Pienissä häissä

  • Mirja Wuokko

Suomessa voi tutkailla maassamme solmittujen avioliittojen määrää jopa kuukausitasolla (Tilastokeskus seuraa meitä). Suosituin aika häille on kesä – yllätys yllätys. Viime vuonna tapahtui jotakin yllättävää: yli kolme tuhatta paria meni lokakuussa naimisiin.

Maistraateissa ja kirkoissa on väljää tammi-huhtikuussa ja marras-joulukuussa.

Miksi ihmiset menevät edelleen kesällä naimisiin? Historiallisina aikoina loppukesä oli hyvä aika, koska silloin riitti ruokaa ja häitä tanssittiin ulkona.

Ehkä lokakuu-ilmiö on fiksujen trendsetterien keksintö.

Häät ovat kaikin tavoin paisunut tapahtuma. 1960-70 -luvulla oli tapana mennä töiden jälkeen maistraattiin/ kirkkoon ja ulos syömään pienellä poppoolla. 80-90 -luvulla 30-50 hengen juhlat olivat normaalit. Nykyään 100 vieraan häät eivät ole erityisen isot.

Jotkut eivät voi mennä naimisiin käymättä messuilla, lukematta kymmeniä erilaisia häälehtiä tai tilaamatta tuhansien eurojen pukuja. Häitä valmistellaan kuin kansainvälistä konferenssia.

Naimajuhliin satsataan niin paljon aikaa, rahaa ja henkisiä resursseja, että pienikin yllätys tai suunnitelmien pettäminen aiheuttaa hermoromahduksia. Parisuhdeterapeutit hoitavat häiden jälkeistä masennusta. Kaikki paukut on pantu yhteen päivään ja sen jälkeen elämä tuntuu tyhjältä.

Ystäväni meni juuri naimisiin. Hänen häissään oli viisitoista ihmistä. Jokainen vieras sai oman puheen. Morsian itki onnesta. Häitä suunniteltiin muutama viikko, asu löytyi tutusta kauppakeskuksesta. Kukaan ei ollut kännissä. Yksikään ei unohda.

15 kommenttia

Ines_Z

4.9.2011 12:50

"Pienissä häissä" viittaa humalatilaan, ei siis häihin. Isot pojat on näin kertoneet.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mirja Wuokko

4.9.2011 14:10

Tiedän :). Minulle tämän paljastivat pienet pojat. Sen onkin tarkoitus olla sanaleikki ja houkutteleva otsikko. Sori kun en kuvaillut miten ollaan pienissä häissä vaikka häissä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.9.2011 14:26

Lokakuulle voi olla selityksenä se mitä siihen rinkulaan kirjoitetaan 10.10.10

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ines_Z

4.9.2011 14:35

Ok, tuli sellainen olo, että kirjoittaja ei tiedä sitä kun biisikin linkitettiin. Eli sellainen myötähäpeä läikehti nanosekunnin verran.:)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.9.2011 16:22

En ole koskaan ymmärtänyt isoja, pompöösejä häitä. Niissä tulee vain ahdistava olo.

Meidän häissämme oli reilu 20 ihmistä, herkulliset itsetehdyt ruoat, ei alkoholitarjoiluita, ei pukukoodia, ei lahjavelvoitteita. Ja parhaat bileet ikinä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.9.2011 21:37

Mun tuttu kertoi menevänsä häihin jonkun landelle. Sinne oli käsketty pukeutumaan tuulipukuun. Tarjoilut oli itse väsättyjä. Mun mielestä kuulosti älyttömän hauskalta. Olisin halunnut olla mukana.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.9.2011 21:41

Nyt sitten jännäämään, tuleeko tänä vuonna yhtä monta paria uunista ulos lokakuussa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.9.2011 11:00

Meidän häissä oli tasan 2 ihmistä - minä ja sulhanen. No ookoo, pappi oli joo, ja limusiininkuljettaja todistajana. Mentiin Vegasissa kahdestaan naimisiin. Ei turhia stressannut!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.9.2011 13:33

Hui! Mä en tiennyt pienien häiden "oikeaa" merkitystä. Aattelin kiltisti, että jare&villegalle on olleet kavereiden pienissä häissä, söpöä.Saa tuntea myötähäpeää, jos tarvetta löytyy.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.9.2011 13:34

Mitä?!? Suomalaiset häät eikä kukaan kännissä? Mihin on maailma mennyt? Ei voi enää luottaa siis mihinkään!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.9.2011 14:46

Syksyhääbuumi alkoi jo aikaisemmin, mutta yksi syy lokahäiden suosioon lienee viime vuonna ollut päivä 10.10.10.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.9.2011 09:37

No onko nyt sitten tänä vuonna 11.11.11 valtavan omaperäinen hittihääpäivä? Eikö ihmiset muuten muista hääpäiväänsä kuin tolkuttomalla toistolla? Ja miten monella säälittävällä parilla se on lähes ainoa syy mennä naimisiin...? Onnea vaan avioliittoon.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.9.2011 15:49

kaikki tollaiset "helpot" päivät kuten 10.10.10 ja 11.11.11 on aina suosittuja hääpäiviä ja toi viime vuoden lokakuun piikki tulee selkeästi siitä. Samalla lailla näkyy varmasti tänä vuonna marraskuussa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.9.2011 13:55

Häämessut, -lehdet yms.tekohässäkkä on NIIN kuvottavaa ja jos itse olisin tälläsen messuja kiertävän yli-innokkaan morsiamen tuleva siippa, niin juoksisin karkuun. Kovaa. Suosittelen muillekin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.9.2011 13:34

Missä Shiwan? Ikävä on sen kommentteja...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi