Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on vaarallinen.

Romanttisuuden ihailu voi olla vaarallista  2

Yhdysvaltalaistutkijoiden mielestä länsimaissa hehkutetaan romanttisuuden hyviä puolia harhaanjohtavasti. Mediassa mm. esitetään kumppanin määräily ja mustasukkaisuus usein yllättävän positiivisessa valossa. Esimerkiksi miesten kontrollinhalua saatetaan pitää merkkinä rakkaudesta ja sitoutumishalusta.

Psykologian tutkijat selvittivät heterosuhteessa elävien naisten käsityksiä romanttisuudesta. He keskittyivät kolmeen kysymykseen. Hyväksyykö nainen romanttisuuden ideologian, ihaileeko hän romanttisia parisuhteita ja pitääkö hän kumppaninsa mustasukkaisuutta hyvänä asiana?

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää pitävätkö naiset miehensä kontrolloivaa käytöstä romanttisena, ja toisekseen yhdistyvätkö naisten ”romanttisuutta” ihannoivat käsitykset mahdollisesti koettuun henkiseen tai fyysiseen väkivaltaan parisuhteessa.

Romanttiset uskomukset ovat yhteydessä kumppanin kontrolloivan käytöksen ihannointiin, ja kontrolloiva käytös taas korreloi lähisuhdeväkivallan kanssa. Romanttisilla uskomuksilla oli myös vahva epäsuora yhteys parisuhdeväkivaltaan.

Näennäisesti positiiviselta näyttävä romanttisuusideologia voi siis salakavalasti kätkeä alleen erittäin negatiiviset seuraukset.

Tutkijoiden mukaan löydöksistä voi olla hyötyä kliinikoille ja lähisuhdeväkivallan ehkäisyn parissa työskenteleville. Traditionaaliset käsitykset terveestä tai ihanteellisesta parisuhteesta täytyy mahdollisesti uudelleenarvioida.


Näin saat miehen ihastumaan  1

Otsikko on tietysti moraaliton, mutta niin on seuraava vihjekin. Monet ihmiset käyttävät joka tapauksessa kaikenlaisia kepulikonsteja rakkauden tantereilla, joten menköön.

Henkka Hyppösen kirjassa Pelon hinta (s. 53-54, Tammi 2014) kuvaillaan vanhaa Donald Duttonin ja Arthur Aronin tutkimusta, jossa hienosti käytettiin hyväksi "miesten luontaista pelottaviin tilanteisiin liittyvää adrenaliiniryöppyä".

Dutton ja Aron todistivat miten vaikeaa on tulkita omia tunteita, ja miten helposti niitä voidaan johtaa harhaan.

Sinänsä miesten taipumus mennä sekaisin kauneudesta ei ole mikään uutinen.

On esimerkiksi testeissä ja tosielämässä todettu, että kaiken ikäiset miehet alkavat ottaa turhaa riskiä kauniin nuoren naisen nähdessään.

Kauneus, halu ja vaara kulkevat käsi kädessä. Mutta mikä on syy ja mikä seuraus?

Donald Duttonin ja Arthur Aronin tekemissä siltakokeissa saatiin hienosti esille ihmisen (tässä miehen) tarve lukea fyysisiä ääritiloja tietynlaisiksi tunteiksi kognitiivisen vihjeen perusteella.

Joukko miehiä jaettiin kahtia ja heidät laitettiin kävelemään riippusillan yli. Toinen joukko sai ylittää kesyn sillan, toinen joutui vaarallisen oloiselle kiikkerälle sillalle.

Vastarannalla odotti viehättävä naishaastattelija, jonka tehtävänä oli kysyä muutama kysymys sillan ylittäneiltä miehiltä. Jokainen sai myös hänen puhelinnumeronsa, johon saisi soittaa, jos tulee kysymyksiä mieleen.

Arvaatte varmaan kumman sillan ylittäneille miehille tuli hirveä tarve soittaa naiselle. Vaarallisen sillan ylittäminen nosti miesten adrenaliinitasoja ja vireystilaa. Kerättyään rohkeutensa ja ylitettyään sillan, he virheellisesti tulkitsivat kiihtyneen tilansa ihastumiseksi sopivaa nuorta naista kohtaan. Näin tutkijat arvelivatkin ennakkoon.

Jos haluat miehen ihastuvan sinuun, järjestä vaarallinen ja jännittävä tehtävä, josta suoriuduttuaan mies lankeaa paikalle osuneeseen naiseen, eli sinuun.

En tiedä, miten kauan miehen tulkinta tilanteesta säilyy samana. Saattaa olla, ettei ihastuminen jatku kovin pitkään, jos hän tajuaa, ettei fyysinen reaktio johdukaan sinun ihanuudestasi. Jotkut naiset järjestävät vaarallisia tilanteita solkenaan. Ehkä he eivät usko omaan viehätysvoimaansa?


Vaarallinen loma  5

Jos et ole vielä lomaillut uuden kumppanisi kanssa, varo. Brittilehti Independent kirjoitti lomasaitin (sunshine.co.uk) kyselystä, jonka mukaan eka loma sisältää isoja riskejä. Noin 25 prosenttia brittipareista eroaa ensimmäisen yhteisen loman aikana tai pian sen jälkeen.

Tässä tiedoksi kymmenen yleisintä syytä:
Lähes 70 prosenttia dumppasi parin, koska tämä tuijotteli liikaa muita ihmisiä rannalla.
Epäsopiva lomavaatetus sai melkein 50 prosenttia vastaajista kärsimään niin paljon, ettei kestä ajatusta tyylittömästä kumppanista enää lomaakaan.
43 prosenttia oli joutunut lomalle liian pihin kanssa. Kaikista loukkaavimpana oli koettu halvimman mahdollisen ruokapaikan etsiskelyä.
Liika kännäily ei ole kivaa sille toiselle.
Epäkohteliaisuus muita lomailijoita kohtaan ei nosta parisuhdestatusta.
Epäaktiivisuus ja pysyttely hotellialueella on mälsää.
Englantilaisbaarien preferointi, kun kumppani olisi halunnut tutustua paikalliseen anniskeluyksikköön ei oo kivaa. (Älä siis vie kysymättä rakastasi sinne suomibaariin.)
Kuumuudesta valittaminen on niin tyhmää.
Huonot käytöstavat henkilökuntaa tai paikallisia kohtaan nolostuttavat kumppania.
Yksin retkille osallistuminen ei sovi. Pitää olla vähän sosiaalisempi, hei.

Minulla on vain hyviä lomakokemuksia. Mites muilla?