• Walter de Camp

Bordelliin talvehtimaan

Pattaya on suuri avonainen ulkoilmabordelli. Lansimaisia heteromiehiä, homomiehiä ja jonkin verran lesbonaisia saapuu talvisin lyhyemmäksi tai pidemmäksi aikaa kokemaan ja kokeilemaan Pattayan seksibaareja ja thaiprostituoituja. Pattayan meiningistä saa aavistuksen esimerkiksi tästä videosta.

Thaimaalaisessa seksibisneksessä on tapahtunut kymmenen viime vuoden aikana muutamia muutoksia.

1. Prostituoidut ovat siirtyneet seksibaareista ulos kadulle baarien edustalle. Vielä kymmenen vuotta sitten prostituoidut tytöt ja pojat pysyttelivät sisällä baareissa, jonne asiakkaiden oli mentävä nähdäkseen heitä. Nyt prostituoidut marssivat edestakaisin kadulla, aivan kuin he olisivat hyvällä asialla.

2. Prostituoidut thaitytöt ovat alkaneet laitattaa itselleen ihoon näkyvälle paikalle isoja tatuointeja. (Näette niitä videolla.) Normaaleilla thaitytöillä ei ole tatuointeja ainakaan näkyvillä, sillä naisten tatuoinnit ovat hyvin vierasta thaikulttuurissa. Prostituoidut tytöt joutuvat lohkaisemaan palkastaan ison tukon rahaa saadakseen haluamansa tatuoinnin, joten tästä voi päätellä, että he haluavat julistaa olevansa prostituoituja.

3. Bangkokin seksibaareista ovat nuoremmat länsimaiset miesasiakkaat melko tyystin kadonneet. Tunnelma Bangkokin seksibaareissa on kuin eläkeläismiesten hulvattomassa illanvietossa. Kukaan ei osaa selittää nuorten miesten katoamisen syytä, mutta epäillään kohonneiden hintojen vaikuttaneen asiaan. Pattayalla nuoretkin miehet käyttävät edelleen thaityttöjen seksipalveluja.

TALVEHTIJAT

Pattaya on eläkeläismiesten suosima talvenviettopaikka. Monet eläkeläismiehet tulevat Pattayalle koko talveksi. He ikään kuin talvehtivat bordellissa. Asiakkaina.

Monet heistä ovat suomalaisia.

Suomalaisilla vanhemmilla Pattaya-miehillä on usein taustana alkoholiongelma. Niinpä Pattayalla miehet kokoontuvat AA-ryhmiinsä.

Nämä vanhat ikihongat, kyyniset kärpästatit, ovat melkein aina läskin painamia köntyksiä. Nuoret tytöt tai pojat joutuvat välillä auttamaan "miesystävälleen" jopa t-paidan päälle, kun tämä ei pysty pukeutumaan paitaan omin voimin. Tai thaityttö tai thaipoika taluttaa "rakastajaansa" uimaan.

Pattaya oli myos WinCapitan pyramidikusetuksen uhrien base camp. Miehet sijoittivat rahojaan helpon neton odotuksessa toivoen pystyvänsä sillä tavalla takaamaan itselleen fyrkat tulevienkin talvien bordellimatkoihin.

En missään tapauksessa kannata arvokasta vanhenemista. Päinvastoin, mielestäni on hienoa, jos ollaan vanhoinakin hölmöja ja tuuletetaan pitkin maailmaa ja digataan uusista ideoista hautaan asti. Mutta... there are good pappas and bad pappas.

PS Tosin on olemassa myös good girls and bad girls ja good boys and bad boys ja good mamas and bad mamas. Joten en heitä ensimmäistä papaijaa. Totean vain tilanteen.

16 kommenttia

Anonyymi

20.12.2009 18:43

Toivoa voi, että nuorten miesten katoamisen syynä olisi perille mennyt valistus (?) sekä ikävät tuliaiset ja muut pöpöt joita kukaan ei enää halua tuoda kotiinsa, eikä kärsiä niistä, tai varsinkaan kuolla niihin.

Kurjinta on, että jopa lapsia joutuu seksiorjiksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

20.12.2009 23:26

Eivätköhän ne ole joka puolella maailmaa pääasiassa keski-ikäisiä ja vanhempia miehiä, jotka prostituoitujen palveluksiin turvautuvat. Syitä siihen, etteivät nuoret miehet käytä palveluja yhtä ahkerasti, on monia: hinta, taudit, valistuneisuus seksikaupan suhteen sekä se, että saa maksamattakin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

21.12.2009 13:44

vähän erinäköstä tyttöö kun suomessa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

21.12.2009 16:00

Onpa siellä paljon tyttöjä ihan vaan iltakävelyllä :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

25.12.2009 22:22

Mikähän tämä artikkelin viesti on? Tytöt kulki käsikynkkää ja ei nuo kovin ylipainoisia olleet nämä kuvissa esiintyvät ulkomaalaismiehet, saatika suomalaisia. Toki tuossa helteessä paikalliset pukeutuvat kevyesti. Pitääks se paikkansa tuo tatuointikommentti myös suomalaisnaisissa? Heilläkin olen nähnyt runsaasti tatuointeja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

25.12.2009 22:24

Vai aa-alaiset ne käy Pattiksella! Mistähän tuo on revitty Ja kai heilläkin on oikeus matkustaa vaikka intokiinaan tai Pattayalle.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

26.12.2009 04:15

Saapasjalkakissat ovat menossa töihin gogo-baariin, ei ne tuolla kokoiltaa tepastele ympäriinsä. Mutta hienoa täällä on hei! Tulkaa rohkeasti vaan!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

26.12.2009 12:23

Tan artikkelin kirjoittaja on nakojaan varsinainen asiantuntija Pattiksen suhteen :D:D reps :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
Jätä tyhjäksi

Walter de Camp

26.12.2009 21:12

Thaimaan prostituoitujen tatuointeja ja suomalaisten naisten tatuointeja ei voi verrata, sillä Suomessa naiselle on hyväksyttävää ottaa tatuointi, Thaimaassa taas tavalliset naiset eivät ota tatuointeja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.12.2009 16:47

Ei ole hyväksyttävää ottaa tatuointia, vaikka suomalainen olisikin. Minä en sitä hyväksy enkä ole ainut. Nuorella naisella tatuointi on ainoastaan ruma, vanhenevassa lihassa jopa vastenmielinen. Harva 50-vuotias enää pukeutuu kuin teinityttö, mutta lutkaleimoja kannetaan edelleen näkyvillä iästä piittaamatta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

30.12.2009 06:21

kauheaa propagandaa levittet sitten ja et päästä viestejä läpi...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
Jätä tyhjäksi

Walter de Camp

30.12.2009 11:32

En tiedä tosta propagandan levittämisestä, mutta viestien läpipääsemistä en estä enkä kontrolloi millään tavalla. Kaikki saavat heittää ihan vapaasti viestinsä kehään. Kommenttien lävettäminen on oikein ilahduttavaa. Musta on esimerkiksi aivan mielettömän masentavaa, kun kukaan ei ole kommentoinut mun "Joulupukki"-videotani.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.1.2010 10:54

Komeita ladyboita myös joukossa.
Erotitko???
:) :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
Jätä tyhjäksi

Walter de Camp

5.1.2010 14:14

Hmm...en ole ihan varma erotinko. Ladyboyden tunnistaminen on erittäin vaativa extremeurheilulaji.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

11.1.2010 01:12

Ainoastaan huorilla on tatuointeja, niin Suomessa kuin muuallakin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

11.1.2010 14:34

Nuoret ja/tai komeat valkoiset miehet saavat ilmaiseksi, ei baarihoroja vaan normaaleja opiskelijoita tms. Nämä naiset eivät anna rahan eivätkä maasta poispääsyn takia. Kauneimmat eivät näytä Suomeen asti tulevan vaimoiksi. Mitenkään vähättelemättä Suomen ihania naisia, Bangkokissa ja Pattayalla käytiin usein sama keskustelu miesten kesken: oman maan kauniit ja haluttavat naiset diivailevat, tekevät asiat vaikeaksi, stressaavat ja päättävät miesten seksielämästä, oli kyseessä pysyvämpää suhdetta tai ei. Nämä miehet eivät olleet vanhoja sovinisti-sika-läskejä vaan hyväkäytöksisiä, siistejä kolmenkympin molemmin puolin jotka olivat myös kyllästyneet sedulameininkiin missä yhtä naista piirittää kymmenen miestä ja nyrpistellään nenää. Täällä kääntyi kaikki päälaelleen.Eipä ketään enää kiinnostanut länsimaalaiset tytöt. Alkoi ymmärtää itsekin kun tapasi ylempään luokkaan kuuluvia vaaleaihoisempia, omillaan pärjääviä. Se yleinen stereotypia thaimaalaisista naisista oli kaukana heistä. Ja silti seksiä sai, ihan kuin olisi ollut itse jokin valloitettava kohde.
Joku on varmasti tätäkin kirjoitusta vastaan ja laittaa takaisin jotain "realiteetteja".
Nämä olivat kuitenkin vain omia kokemuksiani 3 vuoden ajalta.
Eräs mies on sanonut:"Seksiä ei Thaimaassa saa ilmaiseksi, minulla on siitä seitsemän vuoden kokemus". Tämä sääntö lensi roskiin thaikkuneidin toimesta reissuni toisena.päivänä.
En sano että kaikki kokevat samaa kuin minä, on kiva lukea muiden kokemuksia kunhan niistä ei tehdä yleismaallista sääntöä. "Näin se on minun kohdallani ja niin se on oleva muidenkin."
Niille em.suomalaisille naisille löytyy aina kilpailijoita, eli eivätpä he tässä mitään menetä. Itse en vaan jaksanu enää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
Jätä tyhjäksi