Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on tuottavuus.

Naiset eivät ehkä halua johtajiksi  11

Harvard Business Schoolin professori Francesca Ginon mukaan naisjohtajien vähyys ei johdukaan pelkästään naisten syrjimisestä.

Monessa tutkimuksessa on osoitettu, että naisia ja miehiä arvioidaan työelämässä eri kriteerein. Sekä miehet että naiset epäilevät herkästi naisten pätevyyttä ja johtamistaitoja. Naisille satelee miehiä vähemmän työtarjouksia, ja heille tarjotaan jo uran alussa pienempää palkkaa. Naiset myös kompastuvat miehiä useammin työelämän haasteisiin, kun heidän kykyjään ja ideoitaan aliarvioidaan.

Ginon mukaan Yhdysvaltojen 500 suurimman yrityksen ylimmistä johtopaikoista vain viisi prosenttia on naisilla. Juuri valmistuneen, lähes 22 000 yritystä koskevan maailmanlaajuisen tutkimuksen mukaan naisten pääseminen johtoon parantaa yritysten tuottavuutta.

Naisten tuoma lisäarvo johtuu pääasiassa siitä, että yritys hyötyy mahdollisimman monenlaisten näkökulmien tuomisesta päätöksentekoon. Naiseus sinänsä ei tee johtajasta parempaa.

Kun yritykset tietävät naisten tuoman hyödyn, miksi ne eivät palkkaa naisjohtajia?

Ginon mukaan asia ei ole niin yksinkertainen kuin on annettu ymmärtää. Kysymys ei ole pelkästään tasa-arvosta. Naiset eivät välttämättä koe olevansa syrjittyjä, eivätkä he läheskään aina aliarvioi kykyjänsä. Moni pätevä nainen tietää varsin hyvin pystyvänsä johtajaksi.

Laajan saksalaistutkimuksen mukaan naiset eivät koe hyötyvänsä johtajan asemasta yhtä paljon kuin miehet. Saksassa seurattiin vuosina 1984-2011 kotitalouksia. Joka vuosi ihmisiltä kysyttiin mm. kuinka onnelliseksi he kokonaisuudessaan kokevat elämänsä.

Tutkimukseen osallistui 27 000 tavallista aikuista ja 3 174 johtajaa, joista kolmasosa oli naisia. Ihmisten piti arvioida omaa onnellisuuttaan asteikolla nollasta kymppiin, jossa 10 oli erittäin onnellinen.

Tavallisessa asemassa olevat miehet ja naiset ovat keskimäärin yhtä onnellisia. Tyypillinen ihminen koki elämänsä 7.1 arvoiseksi. Miesjohtajat ovat kaikista onnellisimpia. Heidän tyytyväisyysarvionsa on keskimäärin 7.3. Sen sijaan naisjohtajat arvioivat onnensa vain tasan seiskan arvoiseksi, eli he olivat hieman keskivertoihmistä tyytymättömämpiä elämäänsä.

Mikä naisjohtajia riepoo?

Johtajuus tuo mukanaan paljon etuja. Muhkea palkka, maine, kunnia, valta ja vaikutusvalta kiehtovat monia. Johtajan täytyy tehdä myös uhrauksia. Pomoilla on vähemmän vapaa-aikaa kuin muilla. Naiset kokevat tämän ajan vaihtamisen rahaksi miehiä selvemmin uhrauksena.

Naiset kärsivät ennen kaikkea siitä, että perheelle ei jää juuri aikaa.

Ginon ryhmän tekemä tutkimus osoittaa, että kun naisille ja miehille tarjotaan työssä etenemismahdollisuutta, he näkevät molemmat ylemmän aseman aivan yhtä saavutettavissa olevana, mutta naiset pitävät ylenemistä vähemmän houkuttelevana kuin miehet.

Naiset kokevat uuden tehtävän vaatimien uhrausten seuraukset muulle elämälleen miehiä haitallisempina. Naisilla on tutkimusten mukaan miehiä useampia tavoitteita elämässään, ns. monta rautaa tulessa. Ginon ryhmän tutkimuksessa selvitettiin opiskelijoiden ja johtajien haaveita ja tavoitteita elämässä. Naisten lista on pidempi kuin miehillä.

Ginon mukaan naiset saavat myös miehiä vähemmän tukea kotitöissä ja lastenhoidossa. Yksi syy naisten nihkeyteen hakeutua johtopaikoille voi olla heidän epäilynsä siitä, ettei mies suostu ottamaan aiempaa enempää vastuuta kodista ja lapsista.

Tutkimuksissa kävi myös ilmi, että naiset arvostavat vapaa-aikaa miehiä enemmän. Kaiken lisäksi raha houkuttelee miehiä naisia enemmän.

Saksalaistutkimuksessa selvisi, että kun miehen saa onnellisemmaksi jo 5 000 euron palkankorotuksella, tarvitsee nainen saman tyytyväisyystason saavuttamiseen 12 000 euron ekstrapalkkion.

Jotta yritykset saisivat houkuteltua enemmän naisjohtajia, niiden tulisi siis keskittyä korottamaan naisjohtajien palkkoja (nythän ne ovat miesten palkkioita pienempiä), ja naisjohtajille pitäisi myös tarjota joustavampia työaikoja ja mahdollisuutta olla myös perheen kanssa.

Tosiasia on, että myös monet miehet olisivat innokkaampia hakeutumaan johtotehtäviin, jos pomon paikka ei merkitsisi luopumista vapaa-ajasta kokonaan.


Useamman lapsen äidit ovat huippuja töissä  2

Yhdysvalloissa on laajasti kirjoitettu viime vuonna ilmestyneestä tutkimusraportista, jonka mukaan työntekijöiden lisääntyminen on yhteydessä työtehoon.

Lähes 10 000 taloustieteilijän tuottavuutta mitanneessa tutkimuksessa kävi ilmi jänniä asioita.

Tehokkaina pidetyt lapsettomat työntekijät eivät olekaan tuotteliaimpia. Naimisissa olevat naiset ovat parempia työntekijöitä kuin sinkut, mutta kaikkein parhaimpia ekonomisteja ovat kahden tai useamman lapsen äidit. Myös useamman lapsen isät olivat parempia kuin muut miehet.

Lapsia ei kannata kuitenkaan hankkia hyvin nuorena, jos haluaa menestyä kovien vaatimusten ammateissa. Parikymppisenä äideiksi tulleet eivät olleet menestyneet työelämässä.

Myöskään aivan pienten lasten äidit eivät olleet kovin tehokkaita töissä. Työntekijän kokonaishyödyllisyyttä tarkastellessa tutkijat huomasivat kuitenkin, että vähintään kahden lapsen vanhemmat paransivat suoritustaan huimasti pikkulapsivaiheen jälkeen.

Yhdysvalloissa korkeasti koulutetuilla ja hyvin palkatuilla työntekijöillä on varaa palkata lastenvahteja ja siivousapua, mikä helpottaa jaksamista työelämässä. Tutkimukseen osallistuivat vain työelämässä olevat ekonomistit, joten voi olla, että kotiin jääneet suurperheiden äidit tai isät ovat toisenlaisia.

Mikä on syy ja mikä seuraus?

Monet feministit ovat mainostaneet äitiyttä hyvänä johtajakoulutuksena. Jatkuva joukkojen johtaminen, aikatauluttaminen ja tehokkuuden pakko lapsilaumaa ja suurta kotitaloutta pyörittäessä harjaannuttaa äidin myös työelämän kannalta ihanteelliseksi organisoijaksi.

Toisaalta tutkijat pohtivat, että ehkä jotkut ihmiset vain ovat fiksumpia ja tehokkaampia kuin toiset ("Survival of The Fittest"), eli alun alkaen pätevät ja aikaansaavat henkilöt pystyvät hankkimaan muita enemmän lapsia, ja samaan aikaan he menestyvät samoista syistä myös työssään.

The Washington Post on tehnyt aiheesta näppärän jutun, jossa tiivistetään tärkeimmät tutkimustulokset. Alkuperäisraportti on netissä pdf-muodossa, mikäli tarkemmat tutkimusmenetelmät kiinnostavat.

Palkkaneuvotteluihin kannattaa valmistautua lukemalla tämäkin. Äidit ja työnantajat ovat sitä mieltä, että lastenteko kannattaa.

Parenthood and Productivity of Highly Skilled Labor: Evidence from the Groves of Academe
Matthias Krapf, Heinrich W. Ursprung, and Christian Zimmermann. January 11, 2014.