Suhteet & seksi

Tavallinen heteromies 1/2  13

OSA YKSI

Kertulla ei ole penistä. Hän kuitenkin usein toivoisi, että olisi.

Tapahtui eräänä satumaisena iltana, että Kerttu hieroi taikalamppua ja muuttui mieheksi kahdeksi viikoksi. Lampunhenki lupasi täyttää Kertun penistoiveet.

Ensimmäiseksi viikoksi Kerttu toivoi, että jokaisena päivänä jalkovälissä roikkuisi erilainen vehje. Ensimmäisenä päivänä valtava, sitten keskikokoinen, sitten pienen pieni ja loppuviikko jatkuisi erilaisilla malleilla kuten kapea, paksu, käyrä ja suora. Tämä siksi, että Kerttu haluaa jonkunlaista tuntumaan tuohon mystiseen elimeen ja siihen, miten sen muodolla ja koolla on vaikutusta Kertun seksuaalisuuteen ja elämään.

Toisella viikolla Kerttu suunnitteli ryhtyvänsä tositoimiin. Hän teki 32 suoritettavan asian listan selvittääkseen miehisyyden mysteerejä:

1. Aja polkupyörää. Eikö penis muka oikeasti litisty satulan väliin? No pallit vähintäänkin? Testaa.

2. Pallikarvojen ajelu. Miten semmoista hentoa ihoa voi sheivata ilman, että pallit näyttävät ajelun jälkeen kissan raapimapuulta?

3. Sauno alasti tyttöporukassa. Kokeile, voiko tissejä vilkuilla rennosti kaverimielessä vai pitääkö käyttää kaikki keskittymisenenergia siihen, että katse pysyy kiukaassa ja ajatus Äiti Teresassa.

4. Runkkaa. Katso peilistä, miten maskuliiniselta näytätkään! Arvioi asteikolla 1-10.

5. Seiso alasti peilin edessä ja katso, kuinka vehje nousee täyteen mittaansa. Tee peniksellä nykimisliikkeitä. Tapahtuuko se tahdonvoimalla?

6. Ripusta jäykkään penikseen esineitä ja testaa sen kestävyys.

7. Mittaa penis. Sitten ajele karvat pois ja mittaa uudestaan. Kokeile monta nyrkinmittaa se on.

8. Kokeile boksereita ja tiukkoja alushousuja. Selvitä, mikä siinä on kun toiset pitävät löysiä alushousuja, toiset eivät.

9. Asetu kevyeen haara-asentoon ja iske kovaa kengällä jalkoväliin. Pitäähän sekin kokea.

10. Havaitse maailman järjellisyys. Kun ihastukselta tulee tekstiviesti ”Ok. Palataan”, se tarkoittaa juuri sitä, mitä siinä lukeekin. Eikä esimerkiksi: ”Se ei varmaan enää halua nähdä mua. Päivä pilalla, miksi se laittoi noin tylsän viestin. Pitääkö mun vastata tähän jotain?”

11. Käy pornokaupassa ja osta penispumppu, barbara ja tekotussuja. Ole niistä ylpeä kuten naiset ovat tekopeniksistään. Jos joku nainen pitää pervona runkkarina, adios vaan.

12. Täristä hierontalaitetta vasten penistä ja kokeile, laukeatko sillä.

13. Käy juoksulenkillä pelkissä löysissä verkkareissa. Testaa, miltä tuntuu, kun penis heiluu miten sattuu.

14. Leiki löysällä peniksellä. Tee helikopteri ja hampurilainen. Puristele ja taivuttele penistä ja mieti, miltä se tuntuu. Kirjaa ylös.

JATKUU ENSI VIIKOLLA...


Miehet valkkaamassa  24

Evoluutiobiologien mukaan luonnollinen parinvalinta toimii niin, että miehet uhoavat ja esittelevät taitojaan ja naiset nirsoilevat ja valitsevat heille kelpaavan uroon.

Jotkut miehet pitävät asetelmaa huonona. Citynkin keskusteluissa moni mies on kyseenalaistanut typerän systeemin, jossa heidän mielestään huonon tason naiset kehtaavat pitää rimaa korkealla.

Naisen nirsoilua selitetään mm. rakkaudenosoitusten ainakin aiemmin varsin ankarilla seurauksilla: pitkällä raskausajalla ja elinikäisellä äitiydellä. Miehet pääsevät helpommin seurauksia karkuun.

Kyse on syvälle perimäämme koodatuista biologisiin faktoihin perustuvista seikoista. Tai sitten ei.

Northwesternin yliopistossa deittailututkijat saivat älynväläyksen. Erilaisissa parinvalinta-asetelmissa oli lähdetty aina siitä, että mies tarjoaa itseään, nainen valitsee. Tutkijat päättivät muuttaa asetelmaa ihan fyysisesti. Tällä kertaa miehet pantiin istumaan kuin tatit paikoilleen ja naiset kiertämään tyrkylle.

Kun naiset lähestyivät miehiä, pieneni sukupuolten ero valikoivuudessa. Paikallaan kököttävät miehet alkoivat arvella naisia kriittisemmin. Kiertelemään ja lähestymään joutuvat naiset luopuivat liiallisesta valikoivuudestaan ja alkoivat suhtautua deitti-tarjokkaisiin myönteisemmin. Seisovat ja kävelevät naiset eivät ainoastaan suhtautuneet tarjolla oleviin miehiin lämpimämmin, vaan myös heidän oma itseluottamuksensa kasvoi. Istuminen ja odottaminen tekee ihmisestä jotenkin epävarmemman ja nirsomman.

Suomessa tasa-arvoistavalla deittikäytännöllä on pitkä perinne: naistentanssit. Meillä on varmaan itsevarmoja ja lämminsydämisiä naisia sitten maailman eniten?

Psykologien Eli J. Finkelin ja Paul W. Eastwickin tutkimuksista lisää:
Scientific American Mind, May/ June 2010.


Mikä Jytky!  16

No niin. Se on nyt vaalit ohi sitten. Läpi korpitaipaleen nousivat Soini ja Perussuomalaiset. Aikamoista!

Katselin, että Kike Elomaakin pääsi Persujen riveissä sisään. Sitten katselin Kiken alastonkuvat Hymy-lehden arkistoista. Samalla kuuntelin Kiken ja Juha Vainoin biisiä Nouseeko jo sullakin?

Mietin, mitähän Soini näistä Kiken kuvista. Soini kun vastustaa esimerkiksi esiaviollista seksiä. Että tavallaan saa heruttaa ja härnätä, mutta mitään ei saa tehdä ennen sormusta.

Sitten mietin, että kun Perussuomalaisten nettisivujen mukaan heidän aateperustansa alkaa seuraavilla sanoilla:

”Perussuomalaisten toiminnan perustana ovat rehellisyys, oikeudenmukaisuus, inhimillisyys, tasa-arvo, työn ja yrittämisen kunnioittaminen sekä henkinen kasvu.”

Niin että mitenkä se tasa-arvo, inhimillisyys ja oikeudenmukaisuus näkyvät Soinin aatteissa kieltää homoseksuaalisuus. Tai abortti. Jos ajatellaan, että 15-kesäiset tietämättömät nuoret harrastavat seksiä ilman ehkäisyä, ja tyttö pamahtaa paksuksi, niin tästä pitää sitten myös kantaa vastuu.

Mutta kun.

Vastuu on ensisijaisesti yhteiskunnalla; kodeilla ja kouluilla. Jos nuori ei tiedä, se ei ole nuoren syy. Helppo se on täältä aikuisuuden paatista huudella, että hei et sä tiedä urpo! Seksistä ja seksuaalisuudesta puhutaan kouluissa kuitenkin suhteellisen vähän ja sekin vähä voi olla varsin kiusaantunutta. Opettajakin on ihminen eivätkä kaikki osaa puhua asiasta rennosti ja nuorten kielellä.

Mitenkähän tämmöisen seksiblogaajan olisi käynyt näissä vaaleissa? Alastonkuvia ei kyllä löydy, että siitä miinusta.

Mutta olisin satsannut runkkupeittoihin. Enkä millään 26 000 eurolla. Olisin laittanut saman tien haisemaan ja ostanut 100 000 eurolla Ikean jokavärissä olevia fleecepalasia.

Kevätjuhlassa aion laulaa virttä Mahtava peräsin ja pulleat purjeet. Eturivissä. Laulakoot muut mitä laulavat. Kevättä se on rinnoissa kuitenkin kaikilla.


Treffivaatteet miehelle  7

Miehille toivottiin pukeutumisohjeita naisten metsästykseen. Valitettavasti en ole vielä löytänyt yliopistotasoista tutkimusta siitä, montako prosenttia paljasta ihoa miehen olisi syytä näyttää yökerhossa. (Vrt. aiempi blogaus Paljasta pintaa.)

Parin- ja työnhaun neuvojien ihmemaassa USA:ssa molempiin (siis työantajaan ja naiseen) vetoaa itsevarmuus ja silitysrauta. Miehille suunnattujen neuvontapalstojen kesto-ohje on välttää ryppyisissä vaatteissa kulkemista.

????

Ehkä meillä on erilainen veden kovuus tai erilaiset naiset, mutten ole koskaan kuullut treffien menneen pieleen ruttuisen paidan takia.

Hyviä ohjeita mielestäni ovat:
Älä liiku salihousuissa ja hihattomissa avonaisissa urheilupaidoissa muualla kuin salilla (jos sielläkään). Naiset eivät halua nähdä rintalihaksiasi kaupassa tai bussissa, vaan mieluummin aavistelevat tarjonnan vaatteiden läpi. Tiukat pyöräilyshortsit voivat toimia muihin miehiin, heteronaisiin eivät missään olosuhteissa.

Pukeudu vaatteisiin, joissa voit tuntea olosi rennoksi. Useimpia naisia ei kiinnosta, onko se puku, t-paita ja farkut vai jokin muu viritys, kunhan itse viihdyt olemuksessasi.

Laita punainen paita päällesi, kun menet baariin. Tiede todistaa, että naiset toimivat kuin simpanssit: uskovat punaisen uroon olevan seksikkäin ja statukseltaan korkeimmalla.

Rochesterin yliopisto testasi amerikkalaisten, englantilaisten, saksalaisten ja kiinalaisten 19-22 -vuotiaiden naisten mieltymyksiä vaihtamalla tietokoneella miehille eriväriset paidat tai kuvan kehykset. Punainen mies on yli kaksi kertaa seksikkäämpi kuin siniseen pukeutunut. Hän on myös komeampi ja hänen uskotaan olevan korkeammassa asemassa (kuin sinisen miehen).

Aiemmissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että punainen saa naiset näyttämään seksikkäämmiltä vastakkaisen sukupuolen silmissä. Nyt on todistettu, että punainen toimii molemmilla.

Kertokaa kokemuksistanne miehet! Toimiiko?

Journal of Experimental Psychology: General 2010, Vol.139, No 3.


Klitoriksen seikkailut  12

Olipa kerran kauan kauan sitten pienen pieni klitoris, joka eleli onnellisena emäntänsä jalkojen välissä. Toiset emännät tiesivät enemmän tuon ystävän olemassaolosta, toiset vähemmän.

Klitoris tiesi itsestään liikkuvan paljon omituisia huhuja ja oli siitä hyvin hyvin surullinen. 1500-luvulla lääketiede määritteli yhden sukupuolen, miehen. Jos joku erehtyi kirjoittamaan klitoriksesta seksuaalisen nautinnon lähteenä, sai tämä kanta runsaasti vastustusta. Ajatus oli kamala. Muka nainen pystyisi antamaan itselleen nautintoa. Ja myös toisille naisille. Sairasta.

Klitoris vetäisi suuttuneena häpyhuulet ympärilleen ja mökötti. Saatanan miehet, se ajatteli ja odotti vuosisatoja, että jostakin tulisi viisaus ja ymmärrys.

Tapahtui niinä päivinä vuonna 1855, että siittiö löysi munasolun. Eikä mikä tahansa siittiö ja munasolu. Seuraavana vuonna kaivoi itsensä äitinsä vaginasta Sigmund Freud. Psykoanalyytikko jo syntyessään.

Kun Sigmundista kasvoi iso mies, päätti hän valistaa kansakuntaa vähän tuosta pikku veitikasta. Klitoris kurkkasi pesästään, mutta vetäisi luukut saman tien kiinni.

Sigmund katsoi taakse lääketieteeseen, sitten eteensä omaan penikseensä, otti kynän käteensä ja kirjoitti:

”Biologia päätyy pitämään naisen häpykieltä miehen peniksen korvikkeena. Pikkutyttö ei ole yhtä yksipuolinen nähdessään pojan toisenlaisen sukupuolielimen. Tyttö on heti valmis tunnustamaan sen oikeaksi ja lankeaa peniskateuden pauloihin, kuten näkyy hänen toiveistaan olla itsekin poika, millä taas puolestaan on merkitseviä seuraamuksia.”

Sigmund katseli vehjettään ja oli siitä tavattoman ylpeä. Hän ymmärsi, että klitoris on keskenkasvuinen penis, joka aiheuttaa tytölle vajavuuden ja huonommuuden tunnetta. Ellei, Sigmund tuumi. Ellei tyttö luovu maskuliinisesta klitoraalisesta nautinnosta ja siirrä sitä feminiiniseen vaginaan.

Sigmund oli niin lähellä valaistumistaan, että laski allensa ilopissat. Siis.

Kehittyessään tytöstä naiseksi nainen torjuu maskuliinisen klitoriksen ja kieltää täten oman seksuaalisuutensa. Miehen tehtävä on houkutella nainen heteroseksuaaliseen yhdyntään ja tehdä naisesta jälleen seksuaalinen olento! Sigge oli tyytyväinen. Hänen peniksellään oli missio. Pelastaa hätää kärsivä nainen.

Klitoris vaipui masennukseen ja pysytteli hissunkissun 1900-luvulle asti, jolloin se pääsikin valokeilaan oikein kunnolla. Tosin elokuvatähtenä klitoris näytteli nauttivansa eikä suostunut turpoamaan, mutta ei se haitannut yleisöä ollenkaan.

Voi kunpa jonakin päivänä jokainen ihminen jokaisessa maailmankolkassa kunnioittaisi minua, klitoris huokaisi ja vaipui syviin mietteisiin odottamaan.

Sen pituinen se.

Lähde: Annamari Vänskä: ”Avain taivaaseen ja helvettiin – Vaeltavan klitoriksen kulttuurihistoria” teoksessa Pornoakatemia! 2007


Leikellyt miehet  22

Postiluukusta tipahtaneen ilmaisjakelulehden mukaan miehet rynnivät kauneusleikkauksiin. Jopa 30-40 prosenttia plastiikkakirurgille kirmaavista on nykyään äijiä (erään sairaalan mukaan).

Kirurgien kuningas herra N on sitä mieltä, että meillä vallitsevat naisten määräämät pariutumismarkkinat. Mimmit valkkaavat parhaat miehet päältä – ja kelvatakseen miesten on nostettava markkina-arvoaan, muun muassa parantamalla ulkonäköään.

Useimmilta ihmisiltä leikataan silmäluomet. Tottakai, jos ei muuten näe. Miehille tehdään paljon hiustensiirtoja. No, jos ei kestä ilman tukkaa. (Monet pitävät kaljuista, mutta eihän se tähän kuulu.)

Miehille leikataan uusia neniä. Aha, niin leikataan naisillekin.

Miehiltä poistetaan tissejä. Ihan ymmärrettävää, ettei mies halua rasvaisia rintoja. Mutta moni voisi rasvaimujen sijaan urheilla ja ryhtyä syömään parempaa ruokaa tai vähemmän.

Lehden kuvassa naiskirurgi piirtelee varsin hoikan näköisen miehen mahaan ympyrää, josta on tarkoitus imeä rasvaa. Kuvan miehellä ei ole yhtään hyllyvää ihraa masussaan. Olen ymmärtänyt, että rasvaimu voi olla vaarallista. Miten oikea lääkäri suostuu leikkaamaan täysin kuosissa olevaa ihmistä aiheuttaen hänelle turhan terveysriskin?

Eipä siinä mitään, jos jonkun elämän tärkein asia on näyttää mahdollisimman hyvältä. Ja saada mahdollisimman hyvännäköinen kumppani.

Veikkaan että ”markkina-arvoa” nostaisi paremmin aito kaunis vartalo. Sellainen asfalttitöissä, jääkiekossa, rekkivoimistelussa, uimahypyssä tai salilla saatu. Luulen naisten arvostavan viimeisteltyä ulkonäköä enemmän sellaista reipasta luonnetta ja maskuliinisuutta joiden voimin mies menee elämässä eteenpäin ja laittaa jalkaprässin laulamaan.


Piekse persettäni  16

Seksiä siellä, seksiä täällä, siellä aah täällä aah, joka puolella aah aah, hiiala hiiala hei.

Jos joku väittää, että nykyään on seksiä joka puolella, niin on sitä osattu ennen vanhaankin.

Isännät, emännät, rengit ja piiat pistivät menemään niin että oljet pöllysivät. Härskit setämiehet riiustelivat lavatansseissa ja naapurit Erkot runkkasivat ikkunan takana. Tyttärien tissit pullahtivat ”vahingossa” esiin ja vaatteet tipahtivat järvenrannalle poikain tiiraillessa pusikossa.

Todistusaineistoa:

Elias Lönnrot.

Mies, joka ansaitsee kaiken kunnian olla oma virkkeensä omalla rivillänsä.
Mies joka käveli tuhansia kilometrejä kerätäkseen runoja.
Mies joka teki aivan helvetillisen työn suomen kielen eteen ja taakse, kirjoitti ylös myös hieman roisimpaa materiaalia.

Häveliäisyyssyistä tämäkin runo pysyi kansalta salassa vuoteen 1997 asti, jolloin se julkaistiin kokoelmassa Suomen kansan vanhat runot. (Fun fact. 90-luvulla Suomessa sallittiin muutakin kuin Lönnrotin keräämät rivoudet. Vuoden 1999 laki salli pornografiassa esitettävän suuseksiä, spermakuvia, seksiapuvälineitä ja anaaliyhdyntää.)

Piika kivellä

Piika istupi kivellä…
Jo on lyöty lörtykällä,
pantu nahkapaalikalla.
Nussi pipit, nussi papit,
nussi rikkahat ritarit,
vielä tunki tuomaritki,
tunki tuomarin kasakat
sekä mietti mittaritki
rajan varsin raunioilla.
Vielä minua seppä sertti,
senki sertti seisallahan
pajassa paletta vasten,
liettä vasten liekutteli,
kolmasti sepän kolari.
Tuoll’ on mulkut muunnäköset,
kyrpä kelpo kyynärätä,
kara kahta kirvesvartta
jolla pieksi persettäni
rapsutti rakoni suuta.
Siitä on asti auki ollut,
iän kaiken kirvellähän
tuon pahan palikan jälken,
murhamiehen mulkun työstä.

Tämän pohjoiskarjalaisen runonlaulajan kanssa minunlaiseni törkyturpa olisi viihtynyt tovin jos toisenkin. Olisimme voineet ottaa pientä kisaa kahvikupposen äärellä. Runo jatkuu vielä pitkän pätkän ja loppuu sanoihin:

Voi mun voista vittuani,
rasvaista rakoni päätä,
kun se raukui rastaana,
vinkui viisillä sanoilla.

Lauantaina on sitten suurten miesten päivä. Eliaksen nimpparit ja herra Agricolan ikioma juhlapäivä. Liputan, arvostan ja kumarran.


Täydennä minut  3

Monissa parinvalinta- ja rakkaustutkimuksissa on päädytty kumppaneiden samankaltaisuuden erinomaisuuteen. Parhaiten kestävät liitot, joissa osapuolilla on sama arvomaailma ja melko samankaltaiset luonteet. Tilastollisesti taustojen radikaali erilaisuus aiheuttaakin suuren eroriskin.

Kaikki eivät kuitenkaan halua itsensä kaltaista kumppania. Monet haluavat itseään täydentävän parin; erilaisuus voi olla kiehtovaa.

Vastakohtavalintaa alettiin selittää vaihtoteorialla USA:ssa jo 1940-luvulla. (Henry Laasanen ei siis ole keksinyt sitä.) Erilaiset investointimallit ja tasapainoteoriat täydentävät vaihtomallia.

Ihminen hakee kumppania, joka tarjoaa parisuhteessa henkisiä ja aineellisia palkintoja. Suhde on sijoitus, jossa molemmat investoijat punnitsevat omia ja toisen antamia panoksia. Parinvalinta perustuu tarpeiden tyydytykseen ja miesten ja naisten oletetaan täydentävän toisiaan. (Teoria lähtee siitä, että miehet ja naiset ovat perustavanlaatuisesti hyvin erilaisia keskenään.) Hyvässä suhteessa hyötyjen ja haittojen summat ovat tasapainossa.

Hyötyjä ovat kaikki mielihyvää ja etua tuovat emotionaaliset tai aineelliset palkinnot. Haittoja ovat kaikki vaiva, työ ja panostus, joka aiheuttaa ahdistusta tai epämukavuutta.

Vaihtoteorian mukaan jokaisessa asuu pieni kirjanpitäjä, joka yrittää vähän hyötyä suhteesta.

Tasapaino saavutetaan kun parin panos-tuotos-suhteen erotus on nolla (henkilön 1 palkkiot jaettuna hinnalla miinus henkilön 2 palkkiot jaettuna hinnalla = 0).

Jos suhde ei ole yhtään balanssissa näiden saamisten ja antamisten jälkeen, on vähintään toinen vähän katkera tai ainakin uupunut.

En ihan usko tähän teoriaan. Tai uskon, että useimmille ihmisille suhteen täytyy olla jotenkin tyydyttävä että sitä jaksaa jatkaa. Mutta useimmat tuntemani ihmiset eivät kulje raksuttamassa panoksia ja tuotoksia ihmissuhdelaskimessaan. Laskelmoijat ovat useimpien mielestä vastenmielisiä. Heille ystävät ovat verkostoja ja kumppani sijoitus.

Näistä laskelmista puuttuu se ihmeellinen kemia, jota ei pysty matematiikalla esille vääntämään.


Saalistajat  17

En ole mikään kedon kaunein kukkanen (tuo kuva on photoshopattu), mutta kyllä tästäkin maailmasta löytyy paikkoja, joissa tämmöinen hempukka saa huomiota. Suomen rajojen ulkopuolelta löytyy useitakin paikkoja. Ja sitten on Kaarle XII.

Jos Thaimaasta haetaan vaimoa, niin Balilta voi sitten ottaa mukaansa miehen. Rannalla yksikään valkoinen länkkärinainen ei istunut itsekseen, sillä vieressä kyykki paikallinen surffari, jonka sortsit keikkuivat kutsuvasti vesirajan tietämissä, vatsassa komeili sikspäkki ja meriveden sotkema tukka hulmusi tuulessa.

Surffari ei aina ehtinyt ensimmäiseksi paikalle, sillä vähän väliä joku paikallinen porukka asettui muka vahingossa hymyilemään valkoisen ruhon taakse. Siis ihan lähellä. Ja yksi oli edessä ottamassa valokuvaa. Myös videokuvaajilla oli tsuumi kovassa käytössä. En uskalla edes arvata, kuinka monessa kotivideossa kaivelen persettäni.

Joku mies huikkasi Balilla ystävälleni ehkä parhaan iskurepliikin ikinä.

”Hello! I’m single.”

Tässä on sitä aitoa epätoivon karaistamaa parinmetsästyksen makua. Jos nainen kävelee kadulla viiden kilometrin tuntivauhdilla, ei siinä hirveästi ole aikaa jaaritella.

Olihan se huomio paikka paikoin jo häiritsevääkin, mutta ymmärtäähän tuon. Paikallinen nainen ei keiku vähissä pukeissa rannalla tai missään muuallakaan vaan hän on töissä. Töissä tuota vähäpukeista rahoissa kieriskelevää turistia varten. (Arvoltaan suurin Indonesian seteli vastaa Suomessa noin kymmentä euroa, että oli siinä meikeläisenkin, köyhyysrajan alapuolella elävän opiskelijan lompakko pullollaan.)

Niin ja sitten on Kaarle XII. Tuo lihatiskien Stockmann, jossa iskurepliikit vaihtelevat perinteisistä uutuuksiin.

”Mitä instrumentteja te soitatte?”

Meinasin vastata, että nahkafagottia, mutta kohteliaisuussyistä päätin hillitä itseni. Kyllähän aina saa yrittää.

Huomio naiset! Kannattaa valita ulkomailta sellainen saalistuspaikka, joka ei ole ruotsalaisten valloittama, kuten esimerkiksi Thaimaan Phi Phin saari. Ruotsalaiset naiset ovat jumalauta sentään niin helvetin kauniita. Eloveena-tyttöjä, joilla on tuuhea kaunis tukka ja täydellinen rusketus. Siinä kyllä itsetunto kärsii, kun oma tukka valuu harmaana pitkin kasvoja ja keho vaihtelee punaisen ja valkoisen värin välillä.

Tulispa kesä.


Rakkausnarkomaani  5

Osa ihmisistä rakastuu usein ja äkillisesti.

Joillakuilla on tunne-elämä jatkuvassa liikkeessä. Voimakkaat tunteet hyökyvät päälle - ja laimenevat yhtä nopeasti.

Kasvatustieteen professori Kaarina Määtän mukaan he ilmeisesti kärsivät kyvyttömyydestä kokea syvempiä tunteita. Kyvyttömyys johtaa jatkuvaan rakkaudenkaipuuseen ja rakastumisalttiuteen. Rakastumiskierteeseen päätyy henkilö, joka on kyllästynyt itseensä ja elämäänsä.

Jatkuva rakastumisen ja uuden suhteen tarve voi olla rakkausnarkomaniaa tai romanssiaddiktiota. Hullaantumisen ja rakastumisen tunteen etsimisestä voi tulla pakkomielle.

Rakkausnarkomaani pitää rakastumista tärkeimpänä asiana elämässä. Hän rakastuu rakastumiseen.

Kun arki alkaa tai suhde vakiintuu, rakkausnarkomaanilla on jo uusi haku päällä.

Rakkausnarkomaanin tunnistaa nopeasti vaihtuvista suhteista ja pakkotoiminnoista, joita hän toistaa saadakseen kokea rakastumiskicksit uudestaan ja uudestaan.

Salamarakastujan elämässä täytyy olla ihmissuhdehaastetta ja jännitystä, joka päivä. Rakkausnarkkari on ikävän viehätysvoimainen. Toisin kuin useimmat vähän hitaammin etenevät vakavaa suhdetta etsivät, hän pistää kaiken peliin heti ja vaikuttaa ihanan jännittävältä.

Syvempään rakkauteen kykenevä uhri voi jäädä pahasti dumpatuksi ja pitkäksi aikaa ihmettelemään, mitä oikein tapahtui. Pitkä jono itkeviä entisiä paljastuu useimmiten liian myöhään.

Kaarina Määttä: Rakastumisen lumous.