Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on nauttia.

Haloo nyt, kiusaaja!  37

Aina kun kiusaamisteema otetaan esiin, seuraa kiusaamisen vähättelyä.

Toki jotkut ovat yliherkkiä. On ihmisiä, jotka herkästi kuvittelevat, että muut ovat heitä vastaan. Tällaisesta erilaisesta tavasta lukea ympäristön viestejä on jopa saatu näyttöä aivotutkimuksessa.

Mutta.

Mitä järkeä on vähätellä kiusaamista, kun Suomessa kiusataan kymmeniä ihmisiä hengiltä vuosittain? Jotkut tapetaan parisuhderääkkäämisen viimeisenä niittinä. Toiset päätyvät itsemurhaan, kun eivät enää kestä kiusaamista.

Joidenkin tutkimusten mukaan maassamme miljoona ihmistä on kokenut tulleensa kiusatuksi. Aika isolta ongelmalta vaikuttaa tässä valossa.

Kiusaajia on paljon. Kaarina Korhosen mukaan 10-30 prosenttia ihmisistä toimii kiusaajina sopivissa olosuhteissa. 50-80 prosenttia kulkee ryhmän mukana ja on osallisina. Vain 10-20 prosenttia ihmisistä kieltäytyy aktiivisesti osallistumasta kiusaamiseen! Eli reiluja ja rohkeita on aika vähän.

Kiusaamisen seurauksena ihmisen perusluottamus katoaa ja hän alkaa kärsiä itsetunto-ongelmista, univaikeuksista, masennuksesta ja unettomuudesta. Arvottomuus, ahdistus, hylätyksi tulemisen pelko, itsetuhoisuus, jatkuva tarve miellyttää, ”näkymättömänä” eläminen, ristiriitojen välttäminen ja uhriutuminen ovat muita tavallisia seuraamuksia kiusaamisesta.

Työyhteisökouluttaja ja eroauttaja Riitta Mykkänen-Hänninen esittää kiusatulle kolme ratkaisuvaihtoehtoa: lähteminen, sopeutuminen tai taisteleminen. Kaikki ratkaisut vaativat kiusattua reagoimaan. Yksikään vaihtoehto ei ole helppo.

Seija Winter kirjoittaa blogissaan näin: ”Kiusaajaa voi Korhosen (2009, 71–76) mukaan olla yllättäen vaikea tunnistaa. Kiusaajat eivät tunnista tai eivät ainakaan tunnusta olevansa kiusaajia. Kiusaamisesta nauttii noin 10–20 prosenttia ihmisistä. Tähän ryhmään kuuluu myös puhdasoppiset psykopaatit ja narsistisesti häiriintyneet. Tälle ryhmälle kiusaaminen kuuluu normaaliin elämään, he eivät koe kiusaamista miksikään varsinaiseksi kiusaamiseksi tai kielteiseksi asiaksi. Kiusaaminen on loppujen lopuksi aika lähellä täysin mielivaltaista pahuutta. Kiusaajat tekevät kaikkensa kieltääkseen ja peittääkseen tekonsa viimeiseen asti.”

Kiusaajan mukaan mitään ongelmaa ei ole. Melkoista empatian puutetta lähteä arvioimaan tilannetta puhtaasti omasta näkökulmasta. Kun en näe ongelmaa, sitä ei voi olla olemassa? Tai, koska nautin siitä, teen kaikkeni, että voin sitä jatkaa?

Riitta Mykkänen-Hänninen
Kaarina Korhonen: Kiusaajat kuriin. WSOY 2009.
http://blogit.jamk.fi/seinajoki/tag/tyopaikkakiusaaminen/