Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on ryyppyjuhla.

Alkoholistin naimahuolet  14

Vuoden suurimman ryyppyjuhlan ja kostean kauden avauksen aikaan on hyvä hetki miettiä viinan vaaroja.

Monet parit juhlivat mielellään silloin tällöin. Satunnaisella yhdessä juopottelulla onkin havaittu olevan suotuisa vaikutus parisuhteen onnellisuudelle (mm. Väestöliiton tutkimus).

Viime vuonna USA:ssa julkaistun tutkimuksen mukaan viinan tai muiden päihteiden säännöllinen suurkuluttaja ei sen sijaan pääse naimisiin, tai jos pääsee, niin paljon myöhemmin kuin muut. Alkoholistin avioliitto myös päättyy tavallista useammin eroon ja liitto kestää lyhyemmän ajan kuin selväpäisillä.

Indianan yliopiston kasvatuspsykologian apulaisprofessorin Mary Waldronin johtamassa tutkimuksessa seurattiin 5000 australialaiskaksosen elämää. Kaksosten tekemiset selvitettiin tarkoin...Milloin viinanjuonti alkoi, koska mentiin naimisiin ja tuliko mahdollisesti ero.

Waldronin mukaan päihteidenkäytön tiedetään lisäävän nuorten varhaista kotoa muuttoa, mutta kukaan ei ole aiemmin seurannut, mitä tapahtuu kun nuoret aikuiset tulevat perheenperustamisikään. Waldronin ryhmä seurasi alkoholismin vaikutusta ihmissuhteisiin koko elämänkaarella.

Ja tulos oli: viina vaarantaa parisuhteen.

Alkoholismi vaikuttaa voimakkaasti sekä miesten että naisten avioliittoihin. Alkoholistimiesten todennäköisyys solmia avioliitto on 36 prosenttia pienempi ja alkoholistinaisten 23 prosenttia pienempi kuin keskimäärin. Naimisiin päässeen juopon avioeron todennäköisyys on yli kaksi kertaa suurempi kuin ei-alkoholistilla.

Waldron varoittaa avioliitosta haaveilevia nuoria viinan vaaroista: ”Et pääse naimisiin tai jos pääset, liittosi päättyy helpommin eroon. Alkoholismin seuraukset ihmissuhteisiin alkavat jo ennen kuin edes tutustut tulevaan kumppaniisi!”

[video]http://www.youtube.com/watch?v=Zb6BUTeHkWI[video]

IU News Room 26.1.2011