Mies varoittaa miehistä

  • Mirja Wuokko

Eräs nainen kertoi minulle, miten hänen miehensä ei voi osallistua kaikille työ- ja palkitsemismatkoille, koska ei halua osallistua miesten normitoimintaan: dokaamiseen, huorissa käyntiin, nuorten hyväksikäyttöön ja yleiseen sikailuun.

Kyseinen johtajamies sanoo usein vaimolleen: ”Miehet ovat sikoja. Naiset eivät tiedäkään, miten sikoja olemme”.

Olen hieman hämmentynyt. Onko asia juuri noin?

Monessa pienessä piirissä noudatetaan omituisia sääntöjä tai tapoja. Koodin voi murtaa vain olemalla avoin muunlaisille ihmisille ja toimintatavoille.

Jos miehet tai naiset ovat kehitelleet keskenään outoja tapoja, voi jo pelkästään toisen sukupuolen ilmaantuminen samaan kerhoon muuttaa systeemiä.

Media rakastaa sikailujuhlia, mutta pääsee harvoin yksityistilaisuuksiin seuraamaan touhua. Paitsi ehkä tavallisten julkisuudenkipeiden ihmisten bileisiin. Yläluokan bakkanaalit ovat suljettuja ja salaisia.

Kirjoitin aiemmin menestyneiden ihmisten taipumuksesta sikailuun. Myös naiset ryhtyvät tavallista useammin esimerkiksi kumppaninsa pettäjiksi, jos saavat rahaa ja valtaa.

Mielenkiintoista, miten jotkut miehet näyttävät pitävän naisia puhtaampana ja viattomampana sukupuolena. Naiset ovat tällaisten miesten mielestä usein myös hieman naiiveja.

Monenko isä on varoittanut tytärtään miehistä?

Yhtenään saa kuulla, miten naiset ovat ihmisenä miehiä parempia. Jos annat koulutuksen tai rahaa naiselle, hyötyy siitä koko perhe ja koko yhteisö. Jos annat rahaa miehelle, ostaa hän aseita, viinaa ja huumeita. Tuttua?

Mitä jos kyse ei ole sukupuolten välisistä valtavista synnynnäisistä eroista? Miehet ovat vain tähän mennessä keskimääräistä useammin päässeet asemaan, jossa he luulevat voivansa käyttäytyä, miten haluvat.

Ja vain murto-osa miehistä. Enemmistön toimintaa ei juuri seurata. Arjen puurtajat jatkavat nöyrinä elämäänsä.

Oikeuspsykiatri Hannu Lauerma kirjoitti Turun Sanomissa suomalaisten miesten virheellisestä väkivaltaleimasta. Lauerman mukaan eurooppalaista tasoa hurjempaa väkivaltarikollisuutta esiintyy vain Pohjois- ja Itä-Suomessa. Muualla Suomessa ollaan aika hissuksiin.

Samoin em. alfa-uroksen käsitys miesten sikamaisuudesta pohjautuu stereotypiaan, jonka pönkittämiseen osallistuu vain pieni osa miehistä.

Monet kaupunkiasiantuntijat ovat väittäneet, että sivistynyt enemmistö saa sikailijat ruotuun ottamalla kaupunkitilan haltuunsa. Lapsiperheiden pitäisi mennä ulos syömään viikonloppuiltaisin. Tätilaumojen tulisi käydä yökävelyllä Kaisaniemen puistossa.

Joskus sikailun lopettamiseen tarvitaan vain yksi rohkea ihminen. Lauma seuraa perässä.

http://www.ts.fi/mielipiteet/kolumnit/544097/Suomalainen+mies+ei+ole+vakivaltainen

http://pss.sagepub.com/content/22/9/1191.abstract

10 kommenttia

shiwan8

20.10.2013 15:20

Kaikki nuo negatiiviset miesstereotypiat ovat tosiaan vain pienen osan käytöstä ja äärifeminismin valheellista propagandaa. Eivät miehet ole sen huonompia kuin naiset, joskaan eivät myöskään parempia ja aivan samalla tavalla ne asemansa takia itsensä koskemattomiksi kuvittelevat naiset tekevät typeryyksiä kuin vastaavat miehet.

Ylipäätään on vähän epäselvää mitä sillä kuvitellaan saavutettavan, että yritetään alistaa toinen sukupuolista toisen luokan asemaan. Naiset ja miehet kun ovat kuitenkin kolikon eri puolet joita ei ilman toisiaan olisi olemassa.

Syy sille, miksi vielä nykyään on enemmän johtoportaan miehiä kuin naisia on kylmästi se, että miehet hakeutuvat niihin useammin kuin naiset. Jenkkitutkimuksen mukaan naiset ovat varovaisempia yritysjohtajia ja halutessaan hoitavat henkilöstöasiat paremmin kuin miehet siinä missä miehet tekevät parempaa tulosta ja uskaltavat tehdä vähän isompia juttuja. Siis erilaisia johtajia, ei toinen toista parempia. Jäljelle siis jää vain se, että toinen sukupolvi hakeutuu useammin tehtävään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jotkut on, monet ei

21.10.2013 04:02

http://www.youtube.com/watch?v=r-qQ7xXzjHo

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Puumatar

21.10.2013 14:17

Tilaisuus tekee varkaan, sukupuoleen katsomatta. Luulisin että on kiinni ainoastaan syvälle iskostuneista sukupuolirooleista, joiden mukaan reippaasti tilaisuuksia hyväksikäyttävä nainen mielletään jotenkin kevytkenkäiseksi, että naiset eivät omilla työmatkoillaan syö yhtä paljon kuorman ulkopuolelta kuin miehet.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mammatar

22.10.2013 00:35

50v toimitusjohtaja paneskelee 25v sihteerinsä kanssa. Toimitusjohtaja on mies ja sihteeri nainen = pomo on hyväksikäyttäjä sika ja sihteeri on huoralutka. Toimitusjohtaja on nainen ja sihteeri mies = pomo on itsevarma anteeksipyytelemätön vahva nainen ja sihteeri on moderni mies, joka sattuu pitämään vanhemmista naisista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

22.10.2013 16:41

Lievä tuplastandardi, mutta nykymaailmassahan homma menee juuri noin.

Stig tietää

25.10.2013 15:50

Tämä vastakkainasettelu on siitäkin jännä että teinipoikia kuolaavalle vanhalle akalle on annettu leikkisä nimi, Puuma.

Teinityttöä jahtaavaa miestä kutsutaan vähemmän leikkisästi esim pedofiiliksi.

Honeybunny11

22.10.2013 08:23

Vaikka tuossa hieman yleistetään miehet, eivät tietenkään kaikki miehet ole sikoja. Silti nyt toivon, että mulle olisi kerrottu mitä poikien saa antaa tehdä ja mitä ei. Esimerkiksi se, että ei mene sellaisen pojan kanssa, josta ei ole kovinkaan kiinnostunut, johonkin huoneeseen. Mieluummin olisi pitänyt olla julkisella paikalla muiden seurassa. Tuollaiset asiat opettaisin tyttärelleni. Jos ei ole aivan varmasti kiinnostunut pojasta, pitää tavata häntä mieluiten julkisella ja vilkkaalla paikalla. Ei pidä mennä pojan autoon, kotiin, huoneeseen, kujalle tai edes kahdestaan edes jollekin hiljaiselle pihalle. Vasta kun on varma siitä, tahtooko olla sen kanssa, sitten voi mennä jopa pojan kotiin tai päästää poika omaan huoneeseen. Muuten vilkas kahvila tapaamiselle on OK. Tai lounas vanhempien kera. Tai isoveljet messissä ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pelokas

22.10.2013 15:47

Sikoja ovat ne miehet, joilta puuttuu paranoia ja jotka eivät pelkää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

vääntämistä

24.10.2013 08:48

Jos asuisin Wuokkosen kaltaisen naisen kanssa, tulisin luultavasti viikossa hulluksi hänen puheistaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

24.6.2014 17:33

On monenlaiset äijät tulleet minuakin vuosien varrella neuvomaan, osa kännissä ja osa ei. Olen kuunnellut noista vain jälkimmäistä ryhmää, tottakai.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi