Nainen hoitaa pokauksen

  • Mirja Wuokko

Miehet joskus voivottelevat, kuinka joutuvat tekemään kaiken työn pokailussa. Väite on evoluutiopsykologien mielestä höpöä. Kosiomenoja ohjaa nainen.

Labra- ja sinkkubaaritutkimuksissa havaittiin, että yli 70 prosentissa tapauksia nainen tekee aloitteen. Esimerkiksi baaritiskillä naisen ja miehen välinen keskustelu alkaa yleensä vasta kun nainen on ensin vilkaissut miestä.

Naisten lähettämät viestit ovat niin hienovaraisia, ettei suurin osa paikalla olijoista huomaa naisen tehneen mitään. Usein mies itsekin luulee olevansa aloitteen tekijä. Kun tilanteita tsekattiin nauhalta, huomasivat tutkijat, että mies ei juuri koskaan lähesty naista, ellei tämä ole antanut miehelle merkkiä.

Nainen ei tietenkään ota riskiä siitä, että muut luulisivat hänen pokailevan miehiä. Miehen antamat pakit olisivat myös liian suuri julkinen häpeä. Mies joutuu siis tekemään ensimmäisen siirron. Nainen ei metsästettävää esittäessään kuitenkaan halua, että kuka tahansa random-urpo vie hyvät mahikset paikan ihanimpaan äijään. Naisen täytyy siis megahienolla tilanteen manipulaatiolla junailla asiat omaksi hyväkseen.

Tutustuminen ei etene, ellei nainen osoita kiinnostusta. Katseet, huulten mutristelu, hiusten heiluttelu, hymyt, kiusoittelu, nauraminen, ryhti (hyvä, miestä kohti kurottava) ja keskustelukumppanin koskettelu kertovat naisen olevan mieltynyt kyseiseen urokseen.

Itse asiassa eleet vaikuttavat kosiskelun etenemiseen enemmän kuin ulkonäkö. Kaunis nainen voi jäädä ilman. Nainen lähettää kaiken aikaa viestejä, joilla nopeuttaa, hidastaa tai lopettaa miehen etenemisen.

Kulttuuriantropologinen tutkimus aihepiirin tiimoilta onnistuu missä tahansa, missä mies voi kohdata naisen. Siis baariin (tai tanssilavoille) luonto-ohjelmaa seuraamaan.

18 kommenttia

mystinen_ytm

27.6.2010 15:34

Onko samat lainalaisuudet vallalla myös vanhainkodin päivähuoneessa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.6.2010 16:48

Huvittavin juttu ikinä. Miehen katselu on siis "iskemistä". Montako naista siis tosiasiassa mies iskisi baarissa jos kaikki hänen "sillä silmällä" katselemansa tulkitaan "iskemiseksi".
Kyllä se homma menee niin että miehet tekevät 95% kaikesta työstä noissa asioissa, naiset vain odottelevat ja luovat hienovaraisia eleitä joita kukaan ei ymmärrä eikä halua ymmärtää. Osa miehistä pitää tästä, osa ei välitä ja osa miehistä pitää tällaisia naisia vain passiivisina prinsessoina. Mirja taitaa tukea pp:nä olemista. ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kivikaja

27.6.2010 23:47

Paskat. Mies on se jonka voi sanoa "pokaavan", sillä vain hän ottaa julkisen riskin ja joutuu nielemään pakkien tuomat tunteet. Näiden epämukavuuksien takia naiset lähestyvät todella harvoin, vaikka se muuten olisikin antoisaa toimintaa. Pokaaminen vaatii munaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.6.2010 11:21

Ei kai kukaan tosiaan väitä, että naiset ovat pariutumistilanteissa passiivisia siksi, etteivät "viitsi" tehdä suoria aloitteita? Miesten lähestyminen ei ole naisille edelleenkään sosiaalisesti yhtä hyväksyttyä kuin toisin päin - naisen saadessa pakit häpeä on suurempi kuin miehen. Samoin mies voi olla avoimesti iskumielellä, kun taas naista pidetään halpana ja/tai epätoivoisena, mikäli tämä tekee kovin suoria aloitteita baarissa.

On totta, että "passiivinen prinsessa" -ilmiö voi myös ärsyttää, mutta olen kyllä kuullut useammin miesten puhuvan loukkaavasti baarissa tai treffeillä hanakoista kuin vaikeasti tavoiteltavaa leikkivistä naisista. Vieras on tuskin myöskään tilanne, jossa naisen tekisi mieli seksiä ensi treffeillä mutta halutessaan tavata uudestaan joutuu pihtaamaan, ettei mies pitäisi helppona.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

avatar

28.6.2010 21:58

Pakko peesata Kivikajaa. Katse ei ole mikään aloite, se on katse.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.6.2010 22:23

"Miehet joskus voivottelevat, kuinka joutuvat tekemään kaiken työn pokailussa. Väite on evoluutiopsykologien mielestä höpöä. Kosiomenoja ohjaa nainen."
Ei tuo ohjaaminen ole työntekoa, vaan tarjonnan säätelyä myyjän markkinoilla. Markkinoista yms. puhuminen tässä yhteydessä on toki ongelmallista, vähän kuten ns. rakenteellisesta rasismista puhuminen. Yksilötason kokemuksissa asia menee lähinnä kiinnostaa/ei kiinnosta -akselilla, ei tietoisen hyötylaskennan kautta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.6.2010 23:41

On varmaan naisista tosi turhauttavaa, kun kiinnostavan miehen huomattuaan ei voi muuta kuin muikistella, ja sitten harmitella kun mies ei tajua vihjettä ja homma tyssää siihen. Pahimmassa tapauksessa joku suoran toiminnan nainen (ei ole sama asia kuin tyrkky) vie sitten miekkosen nenän edestä.

Miesten puolella voittajia ovat ne, jotka ovat taitavia lukemaan näitä vihjeitä, naisten puolella taas potin korjaavan ne, jotka hoitavat homman niin, että mieskin ymmärtää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

29.6.2010 10:41

Kaikella kunnioituksella, aloitteen määritelmä tutkimuksessa ontuu todella reippaasti. Lopussa olevan linkin takaa selviää miksi. Se, mitä naiset tekevät, on "pelikentän" avaamista miehen KANSSA, ei miehelle. Kyllä, on aivan totta ettei suurin osa miehistä lähesty naista ellei signaali sen sopivuudesta ole vastaanotettu, mutta nainen ei saa ikinä sitä signaalia läpi ellei mies ole jo valmiiksi vastaanottavassa tilassa juuri sitä nimenomaista naista ajatellen. Tämä siis edellyttää molemminpuolista katsekontaktia ja näin ollen tilanne on tasan ennen lähes poikkeuksetta miehen tekemää konkreettista aloitetta. Yksinkertaisesti sanottuna perusoletuksena mies eleellään "pyytää" lupaa lähestyä ja nainen omallaan antaa sen luvan (ellei sitten nainen itse lähesty ja asetelma muutu käänteiseksi). Jos siis lähestymistä tai keskustelun avausta edeltävää aikaa tarkastellaan aloitteen näkökulmasta normioloissa ja ruvetaan ihan tosissaan nussimaan pilkkua, aloite on jälleen miehen ja nainen vain lähtee siihen mukaan tai ei lähde.

Lyhyesti, tutkimus oli melkoista paskaa ihan noin niin kuin pelkästään jo tuloksia tarkastellessa. Eihän nyt kukaan vähänkään action-reaction-teoriaan omaansa pohjaava vakavasti otettava tutkija voi tulla tuollaiseen tulokseen ja seistä sen tuloksen takana muuten kuin läpällä. :D

http://fi.wiktionary.org/wiki/aloite

PS: Naisten on nykypäivänä tasan yhtä sallittua lähestyä miestä kuin miehen naista. Se on sikäli jopa sallitumpaa, jotta jos jätetään pois laskuista ne kivikaudelle jääneet asennevammaiset miehet, yksikään mies ei pidä dialogia avaavaa naista sen takia helppona/halpana ja tapahtuman harvinaisuusarvon takia nainen kuittaa useimpien miesten silmissä reippaasti "pariutumispisteitä" kohteen suhteen.
Se, miten se dialogin avaa on sitten eri asia. "Moi, miten menee? Sä näytät hauskalta ja ajattelin että suhun vois olla kiva tutustua" on mielikuvituksetonta mutta toimii kaikkiin täysillä käyviin äijiin joita nyt ylipäänsä sattuu kiinnostamaan eikä se anna kuvaa helposta naisesta.
"Moi, lähetääx panee" antaa kuvan helposta naisesta ja on kyllä ihan totta, ettei mies halua helppoa naista omaksi, mutta syy on ihan puhtaasti se, että liian kevytkenkäinen nainen on liian todennäköinen pettäjä. Ei kai kukaan tosissaan halua pariutua naisen kanssa jonka epäilee panevan jotain toista miestä heti kun silmä välttää. Tutkimusten varovaisten arvioiden mukaan joka kymmenes lapsi avioliitossa on naisen avioliiton ulkopuolisen suhteen tulos. Kuka nyt haluaisi kasvattaa todennäköisyyksiä mm. tähän vielä entisestään, puhumattakaan sukupuolitaudeista ja muusta?
Nainen, joka leikkii vaikeasti tavoiteltavaa ja jää kiinni siitä luo ainoastaan kuvan naisesta jonka ei voi luottaa olevan sitä miltä näyttää ja tämä kiinnostaa vain niitä luiskaotsaisia nuijaa kantavia luolamiehiä. Myöhempää aikaa ajateltuna, varsinkin tuo "kyllä panettais niin perkeleesti mutta kun on ekat treffit niin ei voi"-asenne ja sen paljastuminen "feikiksi" on ikävä asia pitkällä tähtäimellä ajattelevan miehen silmissä.
On siis paras olla aidosti oma itsensä ja pidättäytyä vaikka siksi ettei ikinä periaatteestakaan ota riskiä alkaa yhteenkään yhden yön suhteeseen kuin pidättäytyä jos ei ole muuten mitään irtosuhteita vastaan. Totta kyllä, että ensimmäisellä vaihtoehdolla tienaa parisuhteeseen pyrkivän miehen silmissä usein enemmän pisteitä, mutta jos se mies ei ole naurettavan naivi, ne pisteet kääntyvät suoraan miinusmerkkisiksi heti kun selviää ettei pidättäytyminen koskisi kaikkia pariutumistilanteita. Pettäminen kun ei vaadi rinnakkaissuhdetta vaan vain ja ainoastaan sen parisuhteen toisen osapuolen luottamuksen pettämistä, vaikka sitten irtoseksin muodossa.

Tämä kaikki pitäisi olla kohtalaisen selvää ihan jokaiselle ihmiselle länsimaisen kulttuurin alaisuuteen kasvettuaan. On aivan käsittämätöntä ettei se nähtävästi ole...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

29.6.2010 10:47

[LAINAUS Anonyymi]
28.6. 23:41
On varmaan naisista tosi turhauttavaa, kun kiinnostavan miehen huomattuaan ei voi muuta kuin muikistella...
[/LAINAUS]

Vaikea kuvitella että olisi. Naisena on naurettavan helppo pariutua melkein minkä tahansa saatavilla olevan miehen kanssa. Se vain vaatii sitä omaa aloitekykyä. Toisin kuin miehen kohdalla, pelkästään se, että nainen itse lähestyy saatavilla olevaa miestä tiputtaa virhemarginaalin jonnekin 10% luokkaan. Jos 1/10 mahdollisuus mokata menee käsille kerta toisensa jälkeen niin on jo ihan oikeasti aika miettiä parempaa taktiikkaa eikä se ole millään tavalla ympäröivien ihmisten tai nykykulttuurin vika.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

29.6.2010 12:32

Missään ei muuten mainita kyseistä tutkimusta. Onkohan tälle aivopierulle josta tiedot aloituksessa lainattiin olemassa linkki?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

29.6.2010 14:02

"Labra- ja sinkkubaaritutkimuksissa havaittiin, että yli 70 prosentissa tapauksia nainen tekee aloitteen."

tämä nyt on niiiin paskapuhetta. se katse kun ei ole aloite!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

29.6.2010 14:19

"Anonyymi
Eilen 11:21

Ei kai kukaan tosiaan väitä, että naiset ovat pariutumistilanteissa passiivisia siksi, etteivät "viitsi" tehdä suoria aloitteita?"

ei sitä kukaan väitä... kun se on FAKTA: naiset OVAT passiivisia!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.7.2010 10:19

Itse usein aktiivisesti aloitteen tehneenä naisena olen saanut ne miehet,jotka olen halunnutkin ilman sen kummempia venkoiluja ja prinsessaleikkejä.En saanut helpon panon leimaa otsaani,vaan lähinnä kiitosta suorasta toiminnasta.Olen nyttemmin myös vakiintunut ja mieheni naureskelee,että meidän emäntä se reippaasti pokasi itselleen miehen.Että eipä yleistellä tässäkään asiassa... ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

1.7.2010 14:02

^ Loistava asenne, oikeastaan ainoa oikea asenne.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mirja Wuokko

2.7.2010 12:44

Keskustelua syntyi, vai pitäisikö sanoa polarisoituneet kannat. Joukolla naisia ja miehiä on vastakkaiset mielipiteet sukupuolten välisiin asioihin. Lainaamani tutkimukset eivät ole omia väitteitäni tai mielipiteitäni, vaan parisuhdetutkimuksia (jotka joidenkin mielestä ovat pelkkää hömppää). Ja osa onkin aika hömppää. Mutta on näitä ihan vakavastikin tutkittu, kulttuurista toiseen. Ja miksi ei. Joidenkin ihmisten mielestä rakkaus on maailman tärkein asia.

Kukaan ei siis väittänyt, että nainen hoitaa kaiken, vaan heitin pienen provon tuohon alkuun: miehet eivät hoida kaikkea työtä. Onko yllätys?

Teiniosastolla nykymimmit jyräävät pokailussa täysillä. Olen aiemmin kirjoittanut näistä tytöistä, jotka koulussa keskenään päättävät, kuka ottaa kenetkin ja jopa pojalta kysymättä julkaisevat "kihlauksen".

Varttuneemmat polvet voivat tsekata kv-tuloksia tästä tiivistelmästä, josta löytyvät myös sinkkubaaritulokset:

http://www.thefreelibrary.com/Human+nonverbal+courtship+behavior--a+brief+historical+review.-a0226161875

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

2.7.2010 13:19

Katseista: On katseita ja on KATSEITA. Jokainen varmaan erottaa alustavasti kiinnostuneen,vähän pitkittyneen katseen, jonka voi tulkita jonkinasteiseksi kutsuksi seuraavaan askeleeseen.Tietenkin sen voi myöhemmin kieltää,jos katseen kohde osoittautuu luiskaotsaiseksi...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

19.10.2010 13:00

Piti palata wanhaan.

^ Katse ei ole aloite. Se on toiselle annettu lupa tehdä aloite. Aloitteista yli 9/10 tapauksessa tekijänä on mies.

^^ Naiset osallistuvat passiivisesti. Aktiivisesti osallistuvia naisia on TODELLA vähän. Tokikaan miehet eivät tee kaikkea koko prosessin aikana. Kaiken haastavan ja uskallusta vaativan järjestäen kuitenkin tekevät...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.8.2011 20:59

^ Tuohon täytyy kyllä hieman kommentoida. Tuota pelinavauskatsetta voi verrata tähän; Nainen kääntyy kohti miestä ja sanoo: "Voit yrittää iskeä minut." Ja kyllä se pitäisi aloitteeksi laskea - aloite ei aina tarkoita ensimmäistä sanallista kontaktia.

Toisekseen, on tehty paljonkin tutkimuksia siitä (valitettavasti nyt ei ole linkkiä, voin kaivaa kyllä jostain esiin jos se on tarpeen), miten miehet eivät ole läheskään niin kiinnostuneita niistä naisista, jotka aktiivisesti iskevät muita. Siihen lienee jo biologinen syy; muiden uroksien perässä juoksevat naaraat vaikuttavat varmemmin sellaisilta,, jotka voivat myöhemmin pettää ja näinollen hidastaa uroksen geenien leviämistä, kuntaas miehelleen omistautuva nainen joka ei flirttaile ympäriinsä tuntuu uskollisemmalta.

Valitettavasti tuntuu siltä, että edelleen voimassa ovat samat vanhat lait; mies metsästää ja nainen tarjoutuu saaliiksi. Mutta tulee huomata sana 'tarjoutuu' - vaan ei 'on passiivinen saalis'.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi