Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on tietoinen.

Isot häät - hyvä avioliitto

Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan nuorten aikuisten kannattaa elää mahdollisimman konservatiivista elämää, jos he haluavat päästä onnelliseen avioliittoon. Amerikkalaisten avioelämää tutkivan the National Marriage Projectin raportin mukaan kolme tärkeää elämäntapaan liittyvää tekijää johtaa onnellisiin naimakauppoihin.

Denverin yliopiston tekemään tutkimukseen värvättiin vuosina 2007-2008 yli tuhat heterosuhteessa olevaa 18-34 -vuotiasta nuorta aikuista, joiden elämää seurattiin viiden vuoden ajan. 418 tutkittavaa päätyi naimisiin.

Avioliittojen laatua tutkittuaan psykologit Galena K. Rhoades ja Scott M. Stanley tulivat siihen tulokseen, ettei kannata karata kahdestaan naimisiin. Kunnon häät pitäneet parit olivat muita onnellisempia.

Ja mitä isommat häät, sitä parempilaatuinen avioliitto oli palkkiona. Seuraako onni vain rikkaita? Ehei. Tutkijat poissulkivat varallisuuden, koulutuksen, uskonnon, etnisen taustan ym. taustamuuttujien vaikutukset, ja totesivat kunnon kemujen ihan oikeasti ennustavan parempaa avio-onnea.

Ilmeisesti suuren joukon edessä annettu lupaus velvoittaa enemmän kuin salaa naimisiin menneiden kahdenkeskinen sopimus. Toisena selityksenä tutkijat pitivät ison tukijoukon apua, lämpöä ja rakkautta. (Hieman surulliselta tuntuu pienen suvun ja niukan ystäväpiirin omaavien parien kannalta, jos ei edes oma parisuhde tuo onnea elämään.)

Mitä enemmän häslinkiä ja parisuhteita pareilla oli ollut ennen avioliittoa, sitä huonompilaatuinen heidän liittonsa oli. Tutkijat arvelevat runsaiden parisuhdekokemusten vain aiheuttavan liikaa vertailua, ja sen tiedostamista, että jossain saattaa olla vielä parempi vaihtoehto. Paljon sutinaa kokeneet avioparit saattavat myös huonona hetkenä muistella jotakin exää, joka oli sentään tosi hyvä sängyssä.

Mittava kokemus eroista syö myös avio-onnea. Jo monta kertaa parisuhteen päättänyt saattaa pitää avioeroa ihan käypänä vaihtoehtona. Miksi juuri tämä suhde vaatii jatkoa?

Mitä tietoisemmin parit tekivät päätöksiä uusien askelien ottamisesta parisuhteen polulla, sitä onnellisempi oli heidän avioliittonsa. Parit jotka vahingossa ajautuivat asumaan yhdessä, tai tekivät lapsia puolivahingossa, olivat muita onnettomampia. Tutkimuksen mukaan lisääntyminen vasta avioliiton solmimisen jälkeen takaa paremman avio-onnen.

Nuorten aikuisten vapaampi ja kokeilevampi parisuhde-elämä johtaa tämän tutkimuksen mukaan vain huonompiin avioliittoihin. Perinteet kunniaan ja ekan kanssa naimisiin? Olisiko siinä onnen salaisuus?


Intuitiivinen rakastaja  5

Kaikki eivät usko rakkauteen ensi silmäyksellä.

Intuitiotutkimukset osoittavat, että se on mahdollista ja tietyssä mielessä jopa suositeltavaa. Virginian yliopiston psykologian tutkija Timothy D. Wilson väittää mutun ennustavan paremmin romanttisen rakkauden tulevaisuuden kuin rationaalisesti perustellut preferenssit. Wilsonin mukaan kokemus parantaa intuitiota.

Joskus kokemukset antavat todellisuudesta vinoutuneen kuvan. (Ehkä onnettoman suhteen jälkeen ei kannata vihata KAIKKIA miehiä/ naisia.)

Ihmisen tietoinen mieli voi olla eri mieltä alitajunnan kanssa. Jossakin tilanteessa voi esimerkiksi tuntea mieletöntä vetoa henkilöön, joka rationaalisesti ajatellen ei oikein sopisi omaan elämään.

Jos haluaa parantaa intuitiivisia kykyjään, mikä on suositeltavaa ihmissuhteissa, sillä taitava intuition käyttäjä on paitsi parempi ystävä myös ihanampi rakastaja (koska osaa aavistaa, mitä toinen toivoo tai mistä hän voisi pitää), voi kokeilla seuraavia asiantuntijoiden vinkkejä:

Havainnoinnin, huomiokyvyn herkkyyden ja havaintojen erottelukyvyn kehittäminen parantavat intuition oikeellisuuden ja sen merkityksen arviointikykyä. Apuna voi käyttää mielikuvaharjoituksia, meditaatiota ja rentoutumista. Kannattaa myös tarkkailla kehollisia aistimuksiaan.

Mihin kiinnität huomiosi, miten reagoit aistimuksiin, miten käsittelet reaktioita? Onko tapanasi reagoida aina tietyllä tavalla? Yritätkö kontrolloida kaikkea?

Suomalaisten opiskelijoiden intuitio-kurssilla tyypillinen reaktio tietoisuuden lisääntymisestä oli kehon roolin avautuminen oman intuition havainnoinnissa. (Ihan lukkoon menneitä ihmisiä on muuten onnistuneesti hoidettu tanssiterapialla.)

Kahden intuitiivisen ihmisen (kehollinen) kohtaaminen voi olla erittäin antoisaa.

http://www.city.fi/artikkeli/Intuitio+vs.+j%E4rki/4360/