Muuttuvatko naiset malleiksi?

  • Mirja Wuokko

Durhamin yliopiston tutkimuksen mukaan näyttää siltä, että tulevaisuuden naiset alkavat muistuttaa malleja. Naiset tulevat aiempaa pidemmiksi ja hoikemmiksi.

Tutkimuksen kohteena olivat tuhannet maalaisnaiset Gambiassa vuosina 1956-2010. Maan terveyspalvelujen kohentaminen ja kaikenlainen modernisoituminen muuttivat väestön ominaisuuksia ja ohjasivat parinvalintaa.

Gambialaiset suosivat aiemmin lyhyitä ja pulleita naisia. Eliniän pidentyminen ja syntyvyyden raju lasku näyttävät selittävän eniten naisten muutosta pitkulaisempaan suuntaan.

Myös länsimaissa ihmiset ovat pidentyneet. Monien tutkijoiden mukaan naiset ovat muuttuneet muutenkin. Nykynainen on aiempaa leveäharteisempi, vahva keskivartaloltaan ja kapealanteisempi kuin naiset 50 vuotta sitten. Tiimalasinaiset ovat hävinneet atleeteille. Naiset ovat siis alkaneet muistuttaa miehiä.

Luin jokin aika sitten suomalaisten naisten mahdolllisesti saavuttaneen jo pituuskasvunsa huipun. Monilla nuorilla on aiempaa heikompi ruokavalio, joten joidenkin arvioiden mukaan kaikki eivät ehkä enää saavuta potentiaalista pituushuippuansa.

Nuorten naisten jatkuvat laihdutuskuurit ja omituiset ruokavaliot voivat pitkään jatkuessaan vaikuttaa kasvuunkin. Nuoria miehiä moititaan runsaasta ylipainosta ja pizza-kalja -dieetistä. Useimmat miehet syövät silti riittävästi proteiineja ja sentään joskus myös ruisleipää ja muuta luustoa ja lihaksia ruokkivaa ravintoa (ainakin näin olen lukenut ravitsemustieteilijöiden sanoneen). Monet nuoret naiset taas nauttivat lähinnä salaattia, kevyt-kokista, siideriä ja karkkia.

Durhamin tutkimuksessa tutkijat arvelevat, että evoluutio ei välttämättä lopu, mutta se muuttuu. Miten tätä tulisi tulkita?

Entä Suomessa? Mihin suuntaan olemme matkalla?

http://www.dur.ac.uk/news/newsitem/?itemno=17471

6 kommenttia

Ei keksi

12.8.2013 10:18

Jospa ennen vanhaan kapealanteiset naiset kuolivat todennäköisemmin synnytykseen. Nykyään modernin lääketieteen ansiosta evoluutio ei suosi leveälanteisia naisia samalla tavalla kuin ennen. Toisaalta modernilla lääketieteellä ei välttämättä ole mitään tekemistyä gambialaisten maalaisnaisten kanssa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

12.8.2013 14:32

Ei ole havaittavissa tässä maassa tuollaista kehitystä ainakaan näin yksittäisen ihmisen visuaalisen havainnoinnin puitteissa. Enemmän näyttää siltä, että paikallisella tasolla porukka on poistumassa tämän hetken jenkkisyndroman piiristä jossa ennen oli enemmän hyväkuntoisia ja lihavia kun taas näyttäisi nyt siltä, että tasapaksuisuus on muotia. Snadisti ironista on se, että samalla kun promotaan "oikean" naisen kroppaa sellaisena rasvaprosentti 35-pullukkana niin ilmeisesti kuitenkin lähes kaikki naiset ovat sitä mieltä että miehistä kroppaansa saavat näyttää vain fitnessmallihtavat tapaukset. Ei mikään tuplastandardi mut.... :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tiimalasi paras

12.8.2013 17:32

Olemme vaimon kanssa ihmetelleet samaa, eli nykynaisten "muodottomuutta". Paitsi että nuorilla suomalaisnaisilla on aika systemaattisesti jenkka-kahvat vaikka olisivat muuten ihan hoikkia.

Itse pidän tiimalasi-naisista ja muidenkin miesten reaktioden pohjalta luulen että se on vieläkin yleisesti suosiossa. Siis ei välttämättä mahdottoman hoikka keskivartalo, vaan suhde rinnat/vatsa/lantio. Eli rasvaprosentti-35 mutta mieluiten tiimalasimuodoilla.

En usko että evoluutiolla on asian kanssa mitään tekemistä Suomessa eikä Gambiassa koska: 1) 50 vuotta on liian lyhyt aika, 2) miehet eivät oikeasti ole oleellisesti muuttaneet naisihannettaan (vaikka naiset ehkä niin luulevat mannekiinien perusteella, sekä 3) evoluutio perustuu enemmän naisten valintaan miesten suhteen (ennen muinoin siis niiden miesten joukosta jotka selvisivät lapsikuolleisuudesta, onnettomuuksista, sodista j.n.e).

Eli onko jokin muuttunut oleellisesti elinympäristössämme, tavoissamme tai vastaavaa joka on aiheuttanut ilmiön? Jos näin on, niin hieman huolestuttavaa että meillä ei ole aavistustakaan siitä mikä se tekijä on - ja onko se edes sama Gambiassa kuin Suomessa? Tuskin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

17.8.2013 00:18

Ne jenkkakahvat johtuvat naruläskeydestä. Kyseiset mimmit eivät rasita itseään ja sitä kautta saa muotoja ja hyvää kuntoa vaan yksinkertaisesti laihduttavat aliravitsemuksella joka taas syö ensin lihakset ja vasta sitten rasvat.

siika katiskassa

14.8.2013 09:10

En ole kyllä omien havaintojen perusteella huomannut minkäänlaista kehittymistä tähän suuntaan - pikemminkin joutuu vain ihmettelemään täällä koto-Suomessa, mitä hyvännäköiset jannut tekevät niin lihavien ja rumien mammojen kanssa.

Naurettavin juttu hetkeen on ehkä toi "tältä näyttää Oikea Nainen!!"-kampanja, jossa keskivartalolihavat mammat esittelevät kroppaansa. Minusta on hyvä olla sinut vartalonsa kanssa, mutta koen kyllä itsenikin Oikeaksi Naiseksi, vaikka painoindeksi ei olekaan +22 jenkkakahvojen keran, vaan olen kropaltani hoikka, tiimalasimallinen ja 170 cm pitkä. Erimallisia vartaloita on, ja saakin olla, mutta tarviiko sitä syödä itsensä ylipainoiseksi ja itkeä sitten mediassa että kun byhyy miesten ja niiden kauneusstandardien vika.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

17.8.2013 00:28

Vastaus on yksinkertainen. Koko yhteiskunta rakentuu sille ajatukselle että jokainen nainen on kaunis ja hyvä eikä miehellä ole oikeutta vaatia mitään itselleen. Joillekin tuo menee paremmin täydestä kuin toisille ja silloin seurauksena on niitä komeita miehiä mitäänsanomattomien naisten kanssa. Jännä juttu on se, ettei tätä kuitenkaan pidetä ihmeellisenä noin yleisesti. Sen sijaan se mitä kauhistellaan ja jonka kohdalla spekuloidaan hyväksikäytöstä ja mielenterveysongelmista on tilanne jossa kauniilla naisella on vähemmän edustava mies.

Nämä "oikeat naiset" ovat yks'kantaan sitä mieltä, ettei mies saa näyttää kroppaansa ellei ole alusvaatemallikondiksessa. Kyseessä on vain naurettava oman saamattomuuden seurausten siirto muiden vastuulle kun he haluavat paljon mutta eivät ole valmiita tekemään mitään niiden asioiden eteen. Sinällään tosi hienoa on se, että nuoremmasta sukupolvesta löytyy noinkin fiksuja ihmisiä jotka näkevät tuon pupun läpi, oma sukupolvi kun on ominut sen täysin ja seuraukset ovat juuri sen mukaisia. Antaa toivoa siitä, että jossain vaiheessa maailma ei ole enää täynnä ihmisiä jotka eivät mielestään ole vastuussa mistään vaan vika niissä omissa vastoinkäymisissä on aina jossain muualla.

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi