Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on lihominen.

Puolison lihavuus tarttuu  3

Montako hoikkaa ihmistä olet tavannut, joilla on lihava kumppani? Veikkaan, ettet kovin montaa. Lihavuus näyttää tarttuvan aviopuolisoon. Tutkijoiden mukaan syynä saattavat olla kodin elämäntavat.

Yhdysvaltalaistutkimuksessa seurattiin 3 889 pariskuntaa 25 vuoden ajan. Osallistujien BMI:t mitattiin ja tutkijat seurasivat pysyivätkö puolisot normaalipainoisina vai lihoivatko he. Myös valmiiksi lihavien painoa seurattiin: pysyivätkö he ylipainoisina vai laihtuivatko he normaalipainoisiksi.

BMI eli body mass index mittaa kehon pituuden ja painon suhdetta. BMI saadaan jakamalla paino pituuden neliöllä. Normaalipainon raja on WHO:n mukaan 18.5-25.

Tutkimuksessa selvitettiin aviopuolisoiden BM-indeksien muutosten korrelaatiota erilaisin lineaarisin mallein. Lähtötilanteessa miehistä 22.6 ja naisista 24.7 prosenttia oli liikalihavia.

Pariskunnat näyttivät lihovan ja laihtuvan melko lailla tasatahtia. Normaalipainoisella puolisolla oli suuri riskiä lihoa tutkimusaikana, jos toinen puolisoista alkoi lihoa. Liikaa syövän kumppanin rinnalla lihomisen riski oli melkein kaksinkertainen. Kilojen kertyminen uhkaa melkein yhtä paljon miehiä kuin naisia.

Tutkijoiden mukaan erilaiset laihdutus- ja muut elämäntapakampanjat kannattaisi jatkossa räätälöidä pariskunnille. Todennäköisesti niin laihdutus, terveellisen ruokavalion aloittaminen, urheilullisen elämäntavan omaksuminen kuin tupakoinnin/ viinan juonnin lopettaminen onnistuvat paljon paremmin, jos molemmat puolisot ryhtyvät samansuuntaisiin muutoksiin elämässään samaan aikaan.

Ajattele siis kumppanisi parasta, äläkä päästä itseäsi lihomaan liikaa.


Naiset tulehdusvaarassa  11

Suomalaiset nuoret miehet ovat edelleen keskimäärin lihavampia kuin naiset. Silti naisten ei kuule läheskään yhtä usein (kuin miesten) valittavan vastakkaisen sukupuolen läskeistä.

Miehet asettavat usein tiukkoja kriteereitä naisten ulkonäölle. Selitykseksi annetaan miesten biologiaan pohjautuva tarve nauttia naisten kauneudesta.

Monien tutkimusten mukaan kumppanin ulkonäkö on tosiaan miehille tärkeämpää kuin naisille.

Suomalaisilla nuorilla naisilla on jo nyt valtavasti paineita ulkonäön suhteen. Lisään vielä taakkaa tuoreella terveystiedolla: lihominen nuoruusvuosien jälkeen lisää matala-asteista tulehdusta naisilla. Tupakointi pahentaa tilannetta.

http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/painonnousu+lisaa+naisilla+matalaasteista+tulehdusta/a862360

Myös naisilla on tietynlaisia ulkonäkötoiveita miesten suhteen. Useimmat naiset arvostavat esimerkiksi leveäharteisia ja lihaksikkaita miehiä.

Ulkonäköihanteita kritisoidaan runsaasti. Kaikki ”tietävät”, että ne ovat median vika. Osa syyttää homosuunnittelijoita mallinaisten nälkiinnyttämisestä (mallit eivät vastaa useimpien miesten kauneusihannetta, joka on suhteessa paljon painavampi ja muodokkaampi kuin pitkä langanohut naistyyppi).

Media on kätevä syntipukki kaikille nykyajan ongelmille. (Itse asiassa media voi ilmeisesti muuttaa ihmisten käsityksiä terveempään suuntaan, mutta tästä lisää myöhemmin.)

Tavallisten ihmisten kauneusihanteet pohjaavat ehkä vuosituhansien aikana syntyneeseen hiljaiseen (geneettiseen) tietoon siitä, että ihanteen mukainen kumppani on todennäköisesti terve ja hänen perimänsä on huippulaatua.

Kuulostaa monen mielestä julmalta ja fasistiselta. Ainakin evoluutiobiologit uskovat kuitenkin kauneuden ja hyvien geenien liittyvän usein yhteen.