleettien ihailija.

Blogin idis oli kylläkin puuttua siihen, että on epistä haukkua vain naisia lihaviksi, kun isoimmat paino-ongelmat on miehillä. Ja kyllä lihavuus pilaa miestenkin lisääntymiskykyä, jos se siitä on kiinni. Sitäpaitsi pieni pyöreys saattaa hyödyttääkin naisia, siksi naisten kehossa pyörii sitä estrogeenia. Naisillahan täytyy olla vararavintoa mahdolliselle lapselle. Ylilaiha nainen ei pysty lisääntymään.

Mielestäni ei ole reilua haukkua naisia jokinorsuiksi. Kaikki naiset ovat harvinaisen hyvin selvillä siitä, että kauniita naisia arvostetaan kovasti miesten keskuudessa. Siitä ei tarvitse mitenkään erikseen muistuttaa naisia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2010 17:00

Tapasin nettitreffeillä miehen, jonka lähes ensimmäinen huomio oli, että "et olekaan lihava". Ööh... Olikohan siis kohteliaisuus? Mies sanoi olevansa melkoinen "läskipoliisi". Ja olikin. Hän huomioi myös lähistöllä olevien ihmisten (pääasiassa naisten) ulkomuotoa...

Sinänsä oli huojentavaa lukea blogisi, sillä herrahan ei ollutkaan mitenkään ainutlaatuinen :D :D

Toisista treffeistä kieltäydyin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2010 17:02

Yleistäminen. <3

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2010 17:14

"on epistä haukkua vain naisia lihaviksi, kun isoimmat paino-ongelmat on miehillä."
Heteromiehille miesten lihavuudella ei ole merkitystä seksuaalisen vetovoiman suhteen, siksi he eivät puhu siitä samalla tavalla kuin naisten lihavuudesta. Estetiikan, terveyden jne. kannalta kylläkin.

"lihava" ei ole haukkumasana.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2010 17:46

Ei kai sokkotreffeille päädy, jos on kaikinpuolin kaunis ja ihana, oli kyseessä sitten nainen tai mies? Kyllä nuo valioyksilöt parinsa löytävät ilman sokkotreffailua. Ja miten sitten, kun mies ottaa hoikan ja urheilullisen naisen, ja pari saa mukuloita, naisen aika ja voimat eivät niin riitä itsestä huolehtimiseen enää, ja tutkimusten mukaan parisuhde tuo lisäkiloja. Lähteekö mies hoikempien naisten perään, vai onko siinä vaiheessa jo merkitystä sillä sisäisellä kauneudella?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2010 21:03

Naiset eivät kritisoi vain niin äänekkäästi miehiä. Se ei silti tarkoita, että kaikenlaiset läskit keski-ikää lähestyvät setämiehet kelpaisivat nykyajan naisille ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pasi

5.12.2010 22:31

Olen kuullut miesten haukkuvan lihavia naisia. Olen kuullut naisten haukkuvan lihavia miehiä. Olen kuullut miesten haukkuvan laihoja naisia. Olen kuullut naisten haukkuvan laihoja miehiä.

Tilastollisesti eroja toki on, mutta "vain miehet haukkuu..." ei kyllä ole missään nimessä totta. Lisäksi moni nainen pitää isoa miestä plussana ja "pulkannarua", "kynäniskaa" tai "neuvolassa punnittavaa" miestä suurena miinuksena.

Idiootteja löytyy joka lähtöön, mutta oma ulkonäkömaku ei vielä idiootiksi tee. Mielestäni pelkkää lihavuutta sinänsä turha korostaa, koska kyse ainakin itselläni on viehättävyydestä. Se, että voiko lihava olla viehättävä, on sitten katsojan silmässä. Jonkun mielestä ei, jonkun mielestä joskus, jonkun mielestä muut ei voisi edes viehättääkään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.12.2010 04:25

Mitä vittua? Ai että naiset ei arvostele miesten kroppaa tai että miehillä ei ole ulkonäkö paineita? Kyllä mulla ainakin on olen ihan hyvissä mitoissa jos vähänkin kesällä tulee mahaa niin jää taatusti syksyllä parhaat perseet panematta!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.12.2010 05:54

Hommahan menee niin että kaikkia ei voi koskaan miellyttää, toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä ja sitä rataa.
Itsehän siis olen painoindeksimittauksilla reilusti ylipainoinen ja sehän nyt ei ole kuin oma vika että on päässyt kilot lisääntymään. Minä kannan itse omat kiloni ja muut voivat tehdä saman. Jos olen jonkun mielestä lihava ja ruma niin se olkoon hänen murheensa. Minä olen usein saanut kommentiksi että olen nätti taikka viehättävä vaikka kiloja onkin, siispä kannan ne ylpeydellä!
Ihmisenä olen sama, painanko sitten 80 vai 110.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hofstadter

6.12.2010 09:29

Trolli: Läskistä on joka tapauksessa niin naurettavan helppoa päästä eroon, etten ymmärrä miksi siitä ylipäätään tehdään niin suuri numero. Jos joku on lihava, se on tietoinen tyylivalinta. Pukeutuu läskeihin vähän samalla tavalla kuin pukeudutaan muotivaatteeseen.

Läskistä eroon pääseminen on aivan yhtä helppoa kuin seksin saaminen. Tarvitaan vain pokkaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mirja Wuokko

6.12.2010 14:30

Noniin, tämä on vain yhden hengen gallup, mutta kysyin yhdeltä jokinorsu-termiä käyttävältä mieheltä täsmennystä. Jokinorsu ei tarkoita ylipainoista naista, vaan tarkempi määritelmä on "katkeroitunut, keski-ikäinen, itsestään huolehtimaton pahanilmanlintu", ei siis sellainen nätti, pirteä pyöreä nainen, joita hän ihailee. Kyse ei siis ole painosta vaan asenteesta.

Silti, olen edelleen sitä mieltä, että naisten kiloja arvostellaan kohtuuttoman kovasanaisesti.

Naisten on vaikeampi laihduttaa kuin miesten, siitä on ihan tieteellistä faktaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.12.2010 16:14

Naisten voi olla vaikeampi laihduttaa kuin miesten, mutta ei sillä ole mitään merkitystä. Varsinkin suhteen alussa/syntyessä fyysinen vetovoima on tärkeä asia, ja vakavasti ylipainoista naista on ainakin minun mahdoton pitää viehättävänä. Siihen ei auta naistutkimus, Simone de Beauvoir eikä tasa-arvolainsäädäntö. Jos nettitreffeille saapuva ihminen on vakavasti ylipainoinen, päättyy treffien treffiluonne välittömästi ja treffit muuttuvat uuteen potentiaaliseen kaveriin tutustumiseksi.

Olen pahoillani, mutta näin se vain on.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.12.2010 16:41

Naisilla kuuluukin olla, ihan luonnostaan, korkeampi rasvaprosentti kuin miehillä. Laihduttaminen sen alapuolelle on vaikeaa niin miehille kuin naisillekin.

Mutta sen yläpuolelta laihduttaminen on helppoa niin naisille kuin miehillekin. Naisten vaikea laihduttaminen taisi olla vain sitä että yrittivät laihduttaa liian pitkälle.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.12.2010 17:32

Naisten markkina-arvo määräytyy enimmäkseen seksuaalisen viehättävyyden mukaan. Miesten markkina-arvo määräytyy enimmäkseen sosioekonomisen aseman ja alfa-position kautta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.12.2010 20:23

Niin, onko tosiaan näin, että naisia arvostellaan ja naisilta vaaditaan enemmän? Miksi sitten niin moni suht tavallinen mies kärsii huonosta itsetunnosta ja kelpaamattomuuden tunteesta? Jokaiselle naiselle kuitenkin aina löytyy ottajansa. Nyt ehkä vähän suhteellisuudentajua, kiitos? Jos ne teidän playerimiesystävät kritisoi naisia, niin he ei ehkä edusta koko miesten kirjoa, johon siis -naiset yllätys yllätys- kuuluu myös muitakin kuin noita komeita ja täydellisiä alfauroksia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.12.2010 11:07

Linnan juhlat sotivat markkina-arvoteoriaa vastaan. Parhaimman näköiset daamit olivat juhlissa omin ansioin, mukana raahatut eivät näyttäneet kovin tavoitelluilta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.12.2010 18:16

Ymmärrän kyllä, että terveydelle haitallista ylipainoa pidetään epäviehättävänä, mutta nykyään tuntuu, että normaalipainoinenkin nainen saa kuulla jatkuvasti olevansa läski. On vaikea uskoa, että biologiset syyt saavat miehet tavoittelemaan mallimittaisia naisia - alhainen rasvaprosenttihan itse asiassa heikentää lisääntymismahdollisuuksia. Jos katsoo vanhoja elokuvia tai vaikka mainoksia, näkee, että noin 1960-luvulle asti naisihanne on ollut pyöreämpi. Näin ollen laihan naisen ihannoiminen vaikuttaa varsin uudelta ilmiöltä.

Ennen kuin kukaan alkaa heittää perinteisiä siiderimursujuttuja, korostan, etten liputa ylipainon hyväksymisen puolesta, vaan ihmettelen, miksei normaalipaino (BMI 20-25) riitä. Itse olen aina ollut normaalipainoinen mutta olen saanut kuulla kolmelta (!) miesystävältäni, ettei laihduttaminen tekisi pahaa. Harrastan kolme tuntia viikossa liikuntaa ja syön melko terveellisesti. Vaatekokoni on 36-38 ja vyötärönympärykseni 70 cm, eli mitään tursuilevaa läskiröllöä minulla ei ole. Olen myös itse kutakuinkin tyytyväinen ulkomuotooni, mutta tuntuu kyllä pahalta, että miesystäväni haaveilee hoikemmasta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

8.12.2010 01:40

[LAINAUS Anonyymi]5.12.2010 16:00 Siis mitä!??? Naurettavan helppoa olla kaunis vai? Kauniiksi synnytään, mutta muut plussat voi hankkia kovalla työllä, kuten koulutuksen ja hyvän liksan.[/LAINAUS]

Ainoastaan kasvojen kauneus ei ole muokattavissa liikkumalla ja oikealla ruokavaliolla. Voin kuitenkin näin tyypillisen naismaun omaavana miehenä sanoa että otan mielummin tavallisen naaman omaavan naisen joka on suht.koht. kunnossa kuin yhdenkään itseni painoisen pullan mussuttajan vaikka kasvot olisivat suorastaan jumalaisen kauniit. 2-3 kertaa viikossa kunnon lenkki ja terveellinen ruokavalio hoitaa kaikki tavallisen naisen ulkonäköongelmat kuntoon noin niin kuin kropan muodon osalta.

[LAINAUS]
Miksei mieheltä vaadita hienoa kroppaa ja hoikkuutta?
[/LAINAUS]

Kyllä niiltä vaaditaan. Minä osaan kyllä viihdyttää naisia mutta kun sattumoisin sixpäkki puuttuu niin aika hiljaista on tuo eteneminen varteenotettavien naisten kanssa.

[LAINAUS Anonyymi] 5.12.2010 17:46 Ja miten sitten, kun mies ottaa hoikan ja urheilullisen naisen, ja pari saa mukuloita, naisen aika ja voimat eivät niin riitä itsestä huolehtimiseen enää, ja tutkimusten mukaan parisuhde tuo lisäkiloja. Lähteekö mies hoikempien naisten perään, vai onko siinä vaiheessa jo merkitystä sillä sisäisellä kauneudella?[/LAINAUS]

Ei tarvitse koska jos naisen pää on kunnossa, hän muistaa että raskausaikana lisäravinnon tarve vastaa yhtä kunnollista voileipää päivässä eikä sitä leipää enää tarvita synnytyksen jälkeen. Naisen energian tarve päivässä on noin 2000kcal jos hän harrastaa liikuntaa, muuten noin 1500. Missään tapauksessa se ei ole sitä 3-5 tuhatta kcal mikä on se tyypillinen raskausajan dietti.

[LAINAUS Wuokko]
Naisten on vaikeampi laihduttaa kuin miesten, siitä on ihan tieteellistä faktaa.
[/LAINAUS]

On myös tieteellistä faktaa että kun syö aamulla pari hedelmää, päivän aikana 2 kunnollista ateriaa ja illalla pienen salaatin niin ei voi päätyä raskaasti ylipainoiseksi vaikka makaisi vapaa-aikansa sohvalla. Sen sijaan jos vetää samat ruuat tupla-annoksina eikä liiku, mikä on se normaali ruokavalio, niin kummasti sitä rasvaa kertyy. En minäkään ole mikään luuviulu, jos katsotaan indeksiä niin olen yli 20 kiloa ylipainoinen vaikka punttipäivän jälkeen sopivassa valossa saakin vatsalihakset näkyville ja omat "vaatimukseni" ovat huomattavasti kevyemmät naiselle. Pointti on kuitenkin siinä että jos sen naisen kanssa mielii pariutua ja sitä myöten harrastaa seksiäkin niin kyllä minä haluan sellaisen naisen jonka kanssa haluan sitä seksiä harrastaa vs. nainen jonka vieressä uskallan juuri ja juuri nukkua.

[LAINAUS Anonyymi]
Itse olen aina ollut normaalipainoinen mutta...
[/LAINAUS]

Suosittelen kävelylenkin sijasta kerran tai kahdesti viikossa jonkin sortin keskiruumiin kehonrakennustreenejä. Sellaista jossa vatsalihakset, selkälihakset, rintalihakset ja pakarat pääsevät töihin. Ei se, että painoa on sopivasti vaan se, miten se sijoittuu. Henkilökohtaisesti kun en sinua tunne, en voi sanoa tähän mitään sen fiksumpaa.

Rakkaat naiset. Ongelma ei nyt ole siinä, että te ette kelpaisi kunnollisille, hyville miehille juuri sellaisina kuin te olette. Ongelma on siinä, että te edellytätte sitä superadonisvartaloa mieheltä ja sitten kun sellaisen saatte niin kaiken logiikan vastaisesti teille tulee täytenä yllätyksenä se, että sillä miehellä onkin toive saada kaltaisensa nainen. Jos itseltänne löytyy kiloja, hommatkaa mies jolla on kiloja. Kun kummallakaan ei ole varaa valittaa, valitusta ei synny. Yksinkertaista. Vika ei ole teissä tai niissä miehissä vaan siinä ettette te hakeudu sellaisten miesten pariin jotka arvostavat teitä sellaisina kuin te olette.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.12.2010 14:17

Olen kommentin 7.12. klo 18.16 kirjoittaja. Kolmesti viikossa harrastamani laji on tanssi ja vartaloni mittasuhteet ovat kunnossa, joskaan eivät mallimitoissa (89-70-95). En siis kärsi esimerkiksi keskivartalolihavuudesta. Kolmesta painoani kommentoineesta miehestä yksi oli itse kymmenen kiloa ylipainoinen, kaksi muuta aivan tavallisen kokoisia ja muotoisia. Harrastan itse liikuntaa enemmän kuin kukaan näistä kolmesta. En haaveile treenatuista miehistä eivätkä mieheni sellaisia ole olleetkaan, joten tuntuu kohtuuttomalta, että minulle kuitenkin asetettiin toiveita kropan suhteen. Olen toki tavannut myös miehiä, jotka pitävät minusta sellaisena kuin olen. Halusin vain tuoda tosielämän esimerkkien avulla esille, miten tavallisen näköiset ja jopa ylipainoiset miehet saattavat kommentoida normaalikokoisten ja terveellisesti elävien naisten painoa ja ulkomuotoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.12.2010 22:34

Siis eihän tässä nyt ole kyse siitä, miten helppoa laihdutus on joidenkin mielestä, vaan siitä ettei ole hyvää käytöstä haukkua toista jokinorsuksi! Ja mmuutenkin urpoa arvottaa ihmisiä vain painon mukaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

infinit

9.12.2010 03:33

Hieman täytyy tarkentaa muutamia kohtia. Lääkärikirja Duodecimin mukaan suomalaisista aikuisista miehistä on ylipainoisia kaksi kolmasosaa ja naisista reilu puolet, nämä siis ylittävät painoindeksin 25, mitä pidetään normaalipainon ylärajana. Merkittävästi lihavia, eli painoindeksin 30 ylittäviä on sen sijaan molemmissa sukupuolissa kaksi kymmenestä. Näissä luvuissa ei kuitenkaan oteta huomioon sitä, että miesten keskipituus on naisten keskipituutta suurempi, sillä painoindeksi näyttää pidemmille ihmisille liian suuria lukemia. Toisekseen miehet ovat luonnostaan naisia lihaksekkaampia, kun taas naisilla on enemmän rasvakudosta. Lihaksen tiheys on rasvakudosta suurempi, jolloin painoindeksi näyttää tämänkin vuoksi miehillä suurempia lukemia, vaikka ruumiinrakenne on timmimpi.

Kerroit vielä että on tieteellistä faktaa siitä, että naisten on vaikeampi laihduttaa kuin miesten. Mistä tutkimuksesta on kysymys, onko antaa lähdettä? Itse haluaisin lukea asiasta, jos pitää paikkansa. Joku jo sanoikin siitä, että sitä laihduttamisen vaikeutta pitää verrata siihen sukupuolen luontaiseen rasvaprosenttiin (M: 15%, N: 22%). Naisille oma paino tuntuu olevan yleisesti suuri huolenaihe.

Eiköhän kummassakin sukupuolessa ole niitä, joille kumppanin timmeys ja kauneus ovat kaikkein tärkeintä. Tiedän miehiä, jotka ovat reippaasti ylipainoisia, mutta heille ei kelpaa kuin mallityypin nainen. Tiedän myös vastaavia naisia. Tämähän on sinänsä luonnollista, kukapa ei haluaisi mahdollisimman ihanaa kumppania. Suurin osa ihmisistä kuitenkin osaa suhteuttaa oman olemuksen haettavaan seuraan nähden.

Onhan se karmea yllätys kun deittikumppani onkin ylipainoinen, varsinkin jos on olettanu olevansa jotain muuta. Kyllä minun kaverinaiset ainakin ovat valittaneet treffeistä, kun toinen onkin ollu ylipainoinen mies. Ja kyllähän monet naiset haukkuvat lihavia miehiä, eiköhän sen nyt kaikki tiedä. "Läski" sanaa käytetään myös usein haukkumasanana naisille, sillä se loukkaa naisia hyvin herkästi, vaikkei oikeasti lihava oliskaan.

Lihavuus nyt yleisesti on sellainen asia, että joillakin siihen on vahva taipumus, kun taas jotkut pysyvät hoikkina ilman ruokavalion tarkkailua ja liikuntaa. Kaikki kuitenkin pystyvät laihduttamaan ja pysymään normaalipainossa, mikäli elintapoja muutetaan pysyvästi. Suurin haaste onkin riittävä itsekuri. Lihavuus tunnetusti lisää riskejä useisiin sairauksiin, diabetes, sydän- ja verisuonitaudit, masennus, ym.

Nykynaisten kauneusihanne, laihuus tulee mallimaailmasta. En tiedä pitääkö se paikkansa, että homomuotisuunnittelijoiden takia se on sellaiseksi muodostunut. Minä en näe mitään seksuaalisesti kiihottavaa poikamaisessa vartalossa. Kyllä naisella pitää olla normaalisti rasvaa. Kuitenkaan liian lihavat eivät kiinnosta ja hyvä luonne "kaunistaa" yllättävän paljon!

Ketään ei silti ole reilua haukkua millääntavoin, vaikka mielipiteitä saa toki olla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mirja Wuokko

9.12.2010 12:18

Minulla ei ole tieteellistä faktaa siitä, että miehet haukkuvat naisia useammin läskeiksi kuin päinvastoin. Siksi kerroin tästä viiden miespuolisen kaverini pöytäkeskustelusta. Kuulen jokinorsuista harva se päivä - miesten suusta. Minulla on myös useampi ystävär, joka on joutunut läskipoliisin uhriksi, normaalipainoisena. Yhden SM- tason urheilijan (bmi 19) avomies piti häntä liian lihavana, vaikka tytsi on aina ollut poikamainen ja rasvaton kropaltaan (mies oli itse tuhti), toinen ystävättäreni on kasvoiltaan poikkeuksellisen kaunis, kropaltaan normaalipainoinen päärynä (bmi 21). Hänen hoikka, lihakseton, ei minkään näköinen avomiehensä huomautteli jatkuvasti "ylipainosta". Esimerkkejä riittää lisää, mutta asiaan.

Naisten on vaikeampi laihduttaa -väitteeni perustuu siis faktaan.

Nainen on useammin päärynälihava, mies omena (voi tarkistaa mistä vaan suomalaiselta lääkärisivulta). Omenassa rasva kerääntyy suuriin, aktiivisempiin rasvasoluihin (adiposyytit). Mieheltä lähtee rasva helpommin liikkeelle ruokavaliolla kuin naisella, jonka rasva kertyy lantion ja takamuksen vähemmän aktiivisiin rasvasoluihin. Naisen elimistön rasva poistuu hitaammin jopa silloin kun nähdään nälkää; ilmeisesti evoluution mukanaan tuoma suoja, jotta rasvaa voitaisiin varastoida raskauden varalle.

Nainen huolestuu ulkonäöstään aimmin kuin mies ja ryhtyy dieetille: seuraukset ovat huonot; naisen jo valmiiksi hitaampi lepoaineenvaihdunta hidastuu entisestään ja laihtuminen käy yhä vaikeammaksi.

Nainen kuluttaa ruumiinharjoituksessa miestä vähemmän. Naisella myös termogeeninen efekti eli lämmöntuotto on syömisen jälkeen pienempi kuin miehellä.

Miehen suurempi koko ja kehon koostumus suosii energiankulutusta. Isompi saa syödä enemmän ja lihaksikas kuluttaa enemmän kuin pienempi, suhteessa rasvapitoisempi nainen. Ravintola-annokset ja einesannoksethan ovat samat kaiken kokoisille asiakkaille, samaten jäätelötuutit, suklaapatukat jne.

On myös monia epäsuoria vaikutuksia. naiset ovat tutkimusten mukaan neuroottisempia kuin miehet. Mielihyvävaje altistaa lihomiselle:
http://www.tiede.fi/uutiset/3375/mielihyvavaje_altistaa_lihomiselle
Naiset ovat masentuneempia (tai ehkä se vaan diagnosoidaan naisilla helpommin) ja tutkimukset viittaavat masennuksen altistavan lihomiselle:
http://yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinvointi/2010/03/masentuneet_lihovat_ja_lihavat_masentuvat_1495956.html

Lasten hormonihäiriöitä tutkineen Hanna-Liisa Lenkon mukaan syömishäiriöillä on biologinen tausta. Ne laukeavat usein vasta ympäristön paineen kautta. Naisilla ja työillä on tunnetusti paljon enemmän syömishäiriöitä kuin miehillä. Vaikka lihavuus (joka alkaa jo bmi 25:stä ylöspäin poliklinikka.fin mukaan) on epäterveellistä ja ilmeisen monen mielestä myös epäesteettistä, on painosta huomautteleminen nuorille naisille vaarallista.

Lihavuustutkijat ovat löytäneet paljon uutta tietoa rasva-aineenvaihdunnasta ja AIVOJEN vaikutuksesta lihavuuteen. Tuloksia on todella paljon ja lihavuudesta saisi helposti tuhatsivuisen jutun, mutta tämä tulos, joskin pienellä otoksella, on mielestäni silmiä avaava ja lohdullinen niille pulleille naisille, joita laihtumisessa niin helposti onnistuneet miehet pilkkaavat:
http://www.webmd.com/diet/news/20090120/hunger-control-women-weaker-sex
eli miehen aivot nyt vaan osaavat sanoa paremmin ei.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

9.12.2010 23:38

On se jokseenkin perusteetonta, jos miesten suorittamaa naisten ulkonäön arvostelua yritetään selittää visuaalisuudella, kun harvoin, tuskin koskaan näiden arvostelijoiden visuaalisuus ei ulotu naista pidemmälle; taiteeseen, luonnon kauneuteen, sisustukseen, vaatetukseen tai ihan mihin tahansa mitä kyseisessä kulttuurissa pidetään esteettisesti miellyttävänä, saati miesten omaan ulkonäköön. Ihan mutu-tuntumalla voisi olettaa toisten ulkonäön arvostelun heijastavan joko keskivertoa heikompia älynlahjoja tai alempaa itsetuntoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

infinit

10.12.2010 13:58

Voihan se olla että miehet haukkuvat naisia enemmän läskeiksi mitä toisinpäin. Tämä nyt johtunee siitä, että miehet eivät ole yleisesti niin hienotunteisia mitä naiset. Mutta sitä en allekirjoita etteivät naiset tekisi ollenkaan samaa, koska tekevät.

Törkeitä ovat nuo miehet olleet mistä kerroit, heillä on sitten jo ihan pakkomielteenä kumppanin laihuus. Eihän kenenkään tarvitse tuollaista arvostelua kestää, mutta itsepähän ovat nämä naiset valinneet seuransa. Joku muu mies voisi olla heidän kanssaan ikionnellinen, eikä valittaisi.

Ei se miehen suurempi energiankulutus tee asiasta yhtään erilaista, sillä suurempi energiankulutus vaatii myös suuremman määrän energiaa. Miehet syövät siis enemmän kuin naiset. Tässä mielessä ravintola-annoksen tai muiden einesten vakiokoko tuskin on ongelma, sillä nainen pärjää sitten miestä pidempään syömättä. Oleellisinta on kuitenkin saadun ja kulutetun energian erotus, mikä määrää sen, laihtuuko, lihooko vai pysyykö paino samana. Ihannetapauksessa erotus on pitkällä aikavälillä nolla ja miehen painosta on se 15% ja naisella 22% rasvaa. Jos näihin ihanneraameihin lisätään suhteellisesti sama määrä ylimääräistä rasvaa, niin luulisi sen olevan yhtä helppo tai vaikea laihduttaa sitten molempien sukupuolten poiskin. Mutta voihan se olla ettei asia sitten näin olekaan. Tälle asialle ois vielä kiva löytää varmistus suuntaan tai toiseen.

Tuo on tietysti tunnettua että naisella rasvaa kertyy useammin alavartaloon, mikä ei ole läheskään niin vaarallista kuin keskivartaloon kertyvä. Tosiaankin hätävararavinnoksi raskauteen se naisen alavartalon rasva lienee tarkoitettu. Tässä mielessä siinä voisi olla perää, että tuo rasva on sitten tiukemmassakin. Olen kuitenkin vielä ollut siinä käsityksessä, että rasva palaa tasaisesti kaikkialta, mutta rasvan määrä vaihtelee toki ruumiinosittain. Terveydellisesti ajateltuna lihavuudessa pitäisi nimenomaan tarkkailla vyötärölihavuutta, mikä tosiaan on miehillä yleisempää. Kyllähän sitä rasvaa naisillakin sitten alkaa kertymään vatsan seudulle, kun tarpeeksi lihoo tai jos on muuten taipumusta siihen. Reilusti ylipainoisilla ihmisillä, niin miehillä kuin naisillakin sitä rasvaa tuntuu sitten olevan jo melkein jokapuolella, että siinä tilanteessa se paino putoaa varmaan yhtä ripeästi.

Omasta kokemuksesta naisten on miehiä vaikeampi laihduttaa monestakin eri syystä. Miehet ovat useammin jääräpäisiä ja pitkäjänteisiä, mitkä ovat tärkeitä luonteenpiirteitä laihdutuksessa. Naiset taas ovat enemmän impulsiivisempia, laihduttavat vähän fiiliksen mukaan tai eivät jaksa muuten noudattaa kuria. Naiset luottavat miehiä enemmän liikuntaan laihduttamisessa, vaikka liikunnan on todettu olevan yksistään tehoton tapa pudottaa painoa. Naisilla on myös suurempi makeanhimo (leivonnaiset, karkit, suklaa, ym.) ja muutenkin syövät ruokaa ja herkkuja tunnetilojen mukaan. Naiset ovat epätoivoisempia ja kärsimättömiä laihduttajia, halutaan tuloksia mahdollisimman nopeasti. Sitten turvaudutaan johonkin järjettömään paastoon tai syödään niin vähän, ettei se paino putoakaan niin nopeasti mitä oikein syömällä voisi.

Itse en ymmärrä naisten liiallista laihduttamista, sillä omia silmiä miellyttää eniten normaali tai siitä vähän muodokkaampi nainen. Parempi vaan jos sitä takapuolta löytyy, sillä pidän sitä kuitenkin naisellisuuden merkkinä. Uskoisin että näin ajattelee moni muukin mies, ellei jopa enemmistö. Itsevarmuus suhteessa omaan ulkonäköön on paljon tärkeämpää kuin se itse ulkonäkö. Lihaville voisin sanoa, että jos ette ole tyytyväisiä itseenne, niin laihduttakaa, se kannattaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mirja Wuokko

10.12.2010 14:52

Öööö. Aika riemastuttavaa tekstiä: "Miehet ovat useammin jääräpäisiä ja pitkäjänteisiä, mitkä ovat tärkeitä luonteenpiirteitä laihdutuksessa. Naiset taas ovat enemmän impulsiivisempia, laihduttavat vähän fiiliksen mukaan tai eivät jaksa muuten noudattaa kuria."

Luulin että impulssikontrollihäiriöistä kärsii suurempi joukko miehistä kuin naisista (esim. pikaistuksissa tehdyt tapot ym. joiden takia suurin osa vangeista istuu kakkua). Kurin noudattamisesta esim. luokanopettajat ovat varmaan vähän eri mieltä myös ;)

Mitä pitkäjänteisyyteen tulee, naiset aika pitkajänteisesti ja tunnollisesti hoitavat monet matalapalkka-ammatit, vanhukset, kodit ja lapset.

Luonteenheikkouksia on monenlaisia. Itse veikkaisin, että hormoneilla ja aivokemialla on pitkälti näppinsä pelissä sekä miesten että naisten heikkouksissa.

Naiset varmaan syövät enemmän juuri ennen kuukautisia ja näläntunne vaivaa vähemmän niiden jälkeen. Osa naisista on tunnesyöppöjä, mutta niin on osa miehistäkin (ja tunnejuoppoja). En usko olevani ainoa nainen, joka ei pysty syömään, jos on todella surkea olo, tai todella kiire, joka mässäilee liikaa seisovasta pöydästä, tai jos herkkuja ylipäätään levitellään tarjolle nenän eteen, joka syö mielellään seurassa (hilpeässä sellaisessa), eikä halua mussuttaa mitään pullaa yksin sohvan nurkassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

RoundNSpicy

10.12.2010 15:12

Läski on läski; olkoon kysessä lapsi, nainen tai mies. Katukieltähän tuo tosin on, mutta kienkäytöstä erottaa sivistyneen ihmisen siitä vähemmän sivistyneestä..... ;) wirn

Mikähän siinä sitten on, että jos pitää mennä sokkotreffeille, niin miksei voi selvittää ennalta millaisen taistelunorsun saa vastaansa livenä? Sen ei pitäisi olla kovin monimutkaista nykytekniikan avulla. Aina voi kertoa omat kriteerinsä, jolloin ei tarvitse kohdata läskiä, mutta ilmeisesti muuten mukavaa ihmistä, silmästä silmää. Järjen käyttöä ei tässäkään kohdassa kielletä, vaan sitä jopa suositellaan :D wirn worn

Joo, ja totta on, ettei makuasioista oikeen voi riidellä. Eri asia sitten on mikä on terveellistä ja mikä ei. Se, että läskit ovat riskiryhmissä sairauksiin nähden, ei tee heistä vielä sinällään sairaita vaikka monasti lihavuus luokitellaan sairaudeksi. TÄMÄ on nyt sitten minun mielipiteeni, ja kenenkään ei pidä sen tähden menettää mielenrauhaansa :) wirn worn wirn

Mutta joo, minua ei haittaa eikä loukkaa yhtään, jos joku nimittelee minua. Minähän en sitä tiedä, kun en seurustele sellaisten ihmisten kanssa ;) winks wons wirn worn

Tiukat pipot pois päästä ja ioisena Uuteen Vuoteen!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

RoundNSpicy

10.12.2010 15:30

...siis ILOISENA :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

infinit

10.12.2010 16:28

"Öööö. Aika riemastuttavaa tekstiä"

Mikäs siinä niin riemastuttavaa oli? Harjoittelepas vähän luetun ymmärtämistä ennenkuin alat kommentoimaan, nimittäin selvästi sanoin puhuvani omasta kokemuksesta, en väittänyt asioiden yleisesti olevan niin. Impulssikontrollihäiriötä ja tappoja tähän keskusteluun on mielestäni aika tarpeetonta tuoda. Itsekuriakin on vähän monenlaista, mielestäni ihminen voi hyvinkin pitää huolta painostaan tai ulkonäöstään, vaikka olisikin siellä koulussa kuriton.

Tuosta olen kyllä samaa mieltä että hormonit ja aivokemia hyvin pitkälti määrittelevät luonteen heikkouksia.

RoundNSpicylle: Sitä minäkin ihmettelin että miksi ei voi ottaa selvää millaisen ihmisen kanssa menee treffeille. Kiva kun jollain ei pipo niin kovasti kiristä :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mirja Wuokko

10.12.2010 18:35

Tässä ois uudehko pilottitutkimus aihepiiristä. Tosin gradussa ei keskitytä ulkonäköön, vaan kehon suorituskykyyn:

https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/23065/URN%3ANBN%3Afi%3Ajyu-201003291351.pdf?sequence=1

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

RoundNSpicy

11.12.2010 13:20

Noniin, siis, juu... Tässäpä siis on sellainenkin juttu, että kaikki eivät voi laihduttaa. Sellainen ongelma kertookin sitten sen, että takana on jokin sairaus. Tämä kannattaa ottaa huomioon haukkumasanoja keksiessään iltaisin ;))

Nyky-yhteiskunta antaa tilaisuuden olla herkutteleva laiskimus samalla kun se herjaa ja parjaa näitä kaikkia lylleröitä, joilla ei ole itsekuria, aivoja, tahtoa, luonnetta tai ties mitä erinomaista ominaisuutta apunaan pitämään suorituksensa tasolla, johon kellään ei ole mitään sanomista. Juups, ihan on useimmiten oma vika, että on turvarenkaat tukemassa selkärankaa :)

Niin ja sitten on näitä, jotka ovat syntymässään jo saaneet sopvat geenit, ettei tarvitse henkassajamaukassa kiemurrella muotifarkkuihin :) Usein tätä geenivirhettä tukee myös lapsuuskodin ymmärtäväiset ja ehtoisat vanhemmat; lapselle pitää tietenkin antaa rikasta ruokaa, jonka ansiosta ei pääse naapurit ilkkumaan, että menisi huonosti, jos perheessä joku laihtuu... Njah... lihavuuden syitä on niin monia.

Merkittävä fakta tässäkin rönsyilevässä keskustelussa on se, että sivistymätön ja itseensä tyytymätön ihminen haukkuu muita olipa haukkumisen syy mikä tahansa. Näin hän saa edes hetken itse olla erinomainen ja täydellinen. Tosin; en usko, että haukkuja saa siitä kovn pitkälle kestävää onnentunnetta.

Kanssasisaret ja -veljet, joilla painoindeksi ylittää tieteellisesti korrektin rajan tai joita ihan muuten vain erehdytään luulemaan lihaviksi, ottakaapas asia tyynesti. AINA voi asialle tehdä jotain. Tehdään se jokin iloisin mielin ja OMALLE itselle eikä muiden takia. Ihania tapoja löytyy ekä tarvitse tömistellä veren maku suussa pitkin lenkkipolkuja. Tai litkiä jotain veteen sekoitettavia sörsseleitä. Elämästä saa kyllä nauttia, joten kannattaa etsiä itselleen se oma "normaali" ruokavalio ja liikuntamuoto.

Jos muu ei auta, niin kiusaajilta voi ottaa luulot pois. Itse, kun olen hieman tanakampi myös luonteeltani, sanoin 6-vuotiaana haukkujilleni: "Joo joo, mä voin aina laihduttaa, mutta sä oot aina ruma!"
Loppui lässytys. ...ja hiljaisuutta on jatkunut vaikka en laihduttanut :D

Hey c´mon! Ei oteta tätä kaikkea aina niin vakavasti! Mitä väliä kuka saa viimeisen sanan? Mitä väliä kuka pystyy todistamaan olevansa oikeassa? Asioista on hyvä keskustella, mutta KESKUSTELU ei synny, ellei aidosti yritä kuunnella toista ja ymmärtää hänen näkökantojaan jne.
Aijuu, tää oliki debatti! Zorgen :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.12.2010 20:45

Minä voisin repiä pään irti jokaiselta, joka kommentoi jotenkin toisen näköä tai kokoa, ilman että asianomainen itse kysyy suoraa mielipidettä. Miehet (naiset myös) eivät ymmärrä, miten lihavaksi/läskiksi tms haukkuminen voi satuttaa. Vaikka toinen olisi minkälainen tahansa, haluaako joku todella loukata toista? Nämä kännipäissään tehdyt baarin jälkeiset huutelut "läskii" jne voi oikeasti pilata koko seuraavan vuoden. Haluatteko että joku täysin tuntematon ihminen lähtee kotiin itkemään, koska SINÄ satutit häntä?

Minä olen ollut aina erittäin liikunnalinen ja hoikka. Olen myös geeneiltäni sellainen, joka ei vain liho. Eräänä päivänä vajaa parikymppisenä minä kuitenkin sairastuin. Voin ihan hyvin nykyään, mutta syön lääkkeitä edelleen. Nämä lääkkeet ovat lihottaneet minua jonkin verran, mutta etenkin turvottaneet. Kasvot, kädet ja maha etenkin on todella turvonnut. Jalat ovat pysyneet hoikkina. Elämäntapani ovat terveelliset edelleen. Ei, en ole sinut itseni kanssa. En edes tiedä koska viimeksi olen ollut kaupungilla kello 21.00 jälkeen. Suurinta osaa vanhoista ystävistä en kehtaa nähdä. Häpeän ulkomuotoani. En edes mieti, mitä teen esim. uutena vuotena. Olen kotona. En kehtaa mennä muualle.
Ja jokainen "lihava, läski" jne kommentti saa minut itkemään. Eikä ne unohdu edes vuodessa.

Vittuilijat:tämä on sitten täyttä totta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

cvo

13.9.2014 11:37

Ei lihavuus tai laihuus tee ihmisestä kamalia. Ihmisiä ei voi määritellä ulkonäön perusteella. Mielestäni tärkeintä on luonne. Miten ihmisten välillä synkkaa. Tunnen monta lihavaa ihmistä, jotka ovat todella mukavia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tilasto

19.2.2015 01:55

Näinkin pitkän ajan kuluttua satuin jutun lukemaan. Nuo ylipainoisuutta osoittavat tilastot on ihan silkkaa hölynpölyä. Sitä mukaa kun ihmisillä on enemmän mahdollisuuksia käydä salilla ja syödä hyvin, ylipainokäyrät vaan nousee. Edes lievästi lihaksikas terve urheilijamies, joka ei ole kuihduttanut rasvoja olemattomiin, menee ylipainon puolelle. Itsekin em. ryhmään kuulun. Ei roiku rasvamakkarat vyön päällä ja päälle 10 kilometrin lenkit kulkee kevyesti sadan kilon painosta huolimatta. Siitä vaan tilastoja tuijottamaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi