Maailman pienin äitiys- ja lapsikuolleisuus, maailman hienoimmat äitiyspakkaukset, maailman upein maa lapsille, joo-joo ja vähän muutakin.
Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch kirjoitti 25. helmikuuta Hufvudstadsbladetissa, että suomalaislapset ovat Pohjoismaiden huostaanotetuin sakki.
Erityisen suuret erot lasten huostaanotoissa verrattuna muihin Pohjoismaihin on 0-6 -vuotiaiden ryhmässä. Kun Islannissa pikkulapsia huostaanotetaan vanhemmiltaan alle promille ikäluokasta, ja Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa noin 4-5 promillea ikäluokasta, loistaa Suomi mahtavalla yli 7 promillen tuloksellaan Pohjolan ykkösenä.
Kaikkein tärkeimmässä iässä, pikkulapsena, kaikki väestömme nuorimmat jäsenet eivät siis saa tai voi asua siellä, missä jokaisen lapsen kuuluisi saada asua: kotona omien vanhempien kanssa. Turvassa.
Mahtavaa olla näin hyvin lapsistaan huolehtivan kansan jäsen. Mikä meitä vaivaa? Onko meille sattunut erityisen huonoja vanhempia vai mikä systeemissämme mättää?
Rotkirchin mukaan yksi syy Suomen kurjuuteen on erityisen suuri pitkäaikaistyöttömien määrä. Työttömyys ajaa talousahdinkoon, siitä sossun luukulle, ja osa vanhemmista sekoaa surkeassa jamassaan päihteisiin ja perheväkivaltaan, ja pian ei pystytä enää huolehtimaan lapsista.
Ennaltaehkäisevästä tuesta puhutaan koko ajan, mutta sitä ei tarjota.
Rotkirchin mukaan Heikki Hiilamon aikoinaan tekemä tutkimus huostaanotettujen lasten äideistä oli surkeinta luettavaa, mihin hän on törmännyt. Taulukot äitien alamäestä olivat karmeat.
Rotkirch kirjoittaa, että on selvää, että lasten etu menee vanhempien edun edelle, mutta miksi emme toimi molempien edun mukaan ja ajoissa? Hän kirjoittaa Helsingin Sanomien haastattelemista sosiaalityöntekijöistä, jotka saivat kertoa onnistuneista sossutapauksistaan. Rotkirchin järkytykseksi erityisen hyväksi esimerkiksi nostettiin vauvaperhe, jossa äidin luottamus omaan vanhemmuuteen oli heikko. Perhe sai tukea kotiin, molemmat vanhemmat saivat mielenterveysapua ja nyt kaikki kolme asuvat onnellisina kotonaan.
Eikö tämän käytännön pitäisi olla itsestäänselvä? Siis että autetaan ajoissa ja autetaan vanhempia huolehtimaan omasta lapsestaan.
Rotkirch kirjoittaa, että ihminen on yhteisen kasvatuksen laji. Kukaan ei pärjää lasten kasvatuksessa yksin. Ei edes pätevin ja tervein aikuinen. Ihminen tarvitsee ympärilleen muita ihmisiä ja vanhemmat tarvitsevat tuekseen muita aikuisia.
Miksi emme tyydy yksinkertaisiin ja jopa itsestäänselviin hyviin ratkaisuihin tässä maassa? Vähän rakkautta, huolenpitoa ja hellää ohjausta alussa. Ei. Ensin katsotaan ohi. Sitten seurataan vierestä, miten perhe juoksee alas jyrkänteeltä. Ja jälkeenpäin laitetaan helvetin kalliit rattaat pyörimään raunioiden päälle.
Anna Rotkirch: De mest omhändertagna. Hbl 25.2.2014.